Puissa kiipeileminen on Suomessakin lasten puuhaa, meitä ihmetyttää, jos näemme puussa aikuisen, mikäli hän ei ole pukeutunut työvaatteisiin. Puun oksilta tavattu Sakkeus ei ollut pelkästään ihmettelyn vaan myös pilkan kohde. Lähi-idässä aikuisten, varsinkaan arvohenkilöiden, ei näet sopinut kiivetä puuhun.
Sakkeus teki toisenkin poikkeuksellisen teon, kun hän “juoksi jonkin matkaa edemmäksi”. Lähi-idässä aikuiset eivät juosseet – eivätkä juokse nykyäänkään – muitten nähden. Juoksemista pidetään häpeällisenä.
Miksi Sakkeus toimi yhteisönsä normien vastaisesti? Oma merkityksensä oli sillä, että Sakkeus ei pienikokoisena nähnyt Jeesusta muitten selkien takaa. Mutta kysymys oli muustakin. Sakkeus ei kiivennyt lähimpään puuhun, vaan juoksi kaupungin ulkopuolelle ja nousi siellä metsäviikunapuuhun. Näitä puita näet kasvoi vain kaupunkien ulkopuolella. Metsäviikunapuu on suuri puu, jonka oksat alkavat alhaalta. Siihen on helppo kiivetä ja sen suurien ja tuuheiden lehtien sekaan on helppo piiloutua. Sakkeus hakeutui piilopaikkaan, josta hän ajatteli voivansa salaa tarkkailla Jeesusta. Halu pysytellä näkymättömissä johtui Sakkeuksen ammatista ja hänen asemastaan yhteisössä.
Sakkausta vihattiin ja halveksittiin. Hän oli publikaani, veronkantaja. Publikaaneista ei pidetty, koska he keräsivät veroja roomalaiselle miehitysvallalle ja koska he saattoivat rikastua laittamalla verorahoja myös omaan pussiinsa. Sakkausta vieroksuttiin vielä tavallista enemmän. Olihan hän publikaanien esimies, joka oli hankkinut suuren omaisuuden.
Pääpublikaanin juoksemista ei nähnyt ilmeisesti kovin moni, ehkä ei kukaan. Häpeällinen puuhun kiipeäminen sen sijaan paljastui, sillä Sakkeuksen hyväksi luulema piilo ei ollutkaan täydellinen. Evankeliumin pelkistetystä kertomuksesta ei käy ilmi, paljastuiko Sakkeus, kun Jeesus puhutteli häntä vai huomasiko joku muu hänet ensiksi. Sitäkään ei kerrota, mistä Jeesus tiesi Sakkeuksen nimen. Oliko selitys luonnollinen vai yliluonnollinen? Tapahtumien kulku saattoi olla seuraava: Joku havaitsi puussa miehen, joka osoittautui Sakkeukseksi. Silloin Sakkeusta kohtaan tunnettu patoutunut viha pääsi irti. Ihmiset pitivät suunsa kiinni, kun Sakkeus hoiti tehtäväänsä, mutta puun alla uskallettiin suuressa joukossa ivata kiinni jäänyttä. Sakkeusta pilkattiin nimeltä kutsuen, ja Jeesuskin sai tietää hänen nimensä.
Sakkeuksen kätkeytyminen ei johtunut pelkästään ihmisistä. Hän halusi piiloutua myös Jumalaa. Mieleen tulee syntiinlankeemuskertomus. Myös Aadam ja Eeva yrittivät mennä Jumalaa piiloon puiden lehtien sekaan – ja aivan yhtä huonolla menestyksellä kuin Sakkeus.
Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja aavisteli sydämessään, että Jeesus voi antaa hänelle sellaista, mitä kukaan muu ei voinut antaa. Jeesus veti Sakkeusta puoleensa, mutta Sakkeus oli myös peloissaan ja rohkeni vain lehtien suojasta vilkuilla Jeesusta. Publikaaneja pidettiin erityisen syntisinä ihmisinä ja saatettiin käyttää ilmaisua “publikaanit ja muut syntiset”. (Matt 9:11) Sakkeus tunnusti itsekin olevansa syntinen. Hän kaipasi armoa, enemmän kuin mitään muuta, mutta samalla hän pelkäsi, että Jeesus tuomitsee hänet.
Jeesus kuitenkin yllätti Sakkeuksen. Jeesus ei lausunutkaan yhtään tuomion sanaa vaan päinvastoin puhutteli Sakkeusta ystävällisesti – tapahtuipa tämä sitten ihmisten pilkatessa Sakkeusta tai jo ennen kuin näin ehti tapahtua. Perin pohjin yllättyi myös paikalla ollut ihmisjoukko. Heidän ajatuksensa oli, että Jeesuksen suhtautuu Sakkeukseen samalla tavoin kuin he ja ilman muuta tuomitsee ankarasti syntisen publikaanin.
