3. sunnuntai helluntaista, Luuk. 19:1-10, Martti Vaahtoranta

1.
Niin kuin viime pyhänä, tänäänkin kuulimme alttarilta evankeliumitekstin, joka tuli meitä epämukavan lähelle. Tai ainakin minua. Se on ollut minulle nuoruudestani asti vaikea ja vaativa Jumalan Sanan kohta.
Itse asiassa se oli minulle melkein ylivoimainen, kunnes oivalsin, että luin sitä väärässä järjestyksessä. Luin sitä lopusta alkuun eli yritin kiivetä latvasta puuhun. Se ei tietenkään onnistunut.
Palaamme sen tähden maan pinnalle ja alamme tarkastella, mitä Jerikossa todella tapahtui. Aloitamme kuitenkin Suomesta ja eräästä mummusta. Menneenä keväänä kerrottiin, että hän oli kiivennyt puuhun ja laulanut siellä.
Semmoista harvemmin tapahtuu. Ei siis ihme, että kiipeilijältä oli kysytty, oliko hän ehkä juovuksissa. Varmasti häntä pidettiin myös vähän pimahtaneena. Viranomaisillekin soitettiin, mutta aivan turhaan: kaikki oli kunnossa, varsinkin mummu, jolle puissa kiipeily ja lauleskelu oli rakas harrastus. Sitä hän ei vanhanakaan jättänyt ja harrasti sitä selvin päin ja täydessä järjessään.
2.
Soittiko silloin joku viranomaisille, kun Sakkeus kiipesi puuhun? Ei varmasti. Mutta naureskelijoita riitti, riitti varmasti vielä enemmän kuin puussa laulavalle mummulle.
Eiväthän aikuiset miehet semmoista tee. Siitä on vuosikymmeniä, kun itse heiluin saunanrantamme koivun latvahaarukassa tai kuin velipojan kanssa miehitettiin lempikuusen nimikko-oksat. Enpä taitaisi enää edes päästä puuhun. Ja Jeesuksen ajan Lähi-Idässä oli mahdoton jo pelkkä ajatus siitä, että arvokas mies yrittäisi sellaista. Mies ei juossut eikä varsinkaan kiipeillyt!
Niinpä Sakkeus teki itsensä naurettavaksi kiivetessään puuhun. Pieni, pyylevä mies, kuten hänen kuvittelen olleen, ähkii päästäkseen alimmalle oksalle ja siitä eteenpäin. Mutta Sakkeus ei välittänyt ivasta eikä pilkasta. Hän pääsi kuin pääsikin puuhun, vaikkei mikään poikanen enää ollutkaan.
3.
Emme tosin tiedä kovin paljon Sakkeuksesta. Aika paljon voimme hänestä kuitenkin päätellä sekä Raamatun tekstin että hänen kotikaupunkinsa ja elinaikansa tilanteesta. Ja hiukan on lupa myös arvata.
Niinpä oletan, ettei Sakkeus ollut ihan nuorena päässyt asemaan, jossa hän nyt oli. Hänellä oli omaisuutta ja vaikutusvaltaa ja ehkä myös muutama ystävä. Vihamiehiä oli kuitenkin verrattomasti enemmän. Niitä annettaisiin meillekin kaupan päälle, jos hankkisimme Sakkeuksen tavalla asemansa ja omaisuutensa.
Vihan syyksi riitti jo se, että Sakkeus toimi samoin vihatun valloittajan, Rooman valtakunnan palveluksessa. Hän oli tavallaan myynyt itsensä Roomalle hankkiessaan oikeuden koota keisarin laskuun veroja ja tulleja vilkkaasti liikennöidyn Jerikon tien varrelta. Vaikka ne maksettiin, kun kerran esivalta niin vaati, se ei tuntunut mukavalta.
Erityisen kurjalta tuntui nähdä juutalaisen miehen rikastuvan veljiensä kustannuksella. Se ei tehnyt Sakkeuksesta kansansuosikkia. Ei varmasti.
