Rakkaat kristityt!
Kolmatta adventtisunnuntaita kutsutaan hengelliseksi adventiksi. Se kutsuu meitä aivan erityisellä tavalla pysähtymään. Sunnuntai avautuu Johannes Kastajan kokemuksista ja kysymyksestä.
Johannes Kastaja herättää minussa myötätuntoa – jotain lämmintä ja lohdullista liikkuu mielessä, kun luen tuota kuulemaamme evankeliumin katkelmaa. Me tiedämme jotain Johanneksesta. Hän oli Jeesuksen sukulainen – serkku tai pikkuserkku, sukulainen joka tapauksessa. Se ei kuitenkaan tehnyt hänestä mitenkään erityistä – erityistä oli se, että hän oli profeetta. Hän julisti Jumalan valtakunnan tulemista – häntä kuunneltiin. Eri puolilta Palestiinaa tultiin Jordanille hänen luokseen kastettavaksi. Se mahtoi olla ihmeellistä.
Nyt me kuitenkin tapaamme hänet vankilassa. Herodes ei ollut pitänyt Johanneksen puheista ja oli vangituttanut hänet. Tuo uskon sankari oli siis vankina – hän lähettää vankilasta käsin opetuslapsensa kysymään Jeesukselta: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”
Kaikkien vuosien jälkeen Johanneksella on tuo yksi kysymys: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla?” Me emme tiedä – mitä kysymyksen takana on. Voi olla niin, että vasta vankilan yksinäisyydessä Johannes alkaa oivaltaa ja ymmärtää kuka Jeesus on. Toinen vaihtoehto on se, että vankilan yksinäisyydessä epäilykset nostavat päätään.
Usko ja epäily kulkevat käsi kädessä. Siinä on uskon herkkyyden salaisuus – siellä missä on uskoa, siellä ovat läsnä myös oivallukset ja arat kysymykset. Onko se totta, mitä puhun? Onko se totta, mihin uskon?
Jeesusta kutsutaan Pelastajaksi ja Vapahtajaksi. Mistä hän pelastaa, mihin hän pelastaa, mistä hän vapauttaa, mihin hän vapauttaa? Olenko ymmärtänyt häntä oikein?
Perinteisesti on totuttu sanomaan, että hän pelastaa meidät kadotuksesta ja vapauttaa synnistä ja pahan vallasta. Ja varmaan niin on. Tosin nuo sanat jäävät usein vaille merkitystä. Mitä ne oikein tarkoittavat? Kyllähän me kaikki kuolemme – niin minä kuin sinäkin. Pahuudestakin meillä on kokemuksia. Tottahan se sekin on.
Mutta Jeesuksen vastaus Johannekselle on kuitenkin jotain muuta.
”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”
Mitä me näemme?
Onko uskostamme tullut jokin vain sisäisen mielenmaailman juttu. Onko meidän uskomme mielipiteitä, kenties oppilauselmia, tunteita, aatteita – vai mistä me puhumme, kun puhumme uskostamme tai puhumme Jeesuksesta? Missä usko ilmenee? Jos meidän pitäisi tänään sanoa: ”Katso nyt – tämä kaikki on seurausta uskosta?” Mikä?
Kyselen tätä hyvin aralla mielellä. Kyselen sitä myös miettien ja katsellen kirkon ja seurakunnan työtä – tai omaa työtäni pappina. Usko ei voi merkitä vain kauniita puheita – eikä usko ole vain jotain, joka liittyy siihen, mitä me emme näe. Usko tulee todelliseksi vain siellä, missä rakkaus alkaa konkretisoitua.
Mitä Jeesuksen toiminta merkitsi heille, jotka saivat näkökyvyn, alkoivat kävellä, paranivat vakavasta sairaudesta tai saivat kuulon?
Sokeat alkoivat nähdä. Maailma avautui uudella tavalla. He tekivät havaintoja, huomasivat. Avaako meidän uskomme tänään näköaloja – vai saako se meidät sulkemaan silmämme ympärillämme olevalta? Avaako uskomme näkemään lähimmäistemme hädän – vai sulkemaan meidät lähimmäisen hädän ulkopuolelle – käpertymään omaan turvalliseen uskomusten maailmaan?
Tai saako usko meidät liikkeelle – niin kuin parantuneet rammat lähtivät liikkeelle. Liikkeelle toisten pariin – liikkeelle levittämään sitä hyvää, minkä olivat saaneet.
Spitaaliset olivat Jeesuksen aikana suljettu ulos muiden yhteydestä. Heidän oli huudeltava vastaantulijoille: ”Saastainen, saastainen” varottaakseen toisia lähestymästä. Parantuminen merkitsi palaamista ihmisten yhteisöön – toisten luokse. Sulkeeko uskomme meidät ulkopuolelle – vai kutsuuko se meidät yhteyteen ympärillämme olevien ihmisten kanssa?
Sulkeeko usko Kristukseen korvani – vai onko uskoni tehnyt minusta tarkkakuuloisen? Haluan kuulla oikeasti – mitä sinulle kuuluu?
Muistamme Jeesuksen herättäneen Jairuksen tyttären, lesken pojan Nainissa ja Lasaruksen kuolleista. Oletko huomannut, että usko voisi synnyttää uutta elämää – palauttaa elämän ilon ja tuoda rohkeuden. – Vaikka ei konkreettista ihmettä tuolla siunauskappelissa tapahtuisikaan.-
Oletko oivaltanut, että Jeesuksen ilosanoma kuuluu heille, jotka sitä vähiten osaavat edes odottaa? Köyhille – monessa mielessä puutteessa eläville.
Jeesus antoi – ja antaa yhä – meidät ihmiset toinen toisellemme. Hän ei tullut nostamaan rajoja pystyyn – vaan murtamaan ne. Hänen rakkaudessaan oli ja on yhä ihmeellinen voima.
Uskonko näin? Onko tämä totta?
Johanneksen kanssa on hyvä aika ajoin ihmetellä ja kysellä sitä.