Varttuneemmat paltamolaiset muistanevat, kun 50-luvun keskivaiheilla peruskorjattiin Paltamon – Puolangan tietä. Siihen aikaan työtä tehtiin paljolti vielä käsipelissä, joten ei voida puhua vaarojen vaipumisesta. Mutta syvimpiin notkoihin kyllä silloinkin jo ajettiin normaalia korkeampi penkka. Hyvällä tahdolla ja hienoisella huumorilla höystäen voisi sanoa, että nykyajan tientekijöiden ohjelmajulistukseksi sopisi jumalanpalveluksen alussa veisattu virsi. Minulla on sellainen muistikuva, että nuo tienkorjaajat olivat apeata etten sanoisi alakuloista joukkoa.Työtä nimitettiin hätäaputyöksi. Nimitys kuvasi ehkä sitä, että parempaa tai tärkeämpää ei oltu keksitty. Lisäksi heillä oli tiedossa, että noin 20 vuoden kuluttua tie on jälleen korjattava. Väite tuntui täysin mahdottomalle. Mutta sen olemme jo eläneet todeksi siinä vaiheessa, kun tie öljysorastettiin.
Johannes Kastaja oli myös tietyömies. Hän tuli valmistamaan Messiaalle tietä – noin kuvaannollisesti sanoen. Hänen tehtävänsä oli kertoa Jeesuksen suuruudesta, jonka kengänpaulojakaan hän ei ole kelvollinen päästämään. Johannes Kastaja valmisti tietä Jeesuksen tulolle kehoittamalla ihmisiä luopumaan syntisestä elämästä. Mutta totuuden puhuja ei saa yösijaa. Kun Johannes Kastaja meni julistamaan kuningas Herodekselle, että tämä on rikkonut Jumalaa vastaan, koska on ottanut veljensä vaimon, niin kuningas panetti hänet vankilaan.
Tuttu ongelma tänäkin päivänä evankeliumin julistajalle. Miten sanoa synnin painamalle enää lisää häntä lyömättä, että Jumala todella vihaa syntiä, mutta rakastaa huonointakin ihmistä niin paljon, että lähetti tämän lunastukseksi ainoan Poikansa maailmaan kärsimään ristinkuoleman.
Kun Johannes Kastaja lähetti opetuslapsensa kysymään Jeesukselta: oletko sinä se tuleva, josta profeetat ennustavat, se paljastaa, että hän oli joutunut epätoivoon siitä, että oliko Jeesus sittenkään se luvattu Messias. Kuitenkin hänen elämäntehtävänsä oli ollut , kuten on jo todettu, kertoa, että hänen jälkeensä tulee se luvattu Messias. Johannes siis yksinkertaisesti santtuna epäili, että oliko hän opettanut väärin. Miten tuttu ongelma jokaiselle kasvattajan osaan joutuneelle, sekä opettajille sekä vanhemmille.
Kun isät 60 vuotta sitten muuttivat Kainuun Opiston herännäisyyden hengessä toimivaksi, he antoivat sille hyvin selkeän toimenkuvan: kainuulainen kristikansa odottaa opiston, johon se lähettää nuorisoansa, suoraviivaisesti pitävän pääasiana Jumalan valtakunnan etsimistä ja uskonnollisen elämän virittämistä. Sinä lyhyenä aikana, minkä itse olen ehtinyt työskennellä mainitussa opistossa, olen voinut panna merkille, että opiston koko henkilökunta on hyvin kutsumustietoista. En ole tavannut enempää opettajissa kuin muussakaan henkilökunnassa ketään, joka ei tietäisi opiston toiminta-ajatusta: auttaa siellä opiskelevia nuoria löytämään armollinen Jumala ja päästä kasvamaan hänen tuntemisessaan. Sikäli kuin se on hoidettu henkilökunnan uutteruudella ja tunnollisuudella, niin kaiken pitäisi olla järjestyksessä.
Te, jotka olette joutuneet kipuilemaan omien lastenne kasvatuksen kassa, ymmärrätte sen, kun sanon, että ahkeruudestaan ja tunnollisuudestaan huolimatta varsinkin opettajat meinaa joskus vallata epätoivo taidon kohdalla. Heikkouden tunne taidossa on päällimmäisenä. Opettajan työn vaativuudesta johtuen tuntee olevansa vain hätäaputyössä, kun parempaa ei ole käytettävissä.
Mutta Johannes Kastajankin käskettiin katsella sitä, mitä näkee tapahtuvan. Sairaat vapautuvat kivuistaan. Juutalaiselle hurskaalle sairaus oli synnin seuraus ja merkki. Kun Jeesus sai sairaat paranemaan, niin hän oli syntiä voimakkaampi. Epäusko on Lutherin mukaan eräs suurista synneistä. Epäuskoon omasta taitamattomuudestaan vajoavalle opettajalle haluaisin alleviivata viimeisimmästä ”Opistoviestistä” erään opiskelijan kirjoituksesta sanat: ”Opiston opetusohjelmaan liittyvät aamu- ja iltahartaudet ovat mielestäni sen keskeinen osa; niissä saa kerta toisensa jälkeen tukea ajatukselle, että elämä on elämisen arvoista.”
Siinä on sinulle heikkouden tunnossa vuorollasi hartauksia pitäneelle epäilijälle kehoitus jatkoon. Olet ehkä juuri sillä työlläsi tehtäviesi hoidossa, jossa tunnet olevasi vähiten omalla alallasi, vain hätäratkaisu, niin ehkä juuri sillä osuudella oletkin tehnyt nuoren välivuodesta sen vuoden, jolloin hän löytää sisällön ja tarkoituksen elämälleen.