Voi myös olla, että Sakkeuksen kaveripiiriin kuului nokkelia juristeja, jotka tunsivat lait ja niiden porsaanreiät. Ehkä Sakkeus osti heiltä palveluksia. Kyse oli lain ja oikeuden varjolla tapahtuvasta kiristyksestä ja muusta sellaisesta, mikä tunnettiin myös sen ajan maailmassa. Ja Luukkaan käyttämä sanasto viittaa siihen, että Sakkeus kuului juuri näihin vastenmielisiin veijareihin.
4.
Kaiken kaikkiaan Sakkeus lienee ollut mies, joka toimi laillisuuden ja laittomuuden rajoilla. Julkisesti hän oli virkamies tai ehkä paremminkin liikkeenharjoittaja, jolle oli ulkoistettu yhteiskunnan tietyt tehtävät. Rooman valtio osti häneltä paikallisen verojen ja tullien kannon.
Ilmeisesti toimittiin niin, että kyseisen alueen kantokyky ja mahdollinen tuotto arvioitiin. Sitten tehtiin sopimus tietystä summasta, joka verotusoikeuden vuokraajan piti tilittää valtiolle. Herra verojohtajan omat ansiot riippuivat sitten siitä, kuinka paljon hän onnistui yli tämän säädetyn määrän kiskomaan veroja ja tulleja.
Ehkä kaikilla oli jokin käsitys siitä, mikä olisi ollut kohtuullisena pidettävä tuotto työstä, jota Sakkeus teki. Luulen kuitenkin, että kun Rooma oli saanut sovitun osuutensa, se ei ollut enää kiinnostunut siitä, mitä sen jälkeen tapahtui, ei siitäkään, kuinka kehnoin sopimuksin Sakkeukselle tekivät töitä ne, joilta hän puolestaan osti varsinaisen likaisen työn. Mitä kulissien takana ja piilossa kaikelta valvonnalta tapahtui, siitä emme paljon tiedä. Ehkä osa Sakkeuksen tuloista valui riiston ja kiristyksen laittomana tuottona suoraan hänen taskuihinsa.
5.
Silti Sakkeukselle ei oikein voitu mitään. Siltä näyttää. Tavalla tai toisella hän oli onnistunut varmistamaan asemansa. Kaikesta vihasta ja halveksunnasta huolimatta hän jopa uskaltautui hienosta talostaan ulos. Niin Raamatussa kerrotaan.
Ehkä Sakkeus luotti Rooman virkavallan tukeen. Siihenkin kuului riittävästi niitä, joiden puuhat eivät kestäneet päivänvaloa. Kaveri suojaa kaveria, eikä koira koiraa hauku.
Ehkä Sakkeuksella oli myös väkijoukossa niitä, jotka olivat hänestä riippuvaisia ja jotka sen tähden suojelivat häntä toisten vihalta. Tai ehkä Sakkeuksella oli turvanaan palveluskuntaa tai ainakin yksi kaapin kokoinen korsto, kun hän lähti sinne, missä kaikki muutkin olivat?
6.
Mutta miksi sinne piti päästä? Miksi Sakkeus lähti tien varteen? Miksi tämä maansa myynyt ja ahneudessaan häikäilemätön mies halusi nähdä Jeesuksen? Mitä hän Jeesukselta odotti?
Ehkei hän itsekään oikein tiennyt sitä. Ehkä jokin siinä, mitä hän oli Jeesuksesta kuullut, oli osunut kipeästi hänen sydämeensä. Sakkeuksellekin oli pienenä opetettu, mitä hyvää Jumala oli kansalleen antanut ja luvannut. Ehkä Sakkeus tiesi senkin, että kerran olisi tuleva Messias, Jumalan Voideltu, joka pelastaisi kadotetun kansan. Ehkä Sakkeus oli kuullut tulevasta tuomiosta. Ehkä hän ei ollut kokonaan unohtanut kaikkea sitä, mille hän oli vartuttuaan kääntänyt selkänsä.
Sillä eihän Sakkeus ollut jaksanut odottaa tulevaa aitoa iloa, kun hyvän väärennöksen voi saada jo nyt. Miksi odottaa Jumalan tekoja, kun voi toimia itse ja heti? Miksi valittaa köyhyyttään, kun voi rikastua? Miksi elää niukkuudessa ja rukoillen, kun voi elää runsaudessa iloiten?
