Olan lukema teksti on lyhyt ja tiivis. Tapahtumaton ja silti elämän muuttavaa tapahtumaa täynnä. Johannes on kahden ystävänsä kanssa kyläilemässä, mieluisaa aikaa yhdessä viettäen. Kesken kaiken joku ilmestyy horisonttiin; kulkee ohi. Johannes toteaa ystävilleen: ”Katsokaa tuonne, katsokaa Häneen”. Ja katsominen muuttaa reitin, ajatukset ja tuo syvän elämisen mielen. Ja he lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Miksi minun pitäisi katsoa tuonne? Miksi lähtisin seuraamaan Jeesusta?
Ehkä siksi, että saisit ilmaisen kutsukortin pitkälle matkalle. Matkalippu on ilmainen, Sinä olet tervetullut sellaisenasi. Olet tervetullut koko elämäntarinasi kanssa. Olet tervetullut haavoinesi ja haaveinesi. Niin olivat nuo kaksituhatta vuotta sitten Jeesuksen seuraajiksi liittyneet ja niin olet sinäkin. Emme kysele, vaan vinkkaamme: katso tuota tietä, siellä on tilaa Sinullekin.
Miksi minun pitäisi katsoa tuonne? Miksi lähtisin seuraamaan Jeesusta?
Ehkä siksi, että aavistaisit rauhan, joka Sinulle tarjotaan. Levollisuudenkin. Anteeksisaamisen ihanan ilon. Vapautuisit häpeästä ja tarpeettomista huolista, nostaisit katseesi elämäsi koko tarinaan, muistaisit kateuden sijaan kiitollisuussilmut: juuri tässä kaikessa Jumala on kanssasi. Hän hipaisee arkeamme ja silittää säröjämme. Hän iloitsee luomastaan, siis Sinusta! Jumala on kanssamme elämässä, kuolemassa ja elämässä kuoleman jälkeen. Tässä tuvallisuuden keinussa elämämme toteutuu.
Miksi minun pitäisi katsoa Jeesuksen perään? Mitä sitten näkisin?
Ehkä näkisit itsesi armollisemmin. Katselisit itseäsi Luojasi silmin: juuri Sinut Jumala on luonut, elämään elämäsi ja toteuttamaan kutsumustasi. Usein arkiteoin ja pienin tavoin. Joskus suuremminkin oikeudenmukaisuuden, ympäristövastuun ja tasa-arvon puolesta. Mutta ehkä näkisit heidätkin, jotka eivät ole aiemmin mahtuneet horisonttiisi. Heidät, joiden kanssa voisit saada elämääsi uutta näkökulmaa tai joille ruoka, suoja tai hetken kohtaaminen olisi sitä, mitä Jeesuksen seuraaminen saattaisi olla. Jeesuksen seuraaminen yllätti nuo kaksi Johanneksen ystävää. Eivät arvanneet, mille tielle lähtivät. Sama tie meilläkin kuljettavana; yllätysten tie, mutta tinkimättömästi armollisuuden ja oikeudenmukaisuuden tie.
Te kirkon virkaan vihittävät olette näitä vinkkaajia, tielle kutsujia. Mutta teidän kanssanne on jokainen meistä kirkon jäsenistä: jotta portti olisi auki jokaiselle, joka janoaa armoa, jokaiselle, jota kohdellaan kaltoin, jokaiselle, jota pelottaa tai uuvuttaa. Tällä yhteisellä tiellä, Jeesuksen polulla, me löydämme toisemme. Me kohtaamme toisemme ja silloin Jumalan läsnäolo yllättää. Innostaa jatkamaan matkaa.
Johannes kehotti katsomaan ”siihen ohikulkevaan”. Kun me käännämme katseemme Jeesukseen, mitä mahdamme nähdä?