1.
Kuulimme juuri Jeesuksen vertauksen suurista pidoista, jotka muuan isäntä valmisti ja joihin hän kutsui ystäviään ja naapureitaan. Ja pidoissa oli Jeesus itsekin vertauksen kertoessaan. Oltiin aloittamassa viikoittaista juhlaa sapatin ensimmäisellä aterialla. Oli ehkä sama ehtoo, josta P. Luukas kertoo evankeliuminsa edellisessä luvussa. Jeesus oli opettanut synagoogassa. Ehkä juhlaa jatkettiin nyt yhteisen aterian merkeissä.
Ja jos Jeesus todella oli juuri äsken saarnannut synagoogassa, ilmassa oli varmasti jännitystä. Sen verran suoraa oli Jeesuksen puhe ollut.
Ihan ensimmäiseksi Hän oli aiheuttanut pahennusta parantamalla kumaraksi vääntyneen naisen. Siitä ei synagoogan esimies pitänyt. Sapatti oli lepopäivä. Kaikkinainen työnteko oli kielletty.
Olisihan nainen siis voinut odottaa uuden viikon alkuun! Ei hän mikään päivystystapaus ollut! Kuusi päivää ovat, joina sopii työtä tehdä; niinä te tulkaat ja antakaat teitänne parantaa, ja ei sabbatin päivänä. Näin synagoogan esimies puuskahti puoliksi kansalle, puoliksi Jeesukselle.
Jeesus ei kuitenkaan jäänyt sanattomaksi. Hän vastasi, vastasi niin, että kuulijoiden korvat punoittivat kiukusta ja häpeästä. Toiset kuitenkin iloitsivat ja kiittivät Jumalaa Jeesuksen ihmeellisistä teoista.
Voi myös olla, että 18 vuotta sairastanut nainen oli varta vasten kutsuttu paikalle. Näin viritettiin ansa Jeesukselle, jotta Hänet saataisiin kiinni sapatin rikkomisesta. Silti tämänkin tilanteen Jeesus käänsi evankeliumin voitoksi. Puheensa suolaisuutta Hän ei kuitenkaan laimentanut. Puhuessaan Jumalan Valtakunnasta valitun kansan jäsenille Hän jatkoi:
Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida. Kuin perheenisäntä on noussut ja oven sulkenut, ja te rupeette ulkona seisomaan ja oven päälle kolkuttamaan ja sanomaan: Herra, Herra, avaa meille! ja hän vastaa ja sanoo teille: en minä teitä tunne, kusta te olette, niin te rupeette sanomaan: me olemme syöneet ja juoneet sinun edessäs, ja meidän kaduillamme sinä opetit. Ja hän on sanova: Minä sanon teille: en minä teitä tunne, kusta te olette; menkäät pois minun tyköäni, kaikki te väärintekiät. Siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys, kuin te näette Abrahamin ja Isaakin ja Jakobin ja kaikki prophetat Jumalan valtakunnassa, mutta itsenne ajettavan ulos. Ja heidän pitää tuleman idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä, ja Jumalan valtakunnassa istuman. Ja katso, ne ovat viimeiset, jotka tulevat ensimäsiksi, ja ne ovat ensimäiset, jotka tulevat viimeisiksi. (Luuk. 13: 24-30)
2.
Nyt Jeesus siis söi ja joi niiden kanssa, joiden kaduilla Hän opetti, mutta joille Jumalan valtakunnan ovi ei ehkä sittenkään niin itsestään selvästi aukeaisi, kuin he itse luulivat. Ja samaan aikaan kaiken maailman väkeä tulvisi sisään ovista ja ikkunoista, kaikenlaista sekalaista kansaa, jonka kieltäkään ei ymmärrä ja jonka ei ollenkaan pitänyt kuulua pitoihin kutsuttujen piiriin.
