Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Tuon teille terveisiä Suomesta, Rautalammilta. Olen vielä kaksi viikkoa kirkkoherran virassa ja sitten jään eläkkeelle. Olen vieraillut Inkerin kirkon seurakunnissa useita kertoja. Teidän kirkkoherranne kutsumana olen nyt tullut vierailemaan seurakunnassanne. Minulla on mukana rakas veljemme Seppo Kröger Mikkelistä. On ilo viettää kanssanne Jumalan kansan juhlaa ja tulla siunatuksi kristittyjen yhteydessä.
*************************
Joskus asioiden hoitaminen tuntuu monimutkaiselta. Varmaan kaikki toivomme, että hallinto olisi hieman yksinkertaisempaa. Monet asiat hoidetaan nykyisin Internetissä. Mutta kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta, ja tietokoneen käyttö on joka tapauksessa opittava.
Päivän evankeliumissa on monta hallitsijan ja alueen nimeä. Jeesuksen ajan kansa eli Rooman vallan alaisena – ylimpänä oli siis keisari. Sitten oli paikallisia ruhtinaita ja maaherra. Ja tähän on lisättävä vielä kansan oma, uskonnollinen johto: ylipapit ja suuri neuvosto. Ei ollut helppoa täyttää kansalaisen velvollisuuksia, kuten vaikkapa kirjoittautua veroluetteloon: Ensimmäisenä jouluna Joosefin ja raskaana olevan Marian piti tehdä vaivalloinen matka Betlehemiin.
Samalla myönnämme, että esivaltaa on toteltava niin pitkään kuin hyvällä omallatunnolla on mahdollista – näinhän Jeesus ja Paavali opettavat. Tässä maailmassa asiat sujuvat monesti vajaasti ja vaivalloisesti. Mutta me rukoilemme esivallan puolesta, että se tekisi työtään Jumalan palvelijana.
Varmaan tuon nimi- ja paikkaluettelon tarkoituksena on myös todistaa, että Luukkaan kertomus on todella tapahtunut tiettynä aikana, tietyssä paikassa. Raamattu ei tosin ole historian ”lokikirja”. Siihen on tallennettu vain se, millä on merkitystä uskolle – Raamatun historia on pelastushistoriaa. Evankelistoista Luukas on tarkin historiankirjoittaja. Päivän evankeliumissa on varmistettu myös Johanneksen henkilöllisyys mainitsemalla tämän sukujuuret. Kuulemme kaikua Vanhan testamentin profeetoista.
”Jumala on Henki” (Joh.4:24). Hän ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Hän oli, on ja on tuleva, iankaikkisesta iankaikkiseen – samoin hänen Sanansa. Me ihmiset puolestaan olemme ajan ja paikan rajoitusten alaisia. Rajoilla on oma tarkoituksensa – niin myös Jumalan käskyillä. Jumalan valtakunnnan raja on näkymätön – se kulkee uskovien sydänten kautta. Jeesus on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman vankilasta – nyt uskossa ja näkemisessä taivaassa, lopullisesti.
”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi” (Gal.4:4). Tämän tapahtuman yksityiskohdat voimme lukea jouluevankeliumista. ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti” (Room.5:6). Tämän tapahtuman yksityiskohdat voimme puolestaan lukea kärsimyshistoriasta. Ikuinen Jumala tuli aikaan, syntyi ihmiseksi, kaikkien ihmisen rajoitusten alaiseksi. Jeesus kärsi niin kuin vain ihminen voi kärsiä, vieläpä syvimmällä tavalla. Hän koki myös pienen lapsen avuttomuuden. Ja hän, joka ei tehnyt mitään väärää, otti kantaakseen ristillä koko ihmiskunnan synnit. Kaikki tapahtui ajankohtana, jonka Jumala oli säätänyt. Kaikki tapahtui siksi, että me pelastuisimme.
Mutta millä tavoin Jeesus tuli, että häneen olisi voitu uskoa Jumalan Poikana? ”Raivatkaa Herralle tie” (Luuk.3:4). Jo Vanhan Testamentin profeetat ennustivat hänestä. Myös Johanneksesta ennustettiin. Kirjoituksissa on säädöksiä jumalanpalveluksesta, ruuasta sekä pyhistä ajoista ja paikoista. Mutta niissäkin on viittaus Kristukseen, joka oli tuleva maailmaan. Temppelissä toimitetut eläinuhrit osoittavat ainoaan synneistä puhdistavaan, ristillä annettuun uhriin. Johannes jatkoi profeettojen työtä kutsumalla parannukseen, kastamalla ja viittaamalla jälkeensä tulevaan, Jeesukseen. Kuulijat saattoivat jäädä odottamaan Vapahtajan, Messiaan, ilmestymistä kansan keskelle.