Koska Jumala on salattu, ihminen ei voi tietää, missä ja milloin Jumala toimii. Toinen nuori kirjoittaa samassa lehdessä: ”Koska Kainuun Opisto on kristillinen kansanopisto, opiskelun ohella myös hengellinen puoli kuuluu opiston työjärjestykseen. Opiskelijat, jotka elävät nykypäivän epävarmassa maailmassa ja jotka ovat usein itsekin epävarmoja elämänsä suunnasta ja tarkoituksesta, saattavat löytää täällä kestävän pohjan elämälleen.”
Me emme voi enempää henkilökuntaan kuuluvat kuin opiskelutoveritkaan asettaa vaatimuksia tässä suhteessa itsellemme tai toisillemme. Me voimme vain pyydellä, että Jumala aloittaisi työnsä meissäkin emmekä me omalla epäuskollamme olisi Jumalan työn esteenä. Jumalan valtakunnassa tarvitaan monen sorttisia tietyömiehiä, jotka ovat valmistamassa edellytyksiä Jumalan työlle ihmisten sydämissä.
Jos pankinjohtaja käyttää asemaansa ja vaikutusvaltaansa opiston uudisrakennuksen rahoituksen järjestämiseen, hän on silloin tekemässä kainuulaiselle nuorisolle tietä opiskelupaikalle. Tai jos kunnanisät käyttävät virkamiehen tai luottamusmiehen asemaansa opiston työn tukemiseen, niin he ovat silloin olleet tekemässä tietä kristilliselle kasvatukselle, jotta nuorisolla olisi mahdollisuus sitä kautta löytää kestävä pohja elämälleen.
Lutherin regimenttiopin mukaan hengellistä ja maallista ei saa sekoittaa toisiinsa. Hengellisen regimentin virkana on julistaa ilosanomaa anteeksiantamuksesta Jeesuksen ansion tähden. Maallisen regimentintehtävänä on valvoa kuria ja järjestystä sekä pitää huolta tunnollisesta taloudenpidosta. Sananparta ”Joka härillä kyntää, se häristä puhuu” tähän soveltaen voidaan sanoa: Seurakunta on hoitanut osaltaan tietyöt hyvin, jos Opiston tarvitessa taloudellista tai henkistä tukea, maakunnan johtomiehet tuntevat asian omakseen. Lutherin mukaan jopa pappi ja pyöveli ovat yhtä pyhiä, jos molemmat hoitavat virkansa tunnollisesti.
Meillä on kyllä suuri houkutus luokitella työt ja tehtävät maallisiin ja hengellisiin. Tämän päivän tunnus ”Valmistakaa Herralle tie” vapauttaa meidät arvostamaan toistemme toimia yhtä tärkeinä ja arvokkaina tai yhtä paljon hätäaputöinä, koska kaiken inhimillisen toiminnan tehtävänä on valmistaa Herran tulolle tilaa.
Meidän ei tarvitse kilpailla hurskaudellamme tai uskoon tulleiden määrällä. Tehtävänämme on hoitaa meille uskottua leiviskää, olkoon se seurakunnallinen tai kunnallinen, parhaan kykymme mukaan. Meidän päivinämme on suuri houkutus ruveta kilpailemaan saavutuksilla myös seurakuntatyössä, ellei kaatumisilla ylpeillä niin ainakin tilastoilla.
Taitava ja kokenut opettaja on pätevä. Mutta päteväkään opettaja ei pysty antamaan oppilaalleen parhaalla tadollakaan uskoa. Uskon saa aikaan ja lahjoittaa itse Pyhä Jumala Henkensä kautta. Silloin kun näin tapahtuu, on tapahtunut myös Herran tulo. Opettaminen tai opiskeleminen on sitä tietyötä. Herra itse tulee sitten sitä tehtyä tietä. Eräs merkki Herran tulosta tai peräti paikalla olosta on se, että alamme kysellä, miten minä voisin valmistaa tietä Herran saapumiselle. Herra on silloin jo avannut sydämen salvat, niin että pystymme huomaamaan toisen ihmisen vierellämme.
Koska tämä on myös Paltamon kehitysvammaisten ja heidän omaistensa kirkkopyhä, en malta olla lopuksi mainitsematta, että meidän Erityisopiston oppilaat ovat usein minun kohdallani olleet tien tekijöitä: olen saanut uutta uskallusta heidän avoimuudestaan. Kun olemme avuttomia ja omasta voimasta tyhjentyneitä, silloin alkaa olla tietä ja tilaa Herralle.
Herra Jumala, taivaallinen Isä, joka olet antanut Poikasi tulla ihmiseksi taistelemaan puolestamme syntiä ja kuolemaa vastaan ja lahjoittamaan meille iankaikkisen elämän. Valaise ja johdata meitä Pyhällä Hengelläsi, että katuvaisina ja uskossa noudattaisimme ainoastaan sinun sanaasi. Älä salli meidän langeta ylimielisyyteen ja ylpeyteen tai arkuuteen ja epätoivoon. Suo armosi, että saisimme olla niiden joukossa, jotka tulevat iankaikkisesti autuaiksi.
3. adventtisunnuntai, Mt. 11: 2-10, Esko Väyrynen
Esko Väyrynen
Paltamo