Sillä, kuten sanottu, pidoista Jeesus nyt myös itse pitojen vieraana puhuu. Istutaan tai paremminkin makaillaan arvossa pidetyn isännän talossa hyvän ruoan ja juoman ääressä. Tunnelma on silti jännittynyt, muttei ainoastaan vihamielinen. Se on myös kunnioittava. Jeesus on merkittävä rabbi, jonka opetuksia ja mielipiteitä halutaan kuulla, vaikka tiedetään, ettei se ole aina helppoa, kuten synagoogassa oli juuri huomattu.
3.
Mitä Jeesus nyt siis pöytäpuheissaan mahtaisi opettaa? – Hän jatkaa siitä, mihin synagoogassa jäätiin. Jälleen on puhe Jumalan valtakunnasta ja siitä, kenelle se kuuluu ja kuka siihen pääsee sisälle. Ja jälleen Jeesus puhuu vertauksin.
Aiheensa vertaukseen Jeesus ottaa läheltä, sen kaupungin elämästä, jossa sapatinateriaa vietetään. Vertauksessa kuvattu tilanne on kaikille tuttu.
Puhe on siis juhla-ateriasta. Siihen valmistautuminen oli aloitettu paljon ennen päivää, jona vieraiden oli määrä saapua pitoihin. Isäntä kuului epäilemättä kaupungin merkkimiehiin. Hän itse oli myös laatinut listan vieraista, joiden hän toivoi läsnäolollaan kunnioittavan pitoja. Ystäviä, naapureita, kaupungin silmäntekeviä oli niiden joukossa, joille ilmeisesti jo hyvissä ajoin lähetettiin alustava kutsu. Sen ja siihen saatujen vastausten perusteella saattoi pitojen valmistelu alkaa. Tiedettiin suurin piirtein, kuinka monta lammasta piti teurastaa, kuinka paljon leipää leipoa ja kuinka paljon viiniä varata vieraita varten.
Ja sitten koitti H-hetki. Huoleen ja suoranaiseen stressiin siitä, että kaikki olisi oikealla hetkellä valmista, pöydät kauniisti katetut, huone tyylikkäästi koristeltu, lamput palamassa ja tietysti ruoka valmista kaikkeen tähän liittyi myös iloinen odotus: kohta huone täyttyisi juhlavieraista, ja tyytyväinen puheensorina sekoittuisi keittiöstä tulvivaan herkulliseen tuoksuun.
Nämä olivat niitä hetkiä, joiden tähden kannatti elää. Niin mahtoi pitojen isäntä ajatella katsellessaan viimeisiä valmisteluja ja lähettäessään palveluskunnan viemään lopullista kutsua naapureille ja ystäville, sanomaan heille: Tulkaat, sillä kaikki ovat valmistetut!
4.
Mutta tulivatko he? Eivät! Olipas siis törkeitä naapureita tällä Jeesuksen vertauksen isännällä! Ei mikään ihme, että hän suuttui.
Kutsu oli ajoissa toimitettu vieraille. He eivät silloin kieltäytyneet siitä. Nyt kuitenkin, kun ruoka alkoi olla valmista ja juhlahuone odotti vieraita, nämä täysin yllättäen yksi kerrallaan kieltäytyivät kutsusta. Ovat kyllä olevinaan kohteliaita ja esittävät muodollisen pahoittelunsa kutsujalle nimittäin kaksi ensimmäistä heistä. Viimeinen on sen sijaan suorastaan härski ja tyly vastauksessaan, jota mikään anteeksipyyntö ei pehmitä.
Ja pelkkiä tekosyitähän olivat myös ne syyt, joita kutsutut esittivät. Pellon kunto oli taatusti selvitetty jo ennen sen ostamista ja härät koeteltu ennen kauppoja. Ja varmasti viimeinen kutsutuista oli tiennyt olevansa menossa naimisiin jo silloin, kun kutsu esitettiin ellei hän ollut jo ennestään ukkomies. Eikä hän silloinkaan ollut häitään viettämässä, kun palvelija kolkutti ovelle ja esitti kohteliaan kutsun astua pöytään.
