Olisiko sinusta hyvä asia se, että tapaamasi ihmiset tietäisivät tarkoin sinun palkkasi ja sinä tietäisit toisten palkat? Vai olisiko se huono asia? Entä miksi pitäisit sitä hyvänä tai huonona? Mieti tätä hetkinen ja kerro sitten näkemyksesi vierustoverillesi kirkonpenkissä.
Kenen mielestä se olisi hyvä asia? Entä kenen mielestä huono? Kumpaakin näkökohtaa voi perustella. Yhtäältä voidaan ajatella, että avoimuus ja läpinäkyvyys lisäävät luottamusta ja ehkäisevät väärinkäytöksiä. Mutta ehkä toisaalta keskinäisten erojen esiin nostaminen vain lisää kateutta ja epäluuloa. Se saa ihmiset vertailemaan itseään toisiaan ja kuvittelemaan itsestään liikoja tai pitämään itseään toisia kehnompana tai ainakin väärin kohdeltuna. Läpinäkyvyys voikin lisätä kaunaisuutta. Tämä lienee tuttu ilmiö joka vuosi, kun verotustiedot ilmestyvät ja niitä julkaistaan lehdissä: ”Katso tästä paikkakuntasi parhaiten ansaitsevat!”
Lisäksi me tiedämme, etteivät kaikki edes saa palkkaa. Suomessa on korkea työttömyys. Monet joutuvat etsimään jatkuvasti itselleen paikkaa ja elantoa, toiset joutuvat odottamaan toimettomina. Se rasittaa ihmisen omanarvontuntoa. Aivan kuten Jeesuksen kertomuksessa viinitarhan työmiehistä ovat meilläkin monet riippuvaisia siitä, että joku ottaisi työhön ja maksaisi jokapäiväisestä suorituksesta palkkaa.
Tuohon aikaan kylän tori oli työvoimatoimisto. Sinne keräännyttiin aamulla odottamaan työvoiman tarvitsijaa, ellei edellisenä päivänä ollut kenenkään kanssa muuta sovittu. Edelleen näkee Lähi-Idässä toreilla vastaavanlaisia työtä kaipaavia. Jeesuksen aikaan oli tavallista, että sadonkorjuun koittaessa saattoi isäntä tulla etsimään lisäkäsiä auttamaan kiireessä. Kun työtä on paljon, joutuu väkeä hakemaan päivän aikana monta kertaa.
Jeesuksen kertomuksessa isäntä sopii aamulla työhön haettujen kanssa yhden denaarin palkasta. Se oli kohtuullinen työmiehen päiväansio. Kun työväkeä pitkin päivää haetaan lisää, ei palkan suuruudesta enää erikseen sovita, ainoastaan siitä, että se on oikeudenmukainen – se, mitä kuuluu maksaa.
Kun palkanmaksu alkaa, annetaan viimeiseksi tulleille, vain yhden tunnin työskennelleille koko päivän palkka. Sen nähdessään ne, jotka olivat tehneet pitkän päivän, olettivat saavansa monin verroin enemmän. Eikö se olisi oikeudenmukaista, maksaa palkka tehdyn työn mukaan eikä sen mukaan, mitä alussa sovittiin?
Mutta mikään ei ollut päivän aikana muuttunut. Työ ei ollut muuttunut raskaammaksi eikä päivä odotettua pidemmäksi. Tuskin olivat sillä aikaa elinkustannuksetkaan kohonneet ja edellyttäneet palkkaindeksin tarkistusta. Ainut, mitä tapahtui, oli lyhyen työpäivän tehneiden saama korkea palkka, johon ne, joiden kanssa oli palkkasummasta sovittu, itseään vertasivat. Luonnollisesti he kokivat tulleensa hyväksikäytetyiksi ja tehneensä turhaan työtä, jos palkan saattoi saada vähemmälläkin.
Eikö tämä kuulosta tutulta meidänkin aikaamme siirrettynä? Parhaillaan haetaan mahdollisuutta käydä vielä kerran neuvotteluja yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi. Ratkaisua etsitään lailla pakottamisen välttämiseksi. Mutta eivät nämä vaikeudet ole jossain itsemme ulkopuolella, työmarkkinajohtajien pöydässä, eivätkä ne ole ainoastaan taloudellisia. Kyllä jokainen osaa vertailla itseään toisiin, ja tuntea myös oikeuksiensa tulleensa loukatuiksi, jos joku kiilaa saamassaan huomiossa rinnalle, vaikkei edes ohi.