Tosin siinä pitää venyttää oikeutta ja vähän kävellä ihmistenkin yli. ”Mutta lopulta jokainen on oman onnensa seppä ja itsensä lähin omainen. Eivät ne toisetkaan mitään pyhimyksiä ole. Samoin he olisivat toimineet, jos heillä olisi ollut samat mahdollisuudet kuin minulla.” Ehkä Sakkeus tuumi jotenkin näin. Ja niin hän joka tapauksessa näyttää toimineen.
7.
Niinpä rahaa oli tullut, ja omaisuutta myös. Sakkeuksen talo oli kaupungin komein. Palveluskunta huolehti juoksevista asioista. Isäntä saattoi johtajantehtäviensä salliessa keskittyä juhliin, joita talossa vietettiin.
Niistä puhuttiin kaupungilla. Sakkeuksen kutsuille kokoontui paikallinen kerma – ne vaikutusvaltaiset päättäjät, jotka hänen oli pidettävä hyvällä mielellä, ja ne liiketuttavat, jotka hänen tavallaan ja hänen kanssaan osasivat taitavasti liikkua pimeän ja hämärän rajamailla. Myös muutama Sakkeuksen alaisista oli kutsuttu pitoihin. Ja oli siellä varmaan pari ihan oikeaakin isännän ystävää.
Kadun kansaa ei Sakkeuksen talossa sen sijaan nähty. Muutenkin hän piti parhaana pysytellä erossa niistä ihmisistä, joiden työn ansiosta hän eli ja vietti juhliaan. Sekä näkyvä että näkymätön muuri erotti häntä heistä. Sillä tavoin Sakkeus saattoi ulkopuolisten vihasta välittämättä elää suhteellisen mukavasti omassa, suljetussa maailmassaan.
8.
Nyt hän kuitenkin tunsi kansan vihan nahoissaan. Se ilmeni ivana ja pilkkana hänen istuessaan puun oksalla ja kurkottautuessaan katsomaan seuruetta, joka lähestyi kaupunkia.
Sen keskellä hän näki miehen, joka ei voinut olla kukaan muu kuin Jeesus, josta niin paljon oli puhuttu. Jokin tuntui erottavan Hänet ympäristöstään, niistä miehistä, jotka kulkivat Hänen kanssaan. Myös naisia kuului seurueeseen.
Mitä Sakkeus odotti Jeesukselta? Ehkä Sakkeus oli vain utelias. Ehkä häntä ajoi puuhun pelkästään halu nähdä oman aikansa merkittävin julkkis. Ehkä sekin oli vain osoitus hänen ahneudestaan – siitä, ettei hän voinut kestää ajatusta jäädä ilmaan mitään, minkä vain jotenkin voisi saada omakseen. „Liput kuuluisan tähden konserttiin pitää saada vaikka lahjomalla ovimies.“ Ehkä Sakkeus ajatteli jotenkin näin.
Vai oliko sille jokin syvempi syy, että Sakkeus teki itsensä naurettavaksi ja kiipesi puuhun? Ehkä Sakkeus oli kuullut, että tämä Nasaretin Opettaja ei kaihtanut saarnata lakia myöskään niille ja juuri niille, joilla oli rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Ehkä hänelle oli kerrottu, kuinka Jeesus oli kohdannut matkalla Jerikoon rikkaan ja hurskaan nuorukaisen, joka oli kysellyt Häneltä, kuinka taivaaseen päästään, ja kuinka Jeesus oli vastannut hänelle: „Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on ja jaa vaivaisille, niin sinulla pitää oleman tavara taivaassa: ja tule, seuraa minua.“ (Luuk. 18:22)
Ehkä se oli sattunut Sakkeukseen. Jossakin salatuissa sydämen sopukoissa hänellä oli edelleen muisto siitä, mitä ylellinen elämä ja reippaat juhlat eivät olleet saaneet virutetuksi sieltä pois. Ehkä hän muisti puheen Jumalasta, joka on kaikkien tuomari. Ehkä hän syvällä sydämessään tunnusti, että Jumalan oli kaikki, kulta ja hopea, ja että Hän myös kerran vaatisi Sakkeuksenkin vastuuseen siitä, kuinka hän oli omaisuutensa koonnut ja käyttänyt sitä.
