Saarna Big Band viikon jumalanpalveluksessa
Kuuluisat henkilöt ovat aina kiehtoneet ihmismieliä. Kuninkaalliset, kuuluisat ajattelijat, taiteiden- tai
urheilun mestarit, heitä kansanjoukot ovat ammoisista ajoista lähtien tulleet suurin joukoin katsomaan ja
kuulemaan, jos siihen on vain ollut tilaisuus. En tiedä, mikä heissä vetää ihmisiä niin puoleensa. Onko
kuuluisan ihmisen näkeminen itsessään jotain niin ihmeellistä, että sitä kannattaa odottaa vaikka ulkona yön
yli säässä kuin säässä? Jotain selittämätöntä ja erityistä tuntuu kuitenkin tapahtuvan, kun monien ihailema ja
rakastama henkilö tulee niin lähelle, että häntä voi melkein kädellä koskettaa. Tarttuuko tähdistä kenties
jotain, pieni ripaus hohtoa meidän tavallisten tallaajien elämään? Vai onko siinä tärkeää yhteinen, jaettu
kokemus toisten ihmisten kanssa, jotka jakavat saman ihailun kohteen?
Varmaan täällä Imatran Big Band-teltassakin ovat monet saaneet kohdata aivan läheltä oman
suosikkiartistinsa. Suuren kuuluisuuden kohtaamisessa on jotain maagista, jotain mikä ylittää
ymmärryksemme. Ehkä siinä on jotain arjen ylittävää, sanoisiko suorastaan ylimaallista, mikä kohottaa
sieluamme, niin kuin taide voi tehdä parhaimmillaan. Tämä tunne yhdistyy henkilöön, joka saa sen meissä
heräämään. Ja kun hänet kohtaa, helposti pulssi nousee, poskia alkaa kuumottaa, ja sanat tarttuvat
kurkkuun. Joskus se saa toimimaan kummallisesti, tavalla mikä ei muuten tulisi kysymykseenkään.
Evankeliumissa Luukas kertoo miten Jerikossa asuva hyvin rikas mies, Rooman valtakunnan viranomainen ja
publikaanien esimies, meni hieman sekaisin, kun kuuli erään kuuluisan kulkijan saapuvan kaupunkiin. Jeesus
oli jo saavuttanut jonkinlaisen maineen ja Sakkeus halusi päästä lähelle ja nähdä hänet omin silmin;
Luukkaan sanoin, nähdä mikä mies Jeesus oikein oli. Mutta pienikokoinen Sakkeus ei päässyt tarpeeksi
lähelle väkijoukon ympäröidessä kuuluisuutta. Moni muukin halusi päästä lähelle Jeesusta.
Silloin Sakkeus teki jotain poikkeuksellista. Hän juoksi kiireellä väkijoukon edelle ja kiipesi
metsäviikunapuuhun. Metsäviikunapuu voi kasvaa 20 metriä korkeaksi ja se on erinomainen kiipeilypuu, sillä
siinä on oksia koko pituudella, aivan alhaalta ylös asti. Mutta juokseminen ja puissa kiipeily olivat hyvin
epäsoveliasta aikuiselle miehelle tuossa kulttuurissa. Ne olivat lasten touhua, eivätkä sopineet aikuisen
miehen arvolle. Siksi Sakkeus yrittikin välttää tarpeen. Hän ei ole kovasydäminen ja paatunut väärintekijä, hän ei ole itseriittoinen ja ylimielinen mies, joka pitäisi itseään muita parempana. Tämä kanssaihmistensä hylkäämä mies kaipaa hyväksyntää, hän kaipaa kuulla että kaikesta huolimatta hän kelpaa Jumalalle.
Siksi Jeesus käskee Sakkeuksen alas puusta ja kutsuu itsensä vieraaksi hänen kotiinsa. Se on kädenojennus
tätä hyljeksittyä miestä kohtaan, ele, joka ei jää muilta huomaamatta. Muiden mielestä kenenkään hyvän
ihmisen ei pitäisi laskeutua syntisen Sakkeuksen tasolle ja asettua hänen rinnalleen. He pitävät itseään häntä
parempana ja paheksuvat Jeesuksen avausta Sakkeusta kohtaan. Jeesus on eri mieltä eikä hän välitä muiden
vastalauseista. ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä,” hän sanoi erään kerran vastaavassa
tilanteessa. Jeesus näkee Sakkeuksen sydämeen. Hän ymmärtää, ettei Sakkeus tarvitse rangaistusta vaan
rakkautta.
