3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Matt.19: 27-30, Raimo Laine

Raimo Laine
Jyväskylä

Ennen juuri kuulemaamme Pietarin kysymystä, ”Mitä saamme palkaksi siitä, kun olemme luopuneet kaikesta…” on kertomus eräästä nuoresta miehestä. Hän tuli Jeesuksen luokse ja kysyi, mitä hänen tulisi tehdä, jotta hän perisi iankaikkisen elämän. Jeesuksen vastaus liittyi käskyihin. ”Pidä käskyt”, hän sanoi. Mies kysyi: ”Mitkä niistä?” Jeesus vastasi viitaten muutamaan 2. Mooseksen kirjasta löytyvään 10:een käskyyn. Mies vastaa, että kaikkia niitä hän on noudattanut; mitä vielä puuttuu? Jeesuksen vastaus on hämmentävä: ”Mene ja myy kaikki mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.” Se oli kova sana; niin kova, ettei tuo nuori mies kyennyt ottamaan sitä vastaan. Matteus kertoo, että hän meni pois surullisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Usein, ne jotka väittävät, että Raamattu tulisi ottaa kirjaimellisesti, eivät enää tämän kertomuksen äärellä vaadikaan sitä. Olemme toisinaan kuulleet juuri kristillisiin arvoihin tukeutuvien sanovan, että köyhille ei pitäisikään antaa mitä he tarvitsevat. Sanonta kuuluu, että he ovat itse syypäitä köyhyyteensä. Näin väistetään Jeesuksen selvä opetus: ”Myy kaikki mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille.”

Jeesuksen opetuslapset olivat hyvin ahdistuneita näistä Jeesuksen sanoista, ja varsinkin kun hän puhui myös kamelista ja neulansilmästä. ”Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” “Kuka sitten voi pelastua?” he kysyivät. ”Jumalalle on kaikki mahdollista”, vastasi Jeesus. Se varmaankin tarkoittaa, että vain Jumala voi muuttaa itsekkään sydämemme rakastavaksi ja sellaiseksi, joka antaa omastaan.

Jeesus antaa opetuslasten myös ymmärtää, että Taivasten Valtakunnassa tämän maailman tärkeysjärjestykset kääntyvät päälaelleen. ”Monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä, ja viimeiset ensimmäisiä.”

Opetuslapset olivat jättäneet kaiken ja seuranneet Jeesusta. Mitä he siitä saisivat? Jeesuksen vastauksessa on ikään kuin vaihtokaupan aineksia: Sinä annat Jumalalle, ja Hän antaa sinulle. Kun Ihmisen Poika tulee tuomitsemaan toisia, ja vaatimaan toisille oikeutta, opetuslapset saavat uuden ajan saapuessa osallistua hallitsemiseen yhdessä hänen kanssaan. Ei tässä ole tarkkaan kerrottu, mitä tuo hallinto ihan käytännössä merkitsee, mutta on varmaa, että heille luvataan loistava tulevaisuus uuden maailmanajan koittaessa.

”Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.” Kirkon tulisi olla uusi perhe koti ja turvapaikka niille, jotka on hylätty ja ajettu pois vanhasta kodistaan. Siihen saattoi usko johtaa silloin, ja vielä nykyäänkin voi käydä niin, että omaiset hylkäävät. Silloin on tärkeää, että kristityt ovat oikeasti veljiä ja sisaria, ihmisiä, joille usko on enemmän kuin veren siteet.

Mutta mitäpä ajattelette? Pyytääköhän Jeesus meitä kaikkia ryhtymään askeeteiksi, elämään omistamatta mitään? Islamin kertomuksissa Jeesus on kuvattu askeetiksi, ja kyllähän UT:ssakin on niitä piirteitä: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi” (Luuk.9:58). Onko sitten niin, että vain tällaisella rankalla tiellä voidaan saavuttaa iankaikkinen elämä?

Onneksi näiden keskustelujen jälkeen seuraa kertomus viinitarhan isännästä, joka palkkasi työntekijöitä viinitarhaansa eri aikoina työpäivän kuluessa, alkaen auringonnoususta aivan sen laskuun. Kun työpäivä päättyi, hän maksoi kaikille työntekijöille, riippumatta heidän tekemänsä työajan pituudesta saman, täyden työpäivän, palkan, olipa heidän työaikansa ollut vaikkapa vain yksi tunti. Suhteessa Jumalaan Jeesuksen seuraajat eivät ole sidottuja vanhan järjestyksen, tämän maailmanajan katoaviin arvoihin. Ei ole kyse meidän tekemisestämme, vaan Jumalasta joka on armollinen.

Jeesus tahtoi tuolla vertauksella osoittaa, että ikuisen elämän lahja ei ole palkkio ihmisen saavutuksista tai ansioista. Se on Jumalan antama ilmainen lahja. Jumala kyllä arvostaa tekemiämme uhrauksia, mutta palkan määrä menee aina huikeasti yli sen mitä ihminen on uhrannut. Ja kaikkia niitä uhrauksiakin voidaan kutsua vain puhtaaksi armoksi, joksikin, jota Jumala antaa meille tai saa aikaan meidän elämässämme ilman ansioitamme tai että pystyisimme ne omilla voimillamme saavuttamaan.

Voimmehan yrittää antaa pois kaiken, mutta huomaatko, mitä se voi saada meissä aikaan? Alamme katsella muita ihmisiä alaspäin, alamme ajatella olevamme parempia kuin he – että me saisimme taivaan aarteet, ja he eivät. Meistä tulee ylpeitä, kylmiä ja kovia. Tätä Jumala ei halua.

”Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.” Jeesus sanoi näin varoittaakseen opetuslapsia, että he ovat vaarassa tulla niiksi ensimmäisiksi, joista tulee viimeisiä. Jeesuksen seuraajien tulee varoa hengellistä ylimielisyyttä, jos he ajattelevat olevansa toisten, mukamas alempiarvoisten yläpuolella. Älä siis koskaan ajattele, että olisit parempi kuin toinen, ei vaikka olisit antanut pois enemmän kuin hän tai vaikka olisit tehnyt niin aiemmin.

Emme voi ansaita mitään Jumalalta, emme edes kaikkea pois antamalla. Kyse on asenteesta. Kaikki mitä meillä on, on armosta. Meidän tulisi olla kiitollisia kaikenlaisissa tilanteissa – oli meillä sitten runsaasti kaikkea, tai olimmepa puutteessa. Apostoli Paavali kirjoitti kirjeessään Filippiläisille: ”Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa” (4:12-13).

Tärkeintä on, että silmämme ovat avoinna Jumalan rakkaudelle. Hän rakastaa meitä ja hyväksyy meidät juuri sellaisina kuin olemme. Ei siis epäillä hänen rakkauttaan. Me olemme hänen rakkaita lapsiaan nyt ja aina.

Kun näemme, että hän on se, jolta saamme kaiken hyvän, näemme myös muut ihmiset sisarina ja veljinä, ne joilta puuttuu se mitä meillä on yltäkyllin, ja haluamme antaa heille siitä mitä Jumala on antanut meille. Jumala on rakkaus, ja me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jumala on rakkaus, ja hän kutsuu meitä olemaan hänen rakkautensa ilmentymä tässä maailmassa: hänen kätensä ja jalkansa.