Ihmiset järkyttyivät Jeesuksen sanojen takia, eivätkä Jeesukselle riittäneet pelkät sanat. Hän meni niin pitkälle, että halusi vierailla Sakkeuksen kodissa. Näin tekemällä myös Jeesus rikkoi yhteisön normeja – ja hyvin syvästi. Jeesusta oli ilmeisesti pyydetty viipymään Jerikossa ja hänelle oli tarjottu sopivaa majapaikkaa, mutta Jeesus oli jatkanut matkaansa. Sitten Jeesus kaikkien hämmästykseksi palasikin takaisin Sakkeuksen kotiin. Vierailija ei koskaan valinnut itse majapaikkaansa. Silti Jeesus menetteli näin ja asettui kaiken kukkuraksi julkisyntisen saastaisena pidettyyn kotiin.
Jeesus aiheutti skandaalin. Ihmiset loukkaantuivat, paheksuivat Jeesuksen toimintaa ja olivat hyvin näreissään. Heidän reaktionsa oli heidän omista lähtökohdistaan käsin luonnollinen ja väistämätön. Ihmisten Sakkeusta kohtaan tuntema viha siirtyi Jeesukseen.
Kaikki, jotka kohtasivat Jeesuksen, olivat totuuden edessä. Jeesus ei rikkonut koskaan yhteisön normeja ylimielisesti tai huvin vuoksi, ei nytkään. Kysymys oli jostain paljon enemmästä kuin totuttujen tapojen noudattamisesta. Kysymys oli kadonneen löytymisestä, pelastuksen tulemisesta Sakkeuksen ja hänen perheensä osaksi, ja samalla siitä, miten muut tähän suhtautuivat. Jerikolaiset joutuivat tuhlaajapojan vanhemman veljen tavoin tilanteeseen, joka paljasti heidän sydämensä salatun kovuuden. He eivät iloinneet kadonneen löytymisestä, koska he eivät halunneet tulla itse löydetyiksi. Heille oli pelastus tarjolla aivan samalla tavoin kuin Sakkeukselle, mutta se ei heille kelvannut. He eivät tunnustaneet olevansa samanlaisia syntisiä kuin Sakkeus, vaan pitivät kiinni siitä, että he eivät tarvinneet ehdotonta armahdusta. He odottivat, että Jeesus hyväksyy heidät hyvinä ihmisinä eikä syntisinä.
Toisin oli Sakkeuksen laita. Hän tuli kiireesti alas puusta, kun Jeesus kutsui häntä, ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Jeesuksen kutsu “Sakkeus, tule kiireesti alas” ei ollut käsky tai vaatimus vaan lempeä kehotus. Jeesus osoitti Sakkeusta kohtaan rakkautta, jonka rohkaisemana Sakkeus laskeutui alas piilopaikastaan. Jeesuksen lupaus vierailla Sakkeuksen kodissa oli Sakkeukselle varma vakuutus siitä, että Jeesus ei tuomitse häntä ja karkota luotaan.
Jeesuksen seurassa Sakkeus ymmärsi, että hän oli Jumalan silmissä hyväksytty, ajattelivatpa ihmiset mitä tahansa. Kun Jeesus käänsi ihmisten vihan Sakkeuksesta itseensä, Sakkeus koki, että häntä rakastetaan uhrautuvalla rakkaudella. Vihan kääntyminen Jeesukseen viittasi hänen ristillä antamaansa uhriin ja ennakoi sitä. Jeesuksen uhrautuva rakkaus muutti Sakkauksen koko elämän. Sen vaikutuksesta hän iloisesti ja ilman mitään pakkoa halusi korvata tekemänsä vääryydet.
Sakkeus oli “Aabrahamin poika”, hän oli tullut ympärileikkauksen kautta vanhan liiton Jumalan kansan jäseneksi. Hän oli tuhlaajapojan tavoin kadonnut, mutta nyt hän oli jälleen löytynyt. Meidät on otettu uuden liiton ympärileikkauksessa, pyhässä kasteessa, uuden liiton Jumalan kansan jäseniksi. Mitä meille on tapahtunut kasteemme jälkeen?
Ainakin olemme käyneet rippikoulun ja meidät on konfirmoitu. Kaksi viikkoa sitten vietettiin päivärippikoulun konfirmaatiojuhlaa, ja kaksi muuta konfirmaatiota on tänä kesänä vielä edessä.
