Päivän evankeliumi vie meidät lehtimajanjuhlaan Jerusalemiin. Juutalaiset keräävät jo kiviä käsiinsä! Mikä kärjisti tilanteen? Ennen tätä juuri kuulemaamme väittelyä Jeesus oli sanonut (Joh.8: 37, 44): ” Minä tiedän kyllä, että te olette Abrahamin jälkeläisiä. Silti te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa….Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne…”
Kovia sanoja. Varsinkin kun tämän jälkeen Jeesus kertoi itse olevansa akselin toisessa ääripäässä. Alkutekstissä jae 58 kuuluu näin:…” jo ennen kuin Abraham syntyi — minä olen.” Tässä Jeesus käyttää itsestään nimeä ”Jahve, Minä olen”, jolla VT:ssa ilmaistaan Jumalan nimi. Hurskaat juutalaiset eivät koskaan lausuneet ääneen Jumalan nimeä, saatikka kutsuneet itseään Jumalaksi, vaikka Aabrahamin poikia olivatkin. Ei ihme, että he alkoivat kerätä kiviä.
Mitähän Jeesus sanoisi nähdessään meidän vanhempamme tai meidät vanhempina? Totuuden. Sen, että Jumala ja Saatana ovat olemassa. Sen, että hyvän ja pahan vallan raja ei kulje meidän ihmisten välillä, vaan jokaisen sydämen halki. Me Luojan luomat lapset olemme syntisiä, sillä me vastustamme Jumalaa. Me olemme rikkoneita, sillä me syyllistymme Jumalan tahdon vastaiseen elämään. Me olemme langenneita, sillä me olemme irtautuneet alkuperäisestä yhteydestä Jumalaan. Saatana yhä ärjyy ympäriinsä, eksyttää, syyttää ja lannistaa meitä. Paholainen tahtoo viskata meidät ikuiseen yksinäisyyteen ja samalla surmata Jeesuksen sydämessämme. Perisynti ottaa valtaansa sukupolven toisensa jälkeen. Se on syntiä, joka ulottuu ihmisen perimmäiseen olemukseen asti; siihenkin, mitä emme tiedosta.
Mutta – kun eksyttäjämme Saatana hylkää Jumalan Sanan, Jeesus itse on tuo Jumalan Sana. Kun Saatana kirkastaa omaa kunniaansa, Jeesus kirkastaa yksin Jumalan kunniaa. Kun Saatana tahtoo surmata, Jeesus vastaa: ”Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa (Joh. 8: 51).”
Vain Jeesus Kristus voi voittaa kaiken pahan. Tuohon voittoon saamme liittyä pyhässä kasteessa. Alkuseurakunnasta lähtien paastonaika on ollut paitsi pääsiäiseen, myös kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi aiemmin selkeää eksorsismia eli pahan hengen poismanaamista. Nykyään eksorsismit on monissa kirkoissa joko poistettu tai ainakin pehmeämmin ilmaistu. Pahan kahleista vapauttava kohta ristinmerkkeineen kuuluu yhä meidänkin kastetoimitukseemme, jossa vanha ihminen kuolee ja uusi ihminen liitetään Kristukseen. Päivän epistolan sanoin: ”Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta (1. Joh. 5: 18-20).”
Kun me turvaamme Jeesukseen, paha ei saa meitä enää vangeikseen. Tässä taistelussa Martti Luther rohkaisee meitä rukoilemaan ahkerasti psalmien sanoin. Psalmit olivat Lutherille Vanhan Testamentin lempikirja. Niistä ja roomalaiskirjeestä Luther kehräsi uskonpuhdistuksen punaisen langan. Tämän pyhäpäivän latinankielinen nimi Oculi, minun silmäni, nousee häpeäpsalmiksikin kutsutusta psalmista 25: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Lievitä sydämeni tuska, ota pois minun ahdistukseni. Katso minun kärsimystäni ja vaivaani ja anna anteeksi kaikki syntini (Ps. 25: 15-18).”
Uskon silmä yrittää katsoa aina kohti Jumalaa, kun taas Saatana yrittää painaa meitä aina vain syvemmälle häpeään. Hetkinä, jolloin vastustaja näyttää ylivoimaiselta, Luther neuvoo meitä: ”Kaikissa kärsimyksissä ja ahdistuksissa ihmisen tulee aivan ensimmäiseksi juosta Jumalan luo, tietää ja suostua siihen, että Jumala lähettää ne kaikki, näyttävät ne sitten tulevan Perkeleeltä tai ihmisiltä.” Kaikki on Jumalan kädessä – silloinkin, kun paha tuntuu nielevän meidät. Vaikka me emme kyynelsilmin näe taivaaseen saakka, Jumala näkee aina meidät. Kaikkivaltias katsoo alas korkeudestaan ja lähettää Poikansa avuksemme.
Ristinuhrillaan Jumalan Poika osoittaa, kuinka rakkaita me kaikki Jumalalle olemme. Ristillä Jeesus vapauttaa meidät kaikesta pahasta, myös väärästä häpeästä. Hän ei kuitenkaan vapauta meitä Jumalan Sanaan sidotusta synnintunnosta tai kamppailusta. Kamppailumme pahaa vastaan päättyy lopullisesti vasta taivaassa.
