Kohta yksi. Ensimmäisenä rokotteen saa koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat.
Kohta kaksi. Toisena ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia.
Kohta kolme. Seuraavassa ryhmässä ovat muu koronavirukselle altistuva henkilöstö ja terveyden kantokyvyn kannalta muu keskeinen henkilöstö.
Kohta neljä. Rokotetaan muu väestö.
Näin ohjeistaa THL eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Suomessa.
Läheisyydestä on tullut melkein kirosana. Kristittyjä eri puolilla maailmaa korona vierottaa kasvokkain olemisesta seurakuntien kokoontumisissa. Eikö ole nurinkurista, että meille keskeinen ehtoollinen on muuttunut yhteyden merkistä mahdolliseksi tartunnan aiheuttajaksi?
Aikamme huutaa ratkaisuja ja yhteisiä jaettuja päämääriä. Yhdysvalloissa vaalien jälkeen yhteiskunta on voimakkaasti jakautunut. Venäjällä valtion johto sanelee haluamallaan tavalla itselleen edullisia lakeja ja kontroloi vahvasti mediaa. Lisäksi sosiaalisesta mediasta on kehkeytynyt solvaava media, toisenlainen some. Aikuiset taantuvat keskustelupalstoilla riiteleviksi kakaroiksi. Eikä tämä ilmiö ole vieras kirkollisessa nettikeskustelussa. Piispat ja hengelliset johtajat saavat kuulla kunniansa.
Monen toivelistalla on järjestyksen palaaminen. Vapautuksen ja vapahtajan monialainen tarve on ilmeinen.
Tällä kertaa Luukkaan evankeliumia luettiin tuoreesta viime vuonna julkaistusta käännöksestä. Merkittävin ero edelliseen versioon on se, että vanhemmassa käännöksessä puhutaan palvelijasta, kun UT2020 -käännös puhuu sievistelemättä orjasta. Tämä ei suinkaan ole ainoa kerta kun Jeesus esittää asiansa isäntä-orja -valtasuhteessa. Esimerkiksi talentti-kertomuksessa jossa isäntä uskoo varojaan alaistensa käyttöön, puhutaan palvelijoiden sijaan orjista. Orjuus oli kaikkien tuolloin tuntema ilmiö, siksi se sopi opetuksen kehykseksi.
Rooman valtakunnan väestöstä oli orjia jopa 30 prosenttia. Israelilaiset eivät olleet poikkeus, he pitivät orjia ja jotkut heistä olivat orjia. Orjia saatiin varsinkin sotavangeista, mutta myös velkaantuneista ja toisinaan löytölapsista. Orjuuden kurjuus periytyi, orjan lapsi oli syntyjään orja. Orjien enemmistö oli kouluttamattomia raskaan työ maatyöläisiä.
Orjan ja isännän ero evankeliumissa on kategorinen. Asetelmaa ei saa poisselitettyä.
”Ei orjaa kiitetä siitä, että hän tekee, mitä käsketään. Sama koskee teitä.”
Kovia sanoja. Tuttu armollisuus tuntuu ensilukemalta olevan kuulluista Jeesuksen sanoista yhtä kaukana kuin itä on lännestä, HIFK Jokereista tai Helsinki Timbuktusta. Jeesuksen opetus ei päästä meitä helpolla. Mieleen nousevat vaikkapa armeijan ohjesääntö ja siirtomaakauden imperialismi.
Tiedän kuulostavani tuomiopäivän profeetalta ja tähän asti kertomani herättää epäilemättä lähinnä ahdistavaa tunnelmaa umpikujasta. Evankeliumin valta-asetelma on kuitenkin nimenomaan kehys, ei keskeisin asia. Vaikka orjuus oikeutetusti kiinnittää tänä päivänä huomion. Luojan kiitos, Jeesuksen sanoja arvottomista orjista ei ole tarkoitettu neuvoksi työehtosopimusneuvotteluihin tai edes arkielämän käyttäytymisohjeiksi.
Järjestyksissä on hyviä ja huonoja, onnistuneita ja epäonnistuneita. Kaikissa järjestyksissä ei ole Raamatun kiellä ilmaistuna siunausta. Vaatii viisautta nähdä, että mitä järjestystä tulee vahvistaa ja mitä hierarkioita purkaa, uudelleen järjestää. Keitä johtajia seurata ja keitä ei. Esimerkiksi orjuus kuuluu purettaviin järjestelmiin.
