Kirkon rakentaminen on kaikkina aikoina ollut seurakunnan suurimpia hankkeita ja voimanponnistuksia. Rakennustyö on vaatinut paljon varoja, aiempina aikoina usein ylimääräistä verotusta, lahjoituksia ja kolehteja. Monesti seurakuntalaisten piti lisäksi hankkia rakennusaineksia ja osallistua itse rakennustöihin. Näin tapahtui täällä Lemilläkin 230 vuotta sitten. Kirkonisäntä Gabriel Lemin ja varakirkkoherra Johan Ahlquist lahjoittivat kirkon tontin korvauksetta. Kirkon rakentajaksi valittiin savitaipalelainen rakennusmestari Juhana Salonen. Seurakuntalaisten tuli osallistua töihin ammattimiesten apuna. Rakennustyöt etenivätkin rivakasti, sillä kesällä 1786 kirkko oli ulkoa päin valmis. Tosin kirkon sisustustöiden kanssa sitten kestikin vielä kymmenen vuotta, ennen kuin Lemin kirkon sisustus valmistui keväällä 1796.
Yksi yksityiskohta kiinnittää Lemin kirkon rakentamismääräyksissä erityistä huomiota. Nimittäin kirkkoa rakentavilta kirvesmiehiltä vaadittiin, että heidän tuli olla rehellisiä, raittiita, uskollisia ja ahkeria sekä tottelevaisia rakennusmestaria kohtaan. Lemin pitäjänkokous määräsi, että työt tuli aloittaa ja päättää päivittäin rakennusmestarin toimittamalla rukouksella. Kaikella tällä osoitettiin, että kirkon rakentaminen ei ollut minkä tahansa töllin pystyttämistä vaan Herran huoneen rakentamista. Se oli tärkeää ja kunniakasta työtä, johon pyydettiin päivittäin kirkon Herran siunausta.
Nyt tämä kirkkorakennus on saanut palvella lemiläisiä 230 vuoden ajan. Täällä on pidetty lukuisia jumalanpalveluksia, rukoushetkiä, konsertteja ja tilaisuuksia. Täällä on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu hautaan tuhansia seurakuntalaisia. Lukemattomat ihmiset ovat täällä rukoilleet, laulaneet, kuunnelleet Jumalan sanaa ja nauttineet ehtoollista, saaneet voimaa elämän arkeen ja eväitä kristityn vaellukseensa kohti taivasta. Kirkon rakennusvaiheet ja vuosisadat sen jälkeen ovat tehneet tästä rukouksen paikan ja kotikirkon. Sen merkitys on suuri ja arvo korvaamaton. Siksi teidän lemiläisten tehtävä on pitää huolta kirkostanne myös tulevaisuudessa.
Seurakuntaelämän ydin on jumalanpalvelus. Tässä kirkossa on 230 vuoden aikana pidetty karkeasti arvioiden 13 000 – 15 000 jumalanpalvelusta, toki kaikki muut tilaisuudet sen lisäksi. Jokainen jumalanpalvelus on ollut ravinnon jakamisen hetki. Kirkkoisä Krysostomos kutsuukin jumalanpalvelusta uskon pidoiksi. Hän sanoo pääsiäissaarnassaan: ”Tulkaa siis te kaikki meidän Herramme iloon – nauttikaa näissä uskon pidoissa.”
Juhlapäivän evankeliumissa Jeesus kertoo pidoista. ”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita.” Pidot on järjestetty niin hyvin, että kaikille kutsutuille voitiin vakuuttaa: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.”
Merkillistä Jeesuksen vertauksessa on, että hän moittii kunnon ihmisiä. Vertaus kuulostaa kaiken kaikkiaan kohtuuttomalta. Arkisesta elämästä vastuuta kantavat kansalaiset joutuvat suhteettoman arvostelun kohteeksi. Tuntuu kuin Jumala olisi herkkähipiäinen ja arvostaan tarkka valtias, joka ei siedä sitä, että hänen kutsunsa torjutaan.
Vertauksen kärki on kuitenkin muualla. Jeesus pakottaa meidät pohtimaan, millaiseen arvojärjestykseen panemme elämämme asiat. Osaammeko tehdä eron hyvän ja kaikkein tärkeimmän välillä? Vertauksen päätarkoitus on yksinkertainen. Jeesus haluaa muistuttaa meitä Jumalan järjestämistä pidoista ja palauttaa mieleemme sen, kuka Jumala on. Perimmältään vertaus sanoo saman asian, minkä ensimmäinen käsky. ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Kaikki maallinen hyvä on Jumalan antamaa lahjaa, mutta mitään Jumalan antamaa lahjaa ei ole tarkoitettu jumalaksi. On osattava erottaa toisistaan Jumala ja Jumalan lahjat.
