(Syntymäpäiväänsä viettäneiden kutsujumalanpalvelus)
Millainen on sinun elämän tiesi ollut? Miten se on kulkenut? Miten olet päätynyt tähän hetkeen?
Sinulle saattaa olla tuttu saman tyyppinen elämän kulku kuin itselläni. Synnyinkotini oli maatila Pohjois-Savossa pienessä kylässä Jumalan selän takana. Meitä oli yhdeksän sisarusta, ja oli selvää, että kaikille ei ollut paikkaa maatilan jatkajana.
Oli siis lähdettävä pois etsimään elämää muualta. Moni sisaruksistani päätyi lähikaupunkeihin tai pitäjiin naimisiin ja erilaisiin töihin. Itse pääsin opiskelemaan tänne Tampereelle historiaa.
Maalaispojalle oli jännittävää asettua asumaan alivuokralle Hämeenkadun varrelle. Kun lapsena olin tottunut heräämään lintujen lauluun tai lehmien ammumiseen, täällä heräsin rollikan ja autojen jyrinään. Pian siihen kyllä tottui, ja muutenkin savolaispoika löysi vuodeksi kodin hämäläisten keskeltä.
Sitten tie vei opiskelemaan papiksi Helsinkiin, jossa hujahti 18 vuotta papin työssä. Täällä Tampereella on nyt vierähtänyt reilut 13 vuotta. Täältä on löytynyt koti toivottavasti loppuelämäksi. Pojat ovat jo lentäneet pesästä, mutta vaimoni kanssa olemme löytäneet kodin ja ystäviä täältä.
Minulla ei ollut tulevaisuutta Savon sydänmailla. Lukemani evankeliumitekstin mukaisesti en voinut tarttua auraan ja katsoa taakse. Oli jätettävä lapsuuden pellot ja maisemat ja suunnattava uutta kohti. Hyvästelin toki haikein mielin vanhemmat ja läheiset. Minulla oli tiedossa paikka, vuokrahuone, johon voisin pääni kallistaa uudessa kotikaupungissani.
Koti-ikävä kyllä vaivasi monta viikkoa. Vähitellen se helpotti. Ei tarvinnut haikailla menneen perään. Elämä oli avoimena edessä.
Varmasti moni teistä syntymäpäiväsankareista on kokenut jotain samaa. On pitänyt jättää lapsuuden ja nuoruuden turvallinen koti ja lähteä työn tai opiskelun perään toiselle paikkakunnalle. On pitänyt seurata elämän kutsua. Jonkun tie on vienyt ehkä jopa toiseen maahan.
Jostain tällaisesta elämän kutsusta puhuu myös päivän evankeliumiteksti. Jeesus kutsuu liittymään seuraansa, Jumalan valtakunnan tielle. ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.” Vapahtaja varoittaa katsomasta taakse.
Jeesuksen puhe tuntuu kyllä kovin jyrkältä ja armottomalta. Jos haluaa seurata häntä, ei voi käydä edes hautaamassa läheistä. Ei voi hyvästellä kotiväkeä eikä vilkuilla taakse.
Miksi Jeesus käytti noin kovaa kieltä? Hän puhui tilanteessa jossa hän ja hänen seuraajansa joutuivat ristiriitaan ympäröivän juutalaisen elämäntavan ja kulttuurin kanssa. Jeesuksen sanoma oli uutta ja haastoi aiemmat tavat ja tottumukset. Jeesus hyväksyi hyvin monenlaiset ihmiset seuraansa, muiden silmissä syntiset ja epäonnistuneetkin.
Tätä eivät kaikki hyväksyneet. Jeesus itse ja monet hänen seuraajansa joutuivat, kuten sanotaan mieron tielle. ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
Orpous ja kodittomuus olivat monen Jeesuksen seuraan lähteneen kokemus. Oli etsittävä elämä uudesta paikasta. Oli etsittävä uutta kotia ja kotiseutua. Vanhaan ei ollut paluuta. Toisten kristittyjen joukosta tuli monelle uusi perhe ja uusi koti. Näin alkoi syntyä kristillinen kirkko.