Evankeliumin isäntä on Jumala ja orja on kristitty. Taustaa tälle antavat muun muassa Jeesuksen sanat ”Joka tahtoo teidän joukostanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja”. Jeesus osoittaa itse esimerkkiä lausumalla, ettei ihmisen poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaaksi kaikkien puolesta.
Minua on puhutellut jo pidempään lain ja evankeliumin suhde. Tämän käsiparin vuorovaikutus on luterilaisuuden opillisia aarteita, erityispiirre. Se lukeutuu sarjaan helppo ymmärtää, mutta vaikea pitää mielessä. Me olemme lain orjia, jotka kaipaavat evankeliumin vapautusta. Tässä yhteydessä keskeistä ovat tiukat kategoriat.
Paavalin mukaan me emme tee sitä hyvää, mitä tahdomme, ja laki on ihmisen synnin tähden mahdoton pelastustie. Noudattamalla lakia ja elämällä hyvin emme voi pelastaa itseämme. Kristitty kuitenkin tarvitsee lakia sekä ohjaamaan elämää oikeaan suuntaan, että tekemään tilaa Vapahtajalle. Kun laki saa painaa tuntoa koko voimallaan, herää myös halu vapauteen ja taju siitä, että tarvitsemme apua.
Pelastus on mahdollinen vain evankeliumin sisältämän armon avulla. Hengellisessä mielessä lain tehtävänä on osoittaa, että ihminen on syntinen eikä hänellä ole muuta toivoa kuin turvautua Kristukseen. Evankeliumi lahjoittaa meille kaiken sen, minkä laki vaatii. Kristitty on armahdettu syntinen, joka on kutsuttu armolliseen elämäntapaan rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.
Näitä kahta Jumalan Sanan osaa ja toimintamallia ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa. Kun lakiin sekoitetaan evankeliumia, sen vaatimukset alennetaan inhimilliselle tasolle. Esimerkiksi ajatellaan riittävän, kun ihminen tekee osuutensa, Jumalan armo antaa lopun. Tai jos lakia sekoitetaan evankeliumiin, seurauksena on laimennettua armoa. Jos armolle asetetaan ehtoja, piste lauseen perässä muuttuu puolipisteeksi tai pilkuksi. Armon sijaan tarjotaan haavoittavia vaatimuksia. Usko tai älä, parannusta joutuu tekemään usein syntien lisäksi hyvistä töistä, joilla olemme yrittäneet kelvata Jumalalle.
En edelleenkään kannata minkäänlaista sortoa, mutta järjestyksellä ja kategorioilla on siis viisautensa. Raamatun mukaan me voimme Jeesuksen sovitustyön, Taivaallisen Isä ja Pyhän Hengen kautta päästä osalliseksi pelastuksesta, mutta Jumalia meistä ei tule. Rikkomalla tämä järjestys ja hierarkia, poistumme kristinuskon piiristä muiden uskontojen uskomusten maailmaan. Samalla raukeaa ilmeisimmin kristillinen pelastuslupaus.
Vaikka alussa luettelin THL:n laatimaa rokotusjärjestystä maahamme, en ole lääketieteen asiantuntija, enkä halua hengellistää asiaa liikaa. Silti kyse on asiakirjasta joka on laadittu parhaalla inhimillisellä ymmärryksellä meidän suojaksemme tuomaan helposta. Toivon ja rukoilen näin käyvän. Yhteiskunnassakin järjestyksellä on oma viisautensa.
Rokotuksilla toivotaan maahamme niin sanottua laumasuojaa. Pappina voin sen täydestä sydämestäni lausua, että Kristuksen sovitustyö tuo kristityille armollisen laumasuojan . Se kestää senkin, että henkilökohtainen elämme ja maailma ympärillämme on epäjärjestyksessä. Emme aina elä kristityn mallikelpoista elämää. Evankeliumin armon varassa kelpaamme, riitämme, emmekä ole yksin.
Olkoon Kristuksen laumasuoja yllänne!