Yhdelläkään vieraista ei siis ollut esittää ns. force majeur -syytä kieltäytymiselleen. Syyt olivat tekosyitä, ja sen tiesivät kaikki, niin kutsutut kuin kutsun esittäjäkin ja lisäksi muut vieraat, jotka ihmettelisivät isännän ystävien ja kaupungin merkkimiesten tyhjiä paikkoja pidoissa.
Kyseessä olikin raskaan sarjan loukkaus. Kutsuva isäntä nolattiin julkisesti. Hänen rakkaudella ja ilolla valmistamansa pidot muuttuivat häpeäksi, kun edes hänen ystävänsä ja naapurinsa eivät sitä vertaa kunnioittaneet häntä, että olisivat ensimmäisen kutsun tullessa kohteliaasti kieltäytyneet siitä ja että olisi voitu kutsua muita tilalle.
5.
Ei tämä tilanne ole meillekään kokonaan outo. Mekin tunnemme niin maallisesta kuin hengellisestäkin elämästä tilanteita, joissa pettyneinä seisomme ovella odottaen vieraita, jotka ovat vähän lupailleet tulla juhliimme mukaan tai ainakin joita olemme kutsuneet mutta kukaan ei tule, tai vain muutama niiden monen sijasta, joiden toivoimme täyttävän juhlahuoneen.
Luulen kuitenkin, että Lähi-Idän kulttuurissa, jossa kasvojen menettäminen ja häpeä ovat yhä vielä paljon pahempi asia kuin meillä, tämä Jeesuksen vertauksen tilanne oli dramaattisuudessaan sellainen, että me tuskin täysin ymmärrämme sitä. Ei olisi ollut ihme, vaikka lopuksi olisi veri virrannut.
Sillä isäntä todella suuttui. Hän koki loukkauksen loukkauksena. Sanoma tuli perille.
Vai kieltäytyivätkö vieraat sittenkin vain sen tähden, että he vähävaraisempia kuin kutsun esittäjä. Sen tähden he eivät olisi voineet maksaa isännälle takaisin tämän kutsua järjestämällä itse samanlaiset tai vieläkin isommat pidot ja kutsuakseen hänet sinne. Oliko siis kaiken takana ajatus siitä, että kaupankäyntiähän tämä on, eikä minulla ole, millä maksaa? Oliko röyhkeyden takana sittenkin pelko, joka puettiin loukkauksen asuun, jottei menetettäisi omia kasvoja kaupungin silmäntekevien edessä?
Niin tai näin, lopputuloksena oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut isäntä, yksi kaupungin mahtimiehistä. Kuinka hän nyt toimisi? Lähtisikö hän tavalla tai toisella kostamaan niille, jotka eivät halunneet tulla hänen juhliinsa? Ja mitä hän tekisi kaikella sillä ruoalla, joka oli laitettu, tai huoneen koristuksilla ja palveluskunnalla, joka vain odotti saadakseen palvella vieraita?
Vieraat olivat itse ratkaisunsa tehneet. Heitä ei isäntäkään enää olisi voinut auttaa. He olivat itse omasta tahdostaan ylimielisesti tai peloissaan torjuneet kutsun ja torjumalla sen loukanneet karkealla tavalla kutsujaa itseään. Oikein tämä toteaakin: Ei yksikään niistä miehistä, jotka kutsuttiin, pidä maistaman minun ehtoollistani.
6.
Juhlat olivat kuitenkin valmiit, ja ne myös vietettäisiin, maksoi mitä maksoi! Ja niin isäntä tekee jotakin ennen kuulumatonta: taloa aletaan täyttää kaikenlaisella väellä eli tavallisilla, köyhillä kaupunkilaisilla, joilla ei normaalisti olisi ollut mitään asiaa silmäntekevien juhliin. Ja kun sittenkään tupa ei tule täyteen, lähetetään palvelijat maaseudulle, kaupungin ulkopuolelle, kutsumaan maankiertäjiä ja kaiken maailman kulkijoita pitoihin.
