Herättäjän kirkkopyhä
Oon kerjäläisnä ovella,
Ett’ lahjaks’ avun saisin.
Mun sydämeni nöyryytä,
Ett’ etees lankeaisin!
Aut’ että Pyhän Henkes saan
Ja armos voimallisen,
Ett’ kerjään, uskon, rakastan
Ja loppuun kilvoittelen. SV (1910) 159a, 5 Johan Kahl.
Tee minut isoovaiseksi
ja tyhjäks kokonaan,
armoa kerjääväiseksi,
ett’ armon sulta saan. SV 90, 4 Anders Odel (Odhelius).
Teistä saattaa tulla ihan hyvä pappi, mutta armosta ette ymmärrä yhtään mitään, totesi minulle oikeusministeriön esittelevä virkamies Osmo Rekola. Tivasin häneltä, millaisia mahdollisuuksia suomalaisvankilassa viruvalle saksalaisvangille olisi tasavallan presidentille laatimallani armahdusanomuksella. Kyseinen anomus viipyi. Minä puolestani tapasin kyseistä vankia säännöllisesti lieventääkseni hänen kaksinkertaista vankeuttaan: ulkoista vankeutta kaltereiden takana ja sisäistä kielimuurin takana. Tahdoin tuoda hänelle valoa, armoa ja vapahdusta hänen ikävöivään pimeyteensä. Mutta sitä ei suotu minulle eikä hänelle. Oikeusministeriön virkamies kertoi, että armoa ei voida ansaita. Parhaimmallakaan vangin käytöksellä tämä ei voi ansaita armoa tai edes saada otollista ilmapiiriä armahdusta vasten. Ei, totesi Rekola, jos tasavallan presidentti käyttää hänelle laissa suodun armahdusoikeuden, hän antaa armon, jos niin tahtoo. Mutta armoa ei voida perustella. Armo mitätöi rangaistuksen. Itse teko pysyy. Sitä ei muuta mikään. Siksi todennäköisesti mahdollisen armahduksen jälkeen vanki karkotetaan Suomesta. Mutta se on jo toinen juttu. Sanokaa sille vangille, että hänen tulee käyttäytyä kunnolla, tehdä vaadittua työtä ja jäädä odottamaan. Enempää ei voida tehdä.
Tämän päivän evankeliumi osoittaa meille, ettei voi käydä pöytään syömään, ennen kuin siihen kutsutaan. Ensin Herra käy pöytään, jonka aikana palvelija palvelee. Vangin on käyttäydyttävä kunnolla eli tehtävä käskettyjä töitä, kunnes presidentti armahtaa. Herännäisyyden talonpoikaisisä Paavo Ruotsalainen ilmaisee tämän asian toteamalla, ettei voi juoda kaupungin kahvia, ennen kuin on sinne päässytkään. On siis odotettava Herran aikaa ja ahkeroitavaa perille päästäkseen.
Tämän päivän evankeliumissa Herramme osoittaa meille paikkamme kutsumalla meitä palvelijoikseen. Hän on se Herra, jota meidän on palveltava. Ei meidän tule palvella ainoastaan korkeaa ja ylhäistä Herraa taivaassa, vaan häntä hänen vähimpien sisarien ja veljien muodossa, joita me taipaleellamme kohtaamme. Tämän rakkauden palveluksemme mukaan elämämme palvelustyötä joskus mitataan viimeisellä tuomiolla. Eikä silloinkaan voida kerskailla tekemillään töillä, vaan ne ovat meiltä salattuja. Joudummekin aina kyselemään (Matt. 25: 44): Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua? Joka päivä Herra osoittaa meille velvollisuuttamme. Palvelustyömme on aina keskeneräinen ja työmaa kovin suuri meidän heiloille voimillemme. Sitä silmällä pitäen Herra Jeesus tänään opettaa meille kristityn nöyrää ja oikeaa asennetta sanomalla: Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’ Koko elämämme aikana kestävän ihmisenä ja kristittynä palvelemisemme jälkeen meidän on sydämessämme ajateltava ja sanottava itsestämme, että olemme toimineet vain tämän saamamme kutsumuksen mukaisesti. Työ on siis se seikka, josta Jumalan palvelijaa tunnetaan. Usko ei voi olla joutilaana. Herramme osoittaa, ettei sillä työllä voi eikä pysty ansaitsemaan pelastusta tai taivaspaikkaa tai ansiota Jumalan edessä. Herra osoittaa kelvottomuuttamme. Aina löydämme itsestämme niin paljon epäuskoa, ettemme pääse ihailemaan uskoamme. Rakastamme, mutta näemme niin paljon laiminlyöntejä ja rakkaudettomuuttamme, että joudumme kilvoittelemaan ja kelvottomina rakkauden palvelustyöhön pyytämään rakkautta.
