Entisajan yhteiskunnassa syntyperällä oli ratkaiseva merkitys: riippui ”säädystä”, johon oli syntynyt, mitä saattoi omistaa, millainen oli elintaso, tai millaiseen työhön ja asemaan saattoi päästä. Jotkut syntyivät kultalusikka suussa, jotkut taas kärsivät puutetta pienestä pitäen. Tässä oli tietenkin mukana paljon epäoikeudenmukaisuutta. Paljon on tehty työtä, taisteltukin, tasa-arvon puolesta. Mutta kastilaitos ja vastaavat järjestelmät toimivat siellä täällä tänäänkin, yleisestä piilo-epätasa-arvosta puhumattakaan.
Syntyperä on myös kiinnostuksen kohteena. Siitä viestivät sukututkimuksen suosio, sukuseurojen perustaminen ja sukukokousten järjestäminen. Etsimme ”juuriamme”. Tutkijat selvittävät ”geenejä” – perimää – sairauksien aiheuttajina, voidakseen paremmin ennakoida ja hoitaa erilaisia vaivoja. Ehkä muutenkin etsimme selitystä sille, millaisia olemme. Ehkä olemme perineet jotakin menneiden sukupolvien menestyksestä ja maineesta, jos kohta epäonnistumisista ja häpeästäkin. Ehkä etsimme jotakin, millä vaatia tai pönkittää omaa asemaa tai millä ylpeillä. Ehkä on vain – osin selittämätön – kaipuu yhteyteen sukulaisten, myös edesmenneiden sukupolvien kanssa.
Evankelista Matteus esittää Jeesuksen sukuluettelon Abrahamista, Luukas Adamista alkaen. Matteuksen luettelossa on muutama nainen – vaan ei mitenkään jalosukuinen. Johannes puolestaan alkaa sanasta, joka oli Jumalan luona ja tuli lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa.
Muistamme Abrahamin kantaisänä. Jeesuksen tämänkertaiset keskustelukumppanit vetosivat syntyperäänsä Abrahamin jälkeläisinä. Päivän evankeliumin edellä he korostivat olevansa vapaita, ei kenenkään orjia. Mutta Jeesus opetti, mikä ihmistä lopulta orjuuttaa ja kuka voi johtaa todelliseen vapauteen: Synti orjuuttaa, syntymästä saakka, mutta Jeesus tekee vapaaksi.
Mutta nyt keskustelijat halusivat surmata Vapauttajansa! Siksi he nostivat esille kysymyksen, puhuiko Jeesus totta? Oliko hän valehtelija? Tekikö hän syntiä? Jeesus lausui totuuden, mutta ne, jotka eivät häntä uskoneet, väittivät Jeesuksen valehtelevan. Jeesusta vastaan ei kuitenkaan ollut todistetta. Hän itse sanoi: ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua?”
Mitä Jeesus tarkoittaa sillä, että joku on Jumalasta lähtöisin? Jeesus itse on syntynyt taivaan Isästä ikuisessa alussa, jota järkemme ei tavoita. Jeesus sanoo: ”Jo ennen kuin Abraham syntyi – minä olin”. Sana oli Jumalan luona ja tuli lihaksi, Jumala syntyi ihmiseksi. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Vaikka hän syntyikin ihmiseksi, jumaluutensa vuoksi hän on ainut synnitön maan päällä eläneistä, sekä nyt ja vastedes elävistä. Hän ei perinyt syntiä eikä myöskään tehnyt sitä. Hänen tehtäväänsä ajatellen tämä olikin välttämätöntä: Vain hänen uhrinsa ristillä oli puhdas ja kelpasi Jumalalle.
Toisaalta muistamme, miten Jumala loi alun perin kaiken hyväksi, myös ihmisen. Luukkaan sukuluettelo mainitseekin ennen Adamia vielä Jumalan. Mutta ihmiskunta jo alussa vajosi perisynnin kuiluun. Miten täydellisen avuttomia olemmekaan taistelussa synnin valtaa vastaan! Onko meidän siis jäätävä epätoivon valtaan? Mitä siis ”olla lähtöisin Jumalasta” merkitsee? Johanneksen evankeliumissa sama on luettavissa myös: ”syntyä ylhäältä”, ”syntyä uudesti”, ”syntyä vedestä ja Hengestä”.
”Jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa” [Joh. 3:3]. Sopusoinnussa tämän kanssa näyttäisi olevan: ”Ilman uskoa ei (kuitenkaan) kukaan ole Jumalan mielen mukainen” [Hepr. 11:6]. Epäuskoisen uskoon tulo ei kuitenkaan ole sama asia kuin uudestisyntyminen. Näkökulma on toinen. Uudestisyntyminen on uskon vääjäämätön seuraus. ”Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät” [Tit. 3:5]. Uudestisyntyminen on elämän uudistusta, jonka vaikuttaa uskovassa asuva Pyhä Henki. Pyhän Hengen lahjastahan meillä on lupaus kasteessa.
Mutta uudestisyntyminen ei vielä tässä ajassa tuo pysyvää olemuksen pyhyyttä. Vasta taivaassa kaikki on uutta, kirkkaassa ruumiissa, jossa ei enää ole syntiä. Maan päällä me noudatamme Jumalan tahtoa uudestisyntymisen myötä – siltä osin kuin noudatamme. Me itse, turmeltuneen luontomme osalta, teemme vain syntiä. Mutta niin kauan kuin on uskoa, kelpaamme Jumalalle, emme elä synnin vallassa, vaan Jeesus on Herramme. Apostoli tiivistää pelastuksen perustan, Jumalalle kelpaavuuden ja kristityn kahden luonnon todellisuuden: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” [Gal. 2:20].
Tässä on joka-aikainen kutsu katumukseen ja uskomaan lupaus syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen ristin tähden. Näin tuota vanhaa Adamiamme tai Eevaamme kuoletetaan, mutta vielä se vain ”nostaa päätään”. Mutta uskon myötä elämämme uudistuu sitä mukaa kuin synnymme uudesti. Sen tähden ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” merkitsee sitä, että kristityn elämä on jokapäiväistä parannusta eli katumusta ja Jumalan sanan lupauksiin uskomista, niin että elämä uudistuu, uskon myötä. Abrahamin tosi lapsia ovat sanan lupauksen voimasta syntyneet lapset. Ylösnousemuksen aamuna uudestisyntyminen on lopullinen, täydellinen ja täyttää koko olemuksemme.
Maailmassa on paljon pahaa, ja usein saamme siitä osamme. Mutta ”sielunvaara” on oma synti, joka vie eroon Jumalasta. Ulkoisen pahan kohdatessa tämä vaara on siinä, kun vastaamme pahaan samoilla aseilla. Mutta Jeesus on voittanut synnin vallan meidän puolestamme: kärsimällä ja kuolemalla ristillä syntiemme sovitukseksi. Kuka ikinä turvaa häneen, saa syntinsä anteeksi ja kelpaa Jumalalle. Kuulkaamme siis Jeesuksen sana: ”Kaikki sinun syntisi ovat anteeksi annetut”. Niin kauan kuin on uskoa, ikuisuuden näkökulmasta, Jumalan edessä olemme voittajia. Mutta synnin valta on voitettu myös Pyhän Hengen uudistamassa elämässä. Tästä voitosta saa nauttia myös lähimmäinen, jota palvelemme Herran rakkaudella. Ja uuden elämän kärsivällisyydellä kestämme kylmien tuulten puhaltaessa ympärillämme.
Taivaassa synnin valta on lopullisesti voitettu, ikuisesti. Sinne matkalla, nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme: