Hyvän ja pahan välinen taistelu on yleisin teema romaaneissa ja elokuvissa. Kaikissa uskonnoissa kysymys hyvästä ja pahasta asettuu väistämättä niiden keskiöön. Koskettaahan hyvän ja pahan vastakkaisuus syvästi jokaista ihmistä, ja jopa koko ihmiskunnan historia kietoutuu sen ympärille.
Missään muussa uskonnossa pahaa ei ymmärretä niin syvälle ulottuvaksi pahuudeksi kuin kristinuskossa. Raamatun mukaan paha on radikaalia, juuriin ja perusteisiin asti yltävää pahuutta. Raamattu ei myöskään puhu pahasta yleisesti ja epämääräisesti: kaiken pahan taustalla on perimmäinen ja persoonallinen Paha, Saatana.
Persoonallisen Pahan olemassaolo ei selitä pahuuden salaisuutta, vaan ainoastaan siirtää sen ikään kuin askeleen taaksepäin. Raamattu jättää salaisuuden salaisuudeksi, eikä meidän tule eikä kannata yrittää selittää sellaista, mikä on käsityskykymme ulkopuolella. Meidän on pitäydyttävä siihen, minkä tiedämme ja mikä meille on ilmoitettu.
Tiedämme ainakin sen, että vaikka persoonallinen Paha houkuttelee meitä syntiin, tämä ei mitätöi meidän pahuuttamme ja syyllisyyttämme. Maailma on persoonallisen Hyvän, Jumalan, ja persoonallisen Pahan, Saatanan, taistelukenttä. Hyvän ja Pahan välisellä taistelulla on monta ulottuvuutta, mutta erityisesti sitä käydään ihmissydämissä. Siksi me olemme toisaalta taistelun kohteena, mutta emme toisaalta voi pitää itseämme passiivisina sivustaseuraajina.
Toinen selvä asia on, että Hyvä ja Paha eivät ole tasavertaisia taistelukumppaneita. Jumala on kaiken yläpuolella ja Saatanakin viime kädessä vain “Jumalan kahlekoira”, kuten Luther toteaa. Siksi Saatana joutuu tahtomattaan toteuttamaan Jumalan suunnitelmia.
Kolmanneksi meille on ilmoitettu hyvä sanoma: Paha on jo lyöty ja hävinnyt kamppailunsa. Paha voi käydä enää ainoastaan epätoivoista viivytystaistelua, koska Jeesus on Pahan vallan voittaja. Hyvän ja Pahan välinen taistelu keskittyi Jeesuksen persoonaan, kun hän vaelsi maan päällä. Ratkaisutaistelu käytiin, kun Jeesus naulittiin ristille. Jeesus selvisi tästä taistelusta Voittajana.
Ratkaisutaistelun jälkeen taistelua käydään siis meidän sydämissämme. Taistelu keskittyy edelleen myös Jeesuksen persoonaan, koska meiltä kysytään, miten me suhtaudumme Häneen? Jeesus saattoi sanoa jo maallisen elämänsä aikana: “Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.” Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen on tullut selväksi, että Hänellä, yksin Hänellä eikä kenelläkään muulla, oli ja on tosiaan oikeus ja valta sanoa näin.
Kukaan ei voi suhtautua neutraalisti Jeesukseen. Jokainen on joko Hänen, Hyvän, puolella tai Häntä vastaan. Ja jokainen, joka ei ole Jeesuksen puolella, väistämättä hajottaa eli toimii Pahan hyväksi, vaikka itse kuvittelisi pysyttelevänsä neutraalina.
Evankeliumien lukija panee merkille, että kukaan ei voinut sivuuttaa Jeesusta olankohautuksella, kun tämä vaelsi ihmisten keskuudessa. Usein ne, joiden olisi inhimillisesti arvioiden luullut ottavan Jeesuksen vastaan, hylkäsivät Hänet, kun taas ne, joiden olisi odottanut torjuvan Jeeusksen, avautuivat Hänelle.
Monet kyllä suhtautuivat Jeesukseen aluksi neutraalisti, jopa hyväntahtoisesti, mutta ennen pitkää tapahtui jotain sellaista, minkä takia he loukkaantuivat Häneen. Tilanne kärjistyi usein äärimmilleen, ja kun Jeesus lausui ratkaisevat sanat, ihmiset joutuivat suunnattoman raivon valtaan ja halusivat tappaa Hänet. Näin sitten tapahtuikin.
