Honkavisassa kyseltiin, mitä merkittävää tapahtui leiriviikon maanantaina vanhempien vierailupäivän lisäksi? Kuka muistaa vielä vastauksen? Aivan oikein. 2000 palan palapeli valmistui. Mutta kuka muistaa, mitä palapeli esitti? Kuvassa oli linna vuoristoisessa maisemassa. Taivas ruskotti ja värit olivat muutenkin kauniit. Palapelin linna, Neuschwanstein, sijaitsee Baijerin Alpeilla. Juuri kyseinen linna oli mallina, kun Disney-yhtiö suunnitteli prinsessa Ruusunen -elokuvaa. Siksi linnasta on tullut juuri sellaisen linnan esikuva, jossa voi kuvitella kauniin prinsessan nukkuvan sata vuotta. Kunnes eräänä päivänä uljas prinssi
karauttaa kehiin komealla ratsullaan ja herättää prinsessan suudelmalla. Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.
15-vuotiaana ei tavallisesti enää leikitä prinsessaleikkejä. Takana ovat ajat, jolloin pukeuduttiin äidin kukkamekkoon ja liian suuriin kopsukenkiin ja kruunattiin koko häikäisevä kauneus muovisella tiaralla. Uljaan prinssin osa ei välttämättä niin kiinnostanut, mutta merirosvon tai lännensankarin ura ajoi saman asian. Pääasia, että leikeissä sai eläytyä sellaiseen rooliin, jossa sai olla ainutlaatuisen kaunis, rikas ja palvottu tai sitten sellainen sankari, joka voittaisi kaikki viholliset ja vaarat yhdellä lasermiekan huitaisulla tuosta vaan.
Jos äitien ja isien ajatusmaailmaa yhtään tunnen, luulen kuitenkin, että ne ajat ovat monella mielessä tänään. Eihän 15 vuotta niin pitkä aika ole, mutta kuitenkin huimaavan pitkä, kun on saanut seurata oman lapsen kasvua, pitänyt häntä lapsena ja yht ́äkkiä huomannut, että pikkuprinsessasta ja -prinssistä on kasvanut melkein aikuinen. Sellainen, joka ajattelee itse, päättää itse ja tekeekin itse eikä ollenkaan aina samalla tavalla kuin vanhemmat toivoisivat. 15 vuotta on myös niin pitkä aika, että moni on ehtinyt huomata, että maailma ei tarjoa aina ruusuja ja suudelmia. Elämä ei ole satua, vaan todellisuutta. Todellisuudessa Neuschwansteinin historia
kaan ei ole aivan prinsessasatu. Linnan rakennutti 1800-luvun loppupuolella kyllä aivan oikea kuningas, joka oli lapsena ja nuorena herättänyt huomiota poikkeuksellisen komeana prinssinä. Baijerin kuninkaana Ludvig II oli herättänyt paljon odotuksia, mutta hänen mielenterveytensä järkkyi pahasti. Niinpä kuninkaan elämä oli täynnä salaliittoja, juonittelua ja lopulta hänet pantiin viralta ja suljettiin hoitoon. Kuninkaan ja hänen henkilääkärinsä samanaikainen kuolema on vieläkin arvoitusten peitossa.
Elämässä on paljon tyrkyllä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Joskus elämä tarjonnut sellaistakin, mitä ei toivoisi kenenkään koskaan joutuvan kokemaan. Mutta silti, eikö yksi ihmisen pohjimmaisia ja samalla kipeimpiä pyyntöjä ole tulla nähdyksi ja rakastetuksi?
Ainutlaatuisena prinsessana tai prinssinä. Mitä muuta viidakon tähtöset, mestarikokiksi havittelevat tai Idols-kisaan jonottavat etsivät? He kysyvät samaa ihmisen peruskysymystä rakastetuksi ja huomatuksi tulemisesta. Edes hetken aikaa. Ainutlaatuisena. Suositt una. Se on ihmisen perustarve. Ihminen ei saa koskaan liikaa rakkautta.