Tosin nämäkään eivät ensin tahdo tulla. Onhan kutsu niin merkillinen. Oliko tuolla rikkaalla isännällä jokin taka-ajatus kutsuessaan pitoihin heitä, jotka kuuluivat kokonaan toiseen yhteiskuntaluokkaan ja jotka eivät oikein edes tienneet, kuinka hienojen ihmisten juhlissa kuului käyttäytyä? Ja täytyihän kutsujan tietää, ettei heillä olisi, ei koskaan olisi mitään mahdollisuuksia maksaa vastakutsulla takaisin kutsujalle heillä, joiden rahat tuskin riittivät edes omaan ruokaan. Ei heillä ollut myöskään sellaisia hienoja vaatteita, joita herrasväen pidoissa piti olla. Kuinka he voisivat näissä ryysyissä tulla valaistuun juhlahuoneeseen ja astua notkuvan pöydän ääreen?
Mutta palvelijat, jotka heitä kutsuivat, eivät antaneet periksi. Näin on isäntä määrännyt, he sanoivat. Ei mitään vastaväitteitä. Tulkaa mukaamme!
Ja niin, melkein kädestä taluttaen, ihmettelevä kadun kansa ja maantien kulkijat tuotiin paikoille, jotka oli ajat sitten varattu kokonaan toisenlaiselle väelle. Ja juhlat pidettiin, ja ne olivat ikimuistettavat, ihmeelliset pidot, joista ei puuttunut ruokaa eikä juomaa eikä iloisia ihmisiä.
Iloisimpana kaikista kulki isäntä itse, tuo rikas, ylhäinen mies, pöydän luota toisen pöydän luo kysellen kyyneleet silmissä yhdeltä toisensa jälkeen: Oletko nyt varmasti kylläinen? Saisiko vielä olla jotakin? Kiitos, rakas ystävä, kun tulit juhliini.
7.
Rakkaat ystävät, sanon minäkin: me olemme tätä kadun kansaa. Me olemme näitä maankiertäjiä. Me emme kuulu ensimmäisinä kutsuttujen vieraiden joukkoon. Mutta silti juuri meidät on Isäntien Isäntä, Taivaan ja maan Herra, kutsunut äärettömän kalliisiin juhlapitoihinsa, jotka Hänen oma Poikansa on meitä varten valmistanut ja joka itse myös isännöi niitä. Älä vain koskaan, koskaan torju sitä kutsua! Jos niin teet, kukaan ei voi sinua enää auttaa.
Mutta nyt sinua kutsutaan kutsutaan sittenkin, vaikket niihin juhliin oikeastaan lainkaan kuuluisi, en myöskään minä. Juhlien Isäntä kuitenkin tietää sen. Hän tietää kaiken. Hän tietää, mitä olet tehnyt ja jättänyt tekemättä, sanonut ja jättänyt sanomatta. Hän tietää kyllä, miksi myöskään minä en ole ansainnut kutsua Hänen pitoihinsa. Ja senkin Hän tietää, ettei meistä kenelläkään ole maksaa Hänelle kutsua millään tavoin takaisin. Ja senkin Hän tietää, että meillä on kauheat ryysyt yllämme ja että ne haisevat, niin kuin synti ja syyllisyys haisevat.
Sitä hajua me emme itse saa itsestämme pois. Se lähtee meistä vain, jos meidät pestään Karitsan verellä, sen Jumalan Pojan, joka tuli ihmiseksi pelastaakseen meidät synnin ja kuoleman vallasta ja joka sovitti meidän syntimme Ristin puulla. Ja jotta tämä kallis voitto tulisi meidän osaksemme, Herra Jeesus pesi meidät puhtaaksi kasteen vedessä, kun meidät otettiin Hänen valtakuntansa jäseniksi ja me synnyimme uudesti vedestä ja Hengestä. Jumala itse antoi meille puhtaat vaatteet eli Poikansa vanhurskauden yllemme.
