3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 2-10, Seppo Apajalahti

Seppo Apajalahti
Loviisa

Rakkaat kristityt!

Joulu lähestyy – päivä kerrallaan. Tänään en kuitenkaan halua muistuttaa sinua jouluun valmistautumisesta, en joululahjoista – en joulun puitteista muutenkaan. Tahdon pysähtyä kanssasi erään hyvin keskeisen kysymyksen äärelle. Kysymys on se, joka pyöri Johannes Kastajan mielessä hänen viimeisinä elinpäivinään. ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”

Tämän kysymyksen kanssa Johannes lähetti oppilaansa Jeesuksen luokse. Kuka sinä Jeesus nasaretilainen oikein olet? Oletko se, joksi me sinut uskomme?

Kuulimme äsken miten Jeesus itse kyselijöille vastasi. Hänen vastauksensa ei suinkaan ollut suora: Niin minähän se olen – mitäpä siinä kyselette. Ei, hänen vastuksensa oli toisenlainen. Hän antoi vastauksessaan tilan kyselijöiden omille vastauksille sanomalla näin:

”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”

Ensi kuulemalta vastaus tuntuu kovin selvältä – eikä herätä sen kummempia kysymyksiä. Täytyyhän tässä olla kyse odotetusta pelastajasta, kun hän tekee noin paljon hyvää. Meidän näkökulmamme on tällainen. Ja oikeassa tietenkin olemmekin. Mutta tuolloin Jeesuksen ajan Palestiinassa vastaus ei ehkä ollutkaan niin itsestään selvä. Ei ollut ollenkaan sattumaa, että Jeesuksen vastaus loppuu sanoihin: ”Autuas se, joka ei minua torju.”

Jeesus ei ollut aikalaisilleen mikään helppo tapaus. Hän sotki rajoja minkä ehti. Hänen tekonsa ja opetuksensa rikkoivat kerta toisensa jälkeen sitä, mihin oli totuttu. Kun hän kutsui autuaiksi niitä, jotka eivät häntä torju – sanoihin oli aihetta. Moni torjui. Moni torjui silloin – niin kuin moni torjuu tänäänkin.

Johanneksen evankeliumissa on mielenkiintoinen keskustelu, joka valottaa meille tämän Jeesuksen vastauksen erityistä luonnetta. Johannes nimittäin kertoo siitä, kuinka opetuslapset kysyivät kerran Jeesukselta: ”Rabbi, kuka on tehnyt synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö, vai hänen vanhempansa?”

Meille opetuslasten kysymys saattaa tuntua oudolta – mutta Jeesuksen ajan juutalaisille se ei ollut lainkaan outo. Juutalainen käsitys oli yksiselitteisesti se, että vammat, onnettomuudet, sairaudet, köyhyys olivat aivan yksiselitteisesti synnin seurausta. Oppineet saattoivat aivan todella vakavissaan käydä keskustelua siitä, oliko sokeana syntynyt tehnyt syntiä äitinsä kohdussa. Ehkä muistat Jeesuksen vastauksen – kukaan ei ollut tehnyt syntiä. Vamma ei ollut eikä ole synnin seuraus – kuin enintään siinä mielessä, että elämme turmeltuneessa ja epätäydellisessä maailmassa.

Tätä taustaa vastaa Jeesuksen vastaus Johanneksen opetuslapsille on hyvin merkittävä:

”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”

Vastaushan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Jeesus julisti Jumalan valtakunnan ilosanomaa niille, joille sen kaikkein vähiten uskottiin kuuluvan. Hän otti omikseen heidät – joille sen odotettiin vähiten kuuluvan. Sairaat saivat tulla, syntiset saivat tulla, köyhät saivat, spitaaliset saivat tulla – kuolleitakin hän herätti ja kutsui valtakuntaansa.

Monet Jeesuksen aikalaisista todella loukkaantuivat tähän. Se oli varmasti yksi merkittävin syy, miksi hänet torjuttiin – ja miksi lopulta adventin Hoosianna-huudot niin nopeasti muuttuivat ristiinnaulitse –huudoiksi.

Jeesus torjui voimakkaasti sen, että Jumalan valtakunta kuuluu vain uskonnolliselle eliitille.

Tämän kolmannen adventtisunnuntain aihe on: Tehkää tie kuninkaalle. Jeesuksen tien valmistajana oli hänen aikanaan Johannes. Tuossa miehessä ei paljon diplomaatin tai hallitsijan vikaa tuntunut olevan. Hän oli enemmänkin erämaan erakko – ja kun hän tuli ihmisten pariin Jordanin rannalle viesti oli selvä: Tehkää parannus. Kovin piikki tuntui osuvan niihin, joilla oli valtaa.

Sen sijaan heikoille, syrjäytetyille, köyhille, sairaille, syyllisille, syntisille kutsu parannuksen on aina myös lupaus: Teitä kutsutaan, koska tie ei ole tukossa. Jumalan rakkauden todellisuus on murtautunut tämän maailman keskelle. Meidän keskellemme.

Kenelle valtakunta kuuluu – kenelle kuuluu kutsu? Keneltä tai keiltä – tuo valtakunta tänään tahdotaan sulkea? Keitä ei tahdota siunata? Ketkä koetaan vieraaksi? Ketkä suljetaan ulkopuolelle? Heidät Kristus kutsuu tänään seuraansa. ”Autuas se, joka ei minua torju”, sanoo Vapahtajamme.