1.
Ein’ feste Burg ist unser Gott, / ein’ gute Wehr und Waffen. / Er hilft uns frei aus aller Not, / die uns jetzt hat betroffen. / Der alt böse Feind / mit Ernst er’s jetzt meint, / groß Macht und viel List / sein grausam Rüstung ist, / auf Erd ist nicht seinsgleichen.
”Meidän Jumalamme on luja linna, hyvä puolustus ja ase. Hän auttaa meidät vapaaksi kaikesta hädästä, joka on nyt kohdannut meitä. Vanha, paha vihollinen, käy kaikella vakavuudella kimppuumme. Sillä on suuri valta ja paljon juonia. Sillä on pelottava haarniska. Maan päällä ei ole sen vertaista.”
2.
Näin runoilee uskonpuhdistaja Martti Luther. Luin hänen kirjoittamastaan virrestä sen ensimmäisen säkeistön saksaksi ja käänsin sen sitten kömpelösti suomeksi. Tunnemme virren paremmin nimellä ”Jumala ompi linnamme”.
Virressään Luther viljelee kuvia, jotka kuuluvat ajat sitten kadonneeseen ritariaikaan. Meille se on tuttu enää vain kirjoista ja elokuvista. Virren ensimmäisille veisaajille 1500-luvun alkupuolen Saksassa kuvat ”linnasta” ja ”haarniskasta” olivat sen sijaan vielä elävää todellisuutta.
”Linna”, josta Luther tässä puhuu, on paikka, jossa ollaan turvassa vihollisen hyökkäyksiltä. Se on ”vuorilinna ja turvakallio” (Ps. 31:2). Niin – se on Jumala itse. Jumalan omat ovat turvassa, sillä he ovat ”Hänessä”, niin kuin P. Paavali sanoo: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. ” (Room. 8:1)
Toisaalta Luther puhuu seuraavassa säeparissa meistä vankeina, jotka pitää vapauttaa. Mikä on se hätä, joka on kohdannut meitä? Jos emme ole vapaita, olemmeko vankeja?
Niin – kun me sanomme, että joku on ”linnassa”, emme ajattele, että hän on turvassa. ”Lusimassa” hän on, eli vankilassa. Eikös ainakin Turun linnaa ja Hämeen linnaa on käytetty myös vankilana?
3.
Samassa kuvassa linnasta ovat siis mukana kumpikin, sekä turva ja suoja että vankila, josta pitäisi päästä pois. Jumala on yhtäältä ”linna”, jonka turvissa kestetään pahan hyökkäykset. Toisaalta Hän taistelee puolestamme vapauttaakseen meidät pahan vallasta siinä linnassa, johon meidät on vangittu.
Kaksi kuvaa, kaksi linnaa. Kummasta niistä Herra Jeesus puhuu tämän päivän evankeliumissa?
Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.
4.
Kun me ajattelemme ”kartanoa”, jota ”väkevä aseellisena vartioitsee”, ehkä näemme mielessämme maatalon ja isännän, jolla on hirvikivääri seinällä ja patruunat piironginlootassa. Tai sitten television todellisuus on meitä lähempänä kuin oma menneisyyteemme. Kenties näemme sielumme silmillä lännenelokuvista tutun uudisasuttajien tilan keskellä preeriaa ja talon miesväen kuudestilaukeava vyöllään ja Winchester kainalossa rosvojen ja intiaanien hyökkäystä odottamassa.
Sillä meillä Suomessa onkin ollut oikeita ”linnoja” kovin vähän, niin kuin myös aatelisia ja heidän alustalaisiaan. Meillä on enemmänkin pitänyt paikkansa sananparsi: ”Kotini on linnani”.
Saksalainen moderni poliittinen kielenkäyttö sen sijaan tuntee käsitteen ”Festung Europa”. Siinä puhutaan Euroopasta ”linnoituksena” ja tarkoitetaan Euroopan Unionin muurien sisällä olevaa turvallista kotipaikkaa, mutta myös, että sitä ympäröivät viholliset, jotka on pidettävä poissa porteilta. Silmämääränä ei ole metsäaukean syrjässä seisova talo suljettuine pihoineen ja susiovineen, vaan – ellei suorastaan jokin Ranskan rakentama Maginot -linja, niin – vuorella tai vallihautojen keskellä seisova keskiaikainen ritarilinna.