9.
Mutta mitäs, jos Jeesus tuomitsisi nyt myös Sakkeuksen? Olihan Sakkeus paitsi rikas, myös syntinen, toisin kuin se hurskas nuorukainen, josta puhuttiin. Ja silti hänkin oli joutunut kääntymään kannoillaan kuultuaan Jeesuksen kutsun valiten Jeesuksen sijasta omaisuutensa.
Miksi siis Sakkeus lähti Jeesusta vastaan? Miksi mennä lainkaan Hänen puhuteltavakseen? Eikö olisi ollut parempi pysyä työhuoneessa harmaata tilinpitoa tarkastaen ja toivoa, että „tällä kertaa, vielä tällä kertaa Jumalan tuomio menisi minun ohitseni?“
10.
Niin: tämä oli se „latva“, johon minäkin nuorena kompastuin Sakkeuksesta kuullessani ja hänestä lukiessani. Ajattelin, että se, mitä kerrottiin kertomuksen lopussa, tapahtui sen alussa. Ajattelin, että Sakkeus ensin teki sen, mihin rikas nuorukainen ei pystynyt, ja meni sitten Jeesuksen luo ja että sen tähden Jeesus otti hänet vastaan. Ajattelin, että vasta elämänsä parantanut kelpaisi Jeesukselle.
Mutta eihän se niin mennyt! Ei Sakkeus ulos lähtiessään ollut vielä antanut kenellekään yhtään ylimääräistä denaria eikä luopunut muutenkaan mistään. Mutta silti Sakkeus halusi välttämättä nähdä Jeesuksen.
Oliko kuitenkin Jumalan laki jo tehnyt työtään Sakkeuksen sydämessä? Häpesikö hän pohjimmiltaan itseään? Oliko hän kaiken loiston ja luksuksen keskellä yksinäinen, aina vain yksinäisempi ja oikeastaan onneton mies? Tunsiko hän tulleensa tiensä päähän? Oliko hän jo saavuttanut kaiken saavutettavissa olevan, mutta onni tuntui silti väistelevän häntä? Painoiko häntä sittenkin paha omatunto?
Halusiko Sakkeus siis nimenomaan kuulla totuuden itsestään? Sakkeuksella oli varmasti ympärillään yllin kyllin hännystelijöitä ja imartelijoita, jotka kehuivat, kuinka erinomainen ihminen ja hieno kansalainen hän oli. Mutta Sakkeus tiesi, että he valehtelivat. Oliko siis Sakkeuksen sielussa toive tulla rakastetuksi sellaisena, kuin hän oli, tai oikeastaan siitä huolimatta, että hän oli sellainen, kuin hän oli? Ajoiko häntä puuhun tieto, jonka mukaan Jeesus ei vain saarnannut ihmiseen katsomatta lakia, vaan myös otti vastaan syntisiä, hänen kaltaisiaan suuria syntisiä, ja söi ja joi heidän kanssaan?
11.
Emme tiedä. Tiedämme vain, että Sakkeus oli puussa ja katseli sieltä tielle. Yhdetkään leveät hartiat eivät enää estäneet sitä.
Väki oli kiihdyksissään. Sieltä täältä alkoi kuulua innostuneita huudahduksia, avunpyyntöjä ja siunauksen sanoja Jeesukselle. Eikös vain mahtanut itse synagogan esimies olla paikalla valmistautuen muutamaan juhlalliseen tervetuliaissanaan. Ja useampi kunnon isäntä odotti saavansa tarjota yökortteerin kuuluisalle Opettajalle ja hänen seurueelleen.
Jeesus katseli kuitenkin muualle. Hän ei jäänyt kättelemään kaupungin silmäntekeviä. Hän ei pysähtynyt keskustelemaan paikalle kokoontuneen väen kanssa. Jeesus katseli ylemmäs, siihen puuhun, jossa Sakkeus kyhjötti. Väen väistyessä Jeesuksen edestä Hän käveli suoraan puun alle.