Nekin kuitenkin likastuvat kuljetun matkan kuralätäköistä. Mutta siihenkin meillä on apu Jumalassa. Tänäänkin Hän pesi kastepukumme puhtaaksi synnin liasta ja vaelluksen tahroista synninpäästön sanalla. Jokainen, joka tunnusti olevansa saastainen ja kelvoton langennut syntinen ja haluavansa päästä synnistä ja elää uutta elämää Kristuksessa, sai varmasti syntinsä anteeksi. Saimme armosta astua Jumalan juhlahuoneeseen.
Ja nyt Hän kutsuu meitä pöytäänsä. Siinä meille tarjotaan parasta ruokaa ja virkistävintä juomaa, mitä maan päällä ja taivaassa tunnetaan. Jeesus itse tarjoaa meille rakkautensa hinnan ja syntiemme anteeksiantamuksen pantin: oman totisen ruumiinsa ja verensä meidän syödä ja juoda.
8.
Näihin pitoihin Jeesus siis kutsuu meitä nyt. Ja ne ovat merkilliset juhlat, sillä niihin ei kelpaa kukaan, joka luulee oman hyvyytensä perusteella ansainneensa paikan niissä. Ei: kaikki perustuu yksinomaan Kutsujan hyvyyteen.
Niinpä Jumalan juhliin soveliaita ovat vain ne, jotka tietävät ja tunnustavat, ettei heillä olisi asiaa Jumalan eteen, jos Jumala toimisi pelkän rankaisevan pyhyytensä perusteella. Niihin kelpaavat vain ne, joilla ei todellakaan ole mitään vastalahjaksi tarjota pitojen isännälle. Niihin kelpaavat vain syntiset, jotka tarvitsevat anteeksiantamusta syyllisyytensä peitteeksi ja Pyhän Hengen apua uuden elämän voimaksi.
9.
Mutta pidoissa on vielä tilaa. Tilaa on runsaasti, ja ruokaa loputtomasti. Ja pitojen Herra tahtoo, että Hänen talonsa tulisi täyteen.
Niinpä palvelijat ovat edelleen liikkeellä kutsumassa niitä, jotka nälkäisinä, hyljeksittyinä ja synnin vankeina kulkevat maailman teillä ja toreilla. Palvelijat kutsuvat niitäkin, joille on heidän kasteensa perusteella pidoissa jo paikka varattuna, ja heitä, joille se kuuluisi Jumalan valinnan perusteella, nimittäin juutalaisen kansan lapsille, että hekin voisivat Kasteen portista kulkea Jumalan valtakuntaan sisälle. Kunpa siis vielä moni kutsutuista kastetuista katuisi kieltoaan ja tulisi vaikka viime hetkellä oven taakse, ennen kuin se lopullisesti suljetaan! Kunpa vielä moni juutalaisen kansan jäsenistä näkisi Jeesuksessa sen Herran kärsivän Palvelijan, joka on Israelin Messias ja Jumalan Kristus, Jumalan ikuinen Poika ja Isän ilmoittaja, Jumala ja ihminen, meidän kaikkien Vapahtaja.
Ja kunpa meistä tulisi niitä palvelijoita, jotka Herransa todistajina kutsuvat kaikkia syntisiä kaikkialla parannukseen ja armon osallisuuteen ja anteeksiantamuksen juhlaan! Kutsukaamme heitä läheltä ja kaukaa. Sillä ansiotta saadun lahjan pitää tulla edelleen annetuksi. Mannaa ei voi varastoida. Se pitää kiittäen nauttia, ja siitä pitää antaa myös toisille. Siihen on meidät kutsuttu Kirkkona, seurakuntana ja kristittyinä, meidät, ansiottamme kutsutut. Amen.