Esimerkiksi Reininlaaksossa ”vuorilinnat”, tosin useimmiten uudelleen rakennettuina, ovat yhä osa maalauksellista maisemaa. Vuosisatoihin niillä ei ole ollut sotilaallista merkitystä. Silti myös museoina ne kertovat siitä, mikä oli keskiajalla niiden tehtävä. Ja se oli vielä tuoretta menneisyyttä, kun Luther kirjoitti virtensä ”Jumala ompi linnamme”.
5.
Myös Raamatussa puhutaan ”vuorilinnasta”. Näin veisataan psalmissa 31, johon jo viittasin:
Kallista korvasi minun puoleeni, riennä, pelasta minut. Ole minulle turvakallio, vuorilinna, johon minut pelastat. (Ps. 31:2)
Euroopassa vuorilinna rakennettiin jyrkän mäen päälle. Sinne oli vaikea tulla ratsain tai myöskään omin jaloin. Ja joka pääsi paha mielessään muurin juurelle, altistui nuolisateelle tai kiville tai vaikkapa kuumalle pielle, jota kaadettiin tunkeutujien niskaan.
Linna oli rakennettu kestämään pitkä piiritys. Muurit olivat korkeita ja paksuja, ja niiden sisällä oli kaivo ja kellarissa runsaasti ruokaa. Linnassa sai olla turvassa, kunnes piiritys päättyi. Tai sitten linna vallattiin. Niinkin kävi.
6.
Tällainen olisi Eurooppa, jota moni toivoo: luja linnoitus, jossa on tarpeeksi ruokaa ja juotavaa omaa väkeä varten. Porttia vartioidaan tarkasti, ja laskusilta lasketaan vain valittujen vieraiden tulla. Ja jos linnaa ympäröi vedellä täytetty vallihauta, kutsumattomat vieraat hukkuvat siihen, jos kukaan ei laske siltaa eikä avaa porttia. Eikä sitä parane avata, etteivät viholliset vain tule ja ota meiltä kaikkea, mikä on meille rakasta – etteivät he jaa keskenään runsasta saalista ja jätä meitä ilman.
Tämä on myös se ensimmäinen näkökulma, joka avautuu virrestä ”Jumala ompi linnamme”. ”Linna” on paikka, jossa uskovat ovat turvassa.
Virressä on kuitenkin myös toinen näkökulma, kuten huomasimme: sen voi ymmärtää niin, että me – päinvastoin – olemmekin vankeja, jotka Jumala vapauttaa. Silloin linna ei ehkä olekaan turvapaikka, vaan synkkä vankila, ei Jumalan valtakunta, vaan jotakin muuta.
7.
Kummasta näkökulmasta linnaa katsotaan päivän evankeliumin Jeesuksen vertauksessa? Kuka on se ”väkevä, joka vartioi kartanoaan”? Entä kuka on se vieläkin väkevämpi, joka käy linnan kimppuun, valloittaa sen, ottaa linnanherralta ja varusväeltä kaikki aseet ja jakaa linnasta löytämänsä saaliin?
Entä mikä se saalis mahtaa olla? Onko se kultaa ja hopeaa vai kenties jotakin vielä paljon arvokkaampaa? Tarkoittaako ”saalis” kenties ihmisiä, kuolemattomia sieluja? Onko linnassa vankeja?
8.
Entisajan ritarilinnojen herrat saattoivat kyllä olla luuttua soittavia kaunosieluja, mutta sotilaita he olivat joka tapauksessa. Kuninkaalle tai muille maan mahtaville tarjoamansa sotapalveluksen vastineeksi linnanherra sai läänityksiä eli maaomaisuutta, mutta myös ihmisiä, jotka tätä maata viljelivät. He olivat teoriassa myös ritarin sotilaallisessa suojeluksessa, mutta käytännössä isännän omaisuutta. He eivät voineet vapaasti päättää omista asioistaan. Pahimmillaan he olivat orjia.