Sakkeuksen sisimmässä orastaa jo katumus ja halu tehdä tilit selviksi Jumalan ja lähimmäisten kanssa. Siksi
Sakkeus ottaa Jeesuksen kutsun vastaan, hän ottaa Jeesuksen tarjoaman pelastuksen ja uuden elämän
vastaan. Tämän muutoksen merkkinä ja seurauksena Sakkeus haluaa luopua vääryydellä hankkimastaan
omaisuudesta. Hän lupaa jakaa puolet siitä köyhille ja maksaa nelinkertaisesti takaisin niille, joilta hän on
liikaa kiskonut. Hän julkisesti tunnustaa sen, minkä kaikki jo tiesivät: että hän on tehnyt väärin ja varastanut
muilta, että hän on tehnyt syntiä lähimmäistään ja Jumalaa vastaan. Mutta nyt se on taakse jäänyttä.
Sakkeus on valmis päästämään irti entisestä. Raha ei enää hallitse hänen elämäänsä ja kahlitse häntä, sillä
hän on löytänyt jotain paljon parempaa. Jeesuksen sanoin: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen
osaksi.”
Lukiessani Jeesuksen ja Sakkeuksen kohtaamisesta kansanjoukon edessä, mielessäni heräsi kysymys:
olemmeko me oman aikamme ihmiset niin kuin nuo jerikolaiset, jotka näkivät kyllä Sakkeuksen väärät teot,
mutta eivät omiaan, jotka pitivät itseään hyvinä ihmisinä, eivätkä nähneet itsessään mitään vikaa. Tätä
pohtiessani käteeni osui eräs kirjoitus, joka mielestäni oli ihan oikeilla jäljillä. Sen mukaan meidän aikaamme
vaivaa narsistinen kulttuuri, vahva yksilö- ja itsekeskeisyys, johon liittyy vaikeus käsitellä syyllisyyden
tunnetta. Se ei tarkoita, että kovin moni meistä itse kärsisi persoonallisuushäiriöstä, vaan että
kulttuurissamme ja elämäntavoissamme, sosiaalisessa psyykkeessämme on vahvasti narsistisia piirteitä.
Ilmiö näkyy ajassamme monin tavoin, mutta se korostuu internetin maailmassa. Siellä on mahdollista luoda
itsellemme ikioma virtuaalitodellisuutemme, jossa oma minä on koko maailman napana. Me voimme oman
makumme mukaan poimia uutislähteet, joita seuraamme ja myös valita ne uutiset ja aiheet, jotka meitä
kiinnostavat. Samalla, ehkä huomaamattammekin, suodatamme pois meille epämieluisat uutiset, joita
emme välitä kuulla. Netti tekee helpommaksi myös kuunnella vain oman makumme mukaista musiikkia,
katsoa yksistään meille mieluisia elokuvia ja tv-sarjoja. Näin altistumme yhä kapeammin yksistään niille
uutisille ja ajatuksille, jotka miellyttävät itseämme ja suljemme pois viestit, jotka haastavat meitä. Olemme
vähän niin kuin lapsia, jotka laittavat kädet korvilleen, kun eivät halua kuulla mitään ikävää.
Sosiaalinen media taas tarjoaa meille mahdollisuuden luoda täydellisen ihannekuvan itsestämme, kun
voimme esitellä vain haluamiamme, hyviä puolia itsestämme. Voimme näyttäytyä Facebookissa juuri
sellaisena kuin toivoisimme meidän olevan, eikä sellaisena kuin todellisuudessa olemme. Näin meille
tarjoutuu mahdollisuus löytää pienellä vaivalla oikotie muutokseen, joka todellisuudessa vaatisi kovaa työtä
tai olisi mahdotonta. Ja vaarana on, että alamme itsekin uskoa luomaamme kiiltokuvaan itsestämme.
Me alamme olla myös tottuneita siihen, että saamme pienimmätkin ja merkityksettömätkin tarpeemme
tyydytettyä pikaisesti. Samalla opimme helposti odottamaan, että olemme oikeutettuja saamaan nopeasti
tyydytyksen kaikille tarpeillemme. Tätä ruokkii netin lisäksi joka puolelta tulviva mainonta, joka kannustaa
kuluttamaan, tarjoamalla täytettä jokaiseen tarpeeseemme. Kaiken pitäisi olla vain hyvää tai parasta ja
nirson kuluttajan asenne alkaa hallita koko elämäämme. Epämukavat asiat karsitaan pois ja sen sijaan, että
näkisimme vaivaa ja työstäisimme hankalia asioita, ne laitetaan vaihtoon. Ongelmat ratkeavat hankkimalla
uutta tavaraa, uusi lookki, tai uusi ihmissuhde.
