Asenne ratkaisee. Tämä tuttu sanonta liitetään moneen asiaan. Asenteen sanotaan ratkaisevan erityisesti sen, miten ihminen selviää vaikeuksistaan. Myönteisellä asenteella selvitetään ongelmia paremmin kuin kielteisellä suhtautumisella. Asenne liitetään myös meidän ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Aika ajoin yleiseen keskusteluun nousee kysymys, millä tavalla suhtaudumme toisiimme, hyväksyen vai tuomiten, lämpimästi vai välinpitämättömästi. Asenteista on tarpeen puhua, sillä ne vaikuttavat yhteiseen elämäämme.
Asenteista puhuu myös Herramme Jeesus päivän evankeliumissa. Hän kertoo palvelijasta, joka saapuu työpäivän jälkeen kotiin isäntänsä luo. Palvelija ei suinkaan heti pääse lepäämään, vaan hänen odotetaan laittavan vielä ruokaa isännälleen. Tällainen on palvelijan asema ja tehtävä ? hoitaa loppuun hänelle kuuluvat tehtävät. Omalle vastuulle annettujen tehtävien hoitaminen ei vielä itsessään ansaitse kiitosta. Sen sijaan kiitoksen paikka voi olla siinä, kuinka ja miten palvelija tehtävänsä hoitaa.
Jeesus sanoo, että me hänen seuraajansa olemme hänen palvelijoitaan. Meillä on tehtävä, jota toteuttaessamme me palvelemme myös muita ihmisiä. Sellainen hengellisyys, joka unohtaa ihmisen ja väittää keskittyvänsä Jumalan palvelemiseen, ei kuulu kristilliseen uskoon. Palvellessamme Jumalaa palvelemme myös ihmistä ja päinvastoin. Asenteella on merkitystä tässäkin. Jeesus toteaa selvästi, millaisella asenteella hän odottaa palvelijoidensa toimivan: ”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: Olemme tehneet vain sen, minkä olemme velvolliset tekemään.”
Velvollisuudesta puhuminen voi tuntua vaativalta. Velvollisuus herättää mielikuvia ankaruudesta ja pakonomaisuudesta. Kenties tämän vuoksi meidän onkin helpompi puhua oikeuksista, siitä, mitä meillä on oikeus itsellemme odottaa ja vaatia. Mutta nyt ei puhuta oikeuksista, vaan velvollisuudesta. On kuitenkin syytä huomata, että kun Jeesus puhuu velvollisuudesta, hän tekee sen aivan tietystä näkökulmasta.
Ihmisen kunnioittaminen ja lähimmäisen palveleminen on kristityn velvollisuus. Lähimmäisen rakastamiselle ei Herramme anna vaihtoehtoja. Kun Jeesus puhuu velvollisuudesta, hän painottaa, että lähimmäistä palvellessamme meillä ei pidä olla ehtoja eikä taka-ajatuksia.
Ehtoja asetamme vaikkapa silloin, kun olemme valmiit kyllä auttamaan, mutta vain esimerkiksi lähipiirissämme eläviä tai omaan kansaamme kuuluvia avuntarvitsijoita. Palvelemisemme ehtona on silloin se, miten läheiseltä avuntarvitsija tuntuu. Käytännössä kaikkia avuntarvitsijoita ei tietenkään voi auttaa, koska kenen tahansa voimavarat ja mahdollisuudet ovat rajalliset. Valintoja pitää tehdä. Mutta nyt onkin kyse asenteista ? millaisilla periaatteilla, millaisen ihmiskuvan varassa näitä valintoja teemme? Miten arvotamme ihmisen hätää? Tulemmeko sittenkin asettaneeksi ehtoja sille, miten lähimmäiseen suhtaudumme?