Viime kuukausina ovat esimerkiksi Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat monin paikoin herättäneet samansuuntaisia puheenvuoroja. Ilmoille on tullut närkästyneitä ääniä, joiden mukaan maahantulijat ovat vain tulleet etsimään parempaa elintasoa, jopa ilmaista ylöspitoa ja siten nauttimaan toisten työn hedelmistä. Moni kuuluu olevan ärsyyntynyt siitä, että näitä ihmisiä autetaan. Rinnalle laitetaan vertailu: olisihan meillä toisiakin auttamisen kohteita. Miksi joku ulkomaalainen saa katon päänsä päälle ja lämmintä ruokaa, kun meillä on omiakin kodittomia? Meneekö joku nyt arvostuksessa minun ohitseni, kun hän turvaa hakiessaan uhkaa saavuttaa sellaisia elinolosuhteita, joita kuitenkin suomalaisena pidän toki itselleni reilun pelin mukaisina ja inhimillisinä? Nouseeko joku mielestäni epäoikeudenmukaisella tavalla kohti oikeudenmukaista kohtelua?
Jeesuksen kertomuksessa oikeuksiensa loukkaamisesta närkästyneet ”nostivat metelin”, näin sanotaan Raamatussa. Voin melkein kuulla heidän kiihtyneet äänensä ja nähdä heidän tiukat ilmeensä. Hyvä etteivät käy isäntään käsiksi. Enkä tiedä, kykeneekö isännän rauhallisuus tyynnyttämään heitä. Hän muistuttaa olevansa oikeudenmukainen ja pitävänsä lupauksensa palkasta. Hän vetoaa hyvyyteensä ja oikeuteensa tehdä toiselle hyvää. Hän ihmettelee viattomasti toisten närkästystä. Pitääkö toisille osoitetusta hyvyydestä suuttua niiden, joille myös ollaan hyvä? Onko heillä mitään oikeutta kokea itsensä sivuutetuiksi, vai nouseeko heidän kiukkunsa vain heidän omasta, tarpeettomasta vertailustaan?
Totta puhuen ei Jeesuksen kertomuksessa koko päivän rehkineiden närkästys aivan tyhjästä syntynyt eikä isäntäkään aivan viaton ollut heidän kiukkuunsa. Hänhän tietoisesti alkoi palkanmaksun viimeksi tulleista ja jätti ensiksi tulleet viimeisiksi. Näin heidän oli pakko nähdä, mitä muut saivat. Mutta heidät vedettiin näkemään paljon enemmän kuin isännän hyvyys ja oikeus. Heidän oli pakko kohdata oma armottomuutensa ja ylemmyydentuntonsa.
Jeesus suuntasi tämän puheen aikoinaan oman kansansa uskonnolliselle eliitille. Tuolloiset kansan uskonnolliset johtajat pitivät itseään parempina ja pyhempinä ja halveksivat niitä, jotka eivät heidän tapaansa yrittäneet kantaa koko päivän hellettä eli pitää koko Jumalan lakia sen kaikissa kohdissaan. Heitä loukkasi, jos jotakuta syntistä kohtaan osoitettiin armollisuutta tavalla, johon he yksin olivat oikeutettuja. Jeesus osoitti sanansa niille, jotka eivät kelpuuttaisi Jumalan omien joukkoon kehnoja ja pyhyydessään vaillinaisia, langenneita ja laiskoja. Heidän mielestään Jumalan ei kuulu osoittaa hyvyyttään niille, jotka eivät yritä tosissaan. Mutta miten toisenlaisen kuvan Jumalasta Jeesus piirtääkään! Jumala on hyvä, hän saa myös tehdä omallaan mitä tahtoo, hän saa jakaa hyvyyttään ihan siinä järjestyksessä missä tahtoo ja kenelle tahtoo. Hän saa jättää ensimmäiset viimeisiksi ja nostaa viimeiset ensimmäisiksi. Hän saa antaa huonoille ja syntisille etusijan ja päästää vaikka portot ja publikaanit taivaaseen ennen niitä, jotka kuvittelevat olevansa sinne itseoikeutettuja.
Näinä päivinä on Pälkäneen seurakunnassa toimitettu piispantarkastusta. Olen tutustunut seurakuntaan, sen toimintaan ja kumppaneihin niin täällä kuin Luopioisissa. Olen havainnut, että seurakunnan asioita on hoidettu hyvin ja että sillä on useita yhteistyöhön halukkaita toimijoita. Minua ilahduttaa seurakunnassa lukuisten vapaaehtoisten vastuunkantajien into ja uskollisuus. Pälkäneellä on myös haluttu tehdä käytännössä totta siitä teologisesta ajatuksesta, jonka mukaan jumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Siinä Herra Kristus itse saapuu luoksemme kuin hyvä isäntä, joka jakaa armoaan sellaisille, joille me ihmiset emme sitä aina antaisi.
Hänen luokseen saavat kaikki tulla, eikä tarvitse olla huolissaan siitä, kuka saa mennä ensimmäisenä ja kuka jätetään viimeiseksi. Jokainen saavat ottaa vastaan hänen hyvyyttään riippumatta siitä, tunteeko itsensä muihin verrattuna hyvä- vai huono-osaiseksi. Hänen yhteydessään kaikki verrattain hyväosaiset ovat hyvyydestä osallisia. Hänen lahjoittaa rakkautensa ja lähettää Pälkäneen seurakunnan osoittamaan sitä kaikille tämän paikkakunnan asukkaille.