Mutta keskeistä on se, että vika tuntuu löytyvän aina muualta kuin itsestämme. Olemme taitavia
ulkoistamaan syyllisyyden ja teemme muista syntipukkeja. Syypää on aina joku muu. Mutta onko vika
todella vain yhteiskunnassa, jos emme itse pidä huolta omista ikääntyneistä vanhemmistamme? Onko vika
vain opettajissa, jos meidän kasvattamamme lapset eivät tule toimeen koulussa? Löytyykö vika aina
maahanmuuttajista tai eduskunnasta, jos me emme itse osaa pitää huolta omista ja yhteisistä asioistamme?
Syyllisiä me osaamme kyllä löytää yhtä taitavasti kuin jerikolaiset osasivat syyttää Sakkeusta, mutta omaa
vajavaisuutta ja rajallisuuttamme me emme tunnu osaavan käsitellä.
Tämän ajan ihmisillä on vaikeus tunnistaa meissä itsessämme pesivää epätäydellisyyttä, syntiä ja suoranaista
pahuutta. Ulkopuoleltamme löydämme sitä helposti, mutta omalla kohdallamme emme osaa sitä tunnistaa,
tunnustaa ja käsitellä. Ja jos emme tunnista pahaa itsessämme, emme löydä oikeaa lääkettäkään, eikä se
kelpaa meille vaikka sitä tarjottaisiin.
Tämän pyhän aiheena on kutsu Jumalan valtakuntaan. Tämä kutsu on edelleen voimassa. Jumala kutsuu
meitä astumaan ulos omasta kuplastamme, hän kutsuu jättämään oman kiiltokuvamme ja oravan
pyörämme. Kuten äsken lukukappaleessa kuulimme, meidän ei tarvitse olla viisaita tai vaikutusvaltaisia. Me
saamme olla heikkoja ja epätäydellisiä. Silti Jumala kutsuu meitä. Hän ei vaadi meiltä enempää kuin olemme.
Hänelle meidän ei tarvitse esittää yhtään parempaa.
Jeesus kutsuu sinua, niin kuin hän kutsui kerran Sakkeusta. Hän haluaa tulla sinunkin kotiisi, sinunkin
elämääsi. Hän hyväksyy sinut seuraansa, ei siksi, ettei Jeesus tuntisi millainen sinä todellisuudessa olet, vaan
siitä huolimatta. Sinun ei tarvitse piiloutua hänen katseeltaan naamioiden taakse. Hän ei käännä sinulle
selkäänsä, vaikka olet vajavainen, etkä aina onnistu. Hän ei hylkää, vaikka teet väärin ja olet syntinen, etkä
sen parempi kuin kukaan mukaan.
Jeesus haluaa pelastaa meidät muiden ja itsemme asettamilta paineilta. Meidän ei tarvitse olla aina
hyvännäköisiä ja trendikkäitä. Meidän ei tarvitse näytellä, että aina menestyisimme, että aina olisimme
onnemme kukkuloilla. Jeesus pelastaa meidät täydellisyyden harhasta ja ikeestä. Meidän ei tarvitse peitellä
häneltä virheitämme ja tappioitamme. Hänen seurassaan voimme hyväksyä oman keskeneräisyytemme.
Hänen seurassaan uskallamme kohdata oman pahuutemme ja syntisyytemme, sillä tiedämme että hänellä
on lääke meidän haavoihimme.
Ja kun uskallamme kohdata oman vajavaisuutemme, voimme me myös ymmärtää toisiamme, voimme
hyväksyä, ettei kukaan toinenkaan ole täydellinen. Emme voi vaatia mahdottomia itseltämme, emmekä
toisiltamme. Kun olemme itse saaneet Jumalalta anteeksi, saamme mekin voimaa antaa toisillemme
anteeksi. Silloin meiltä viedään myös koroke, jolle voisimme nousta muita tuomitsemaan. Sen sijaan, kun
Jeesuksen osoittama hyväksyntä ja rakkaus saavat vaikuttaa meissä, me voimme Sakkeuksen tavoin
muuttua. Opimme ottamisen sijasta antamaan, varastamisen sijasta lahjoittamaan, me opimme
hylkäämisen sijasta hyväksymään, opimme vihaamisen sijasta rakastamaan.