Jeesuksen mainitsemassa velvollisuudessa palvella lähimmäistä ei ole myöskään takaajatuksia. Palvelua ei tehdä palkkion tai edes vuolaiden kiitosten toivossa. Jeesuksen peräänkuuluttama asenne asettaa kyseenalaiseksi myös sellaisen hyväntekemisen, joka pitää oman maineen kirkastamista palvelua tärkeämpänä. Lähimmäisen rakastaminen, hänen auttamisensa ja palvelemisensa tulevat silloin vain välineiksi jonkin arvokkaampana pidetyn saavuttamiseksi. Tästä asenteesta ei ole pitkä matka siihen, että toista ihmistä aletaan pitää välineenä jonkin itselle tärkeän asian saavuttamiseksi.
Tänään käynnistyvää Yhteisvastuukeräystä on luonnehdittu lähimmäisenrakkauden kansanliikkeeksi. Se tarjoaa mahdollisuuden osallistua lähimmäisen palvelemiseen. Valtakunnallisena tapahtumana Yhteisvastuukeräys kysyy meiltä vuosittain, miten asennoidumme toiseen ihmiseen. Asetammeko me ehtoja ja elättelemmekö taka-ajatuksia kun mietimme, miten palvelijanvelvollisuutemme hoidamme?
Suomalaisen hädän kuvassa köyhyys piirtyy selvästi esille. Perustoimeentulon pienuus rasittaa lukuisten perheiden ja yksinelävien arkea. Seurakunnissa ja erityisesti niiden diakoniatyössä tämä tunnetaan hyvin. Hädän keskellä tarvitaan ennen muuta ihmisiä, jotka välittävät ja ovat valmiita antamaan aikaansa ja osaamistaan apua tarvitsevien hyväksi ja kulkemaan heidän rinnallaan. Yhteisvastuukeräys pyrkii tukemaan sellaisen verkoston rakentumista, joka tekisi meille helpommaksi asettua palvelemaan lähimmäistämme.
Karibianmerellä Keski-Amerikassa sijaitseva Haiti on Yhteisvastuukeräyksen ulkomainen kohde. Viiden vuoden takainen maanjäristys näkyy edelleen tässä yhdessä maailman köyhimmistä maista. Tulevaisuuden rakentamisen tärkeimpiä aineksia kaikkialla on panostaminen lasten ja nuorten koulutukseen. Niin on myös Haitissa. Yhteisvastuukeräys tuo tietoisuuteemme haitilaisten kivuliaan taivalluksen kohti tulevaisuutta ja antaa meille suomalaisille, koulutuksen huippumaan asukkaille, mahdollisuuden tukea lasten ja nuorten koulunkäyntiä.
Suomalainen hätä ja haitilainen hätä poikkeavat pinnalta katsoen toisistaan. Elämme kovin erilaisissa oloissa. Mutta syvimmiltään on kyse samanlaisesta hädästä, siitä hädästä, jossa alituinen puute varjostaa huomista ja kokemus yksin jäämisestä uhkaa jaksamista. Pohjimmiltaan ihminen unelmineen ja toiveineen on samanlainen kaikkialla maailmassa. Tämänkin takia inhimillistä hätää on mahdotonta arvottaa.
”Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” Ei ehtoja, ei taka-ajatuksia. Huomion kohteena on hän, jota palvellaan ja jonka hyväksi toimitaan. Kristittyinä me palvelemme Jumalaa ja ihmistä. Tässä palvelemisessa on hyvin paljon samaa kuin armossa. Jumalan armossa ei nimittäin ole ehtoja eikä taka-ajatuksia. Palveleminen ei koskaan voi olla keino ansaita Jumalan hyväksyntää, koska se on jo annettu meille armosta. Sen sijaan palveleminen ja lähimmäisen hyväksi toimiminen ovat seurausta Jumalan armosta. Niin kuin itse olemme saaneet hyvää ilman ehtoja ja taka-ajatuksia, samoin velvollisuutemme on välittää eteenpäin tätä hyvää ilman ehtoja ja taka-ajatuksia. Asenteella on väliä.