12.
Sakkeus piti kaksin käsin kiinni puun rungosta ja pelkäsi putoavansa. Jeesus, jonka hän halusi nähdä, tuli nyt suoraan hänen luokseen! Mitä Jeesus hänelle sanoisi? Nolaisiko Jeesus hänet? Lähettäisikö Jeesus hänet tiehensä?
Nyt miesten katseet kohtasivat. Jeesus katsoi Sakkeusta silmiin, eikä Sakkeuskaan voinut muuta kuin katsoa takaisin.
Me emme pääse kolmanneksi tuohon kahden miehen ja kahden katseen kohtaamiseen. Emme näe niitä silmiä, jotka katsovat Sakkeukseen emmekä niitä, jotka katsovat Jeesukseen. En silti ole varmasti väärässä, jos sanon, että tämä Jeesuksen katse muutti Sakkeuksen elämän, ja ne sanat, jotka Jeesus hänelle sanoi. Jeesuksen katse ja sana tekivät ja vaikuttivat sen, mitä rikas nuorukainen turhaan yritti omin voimin.
13.
Jeesuksen katse oli äärimmäisen totuudellinen. Se näki Sakkeuksen läpi. Kaikki oli sille alastonta ja paljasta.
Silti se ei tuominnut Sakkeusta. Se tuomitsi Sakkeuksen synnin ja pahat teot, mutta ei lähettänyt häntä ensin parantamaan elämäänsä ja tulemaan vasta sitten takaisin, kun viimeinenkin käsky olisi pohjia myöten täytetty. Niinhän rikas nuorukainen oli kuvitellut pystyvänsä tekemään, mutta joutui kokeilemaan vielä yhden käskyn täyttämistä siinä epäonnistuen ja kääntyen kannoillaan, kun Jeesus kutsui häntä seuraansa.
Nyt Jeesuksen katseeseen vastasi toisenlainen mies. Sakkeus näki, että Jeesus tiesi kaiken ja ettei se, mitä Hän näki, miellyttänyt Jeesusta. Sakkeuksen katse puolestaan kertoi Jeesukselle, ettei hänellä ollut mitään sanottavaa puolustuksekseen; että Jeesus oli kokonaan oikeassa osoittaessaan, että hän oli kadotettu ja tuomittu syntinen. Sakkeuksen katse tunnusti Jeesukselle, että tämän edessä seisoi ihminen, joka ei voinut auttaa itseään.
Mutta Jeesuksen katse ei tuominnut Sakkeusta. Se tuomitsi vain hänen elämänsä ja tekonsa, mutta Sakkeusta itseään se rakasti. Ja se rakkaus muutti Sakkeuksen elämän – ja se sana, jonka Herra Jeesus tälle vihatulle miehelle sanoi: ”Zakeus, astu nopiasti alas, sillä minun pitää tänäpänä oleman sinun huoneessas!”
14.
Jeesus halusi syödä ja juoda tämänkin syntisen miehen kanssa. Jeesus ei tuominnut häntä, ei lähettänyt häntä pois, vaan – päinvastoin – halusi majoittua seurueineen juuri hänen kotiinsa, vaikka väkijoukossa olisi ollut monta varakasta ja hurskasta miestä valmiina antamaan yösijan ja aterian kuuluisalle Opettajalle. Jeesus hyväksyi Sakkeuksen seuraansa ja suorastaan toivoi sitä, vaikka Sakkeus oli syntinen mies.
Ja pidot valmistettiin, ja sinne tuli paljon niitä muita syntisiä, joiden kanssa Sakkeus yleensäkin söi ja joi: liiketuttavia, lahjottuja silmäntekeviä, alaisia, mutta tällä kertaa ehkä myös tavallista kadun kansaa. Hurskaat napisivat ja sanoivat: ”Hän meni sisälle syntisen miehen tykö olemaan.” Mutta Sakkeus nousi seisomaan, pyysi hiljaisuutta ja sanoi hymyillen, mutta kyyneleet silmissä: ”Katso, Herra, puolen minun tavaraani annan minä vaivaisille, ja jos minä jonkun pettänyt olen, sen minä neljäkertaisesti jälleen annan.” Ja Jeesus sanoi: ”Tänäpänä on tälle huoneelle autuus tapahtunut, että hänkin on Abrahamin poika. Sillä Ihmisen Poika tuli etsimään ja vapahtamaan sitä, mikä kadonnut oli.”