Kun sitten Jeesuksen ajan ihmiset näkivät Nasaretin miehen, he saattoivat uskoa: tässä on ennustettu Messias, Kristus, Jumalan Poika. He näkivät seimen lapsen. He näkivät kärsivän, ristiinnaulitun, kuolleen ja ylösnousseeen Jeesuksen. Johannes lupasi: ”Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön” (Luuk.3:6).
Tänä päivänä emme näe Jeesusta ihmisenä keskellämme. Mutta meillä on todistuksina profeetallinen ja apostolinen sana sekä kaste ja ehtoollinen. Niissä Jeesus on läsnä ja siunaa meitä. Omalla kärsimisellään, kuolemallaan, ylösnousemisellaan ja taivaasen astumisellaan Jeesus on valmistanut meille siunauksen: syntien anteeksiantamus, taivaaseen pääsy sekä rakkautta, rauhaa ja iloa, todistuksena itselle ja muille.
Jeesuksen ristin juurella riittää tilaa kaikille. Golgatalla Jumala solmi armoliiton koko ihmiskunnan kanssa. Armosta riittäisi kaikille. Kasteessa Jumalan armoliitto solmitaan henkilökohtaisena. Kasteen armosta riittäisi jokaiselle elämän päivälle. Uskoen otamme vastaan tämän armon, ja syntimme pestään pois. Uskoen tulemme siunatuksi päivittäin.
Mutta saako Jeesus tilaa keskuudessamme? Me olemme tulleet kirkkoon kohtaamaan Jeesusta. Herra itse kutsuu ja kokoaa meitä. Hän näyttää, miten tärkeää on osallistua jumalanpalvelukseen. Näin hän raivaa meille aikaa.
Mutta kaikki eivät kuule kutsua. Voi olla esteitä tulla kirkkoon: Mitähän toiset ihmiset sanovat – ehkäpä he pilkkaavat. Mutta Herra antaa voimaa seurata Hyvän Paimenen kutsua. – Lähetystyössä kohdataan mitä erilaisimpia esteitä. Rukoilemme, että Herran avaa ovia viedä hyvää sanomaa Jeesuksesta kaikille.
Entä saako Jeesus tilaa sydämissämme? Uskon kautta Jeesus asuu sydämessä. Miten raivaamme tien Jeesuksen tulla? Millaisia esteitä on murrettava? Millaiseen sydämeen syntyy usko? Mitä ovat sydämen rotkot, vuoret, kukkulat, mutkat ja louhikot? Ensiksi, suruttomuus – kun ei ole väliä, miten elämme; kun emme kaipaa anteeksiantoa, emmekä omasta mielestä tarvitse Jeesusta. Myös sellainen asenne on esteenä, että luulemme kelpaavamme Jumalalle omin voimin, ansioin, töin ja toimin, ilman syntisten Vapahtajaa. Ja se, että kuljemme tietä, jota luulemme oikeaksi, mutta joka ei todellisuudessa vie taivaaseen. Ja vielä se, että välitämme itsekkäästi vain omasta itsestämme.
Herra tahtoo murtaa itseriittoisuutemme ja kovuutemme ja herättää suruttomuudesta, kaipaamaan armoa. Täysi tehdään tyhjäksi, paljastetaan vääräksi ja tyhjä täydeksi, omaatuntoa painavaksi. Silloin Jeesus voi tulla – ja hän tahtoo tulla. Tämäkin on Jumalan teko, hänen vasemman kätensä työ, kurituksen ja lain sanan kautta. Kysymys ei ole siitä, että me itse raivaamme Herralle tien tai valmistaudumme ottamaan hänet vastaan. Apostolien teoista luemme Lyydiasta: ”Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui” (Ap.t.16:14). Ilmestyskirjassa Kristus sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän” (Ilm.3:20). Tänään Jeesus aterioi kanssamme ehtoollisella.
Tämä maailma kaikkineen horjuu, sortuu ja katoaa. Emme löydä siitä kestävää turvaa. Synnin vallan pitääkin saada murtua. Mutta profeetta kirjoittaa: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun” (Jes.43:1). ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi ” (Jes.54:10). Jeesus sanoo: ”Poikani / tyttäreni, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt.9:2, KR38). Jää Herran rauhaan. Aamen.