Anna työnantajien tulla oikeudenmukaisemmiksi
(Kirjasta ”Nouskoon iloni kuin lintu kohti taivasta” – Afrikkalaisia rukouksia)
Nyt istun tässä muurilla
ja odotan työtä.
Lasken ihmisiä,
jotka istuvat täällä
ja odottavat myös työtä.
Herra, etkö voisi tehdä mitään sen hyväksi,
että täällä olisi työtä enemmän
ja että työnantajat tulisivat
oikeudenmukaisemmiksi?
Meistähän tulee laiskoja,
kun istuskelemme täällä.
Totumme tähän niin helposti.
Minulle tuottaa tuskaa se,
että en taaskaan voi tuoda kotiin mitään
lapsille ja vaimolle.
Mutta en tahdo valittaa.
Tiedän,
että me kaikki olemme sinun kädessäsi.
Ja sinä annat kasvaa kaikkea
tuolla tien toisella puolella,
niin että meidän ei ainakaan tarvitse
nähdä nälkää.
Sinä olet armollinen ja hyvä Jumala.
Mitä ovatkaan puujumalat ja savijumalat
sinun rinnallasi?
Sinä olet suurin,
ja sinä teet mitä tahdot.
Ja se on meille kaikille hyväksi.
Aamen.
Kysymykset, toiveet ja pelot ovat samanlaisia joka puolella maailmaa. Afrikkalainen rukous, toive työn saamisesta ja turhautumisesta kuulostaa hyvin tutulta myös tämän päivän suomessa. Tänään pohdimme vähän sitä, minkälainen on taivasten valtakunta ja sitä, mitä on oikeudenmukaisuus? Matteuksen evankeliumissa Jeesus esitti vertauksen taivasten valtakunnasta, ja nousemme sitä nyt kuulemaan:
Matt. 20: 1-16
Jeesus sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”
Päivän evankeliumi tuntuu aivan kuin vastaukselta tuohon rukoukseen. Viime päivinä on puhututtanut työhön ja toimettomuuteen liittyvät kysymykset, samoin keskustelu siitä, mikä on oikeudenmukainen palkka tehdystä työstä. Melko herkullinen ajatusleikki onkin, miten mahtaisivat työmarkkinajärjestöt suhtautua tällaiseen työnantajaan? Työttömyys lisääntyy ja tilanne tuntuu olevan edelleen sama aikakaudesta riippumatta, toreilla ja ostareilla toimettomana seisoskelevia ja turhautuvia riittää.
Monissa vertauksissa Jeesus haastaa tämän maailman käsityksen oikeudenmukaisuudesta. Vertaukset kuitenkin kuvaavat taivasten valtakunnan todellisuutta, ei tämän maailman todellisuutta. Tämän vertauksen äärellä aloin miettiä kysymystä siitä, kuinka paljon on tarpeeksi? Tässä maailmassa meitä arvioidaan monella eri mittarilla. Lapsesta asti kasvua ja kehitystä seurataan, kuntoa testataan, koulussa annetaan arvosanoja, meitä kannustetaan kilpailemaan ja tavoittelemaan voittoa ja usein työpanos mitataan tehokkuudella ja tuottavuudella. Joskus saatamme myös kadehtia ystäväämme, joka tuntuu pääsevän liian helpolla. Jaksamme urakoida ja painaa töitä niska limassa jos tiedämme että siitä seuraa palkinto.
Mutta mitä jos vähempikin riittäisi? Jumalan valtakunnan oikeudenmukaisuus vapauttaa meidät orjuuttavista rakenteista, kilpailusta ja tehokkuuden vaatimuksesta. On aina joku, joka saapuu viimeisillä voimillaan maaliviivan yli kun muut ovat olleet perillä jo kauan sitten. On joku, joka uupuu työtaakkansa alle ja uhkaa palaa loppuun, on joku joka ei saa osakseen arvostusta koska on ihan ok, mutta ei mikään tähtioppilas. On ok olla ihan ok! Jumalalle keskinkertainen on ihan täydellinen! Meistä jokainen tarvitsee Jumalan ääntä, joka sanoo: ”sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet”. Jumalan mielessä olet hänen rakas lapsensa. Olet aina tervetullut kotiin, takaisin vaikka olisit sikaillut ja mokaillut.
Ne työmiehet, jotka olivat raataneet aamusta asti, kokivat tulleensa petetyiksi koska he luulivat saavansa enemmän. Mutta isäntä vastasi heille: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Isäntä maksoi kertomuksen mukaan jokaiselle työn tekijälle sen mitä ”kuului maksaa”. Denaari oli ilmeisesti tyypillinen päiväpalkka sen ajan yhteiskunnassa. Mutta kertomus opettaa sen, että eihän se ole sinulta pois jos Jumala osoittaa hyvyyttään jotakin toista kohtaan. ”Kai minä saan omallani tehdä mitä haluan?” Totesi isäntä. Tämän pyhäpäivän aiheena on ansaitsematon armo. Ehkä käsitettä ”armo”, voisi kuvata vielä paremmin ”Jumalan tahto”. Aluksi kuultu Afrikkalainen rukous päättyy sanoihin: ”Ja sinä teet mitä tahdot. Ja se on meille kaikille hyväksi”. Jumalan valtakunnassa et voi ansaita palkkaasi vain omalla työlläsi, vaan Jumalan tahdosta.
Sinä, joka heräsit tänään aamutuimaan, ehdit nauttia kupposen kahvia katsellen valkenevaa aamua ja tulit tänne kirkkoon jo hyvissä ajoin, tervetuloa! Sinä, joka ennätit sisään juuri ennen alkusoittoa koska herätyskellon torkkua teki mieli napauttaa pari kertaa ja autokin oli lumen peitossa, lämpimästi tervetuloa! Sinä, joka hiivit sivuovesta alkuvirren jo soidessa tai myöhemmin, ole kuin kotonasi! Sinä joka olet tullut kirkkoon ehkä pitkästä aikaa, tai jopa ensimmäistä kertaa, erityisesti tervetuloa! Ja sinä joka olet vielä radion äärellä unihiekkaa silmissäsi, olkoon päiväsi siunattu.