Vaikka kamppailu pahaa vastaan tekeekin kipeää, karmeampaa olisi sydämen kovettuminen, paatuminen. Tästä varoittaa myös päivän 1. lukukappaleessa profeetta Jeremia: ”Olette sulkeneet korvanne, kovettaneet mielenne ja tehneet pahaa vielä enemmän kuin isänne (Jer. 7: 23-26).” Yhtenä paatumisen merkkinä Jeremia pitää heikoimpien hylkäämistä. Lähimmäisiä, erityisesti leskiä, orpoja ja muukalaisia tulee puolustaa. Eikä Jeremia vain varoita meitä, vaan hän asettuu rinnallemme, samalle viivalle kanssamme: Jeremia rukoilee Jumalan kansan puolesta, kilvoittelee parannuksenteossa, syntisenä syntisten joukossa.
Tätä taistelua sydänten paatumista vastaan käytiin aikoinaan Talvisodassa ja sitä käydään yhä mm. Rovaniemen Katulähetyksessä, joka parhaillaan viettää 10-vuotisjuhlaansa. Pullakirkossa, Ruokapankissa, päiväkeskuksissa, leireillä, vankiloissa, kodeissa, kaduilla soppatykin äärellä, roskiksissa tai metsissä, tänään tässä messussa. Saatana on onnistunut särkemään lukemattomia ihmisiä, perheitä ja koteja, heittämään osan meistä päihde- ja rikoskierteeseen, laitoksiin, vankilaan tai taivasalle vuosien kodittomuuteen. Mutta te – hyvät ystävät, te ojennatte kätenne. Katulähetyksen työnäky nousee Tuomiosunnuntain evankeliumista (Mt. 25: 31-46): ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” Kaiken, minkä me olemme tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistä, sen me olemme tehneet Herralle.
Katsoessamme Katulähetystä tänään ja rukoillessamme sen tulevaisuuden puolesta, kipeä kysymyksemme kuitenkin on: Miksi kaikki eivät ota tätä apua vastaan? Miksi? Koska Saatana yhä lannistaa ihmisiä. Saatanan jalkoihin jääneet eivät usko olevansa rakkauden ja avun arvoisia. Tai jos uskovat, he kenties eivät tahdo jättää rakkaitaan. Luojahan loi meidät yhteyteen eikä sen suurempaa tuskaa ole kuin luopua yhteydestä läheisiinsä. Jos nousee omille siivilleen samaan aikaan kun kaikki rakkaimmat syöksyvät rotkoon, sehän repii kenen tahansa sydämen rikki.
Onko katulähetys vain vettä hanhen selässä? Se voi joskus olla sitäkin epäuskoisen ihmisen silmin, mutta ei koskaan Herran silmin. Herra on antanut meille tehtävän jatkaa Katulähetystä paruusiaan, Herran paluuseen saakka. Silloin ihmiset särkevä Saatana kukistuu lopullisesti. Silloin joka ainoa kyynel kootaan Isän luokse. Siellä saamme vastauksen kipeimpäänkin kysymykseemme.
Tuonne taivaan kotiin pääsyä odottaessamme meillä on tämä kristittyjen yhteinen perhe. Tämä kirkko on meidän yhteinen koti. Ja kun Jeesus Hengellään hoitaa ja ohjaa meitä täällä, kukaan ei jää yksin. Jokaiselle löytyy joku ystävä. Jumalan lapsina me jaamme Evankeliumia sanoin ja teoin. Me rukoilemme toistemme puolesta. Me yritämme silloittaa rotkot ja rakentaa aina vain inhimillisempää yhteiskuntaa.
Tässä työssä joka ainoa meistä on tärkeä. Kaikkivaltias Jumala suokoon katulähetystyölle, sen työntekijöille ja vapaaehtoisille yhä runsaan siunauksensa. Iloitaan siitä, miten rikkaana me saamme Herran armon kokea! Iloitaan kaikista niistä uskomattomista elämäntarinoista, joita saamme toisillemme kertoa! Kaikki vastoinkäymiset – ne ovat sittenkin vain hetkiä ikuista iloa vasten. Pahinta olisi se, jos Herra hylkäisi meidät, mutta Jeesus ei jätä, kun meillä on hätä. Kristus sovittaa raskaimmatkin syntimme ja uudistaa meidät kerta toisensa jälkeen. Kristukselta me saamme sen rakkauden ja hoivan, mitä me emme ole saaneet lähimmäisiltämme – ja enemmänkin. Hänen avullaan mekin voimme armahtaa ja rakastaa, vastata pahaan hyvällä. Pahan on yhä vaikeampaa kiertää kauttamme. Tämä ihme tulee meille todelliseksi ehtoollispöydässä. Vapahtajamme haavat voittavat kaiken pahan. Tässä autuaassa vaihtokaupassa Herra ottaa pois ikeemme; antaa meille puhtaan sydämen ja vahvan Hengen, osallisuuden Jumalan elämään. Sinulle ja minulle. Siksi me ylistämme. Siksi me todistamme. Siksi me elämme täyttä elämää Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.