Rakkaat kristityt!
Tuolla kirkon läntisellä seinällä on tuttu vanha alttaritaulu. Sehän on kuvaus kirkastusvuorelta. Ylhäällä on Jeesus ja Mooses ja Elia. Alhaalla ovat Pietari, Jaakob ja Johannes. Pietari ehdotti majojen tekemistä, koska vuorella oli hyvä olla. No – majoja ei tehty, vuorelta tultiin hyvin nopeasti alas arkeen.
Jostain syystä, tuo kohtaus nousi vahvasti mieleen, kun pysähdyin tämän sunnuntain evankeliumin ääreen. Minulle majojen rakentaminen kirkastusvuorelle olisi ollut kuva pysähtymisestä ja paikoilleen asettumisesta. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Se ei ollut mahdollista silloin – eikä se ole mahdollista vieläkään. Paikoilleen jääminen ja pysähtyminen ei ole uskon luonteen mukaista.
Kiusaus pysähtyä aloilleen – jäädä siihen hyvään, mikä on ollut – on ollut varmasti kristittyjen kiusauksena todellisuutta jo tuolta Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ajoista. Kiinnittyminen menneeseen on turvallista. Olisi mukava tehdä kaikenlaisia majoja ja asettua niihin asumaan ja nauttimaan turvallisesta levosta. Kristittynä eläminen ja kristillinen usko ei ole luonteeltaan paikalleen pysähtymistä.
Päivän evankeliumi vie meidät kristityn polun alkuun. Jeesus ja opetuslapset ovat matkalla. Heidän seuraansa tulee muuan mies, joka lupaa seurata Jeesusta mihin tahansa. Tuolle ensimmäiselle mukaan pyrkijälle Jeesus vastaa: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
Ei ole paikkaa mihin pysähtyä. Matka vain jatkuu. Haluatko sitä? Kristuksen seuraaminen merkitsee keskeneräisyyteen suostumista. Ei ole vielä aika asettua paikoilleen. Ollaan matkalla kuin aikoinaan Jumalan kansa tiellä Egyptistä kohti luvattua maata.
Matkalle sattui toinenkin mies. Häntä Jeesus kutsui seuraansa: ”Seuraa minua!” Tämä halusi kuitenkin haudata ensin isänsä. Tämä tuskin tarkoittaa sitä, että kyseisen henkilön isä olisi ollut kuollut. Oletettavasti kyse oli siitä, että ensin on huolehdittava vanhempien hoitoon liittyvästä vastuusta – sen jälkeen, sitten joskus myöhemmin, voin lähteä seuraamaan. Ei siis vielä – joskus toiste. Vielä en ota tarjottua tehtävää vastaan.
Kolmas puolestaan olisi halunnut käydä heittämässä hyvästit. Tämäkään ei ollut sopivaa. Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.” Sen, joka tarttuu auraan, on pidettävä katse eteenpäin – muuten vaot ovat ihan mitä sattuu. Taakse katsominen ei auta – on uskallettava katsoa eteenpäin.
Kun näiden tekstien äärellä painiskelen, minun eteeni avautuu kaksi hyvin erilaista näkökulmaa.
Ensimmäinen näkökulma on hyvin henkilökohtainen. Se on kysymys, jonka voin esittää itselleni tai sinulle. Olenko kuullut kutsun? Tai oletko kuullut kutsun? Jos olen – mitä olen vastannut? Jos olet – mitä sinä olet vastannut?
Kristus kutsuu seuraamaan. Kristittynä eläminen on seuraamista – kyse on paljon enemmästä kuin mielipiteistä tai ajatuksista tai uskomuksista. Kyse on seuraamisesta. Kyse on tavasta elää. Kyse on asenteesta itseen ja toisiin ihmisiin. Kyse on suhteesta Jumalaan – koko elämän perustaan. Kyse on henkilökohtaisista haasteiden ottamisista. Voinko suostua hänen palvelukseensa, joka sanoo olevansa Rakkaus. Elämä ei odota – se avautuu elettäväksi juuri nyt.
Kutsu on siitä upea, että se antaa luvan katsoa eteenpäin – ja jättää menneisyys taakse. Siitä on anteeksisaamisessa kyse. Voin lopettaa menneisyyden kantamisen – vaikkei menneisyys miksikään muutu. Saan katsoa eteenpäin – edessä avautuvaa maisemaa. Saan nähdä mitä on ympärillä. Voin katsella maailmaa, ja kohdata heidät, joita kohdalle osuu.
Toinen näkökulma on toisenlainen. Se on seurakunnan tai kirkon näkökulma. Yhteisönäkin olisi paljon helpompi Pietarin ja muiden opetuslasten kanssa ryhtyä rakentamaan kaikenlaisia majoja. Tässä on hyvä – pysytään tässä. Tehdään niin kuin ennenkin. Mutta elämä vain kulkee eteenpäin. Siihen mikä on ollut, ei voida pysähtyä. Elämä ympärillä muuttuu koko ajan. Elämä määrittelee uskon sisällön ja ilmaisun – ei vanhat traditiot. Usko on luonteeltaan dynaamista, muuttuvaa, elävää. Elämä on ensin – tämä Jumalan luoma elämä on ensin. Uskoa ilmaisevat tekstit ovat sen elämän selitystä ja kuvausta.
Kristus kutsuu meitä seuraamaan häntä. Hän kutsuu meitä jokaista erikseen – mutta yhtä lailla hän kutsuu meitä seuraamaan häntä myös yhdessä. Kristuksen armo ja rakkaus on luonteeltaan uudistavaa – älä jää siihen mikä oli. Tartu siihen, mikä on ja tulee.
Matkalla olijan katse ei useinkaan yllä kovin kauas. Mutkan taakse on vaikea nähdä. Siksi on hyvä tietää, että Kristus kulkee vierellä ja vie meitä eteenpäin. Hän sanoo: ”Tule ja seuraa minua!”