15.
Jeesus oli tullut Jerikoon etsimään kadonnutta lammastaan. Hän jätti muut lampaat torille odottamaan. Hän ei jäänyt kättelemään kansaa eikä keskustelemaan kirjanoppineiden kanssa. Sen sijaan Hän meni suoraan sinne, mistä kadonnut lammas löytyi – puun juurelle. Puussa se kökötti eikä tiennyt, kuinka tulla sieltä alas.
Ja huomatkaa oikea järjestys: ensin Jeesus armahti kokonaan kadotetun ja täydellisen syntisen ihmisen. Jeesus ei käskenyt Sakkeuksen vielä puussa ollessa tämän antaa prosenttiakaan omaisuudestaan pois. Sellaisena, kuin Sakkeus siinä oli, Herran edessä syyllisenä sieluna, hän kelpasi Jumalan Pojan ateriaseuraksi. Sillä Jeesus näki Sakkeuksen näkevän tilansa ja sydämestään tunnustavan sen Hänen edessään. Jeesus näki puussa ihmisen, joka tiesi olevansa kadotettu syntinen ja kokonaan kyvytön auttamaan itseään.
Eikä Jeesus lopuksikaan esittänyt Sakkeukselle laskua, ei vaatimusta luopua kaikesta omaisuudestaan köyhien hyväksi. Silti ehdoton armo ja anteeksiantamus Jeesuksessa Kristuksessa ja Jumalan ääretön rakkaus ei jäänyt Sakkeuksessakaan vaille vaikutuksia. Iloisena ja omasta aloitteestaan Sakkeus kertoi korvaavansa aiheuttamansa vahingot Rooman lakien mukaisesti, sikäli kuin ne nousisivat esille (mutta ei nytkään niin, että ne pitäisi kaikki viimeistä penniä myöten pystyä selvittämään ja sovittamaan; siltä näyttää Raamatun kertomuksen perusteella). Ja muuten hän lupasi puolet suuresta omaisuudestaan köyhille – mutta vain puolet, ei kaikkea.
16.
Näin Jumala sanassaan vastaa myös viime pyhän vaikeisiin kysymyksiin Jeesuksen opetuslapseudesta ja kaiken myymisen velvollisuudesta. Se kertoo uskon ja tekojen, vanhurskauttamisen ja pyhityksen oikeasta suhteesta.
Se julistaa yhtäältä syntisen armahdusta, joka perustuu yksin Kristuksen rakkauteen, Hänen ansioonsa ja voittoonsa, eikä mihinkään meissä olevaan, ei meidän edeltä käyviin eikä myöskään vanhurskauttamista seuraaviin hyviin tekoihimme. Toisaalta se julistaa uskoa, joka välttämättä vaikuttaa myös uutta elämää. Se julistaa uskoa, joka vaikuttaa kiitollisuutta ja rakkautta, eikä vain sanoissa ja asenteissa, vaan myös teoissa. Se julistaa uskoa, joka ei jätä edes meidän omaisuuttamme rauhaan, vaan pakottaa senkin Jumalan rakkauden välikappaleeksi.
16.
Ennen kaikkea päivän evankeliumi julistaa meille sitä Jeesusta, joka tänään tahtoo tulla sinunkin tykösi, aterioida ja majailla luonasi ja suorastaan asua sinussa. Hän haluaa viettää kanssasi ehtoollista ja olla sinulle niin rikas Isäntä kuin myös ruoka ja juoma. Sen Hän haluaa tehdä voidakseen antaa sinulle kaiken anteeksi, mutta myös lähettääkseen sinut uutena, iloisena ihmisenä jakamaan omastasi ja elämään tästä lähin alistamatta ja riistämättä lähimmäistäsi ja siihen tyytyen, minkä Hän sinulle tahtoo antaa – ja silläkin muita palvellen. Amen.