3. sunnuntai helluntaista, Lk. 9: 51 – 62, Esko Väyrynen

Muistikuva lapsuudesta: olin isän mukana suolla kyntämässä. Aina, kun hevonen pysähtyi levähtämään, isä kääntyi polkemaan viilua, ettei se kaatuisi takaisin vakoon. Samalla hän vastausta minulta odottamatta kyseli: Mitähän se Raamattu tarkoittaa sanoessaan: Joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ei ole sovelias Jumalan valtakuntaan. Minäkin ymmärsin, että suon kyntäminen ei onnistu taakseen katsomatta.
Tämän päivän evankeliumi kertoo, että on kyse vertauksesta, joka on lausuttu Jeesuksen seuraamista empivälle eikä kyntäjälle annetusta ohjeesta. Ihmisen ammatti ei ole este Jumalan valtakuntaan pääsylle. Evankeliumissa on neljä erilaista Jeesukseen sitoutumisen mallia. Jeesukseen sitoutuminen ei koskaan kristikunnan historiassa ole ollut suuressa suosiossa.
Evankeliumin ensimmäinen esimerkki samarialaiset kuuluu tähän torjujien enemmistöön. Jaakob ja Johannes olisivat halunneet kostaa Jeesuksen saaman torjuvan kohtelun. Mutta Jeesus ei hyväksy kostoa vaativaa kiihkoilua, sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan eikä hukuttamaan. Urheilun kiihkoihailusta meillä on viime viikoiltakin esimerkkejä, kuinka kiihkoilu sammuttaa rakkauden.
Toinen tapaus kuvaa miestä, joka tarjoutuu opetuslapseksi. Ihmisen Poika on taivaallinen, iäisyysolento, ja senvuoksi hän on maan päällä koditon. Ihmisen Poikaa ei syntinen voi seurata, jos hän tavoittelee onnellista elämää. Jeesuksen seuraaja joutuu aina kokemaan tässä ajassa olevansa vieras ja muukalainen, jonka osana on taivasikävä. Elämän kärsimykset ja vastoinkäymiset sallitaan meille taivasikävän kasvattamiseksi.
Jeesuksen seuraaminen on kuoleman voittavaa, iankaikkiseen elämään johtavaa matkaa. Se ei estä eikä kiellä perheestä huolehtimista. Kolmas tapaus on esimerkki henkilöstä, joka perhesiteitä verukkeina käyttäen torjuu Jeesuksen kutsun. Miehen isä on ilmeisesti vielä elossa. Tämn vuoksi Jeesus ironisesti sanoo: Antaa kuolleitten haudata kuolleensa. Jeesus tahtoo sanoa, että sitoutumattomuus uskossa Jeesukseen ei ole mahdollista.
Neljännen tapauksen opetus on siinä, että Jumalan valtakunnan työtä ei voi tehdä jaetulla sydämellä. Jeesus ei vaadi seuraajiaan hylkäämään perhettä. Evankeliumeissa on esimerkkejä siitä, miten perhe on Jeesukselle tärkeä. Vielä ristillä riippuessaan kuolemantuskissaan Jeesus huolehtii äidistään. Vaikka hevosvetoista auraa käyttävä kyntäjä joutuu polkemaan viilua, niin hänellekin elämän kallein asia on Jumalan lapseksi pääseminen ja Jumalan armoon turvaaminen.
Jeesuksen seuraaminen, Jeesukseen sitoutuminen ei anna opetuslapsille toisen tuomitsemisoikeutta. Opetuslapsi voi parhaimmillaan olla Mestarin tavoin lähimmäisen palvelija, ei tuomari.
Kun opetuslapsi kokee ylenkatsetta ja vastoinkäymisiä, hän on Mestarin jäljillä. Ne johtavat sisälle iankaikkiseen elämään. Jumalan mielen mukainen vieraus ja muukalaisuus synnyttävät taivasikävää. Sitä ikävää meidän tulisi rukoilla. Sitä ikävää hoidetaan Herran pöydässä. Siinä itse Elämän Herra vakuuttaa meille, että hän on uhrannut itsensä meidän autuutemme tähden. Meillä on pääsy sisälle iankaikkiseen elämään.
Kun me kipuilemme uskon heikkoutta, niin silloin Jumalan rakkaus tulee suureksi. Missä synti on suureksi tullut, siinä Jumalan armo on tullut ylenpalttiseksi. Jumala tuntee meidän puolinaisuutemme, epäröimisemme ja epäonnistumisemme kilvoituksen tiellä. Mutta nimensä kunnian tähden hän kutsuu tykönsä meitä työn pilaamia ja epäuskon repimiä ja sanoo: Minä annan teille levon.
Jeesuksen seuraaminen ei tee elämää helpoksi ja ongelmattomaksi. Jeesuksen suraaminen herättää tunnistamaan syyllisyyden Jumalan edessä. Mutta Jeesus lupaa seuraajilleen levon. Jeesuksen antama lepo on rauha Pyhän Jumalan edessä, sillä Jeesus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan voittanut maailman. Maailma tarjoaa meille tuskaa ja ahdistusta. Jeesuksen veren kautta meillä on pääsy iankaikkiseen elämään.