Jeesuksen kertomus on kertomus Jumalan valtakunnasta.
Kertomuksessa on erityistä voimaa. Sen täytyy olla ollut hätkähdyttävä kuulijoille kertomistilanteessa. Luukkaan mukaan se nimittäin kerrottiin pidoissa, joissa isäntänä on fariseusten johtomies. Paikalla oli mitä ilmeisimmin valittuja vieraita, yhteiskunnallista ja uskonnollista eliittiä. Siellä muuan vieraista ottaa puheeksi Jumalan valtakunnan, sellaiseen sävyyn, että miten hienoa on, että saamme olla mukana Jumalan valtakunnan aterialla. Silloin Jeesus kertoo tämän tarinan. Hän kertoo Jumalan valtakunnasta käyttäen apuna juuri sitä tilannetta, jossa ollaan.
Kertomuksen ensimmäinen viesti kohdistuu paikalla oleviin kuulijoihin. He ajattelevat että heille nyt ainakin kuuluu kaikki se, mikä ihmiselle voi kuulua tässä elämässä ja tulevassa, yhteiskunnallisessa ja uskonnollisessa katsannossa. Heidän on huolehdittava häristään, taloistaan ja perheestään ja suojattava siitä, mitä ovat saavuttaneet. Siinä kuultaa jotain samaa perusasennetta kuin tällä hetkellä pärjäämisen pakon ja menestymisen paineen yhteiskunnassa, joka ohjaa suojautumaan ja pitämään omastaan kiinni. Kertomus sanoo: te jotka ajattelette että teille kuuluu erityinen paikka ihmisenä, koska olette sen saavutuksillanne, asemallanne, uskollanne tai omaisuudellanne saavuttaneet, ette taida ymmärtää Jumalan valtakuntaa. Jumalan valtakunta on jotain muuta.
Toinen viesti kohdistuu niille, joita ei kuulijoiden joukossa näy, rammoille, sokeille, köyhille. Se kohdistuu yhteiskunnan marginaaliin. Niille, jotka notkuvat pääkaupungin asemalaiturilla, kulkevat vuodesta toiseen psykiatrisessa avohoidossa, sinnittelevät peruspäivärahalla, täyttävät lomakkeita toimeentulotukea varten. Ihmisille, jotka ovat kadottaneet uskon itseensä ja arvoonsa. Kertomus sanoo heille: Jumalan valtakunta kuuluu teille. Kaikkein tärkeimmässä katsannossa juuri teidät on kutsuttu, teidät Jumala näkee, teille hän antaa arvon.
Kolmas viesti kohdistuu kujille ja maanteille, suurelle enemmistölle, markettien, kahviloitten ja kuntosalien väelle, tavallisille television katsojille, jotka seuraavat sivusta niin yhteiskunnan menestyjiä kuin putoajiakin, kunhan sinnittelevät oman elämänsä kanssa. Tämä nyt vain on tällaista tavallista, niin elämän kuin Jumalankin suhteen, uskovaisiin ei oikein osaa samastua muttei mihinkään kieltäjiinkään. Heille kertomus sanoo: teillehän Jumalan valtakunta kuuluu, juuri teidät on kutsuttu, älkää arkailko.
Olennaista on, että kun Jeesus kertoo Jumalan valtakunnasta ja siitä keitä se koskee, se on kaikille yllätys. Se on kaikille yllätys. Se on radikaalilla tavalla muuta kuin kukaan luonnostaan ajattelee. Se siirtää ulkopuolelle jääneet sisäpuolelle ja sisäpuolelle itsensä ajattelevat ulkopuolelle. Lopulta näkyy vain ihmisiä, joita kaikkia ajaa sama kysymys: kelpaanko minä, hyväksytäänkö minut. Kysymys elää heissä eri tavoin: elämänsä menettämisen pelkona, arkuutena, ulkopuolisuuden kokemuksena. Ja Kristus sanoo: sinulle tämä kaikki kuuluu, juuri tuollaisena, ei aseman, ei menestymisen, ei uskonnollisen mielenlaadun takia vaan siksi, että Jumala niin tahtoo. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Sellaisen valtakunnan palvelijoiksi teidät, vihittävät papit tänään lähetetään. Se on arvot jatkuvasti ylösalaisin kääntävä valtakunta, toisin katsomisen valtakunta.
Jeesuksen kertomuksessa palvelijat eivät luokitelleet ihmisiä, he menivät kaikkien luo. Jumalan valtakunta särkee kaikki sellaiset ajattelutavat, jotka jakavat ihmisiä meihin ja noihin. Kirkossa ja papin työssä tämä on syytä kuulla erityisen tarkasti. On vain Jumalan lunastamia ja kutsumia ihmisiä.
Te, hyvät tulevat papit, ette ole vain palvelijoita, jotka vievät sanomaa Jumalan valtakunnasta. Pappeinakin olette myös niitä, jotka on kutsuttu Jumalan valtakuntaan. Ja voi olla, että löydätte itsestänne jotain siitä, mitä noissa monissa kertomuksen ihmisissä oli.
Saatatte alkaa ajatella, että teidän on tehtävä paljon, oltava tehokkaita, sitouduttava, ikään kuin lunastettava oma arvonne ihmisinä ja pappeina suorituksilla. Niin tässä yhteiskunnassa tapahtuu, sellaiseen ajautuu puolihuomaamatta myös kirkossa ja seurakunnassa. Voi olla, että jokin työn imussa ja innossa on sellaista, että se vie mukanaan ja äkkiä havahtuu kysymään, mihin minä itse katosin. Jumalan valtakunnassa, siis ratkaisevassa ja elämän kannalta kaikkein tärkeimmässä katsannossa ei ole niin. Jumala, teidät kutsuessaan, näkee teidät, ei suorituksianne. Jotta sen ymmärtäisitte, tarvitsette lähellenne niitä ihmisiä, jotka näkevät teidät, eivät työsuoritustanne tai virkaanne. Niin voitte saada aavistuksen siitä, miten Jumala teidät näkee, ja mitä on Jumalan valtakunta.
Tai te saatatte kysyä itseltänne niin kuin moni, kelpaanko minä, riitänkö minä, kun olen tällainen. Katsotte ehkä sisäänpäin, omaan elämäänne, omaan historiaanne, omaan uskoonne. Olenko riittävän hyvä pappi tai papiksi riittävän hyvä.
Jumalan valtakunnassa ei katsota niin. Teidät kutsutaan sellaisina kuin olette, myös haavoinenne, puutteinenne ja epävarmuuksinenne.
Tai te saatatte erehtyä katsomaan sivusta, arvioimaan, tarkkailemaan. Jumalan valtakunnassa ei ole katsomopaikkoja, ei papillekaan. Te olette osa Jumalan ja ihmisten maailmaa ja elämää. Se koskettaa teitä, se muuttaa teitä, ja niin saa olla; niin Jumalan valtakunta vaikuttaa.
Jumalan valtakunta on yllättävä. Se laittaa koko ajan katsomaan elämää toisin. Niin kuin Jumala katsoo, niin kuin Jumala ihmisen ja elämän näkee. Jos niin ei olisi, jos olisi vain inhimillisiä järjestyksiä ja arvoasetelmia, ei olisi mitään syytä lähettää ihmisiä Jumalan valtakunnan palvelijoiksi. Nyt on.
Ja on täysi syy rukoilla: Isä meidän, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.