Meillä on toisenlainen tilanne kuin varhaisilla kristityillä. Meillä on turvallinen koti jossa voimme päämme kallistaa illalla tyynyyn. Eikä meitä hyljeksitä siksi että kuulumme kirkkoon.
Ja kuitenkin jotenkin ymmärrämme mitä Jeesus puhuu. Ymmärrämme, että meillä ei ole täällä pysyvää asuinsijaa, ei pysyvää pään kallistamisen paikkaa. Olemme vain käymässä täällä. Etsimme tulevaa kotia joka pysyy. Sisällämme on taivasikävä. Sen tunnemme silloin kun elämässä on muutoksia, pieniä tai isompia lähtemisiä.
Pohjois-Savon pellot olivat kivisiä. Ne eivät antaneet tulevaisuutta monellekaan. Kuten minä, monet joutuivat lähtemään etsimään elämää muualta. Jotkut lähtivät Ruotsiin, toiset päätyivät tänne Tampereellekin. Oli katsottava eteenpäin. Eteenpäin oli elävän mieli.
Elämä kutsuu meitä. Jokainen meistä joutuu vastaamaan omalla tavallaan tähän kutsuun. Elämän kulku näyttää mihin tuo kutsu meitä vie. Ehkä voimme ajatella että tuo elämän kutsu on myös Jumalan kutsu. Vapahtaja Kristus kutsuu arkisen elämän keskellä. Miten siihen kutsuun olemme vastanneet? Ja miten siihen vastaamme yhä uudestaan?
Elämän kutsu, Kristuksen kutsu johtaa ajatukset kutsumukseen. Mikä on sinun ja minun kutsumus?
Ensimmäisenä tulee ehkä mieleen maallinen kutsumus, työ ja ammatti. Joistakin tehtävistä sanotaan, että ne ovat kutsumusammatteja, sairaanhoitaja, opettaja, diakoni, pappi. Mutta oikeastaan kaikki ammatit, jokainen työ ja tehtävä on kutsumus. Niillä huolehdimme yhteisestä hyvinvoinnista. Niissä osallistumme Jumalan työhön maailmassa.
Jumala on näin kutsunut meidät työtovereikseen. Jokainen seurakuntalainen, kristitty, toteuttaa kutsumustaan arkisessa elämässään. Leipätyön lisäksi on äidin, isän, kuuntelijan, auttajan, ystävän kutsumuksia. Osallistumme kaikissa näissä Jumalan työhön arjen keskellä.
Kutsun ja kutsumuksen antaja on itse Jumala joka on antanut elämän ja kaikki sen lahjat. Luoja on kutsunut jokaisen ihmisen olemaan. Emme putkahda tyhjästä maailmaan, vaan Jumala on kutsunut jokaisen elämään jo äidin kohdussa.
Olemme Jumalan lapsia. Kaikkivaltias sanoo: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.” Näin Hyvä Jumala sanoi jo kasteessamme. Elämällämme on tarkoitus, etsiä Jumalaa ja elää hänen lähellään.
Vapahtaja Kristus kutsuu myös yhä uudestaan lähelleen valtakuntansa lepoon. Täällä, kirkossaan hän jakaa armoaan kun kompuroimme ja epäonnistumme kutsumuksemme toteuttamisessa. Tänne voimme tulla kun koti-ikävä vaivaa ja elämä painaa raskaasti.
Täällä voimme saada Jumalan armon kosketuksen ja kohdata Kristuksen hyväksyvän katseen. Siksi Vapahtaja kutsuu meidät tänään ehtoollispöytään. Hän antaa ehtoollisessa kodin ja turvapaikan. Emme ole orpoja ja kodittomia. Kirkossa olemme kotona.
”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Elämän varrella koemme yksinäisyyttä ja kodin kaipuuta. Elämämme aikana meillä voi olla useita koteja. Siellä voimme kallistaa päämme tyynyyn. Kuitenkin ymmärrämme että täällä ei ole pysyvää asuinsijaa. Kuljemme kohti taivasta. Toivomme ja uskomme että taivaan kodissa kaipauksemme saa täyttymyksen. Siellä Jumalan luona kohtaamme Kristuksen kasvoista kasvoihin. Hän kutsuu: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”