Vertauksen pelto, härät ja avioliitto ovat Jumalan hyvän tarkoituksen mukaisia lahjoja. Me voimme tänään sanoa, että omaisuus, työ ja rakkaus ovat maallisen elämän oikeita edellytyksiä ja hyviä lahjoja. Mutta jumalia ne eivät ole. Kiinteistöt, kulkuneuvot ja puoliso ovat ilon aiheita, mutta ne eivät ole jumalia. Kaikki ihmisen kyvyt ja taidot ovat Jumalan lahjaa, mutta ne eivät ole jumalia.
Vertaus siis pakottaa meidät miettimään, mihin me elämässämme viime kädessä turvaamme. Mikä tai kuka on meidän jumalamme? Mikä on meidän elämämme tärkein asia?
Vertauksen koko sanoma ei kuitenkaan ole tässä. Jeesuksen vaativien sanojen takaa avautuu kuvaus siitä, että Jumala viime kädessä haluaa ihmisille hyvää. Tavallisesti luemme tätä vertausta arvioina ihmisistä. Mutta huomaammeko, mitä vertaus sanoo isännän, siis Jumalan valmistamista pidoista? Vertauksen perimmäinen ydin ei olekaan ihmisten kieltäytymisessä, vaan siinä, miten hyviä pitoja Jumala järjestää.
Ensinnäkin pidoista sanotaan: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Kun Jumala järjestää pidot, silloin isäntä on hoitanut kaiken. Jumalan juhlat eivät ole nyyttikestejä, joiden onnistumisesta vieraat ovat vastuussa. Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi vieraittensa puolesta. Eväät on hankittu ja ohjelma on valmiiksi suunniteltu. Tuliaisia ja tuomisia ei tarvita. Kun Jumala toimii ja järjestää, silloin ihminen on vain vastaanottaja ja saaja. Siksi jokaisessa messussa meitä kutsutaan ehtoollisen aterialle juuri vertauksen sanoilla: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Messu on Jumalan järjestämät uskon pidot. Tällaisia uskon pitoja on Lemin kirkossa järjestetty 230 vuoden ajan.
Toiseksi Jumalan pidoista käy ilmi, että niissä riittää tilaa kaikille. Jumala toivoo kaikkien osallistuvan hänen juhliinsa. Ihmisten juhlissa kutsuttujen joukkoa rajoitetaan. Ihmiset luokittelevat toisiaan. Ihmiset kutsuvat vain itselleen mieluisia.
Jumala kutsuu kaikkia, aivan jokaista. Ei ole sattuma, että vertauksessa inhimilliset arvojärjestykset kääntyvät nurin. Me ihmiset olemme aina kiusauksessa kutsua vain arvokkaita ja tärkeitä ihmisiä. Jumala kutsuu toisenlaisia. ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Uskon pidoissa kaikki on valmiina ja tilaa on kaikille. Näin on tässä kirkossa ollut jo yli 200 vuoden ajan. Tällaisia uskon pitoja tulee täällä järjestää myös tulevaisuudessa, sillä sitä varten tämä kirkko on rakennettu.
Hyvät seurakuntalaiset. Kirkon rakentamisen jälkeen ensimmäinen piispantarkastus vietettiin Lemin seurakunnassa helmikuussa 1812. Se oli samalla ensimmäinen itsenäisen Lemin seurakunnan piispantarkastus, olihan Lemi erotettu vuonna 1807 omaksi seurakunnakseen Taipalsaaresta. Tarkastus oli Turun rauhassa luovutettujen alueiden, kuten Lappeen kihlakunnan seurakuntien, osalta ensimmäinen lähes kahdeksaan vuosikymmeneen. Siksi se oli erityisen perusteellinen ja tarkka. Sen toimitti Porvoon piispa Carl Magnus Alopaeus, joka tarkastuksen jälkeen raportoi siitä keisari Aleksanteri I:lle.
Lemillä oli kirkkoherrana Johan Gabriel Lundan. Kirkkoherralla ei ollut yleisesti katsoen huomauttamista lemiläisten kirkossakäynnistä. Sellaisen toivomuksen kirkkoherra halusi kuitenkin esittää piispantarkastuksessa seurakuntalaisille, että yksi ja toinen kävisi entistä innokkaammin yhteisissä jumalanpalveluksissa. Tähän toivomukseen piispakin yhtyi ja kehotti seurakuntalaisia pitämään sen mielessään. Tämä on myös minun toivomukseni Lemin kirkon 230-vuotisjuhlamessussa. Tulkaa usein tänne kirkkoon Jumalan sanan ja sakramenttien ääreen. Jokaisessa jumalanpalveluksessa vietetään uskon pitoja tässä kirkossa. Tänäänkin kirkkoon kokoontunutta seurakuntaa kutsutaan kirkon Herran, Jeesuksen Kristuksen palveltavaksi. Hän sanoo: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Niin kauan kuin seurakunta vastaa tähän kutsuun, sillä on tulevaisuus.