Raivon syy oli epäilemättä se, että Hyvä paljasti ihmisten oman pahuuden, mitä he eivät halunneet kohdata. Pahuutensa torjumisessa ihmiset menivät niin pitkälle, että he selittivät Hyvän pahaksi, pitivät Jeesusta pahana. Päivän evankeliumissa jotkut väittävät, että Jeesus karkottaa pahoja henkiä pääpaholaisen avulla. Myöhemmin Jeesus naulittiin ristille, koska hänen katsottiin syyllistyneen Jumalan pilkkaan, vaikka hän oli Jumalan Poika.
Päivän evankeliumin loppuosan kuvaus saastaisen hengen paluusta osoittaa, että ihminen, joka yrittää pysytellä neutraalilla maaperällä ja taistella omin voimin Pahaa vastaan, ei voi sille mitään. Huoneen lakaiseminen ja järjestäminen viittaavat ihmisen hyviin pyrkimyksiin. Niiden merkitystä ei tietenkään ole mitään syytä väheksyä, mutta kun Pahan valta mobilisoi joukkonsa, ihminen on yksinään avuton. Pahan valta ei raivoa aina samalla tavalla, vaan välillä on rauhallisempia aikoja. Jos silloin ei turvauduta Jumalaan, vaan luotetaan ihmisen hyvyyteen, pahuuden voimat pääsevät ennen pitkää uudestaan irti, eivätkä ne ahdista enää yhden vaan seitsemän pahan hengen voimalla. Ja silloin tilanne on lopussa pahempi kuin alussa.
Evankeliumin kuvaama kehitys voi toteutua yksittäisten ihmisten, erilaisten ihmisryhmien, kansakuntien ja jopa koko ihmiskunnan kohdalla. Pahan valta ja sen lonkerot ulottuvat kaikkialle ja kaikille tasoille tässä maailmassa. Toki myös Jumala on läsnä kaikessa – ja paljon syvemmin ja perustavammin kuin Pahan valta. Onhan Jumala kaiken Luoja. Paha voi ainoastaan takertua siihen, minkä Jumala on luonut hyväksi, ja yrittää tuhota sitä.
Ihmisen vallassa ei ole karistaa Pahaa pois niin, että Hyvä jää jäljelle. Tämä on yksi tärkeä lähtökohta, kun taistellaan Pahaa vastaan. Jos ihminen kuvittelee tietävänsä hyvän ja pahan Jumalan tavoin ja yrittää ottaa ne omiin käsiinsä, hän on Pahan palveluksessa, vaikka ei sitä itse ymmärrä. Niinpä kukaan ei voi maallisessa elämässä julistaa olevansa Jumalan asialla. Silti Jumalan nimissä on käyty sotia ja yritetty ajaa omia poliittisia tavoitteita. Silloin ovat pahuuden voimat liikkeellä, eikä tämä jää piiloon, vaan paljastuu aina ennen pitkää.
Kristittyinä me emme toki saa unohtaa Jumalaa, kun olemme tekemässä maallisiin asioihin liittyviä päätöksiä. Meidän tulee nöyrästi kysellä, mikä on Jumalan tahto, ja miettiä, antaako Jumalan sana suuntaviivoja, jotka on syytä ottaa huomion jotain päätöstä tehtäessä. Mutta sitä meidän on äärimmäisen tarkasti syytä varoa, että emme yritä valjastaa Jumalaa ihmisen omien tarkoitusperiemme ajajaksi emmekä tee uskosta ideologiaa, inhimillistä aatetta.
Usko voi muuttua ideologiaksi myös kirkon piirissä, kun ollaan välittömästi tekemisissä hengellisten asioiden kanssa. Jeesusta vastustivat erityisen kiihkeästi ne, jotka olivat rakentaneet Vanhan liiton ilmoituksesta oman aatteen ja asettaneet itsensä sen puhtauden vartijoiksi. Kristillinen uskokin voidaan ottaa omiin käsiin. Perimmäisessä mielessä tämä ei tieteenkään ole mahdollista, mutta ihminen voi sen nimissä, mitä hän pitää oikeana uskona, hallita lähimmäisiään ja harjoittaa hengellistä väkivaltaa.Teologisessa mielessä usko voi ideologisoitua monin tavoin. Jostain ikiomasta Raamatun tulkinnasta saatetaan tehdä aate ja epäjumala. Oma käsitys sellaisesta uskonelämän kysymyksestä, johon Raamattu ei anna täysin yksiselitteistä vastausta, voidaan nähdä ehdottomaksi totuudeksi. Sekin on mahdollista, että jokin aito raamatullinen totuus nousee Kristuksen syrjäyttäväksi aatteeksi, kun se asetetaan kaiken keskipisteeksi.
