Tämän saarnatekstimme pari ensimmäistä jaetta ovat tyypillisesti sellaisia, jotka tavallisessa raamatunluvussa jäävät vain silmäyksen varaan. Mitä evankeliumia moisesta nimiluettelosta voisi löytyä? Kuitenkin tämä tekstipätkä on ehjä kokonaisuus ja Luukkaalla on ollut varsin hyvät syyt tuon nimiluettelon sijoittamiseen.
Mikäli tarkastelemme ensiksi tämän tekstin ympäristöä Luukkaan evankeliumissa eli sitä, missä kohden se on ja mihin se liittyy, huomaamme sen olevan eräänlaisessa taitekohdassa: kahdessa aikaisemmassa luvussa ovat kertomukset Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta. Edellisen kerran on Jeesus mainittu hänen ollessaan 12-vuotisana – nyt on siirrytty n.15 vuotta eteenpäin. Verrattaessa evankeliumeja keskenään huomaamme Markuksen ja Johanneksen alkavan tästä. Niissä tämä kertomus muodostaa evankeliumin johdannon.
Kaikissa evankeliumeissa korostetaan Johanneksen asemaa Jeesuksen edelläkulkijana, tien valmistajana. Ankkuroidessaan Johanneksen tiukasti historiaan, Luukas osoittaa myös, ettei evankeliumi Jeesuksesta ole mikään epämääräisen alkuajan myytti, vaan historiallinen tosiasia.
Toinen ajanmääritykseen liittyvä erityispiirre on se, että eräiden juutalaisuuden tutkijoiden mukaan vuosi 26 oli juutalaisten ns. Riemuvuosi, jolloin Mooseksen lain mukaan piti orjat vapauttaa, velat antaa anteeksi, pantit palauttaa ja muutkin vääryydet korjata.
Mikä1i näin oli, on tällä ajanmaareellä erityistä painoa, mikäli ajattelemme sen ajan juutalaisia. Riemuvuonna kansa sai ensi kertaa lähes neljäänsataan vuoteen profeetan. Tätä Johanneksen profeetan asemaa Luukas vielä korostaa käyttämäl1ä Vt:n sanoja: ”Siihen aikaan tuli Jumalan Sana Johannekse1le.” Asiaa ei enää vanhatestamentillisemmin voi ilmaista. Tänä Riemuvuonna, jolloin kansan olisi pitänyt korjata keskinäiset vääryytensä (sanon olisi pitänyt, koska ajatus riemuvuodesta oli aikoja sitten vesittynyt uskonnolliseksi seremoniaksi), Jumala puuttui peliin ja lähetti Sanansa Johannekse1le ja teki tästä profeettansa. Mutta ei tässä vielä kylliksi, Johannes ei Vt:n profeettojen tapaan tyytynyt vaatiman yhteiskunnallista vanhurskautta, vaan hänellä oli suurempi sanoma: Messias on tulossa – valmistakaa hänelle tie. Tuon tienkin hän näytti: hän saarnasi parannuksen kastetta – tai kuten UTN asian ilmaisee – synnit anteeksi antavaa kastetta. Ei enää juutalaisten lain pelastustietä vaan tie kasteen kautta anteeksiantoon.
Johannes oli Jeesuksen edelläkulkija. Niin olemme mekin. Meillä on tehtävä viedä tuo sama sanoma pelastuksesta kaikkeen maailmaan. Tuo sanoma parantavasta kasteesta. Meillä on nuo samat aseet kuin Johanneksellakin: Jumalan Sana ja kaste. Käskihän Jeesus meitä tekemään kaikki opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla.
Monesti unohdamme tuon jyrkän ristiriidan mikä vallitsee kasteen edustaman armon tien ja vanhan juutalaisen lain tien välillä. Erehdymme pitämään kastetta jonkinlaisena suorituksena tai ihmisen omana tunnustekona vapaiden suuntien tavoin. Silloin kuitenkin olemme lähempänä Qumranin essealaisten kiihko1akihenkistä kastekäsitystä kuin kristillista armon vakuutusta.
Joku voi tietysti väittää, ettei kaste pelasta automaattisesti. Se on totta, mutta kyse ei olekaan siitä, että kaste pelastaisi, vaan kuten UTN sananmukaisesti asian ilmaisee: ”Ottkaa kaste niin Jumala antaa teille syntinne anteeksi.
Kaste on kuitenkin ennenkaikkea Jumalan teko – sinä Jumala ottaa ihmisen lapsekseen, adoptoi hänet. Ja tätä lapseutta ei ihmiseltä kukaan voi ottaa pois. Ei enkelit, ei henkivallat, ei nykyiset, ei tulevaiset eikä mikään maallinen voi tätä tehdä. Kristitty on Jumalan lapsi kasteen perusteella. Hän on sitä ja pysyy.
Täysin en asia on se, että lapsi ei aina halua olla tekemisissä isänsä kanssa. Se ei kuitenkaan saa isää rakastamaan vähemmän lastaan. Tuhlaajapojan tavoin ihmisellä on aina pääsy isän luo. Siten ns. uskoon tulo on todellisuudessa paluuta tuohon kasteen perusteella saatuun lapseuteen. Uudestisyntyminen on tapahtunut jo kasteessa.
Tätä kasteen ilosanomaa meidän tulee selkeästi viedä eteenpäin myös tänä paineiden ja vaatimusten aikana.