Tällaisen alustalaisen tai orjan osa ei ollut aina helppo. Mustana ja pelottavana seisoi linna vuoren päällä. Pelottava oli myös sen isäntä ratsastaessaan tiluksia tarkistamassa ja saataviaan karhuamassa. Mutta kuinka kävisi, jos vihollinen hyökkäisi hänen mailleen? Olisiko isännän linna silloin alustalaisten ”vuorilinna” ja ”turvakallio”? Vai polttaisiko vihollinen maan ja tappaisi sen asukkaat, kun linnanherra yksinään suojautuisi porttiensa ja muuriensa taakse?
9.
Onko tämä linnanherra kuva Jumalasta, jonka turvissa voimme torjua ”kaikki pahan palavat nuolet” (Ef. 6:16) – ne, joilla vihollinen yrittää sytyttää tulipalon linnanpihan rakennuksissa? Onko Jumala häikäilemätön linnanherra? Olemmeko me Hänen orjiaan?
Ei ole. Emme ole. Katsokaamme Lutherin kuvaa siitä toisesta näkökulmasta, jonka se tarjoaa! Se puhuu Jumalasta, joka vapauttaa synnin orjat vihollisen vallasta.
Me olemme luonnostamme tämän maailman hirveän ruhtinaan orjia. Joudumme tekemään hänen alaisuudessaan ilotonta synnin palvelusta. Kaikesta maksamme hänelle raskaat verot. Itsellemme jää tuskin mitään. Ja lopulta, kun kuolemme, sekin vähä otetaan meiltä pois.
Kuolemme ikuisesti siinä linnantornin kellarin vankityrmässä, johon meidät heitetään. Sinne ei valo loista. Seuranamme ovat rotat ja aikaisemmin kuolleiden vankien luut. Haamuina he ovat seurassamme jo nyt.
10.
Herranamme on silloin saatana, pimeyden ruhtinas, ja kimpussamme kaikki riivaajat ja pahat henget. Olemme vankeina syvällä kellarissa paksujen muurien sisällä. Emme voi itse auttaa itseämme.
Tämä on osamme, jos meillä ei ole Jumalaa, ”joka auttaa”, eikä Herraa, joka ”kuolemasta vapahtaa” (Ps. 68:20). Tämä on tilanteemme silloinkin, kun ulkonainen rauha ja hyvinvointi ympäröivät meitä, jos Jumala on kuollut, tai, vaikka Hän elää, meidän murheemme eivät kiinnosta Häntä – tai Hän meitä.
Mutta Jumala ei ole kuollut. Hänen olemassaolonsa on todempaa ja todellisempaa kuin meidän. Eikä Hän ole kova eikä välinpitämätön linnanherra. Jumala on kyllä Pyhä, mutta Hän on myös Rakkaus.
11.
Ei Jumala luonut meitä julman pimeyden ruhtinaan alustalaisiksi. Ei meitä ollut tarkoitettu heitettäviksi tyrmään, ei kuoleman eikä kadotuksen saaliiksi.
Tosin olemme tyrmässä myös omasta syystämme. Jätimmehän vapaaehtoisesti pienen talomme, jota viljelimme vapaina ja itsenäisinä, asettuaksemme linnaherran ankaraan palvelukseen. Luulimme, että sillä tavoin meistä vasta vapaita tulisikin, ja sen lisäksi viisaita ja rikkaita. Mutta kokonaan toisin kävi.
Sen tähden meidän pitää syyttää lopulta vain itseämme tilanteesta, jossa olemme. Julma linnanherra voi vedota koska tahansa puumerkkiimme paperissa, jolla myimme sekä talomme että itsemme hänelle. Myimme sielumme pahan ruhtinaalle, joka on ollut valehtelija ja murhaaja alusta asti (Joh. 8:44) ja on sitä tänäkin päivänä.
Mutta koska hän on valehtelija, hän ei kerro, että hänenkin valtansa on rajattu. Hän on itsekin lopulta mahtavan keisarin alainen. Hän ei kuitenkaan voi kertoa sitä, koska hän on itse noussut kapinaan hyvää hallitsijaansa vastaan.
Hän on ottanut vallan herraltaan omiin käsiinsä ja lisännyt keisarin käskyihin ja lakeihin omat asetuksensa ja määräyksensä. Hän on vääntänyt vinoon myös keisarin antaman hyvän lain – tietenkin omaksi hyväkseen. Hän on luottanut siihen, että keisari on kaukana eikä ehdi puuttua syrjäkulman kapinallisen ritarin toimiin. Ja vangeille puhuessaan hän voi aina vedota keisarin ankaraan lakiin ja siihen, kuinka tyrmään heitetty alustalainen on mennen tullen rikkonut sen ja siten ansainnut kauhean kohtalonsa.
