Tänään Jeesus vie meidät kuin ekaluokan uskontotunnille ja kertoo yhden monista vertauskertomuksistaan. Vertauskertomus ei ole tarina jostain, mikä kerran tapahtui. Se ei myöskään ole satua. Jeesuksen vertauskertomukset pohjautuvat aikansa kulttuuriin, tapaan olla ja elää. Samalla vertauskertomus kertoo jotain enemmän, syvempää kuin pelkkä tarina tapahtuneesta kertoisi. Tällä vertauskertomuksella, tarinalla Jeesus haluaa herätellä, suorastaan ärsyttää ja taitavasti sen tekeekin. Sillä onhan tuo nyt ihan epäoikeudenmukaista!
Jeesuksen tarina vie meidät torille, aikansa TE-toimistoon. On syksy, aika korjata viinisato. Sillä saattaa olla kiire: kun ensimmäiset sateet alkavat, köynnöksiin jääneet rypäleet pilaantuvat. Viinitarhan omistaja käy aamuvarhain kello 6 palkkaamassa työmiehet. Hän sopii kohtuullisesta palkasta. Denaari oli rahayksikkö, roomalainen hopeakolikko, jolla sai ostettua esimerkiksi yhden karitsan. On laskettu, että galilealaisen piti ansaita vuoden aikana 200 denaaria tullakseen toimeen. Isäntä menee palkkaamaan lisää työmiehiä kello 9 ja taas kello 12 sekä vielä kello 15 iltapäivällä. Sitten tapahtuu ensimmäinen Jeesuksen tarinan kummallisista käänteistä: vielä tuntia ennen kuin tähdet alkavat näkyä, pimeys laskeutua ja työnteko päättyä käy isäntä torilla ja kutsuu miehiä työhön. Palkasta ei enää ole ollut puhetta, jotain saisivat kai kuitenkin. Kohta jo onkin palkanmaksun aika. Laki määräsi, että palkka oli maksettava heti työpäivän päätyttyä. Kokoon tulleille työmiehille oli jännittävät hetket: viimeiseksi tulleet, illan miellyttävässä viileydessä työnsä tehneet eivät voineet suurta palkkaa odottaa, kun taas ensimmäiseksi tulleet, raskaan kokonaisen päivän uurastaneet ajattelivat saavansa ehkä enemmän kuin sovitun denaarin. Ja nyt tulee toinen Jeesuksen tarinan kummallisista käänteistä. Tapahtuma on niin kummallinen, että tuon ajan kulttuuria tuntematonkin lukija ymmärtää, että nyt tapahtui jotain – vaikka etukäteen sovittua niin silti – epäoikeudenmukaista. Tästä kysyi useampi teistä rippikoululaisistakin. Miksi viimeiseksi tulleet saivat saman palkan kuin ensimmäiseksi tulleet? Tätä kysyivät tarinan työmiehetkin. Ja isäntä vastasi heille: Ystäväni – kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä? Tällä isäntä tarkoitti kysyä: Oletko kateellinen? Teenkö mielestäsi väärin ollessani hyvä? Tähän Jeesus päättää tarinansa.
Jeesuksen tarina voi tarkoittaa kahtakin asiaa. Sitä voidaan lukea aikansa yhteiskuntakritiikkinä aikansa työttömyyttä vastaan. Kaikkien työmiesten olisi pitänyt päästä töihin jo aamusta alkaen. Jeesus oli aina heikompien puolella. Hän on meille esikuva siitä, kuinka jokainen ihminen on yhtä arvokas, ketään ei saa jättää ulkopuolelle, ketään ei saa kiusata.
Ennen kaikkea Jeesus kuitenkin tarkoitti kertomuksellaan opettaa meitä ymmärtämään, millainen on Taivasten valtakunta, millainen on Jumala. Taivasten valtakunnassa ei vertailla suorituksia. Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaus ei edellytä suorituksia. Sitä voi olla vaikea ymmärtää ja uskoa. Meidän ihmisten on vaikea osoittaa toisillemme pyyteetöntä rakkautta. Joskus lapsesta näyttää, että hänen pitäisi saada hyviä arvosanoja, menestyä harrastuksessa, siivota huoneensa, olla kaunis tai komea tai ahkera ansaitakseen äitinsä tai isänsä rakkauden. Joskus niin onkin. Me ihmiset olemme epätäydellisiä. Jumala on täydellinen. Hänen hyvyytensä ja rakkautensa on täydellistä. Hän ei vaadi suorituksia. Jeesus hoiti jo homman. Ikivanha krusifiksimme täällä kirkossa on jo satojen vuosien ajan muistuttanut meitä raisiolaisia siitä, että kaste ja usko Jeesukseen antavat meille suoran yhteyden hyvään, pyhään Jumalaan, joka itse on rakkaus. Kristitty on kutsuttu jakamaan tätä rakkautta toisille ihmisille. Usein siihen riittää ystävällinen katse, hymy, hellyys.
Mitä sitten tarkoittaa se, kuinka Jeesus tarinansa päätteeksi sanoo: ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.” Ajattelen, että tämä tarkoittaa, etteivät edes uskonnolliset, hengelliset ansiot riitä viemään meitä taivaaseen. Ehkä on epäoikeudenmukaista, että vasta kastettu vauva tai juuri rippikoulunsa aloittanut on samalla viivalla vuosia uskosta eläneen, pitkään pappina palvelleen tai vuosikymmeniä raskasta lähetystyötä tehneen kristityn kanssa. Niin se kuitenkin on: Jumalan rakkaudesta riittää kaikille yhtä paljon.