Jumalan valtakunnassa Jumala on isäntänä ja me palvelijoina. Meitä käsketään palvelustyöhön, sillä Raamattu käskee Palvelkaa Herraa; olkaa Jumalalle alamaiset, ja kristittyjä kutsutaan Jumalan palvelijoiksi. Hän armokutsumisellaan pestaa meidät palvelukseensa, käyttää meitä tahtonsa mukaan ja määrää itse kullekin työnsä. Herralla on monenlaista työtä. Toinen on kyntötyössä muokkaamassa ihmissydänten maaperää Herran kylvölle, toinen on kaitsemassa ja ruokkimassa Kristuksen karitsoita. Siinä työssä olemme kaikki, kukin omassa elämäntilanteessa, työssään, vapaa-ajassaan, nuorena tai eläkeläisenä, niin kauan kuin työpäivää on suotu. Apostoli Paavali selittää (1.Kor. 12:4-6): Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Ja toisaalla (Room. 12:11): Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Kyntötyössä olemme aina itseemme nähden eli parannuksen ja uskon työssä; toisiin ihmisiin nähden taas olemme kaitsemistyössä eli rakkauden työssä. Siihen Raamattu lähes joka lehdellä velvoittaa meitä: parannuksen tekemiseen, parannuksen soveliaiden hedelmien tuottamiseen, uskomaan Herraan Jeesukseen Kristukseen, rukoilemiseen, valvomaan, kilvoitteluun, rakastamaan lähimmäistä jne. Kun Jumala kutsuu työhönsä, hän myös varustaa meitä siihen antamalla Pyhän Hengen lahjoja. Sen ilmoittaa apostoli Paavali (Filip. 4:13) Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa, eli Kristuksen vahvistamina. Paavali siis korostaa, että hän voi kaiken, vaikka joutuukin valittamaan omaa heikkouttaan, mutta hän ei toimi omalla voimallaan, vaan Jumalan voimalla. Siinä ei auta verukkeita, ettei jaksaisi tai ettei ole tilaisuutta. Tätä Jumalan työtä tehdessä uupuu monesti päivässä kuormien alle. Monesti syntinen ihminen kokee itseään tosi syntiseksi, mahdoton kokee itseään todella mahdottomaksi ja kyvyttömäksi. Väsyneitä Herra Jeesus virvoittaa ja tekee kuormat kullekin soveliaiksi (Matt. 11: 2830): Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. Jokaisen elämäntyö on vaativa ja tehtävät niin monenlaiset. Jumala säätää joka hetkeä varten työn myös henkilökohtaista elämää varten kaikkien rakkauden töiden rinnalla. Ne ovat niitä Herran töitä, joista apostoli Paavali sanoo lohduttaen (1.Kor. 15: 58): Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan. Mikäli katsot, ettei ole enää Jumalan töitä tehtävä, sinä menet luvattomalla ajalla isännän pöytään, johon Herra Jeesus tänään kutsuu sinut palvelijaksi antaakseen sinulle voimaksi uskoa, toivoa ja rakkautta varustukseksi palvelustyöhösi. Herra itse palvelee palvelijoitaan antamalla ruumiinsa ja verensä heidän puolestaan. Herra itse huolehtii siitä, ettei palvelija tee palvelustyöstään ansio-oppia Apostoli Paavalin mukaan (Room. 4: 5): Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Jumalan edessä olemme aina ansiottomia. Kristinusko on armouskonto ja pelastumme ainoastaan ja yksinomaan armosta Kristuksen tähden uskosta. Tämä vaaputtaa meitä tuijottamasta itseämme ja omaa palvelustyötä. (Edellisen ja tämän kappaleen ajatukset nousevat teoksesta: Wilhelmi Malmivaara, Viestejä Vaivatuille, Lapua 1927, s. 91-95.)
Tämän asian osoittaa mielestäni parhaiten työssä käyvä äiti tai isä, joka raskaan ammattityöpäivänsä jälkeen hoitaa kotia ja perhettä, laittaa ruokaa, pesee vaatteet, huomioi ja hoitaa lapsia ja valvoo yönsä heikon ja heiveröisen rinnalla. Hän itse pääsee pöytään vasta palveltuaan rakkaudessa. Juuri rakkaus on se voimavara, joka auttaa jaksamaan. Kaikkien perhetöiden jälkeen sellainen äiti tai isä kokee itseään heikoksi ja huonoksi. Vasta vuosien saatossa saa kiittää Luojaa, että vastuu perheestä on laitettu näin heikkoon astiaan kuin minä olen. Ilon kyyneleitä vuodatetaan suodusta ansaitsemattomasta armosta.
Saamme täällä Espoossa käydä kohti Herättäjäjuhlia, jotka pidetään – jos Herra suo – Leppävaaran urheilupuistossa reilun kahden vuoden päästä heinäkuussa 2008. Herättäjäjuhlien valmistelussa ja toteutuksessa satojen ja peräti tuhannen vapaaehtoistyötä tekevän kanssa työtunteja vaivojaan laskematta joudumme voihkimaan voimien heikkoutta ja palvelustyömme kelvottomuutta. Mutta jos Herra armahtaa, saamme osoittaa vieraanvaraisuutta yli kolmellekymmenelle tuhannelle juhlavieraalle, jotka pääsevät Siionin virsien ja osuvien puheiden kattamaan armopöytään ammentamaan voimaa elämäänsä ja arkeensa. Tänään saamme yhdessä pyytää Korkeimman siunausta ja armahdusta näin suureen työhön. Antakoon Herra meille armonsa niin kuin ammoiselle vangille ja suokoon hän meidän iloita ansaitsemattomasta armosta, jotta jaksaisimme palvella häntä ja lähimmäisiämme uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Aamen.