Tämä jumalanpalvelus on siis omistettu teille, joiden ripille pääsystä on jo ehtinyt kulua jonkin aikaa. Eikö ole niin, että emme muista vuosikymmenten takaa niiltä ajoilta, kun olimme suunnilleen viisitoistavuotiaita, mitään muuta niin hyvin kuin rippikoulun? Ehkä rippikoulun päättänyt konfirmaatiokin on jäänyt mieleen.
Ennen konfirmaation yhteydessä puhuttiin “kasteen liiton uudistamisesta”. Nykyään tätä ilmaisua ei enää käytetä, mikä johtuu varmaan siitä, että kaste pysyy aina Jumalan solmimana liittona voimassa eikä sitä tarvitse uudistaa. Sen sijaan meidän uskomme tarvitsee aina uudistusta, ja meitä kutsutaan jatkuvasti elämään kasteemme todeksi. Monille rippikoulu ja konfirmaatio ovat merkinneet uskon uudistumista ja vahvistumista. On kuultu Jumalan kutsu ja haluttu palata takaisin kasteen armoon.
Te, jotka pääsitte kerran ripille tässä Vesilahden kirkossa, olette nyt palanneet takaisin rippikirkkoonne. Monenlaisia tapahtumia on sisältynyt teidän elämäänne rippikoulun jälkeen. Tiedätte itse parhaiten, millaisten vaiheiden jälkeen on päädytty tähän hetkeen. Toivottavasti tämäkin jumalanpalvelus merkitsee teille, meille kaikille uskon uudistusta.
Me kaikki olemme tänään Sakkauksen kaltaisia armoa ja anteeksiantamusta tarvitsevia syntisiä ihmisiä. Vuosien saatossa olemme rikkoneet monin tavoin Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan, ja synti vaikuttaa meidän sydämissämme. Kaikilla meillä on syytä hakeutua Sakkeuksen tavoin piiloon Jumalan katseelta ja pelätä hänen tuomiotaan.
Vai onko joukossamme ehkä joku sellainenkin, joka ei ole ehdottoman ja täysin edellytyksettömän armon tarpeessa? Ei tietenkään! Mutta elättelemmekö me valheellisia kuvitelmia mielessämme kuten Jerikon asukkaat aikoinaan? Ajattelemmeko olevamme hyviä ihmisiä, jotka Jumala hyväksyy muutoin kuin Jeesuksen takia. Oletammeko jerikolaisten tavoin voivamme tarjota Jeesukselle majapaikkaa? Vai ymmärrämmekö Sakkeuksen tavoin, että Jeesus ei tule eikä voi tulla luoksemme arvollisuutemme takia vaan ainoastaan siksi, että hän haluaa olla meille armollinen?
Jeesus kutsuu tänään nimeltä meitä jokaista häneen nimeensä kastettua, kuten hän kutsui Sakkeusta. Jeesus sanoo meillekin: “Tule kiireesti pois piilostasi!” Eikä hän esitä meillekään vaatimusta vaan puhuttelee meitäkin lempeästi ja rohkaisten. Hän tietää, miksi me piilottelemme ja pelkäämme – paremmin kuin me itse –, mutta hän ei tuomitse meitä vaan antaa synnit anteeksi. Sakkeus sai varman vakuutuksen siitä, että Jeesus hyväksyy hänet, kun Jeesus sanoi tulevansa vieraaksi Sakkeuksen kotiin ja kun Jeesus siirsi ihmisten Sakkeukseen kohdistaman vihan itseensä. Meitä kohtaan Jeesus on osoittanut vielä paljon suurempaa uhrautuvaa rakkautta. Jeesus on antanut meille vielä paljon varmemman vakuutuksen hyväksymisestään ja rakkaudestaan kuin Sakkeukselle, kun hän kärsi ja kuoli puolestamme.
Ristillä Jeesus siirsi kaiken vihan, kaiken pahan, kaiken synnin itseensä. Jeesus on ottanut kantaakseen kaikki syntimme, joilla olemme rikkoneet lähimmäisiämme vastaa, ja myös kaikkein suurimman syntimme: epäuskomme. Muistatteko vielä rippikoulusta, mitä epäusko on? Epäusko on Jeesuksen kieltämistä, sitä että emme tarvitse häntä. Mutta vaikka me olemme kieltäneet Jeesuksen, hän ei ole kieltänyt meitä missään elämämme vaiheessa. Eikä hän kiellä tänäänkään!
Jeesus ottaa tänään meidät jokaisen vastaan samalla tavoin kuin Sakkeuksen ja haluaa viettää kanssamme juhlaa. Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi – tämän seurakunnan, tämän Vesilahden kirkkoon kokoontuneen Jumalan perheen osaksi!