12.
Ja niinhän se on: talonsa ja itsensä linnanherralle myynyt alustalainen on luopunut siitä asemasta, joka hänellä oli hyvän keisarin alamaisena. Näin toimiessaan hän on syyllistynyt majesteettirikokseen. Sen tähden hän on lopulta myös omasta syystään vankina linnantornin tyrmässä.
Mutta niin hyvä on keisari, että vaikka hän vihaa maansa myyneen ja orjuuteen suostuneen valtakuntansa kansalaisen pahoja tekoja, häntä itseään keisari edelleen kaipaa. Hän vihaa alaisensa syntiä, mutta ei syntistä itseään. Syntistä Hän rakastaa.
Pahaa linnanherraa hyvä keisari sen sijaan vihaa ehdoitta ja rajoituksetta. Linnanherra ei vain ole paha. Hänellä ei vain ole pahoja taipumuksia ja tekoja. Hän on itse Pahuus. Hänessä ei ole mitään hyvää eikä lainkaan valkeutta. Hän on täydellinen Pimeys. Eikä valkeus siedä pimeyttä, ja pimeys vihaa ja pelkää valoa.
13.
Kun Jeesuksen opetuslapsi Simon, josta sitten tuli Pyhä Pietari, oli lausunut tunnustuksensa ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika” (Matt 16:16), Jeesus sanoi:
”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” (Matt. 16:17-19)
Helvetti on se linna, johon meidät on jo nyt elävältä haudattu. Sinne me myös ikuisesti kuolisimme, jos meitä ei kukaan auttaisi – jos kukaan ei voittaisi julmaa isäntää, jonka vallassa olemme, eikä kukistaisi hänen aseväkeään, joka pelottavaan haarniskaan pukeutuneena vartioi linnaa ja sen tyrmää. Torni, jossa virumme, on tehty valtavista kivistä, ja raudoitetut, tammiset portit sulkevat linnanpihan ulkomaailmalta.
Silti Jeesus sanoo merkillisesti, että nämä synkät ”helvetin portit” eivät voita Hänen Kirkkoaan. Jeesus ei tässä siis puhukaan hyökkääjistä, jotka käyvät Valtakunnan lasten kimppuun. Hän puhuu pahuuden linnasta, joka seisoo synkän vuoren päällä ja joka on varautunut pitkään puolustukseen. Ja sitä vastaan hyökätään!
14.
Juuri tästä on kysymys päivän evankeliumin sanassa: ”Väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.”
”Väkevämpi”, josta tässä puhutaan, ei olekaan paha, joka käy kimppuumme. ”Väkevämpi” on Hän, joka on todella vahvempi kuin vahvinkaan pahuus. Hän ei karkaa meidän, vaan meidän vainoojamme ja vangitsijamme kimppuun ja voittaa hänet.
Helvetin portit eivät kestä meidän Herramme hyökkäystä. Ne eivät ”voita” Häntä eivätkä Hänen kirkkoaan, Hänen pyhää seurakuntaansa, joka kokoontuu Hänen kilpensä suojiin. Hän voittaa pahuuden vallat.
Ja vaikka paha yhä riehuu maailmassa ja meissä itsessämmekin, se on jo voitettu. Helvetin portit on murrettu. Saatanan ritarit käyvät epätoivoista viimeistä taisteluaan linnan tornin käytävässä kohti varmaa kuolemaansa perääntyen. Mutta vangit ovat vapaita – ne, jotka suostuvat Jumalan valintaan eivätkä kieltäydy tulemasta pimeydestä Hänen valkeutensa vapauteen, ne, jotka eivät katumattomuudellaan itse valitse ikuista rangaistusta, josta Jumalakaan ei voi heitä väkisin vapauttaa.
15.
Mutta mikä vapautti vangit? Se, että koko järjestelmä, jolle pimeyden ruhtinaan valta perustui, romahti. Ja se romahti, koska hyvä keisari teki jotakin käsittämätöntä, jotakin, mitä kukaan ei osannut kuvitella: hän lähetti oman kruununprinssinsä, rakkaan poikansa, linnanherran puheille ja tarjosi Häntä lunnaiksi itse säätämästään majesteettirikoksen rangaistuksesta tyrmässä kärsivien tuomittujen sijasta.