Pahan valta on varma itsestään ja omasta asiastaan, haluaa pakottaa kaikki samaan ruotuun eikä jätä sijaa aidolle kyselylle ja epäilylle. Onkin sanottu, että “Saatana on Hengen pöyhkeyttä, varmuutta, joka ei koskaan epäile”.
Vastapainoksi Luther on todennut, että jumalallisissa asioissa ei saa olla epävarma, vaan niissä on oltava täysin varma. Kysymys on siitä, että meidän on aina syytä epäillä itseämme ja omia ajatuksiamme, mutta meidän ei tule epäillä Kristusta eikä sitä, mitä Raamattu Hänestä todistaa.
Kristillinen kirkko ei julista inhimillistä aatetta, vaan varmaa ja ehdotonta totuutta, kun se julistaa sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Tämän julistustehtävän on Jeesus itse seuraajilleen antanut, ja Hän on perimmäinen julistaja. Kristus itse sanoo aina uudestaan: “Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan”.
Näihin sanoihin voidaan loukkaantua kahdella tasolla. Ensinnäkin voidaan loukkaantua siihen, että joku ylipäänsä sanoo näin. Mutta onko tällaiseen loukkaantumiseen mitään syytä? Eivätkö kaikki uskonnot esiinny ehdottomin vaatimuksin ja väitä edustavansa ja julistavansa totuutta? Ja eikö sama koske ateistisia ideologioitakin? Miksi vaikkapa muslimi tai ateisti, joka uskoo omaan uskontoonsa tai aatteeseensa, loukkaantuisi Kristuksen sanoihin?
Rauhanomainen ja sovinnollinen rinnakkainelo erilaisten uskontojen ja aatteiden välillä on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikkien on lupa julistaa rajoituksetta omaa sanomaansa. Muilla tavoin ajatteleviin täytyy tietysti suhtautua kunnioittavasti, mutta oman uskon julkituominen ei osoita kunnioituksen puutetta. Vaikeneminen sen sijaan on näennäistä kunnioitusta ja kertoo siitä, että omaa uskoa ei arvosteta.
Toiseksi Kristuksen sanoihin voidaan loukkaantua siksi, että ne ovat nimenomaan Hänen sanojaan. Silloin ei enää liikuta inhimillisten sanojen tasolla, vaan silloin on kohdattu Totuus. Näin me kristityt uskomme, eikä meidän tarvitse eikä meidän tehtävämme ole vakuuttaa tätä kenellekään. Me uskomme, että jokainen ihminen loukkaantuu, kun Kristus lausuu ratkaisevat sanat, ja juuri siksi, että ne ovat Kristuksen sanoja, Hyvän sanoja pahoille.
Näihin pahoihin kuulumme myös me. Vai kuulummeko? Vaikka järjellä ymmärrämme, että emme ole poikkeustapauksia, sydämemme laittaa vastaan. Jos kuuntelemme, mitä Kristus meille puhuu, mekin loukkaannumme jatkuvasti Häneen. Loukkaannumme, vaikka ei ole mitään syytä loukkaantua.
Mutta miksi loukkaantuisimme Kristukseen lopullisesti? Haluamme aina uudelleen löytää itsestämme jotain sellaista, minkä perustella Jumala voi olla ja Hänen on jopa syytä olla meille suosiollinen. Tämän omavanhurskaudeksi kutsutun perustavan synnin näkeminen on Jumalan armoa. Miksi emme rukoilisi, että Pyhän Henki paljastaa sen meille? Ja miksi emme tunnustaisi sitä muiden syntiemme kanssa ja kääntyisi Vapahtajamme puoleen armoa ja anteeksiantamusta vastaanottamaan?
Kristus on meidän syntisten ja pahojen puolella, vaikka me olemme Häntä vastaan. Kun turvaudumme Häneen, olemme Hyvyyden voiman ihmeellisessä suojassa. Silloin Pahan vallan täytyy väistyä, eikä se voi syyttää meitä synneistämme. Jeesus puhuu vain hyviä sanoja meille, jotka emme voi tuoda Hänelle muuta kuin syntimme ja syyllisyytemme. Vapahtajamme liittää meidät rakkaudellaan itseensä ja ottaa puolelleen. Hän on meille turva ja kilpi, Hän on voittanut Saatanan kerran, Hän pitää meistä uskollisesti kiinni ja puolustaa meitä Pahan valtaa vastaan loppuun asti!