Tämän päivän evankeliumi ei ole satu, vaikka muuten hyvä kertomus onkin. Sakkeus ei ollut prinssi, vaikka rikas olikin, ei komea eikä varsinkaan rakastettu. Sen sijaan mies oli kaikkien halveksima ja vihaama. Syynä ei kuitenkaan ollut hänen ulkonäkönsä, vaan se, mitä Sakkeus edusti ja mitä hän oli tehnyt. Sakkeus oli publikaanien eli verovirkailijoiden esimies. Virkansa hän oli saanut ehkä lahjomalla roomalaisilta. Tavallisella kansalla oli monta hyvää syytä suhtautua Sakkeukseen vihamielisesti. Hän oli miehittäjän
palveluksessa eli maanpetturi. Verovirkamiesten tehtävänä oli kerätä rahaa valtion kassaan, mutta käytännössä he huiputtivat kansalaisia keräämällä tuplamaksut. Toisen puolen saattoi sujauttaa sitten omaan taskuun. Huijaus oli kaikkien tiedossa, mutta kukaan ei voinut tehdä asialle mitään, koska verottaja oli Rooman sotilaiden suojeluksessa. Sakkeus ei siis ollut mikään hauska ja harmiton pikku mies. Yksi kohtaaminen kuitenkin muutti kaiken. Sakkeus halusi nähdä Jeesuksen. Ehkä uteliaisuuttaan, ehkä
jostain muusta syystä, miksi nyt julkkiksia yleensä halutaan nähdä. Sillä julkkis, sellainen Jeesus oli. Mutta koska Sakkeus oli siis lyhyt, hän keksi kiivetä korkeammalle, viikunapuussa hän olisi päiden yläpuolella.
Ennen kuin Sakkeus ehti nähdä Jeesuksen, tapahtui jotain odottamatonta. Jeesus näkikin ensin Sakkeuksen. Jeesus ei moittinut Sakkeusta, vaan tarjoutui hänen vieraakseen ihmisten voimakkaasta paheksunnasta ja juoruilusta huolimatta. Ja niin koko miehen elämä muuttui. Ahneesta riistäjästä tuli hyväntekijä. Vääryydellä otetut rahat annettiin köyhille ja monessa kodissa saatiin iloita runsaista veronpalautuksista sinä vuonna. Rakkaus korjasi kaiken sen, minkä ahneus, halveksunta ja kostonhimo olivat vääristäneet.
Jumala näkee ihmisen ennen kuin ihminen näkee hänet. Milloin se olisi mahdollista? Sana konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Muistutusta siitä, että asiat ovat niin kuin ne ovat olleet koko ajan. Kättä päälle ja satavarma. Uskon, että monen mielessä on ollut se kaukainen päivä, jolloin jokainen teistä tänään konfirmoitavista on puettu röyhelömekkoon. Kaste on kantanut teitä tähän päivään asti. Tänään olette pukeutuneet jälleen kastemekkoon, valkoiseen albaan. Se muistuttaa teitä siitä, että Jumala katsoo teihin
jokaiseen tänään eikä hän käännä katsettaan pois. Riparilla kyselin, miten me voimme tietää mitään Jumalasta, miten voimme hänet löytää? Entäpä jos Jumala löytääkin meidät juuri samalla hetkellä, kun me alamme etsiä häntä? Jumala ei nimittäin välitä siitä, kuinka rohkeita, kauniita, rikkaita tai edes hyviä me olemme. Jumalalle jokainen on arvokas, ainutlaatuinen ja rakas juuri sellaisena, tuollaisena ja tämmöisenä. Erottelematta.
Konfirmaatioon kuuluu aina ehtoollinen. Leipä ja viini. Kristuksen ruumis ja veri. Syvimmän rakkauden ateria. Jumala ei käännä katsettaan pois. Ei hylkää. Ei kävele ohi ja kohauttele olkapäitään. Hän kumartuu, nostaa katseen ylös ja vierelle. Ja rakastaa kuten vain täydellinen rakkaus voi rakastaa. Siinä on turvallista ja hyvä olla.