Jumalan oma Poika kolkutti synkkään porttiin ja vaati: ”Rangaiskaa minua kuollakseni tyrmässä viruvien puolesta. He ovat rikkoneet minuakin vastaan myydessään itsensä sinulle, pahuuden herralle. Mutta minä tahdon pelastaa heidät. Heitettäköön heidän velkansa minun päälleni. Minä maksan ne kaikki kärsimällä ja kuolemalla heidän puolestaan. Mutta heidät pitää vapauttaa.”
16.
Ja linnan portit avautuivat. Ristiään kantaen Jeesus astui Golgatalle. Siihen Hänet naulittiin synkän linnan pihalla.
Mutta kun Jumalan Poika kuoli, vuori linnan alla järkkyi. Sen muurit alkoivat sortua, ja helvetin portit avautuivat rymisten Elämän ruhtinaalle, joka kuolemalla voitti kuoleman. Voittajana Jeesus astui helvetin syvyyksiin, sinne rottien ja kuolleiden luiden joukkoon, missä me viruimme jo pelastuksen toivomme menettäneinä. Ja sieltä Hän nousi elävänä, synnin ja kuoleman Voittajana, ikuiseen kirkkauteen.
17.
Nyt Hänen joukkonsa taistelevat pahan viimeisiä puolustajia vastaan. Niissä joukoissa mekin saamme olla. Saamme taistella pahaa vastaan oman sydämemme vankilassa ja kaikkialla siellä, missä se tekee työtään.
Sillä me kuulumme nyt Jumalan linnanväkeen.
Kun meidät kastettiin, Jumala ajoi Sanansa sormella pahan vallat pois meistä ja meidän kimpustamme. Hän johdatti meidät porteista sisälle valoisaan ja kauniiseen linnaansa. Siinä Hän sitten on ruokkinut ja hoitanut meitä sanallaan ja sakramenteillaan. Ja nekin meistä, jotka ovat kasteensa jälkeen omin päin lähteneet tästä linnasta maailmaan, Hän on johdattanut katumuksen ja parannuksen kautta takaisin palatsiinsa.
18.
Tämän Jumalan linnan portteja ei pelosta suljeta. Niitä ei sulje myöskään viha. Se on linna, jossa ei vain puolustauduta, vaan josta lähdetään armon ja rakkauden evankeliumi aseina voittoisaan taisteluun pimeyden voimia vastaan. Ja vaikka ne pakenisivat omaan, synkkään vuorilinnaansa, sen portit eivät estä Häntä, joka sanoo vain sanan, ja riivaajat pakenevat.
Anna tämän Herran olla sinunkin elämäsi Herra! Muista, että kun syntien anteeksiantamuksen avain on avannut sinulle tien Hänen taloonsa ja vapauttanut sinut kuoleman ruhtinaan palveluksesta vapauteen ja iloon, muista antaa Jeesuksen tulla oman elämäsi talon Herraksi ja täyttää sen kokonaan armollisella läsnälollaan. Talosi ei koskaan pysy tyhjänä. Kun se on siivottu ja puhdistettu, siinä joko asuu sen Puhdistaja itse tai sitten pahan valta, joka ottaa sen uudelleen ja entistä pelottavammalla tavalla haltuunsa.
Sen tähden tule vastakin kirkkoon, Jumalan linnaan ja palatsiin, ja anna Hänen puhdistaa sinut aina uudelleen ja ruokkia ja täyttää sinut Sanansa maidolla ja Poikansa ruumiin ja veren ruoalla ja juomalla. Ota ne luottaen, parannuksessa ja uskossa vastaan. Silloin olet turvassa, eikä sinun tarvitse pelätä mitään muuta kuin syntiä. Ja senkin, synnnin ja kuoleman vallan, on Jeesus Kristus, meidän Herramme ja Vapahtajamme, voittanut. Amen.
3. paastonajan sunnuntai (Oculi), Luuk. 11: 14-26, Martti Vaahtoranta
Martti Vaahtoranta
Pyhän Marian seurakunta (Rauma)