Meitä kutsutaan tänään Jumalan valtakuntaan. Mutta mihin meitä oikein kutsutaan? Lyhyt ja yksinkertainen vastaus kuuluu: meitä kutsutaan Jeesuksen Kristuksen luokse.
Jeesus itse kutsuu tänään meitä kaikkia luokseen. Näin hän tekee jokaisessa jumalanpalveluksessa eikä vain tänä sunnuntaina, jolloin Jumalan valtakunnan kutsu on päivän aiheena. Jokaisessa jumalanpalveluksessa Jeesus toisaalta kutsuu meitä luokseen ja toisaalta tulee luoksemme.
Hän, joka meitä kutsuu, on uskollinen, luotettava, armollinen, laupias – hän on sanalla sanoen kaikkea sitä, mikä on hyvää ja oikeaa. Samalla hänen ja hänen Taivaallisen Isänsä valtakunta on sellainen valtakunta, joka sulkee sisäänsä kaiken hyvän ja oikean. Siksi luulisi, että Jumalan valtakunnan kutsu otetaan aina iloiten vastaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu.
Mielessäni on ollut viime aikoina usein virsi 319, hiljattain kuolleen hyvän ystävän mielivirsi, jota laulettiin usein hänen sairasvuoteensa äärellä. Virressä kutsutaan Jeesusta armonlähteeksi, joka virvoittaa matkalla taivaaseen, sinne missä Jumalan valtakunta ei ole enää millään tavoin kätketty ja salattu. Tämän jälkeen sanotaan: “Se lähde auki on kaikille, vaan monet kulkevat ohitse. Ei maista korskea maailma sen voimaa, rauhaa ja riemua.” (Virsi 319:5)
Armonlähteen ohi olivat kulkemassa myös päivän evankeliumin kolme miestä, kukin omalla tavallaan. Ensimmäinen heistä luotti itseensä, toinen turvautui verukkeeseen, kolmas epäröi. Jeesus näki heidän sisimpäänsä ja sanoi jokaiselle juuri ne sanat, joita hän tarvitsi.
Lähtötilanteessa verukkeen esittäjä torjui selvimmin Jeesuksen kutsun. Sitä, miten hän siihen lopulta suhtautui, meille ei kerrota. Samalla tavoin jää avoimeksi, miten Jeesuksen sanat vaikuttivat itseensä luottavaan ja epäröivään.
Verukkeen esittäjän vastaus oli nimenomaan veruke, selvä kielto, jonka hän ilmaisi epäsuorasti kohteliaaseen itämaiseen tapaan. Raamatuntutkijoiden mukaan miehen isä ei ollut vielä kuollut, sillä kuolleet haudattiin pikimmiten, ja mies halusi jäädä isänsä luokse epämääräisen pitkäksi ajaksi. Mies takertui ajalliseen elämään ja oli sen vuoksi hylkäämässä Jumalan valtakunnan kutsun.
Itseensä luottava oli kuin Pietari, joka lupasi käydä kuolemaan Jeesuksen kanssa. Jeesuksen sanat viestittivät, että hänen seuraamisensa on paljon vaikeampaa kuin mies kuvitteli, niin vaikeaa, että se ei onnistu ihmisvoimin.
Epäröijä ymmärsi Jumalan valtakunnan kutsun tärkeyden, mutta inhimilliset siteet läheisiin ihmisiin näyttivät estävän kutsun vastaanottamisen. Jeesus vastasi epäröijälle vertauksella, jonka tämä ymmärsi. Härillä kynnettäessä katseen täytyi olla suunnattu tiukasti eteenpäin. Kun kuljettiin vikuroivan härkävaljakon perässä, toinen käsi täytyi pitää kiinni aurassa ja toinen käsi ohjaksissa ja tutkaimessa, teräpäisessä kepissä, jolla estettiin härkiä kulkemasta väärään suuntaan. Sellaisen kyntäjän työstä, joka vilkuili taakseen, ei tullut mitään. Samalla tavoin Jumalan valtakunnan luonteeseen kuluu, että kaikki entinen jätetään taakse ja suunnataan katse eteenpäin.
Jeesuksen sanojen ehdottomuus saattaa ihmetyttää, mutta Jumalan valtakunta vaatii kaiken. Viime kädessä Jumalan valtakunta täytyy asettaa kaiken muun, jopa perhesiteiden edelle. Läheisimmillä ihmissuhteilla on korvaamaton merkitys, ja Jeesus opetti, että perhesiteiden vaaliminen ja Jumalan valtakunta kuuluvat erottamattomasti yhteen. Poikkeustilanteissa näiden välille voi kuitenkin syntyä ristiriita, ja silloin toiseksi tärkeinkään ei saa olla kaikkein tärkeimmän esteenä.
Poikkeustilanteesta oli kysymys myös päivän evankeliumissa. Luukas kertoo seuraavaksi, kuinka Jeesus lähetti seitsemänkymmentäkaksi opetuslastaan edellään niihin kaupunkeihin ja kyliin, joihin hän aikoi itse mennä. Kaiketi Jeesus tahtoi lähettää myös evankeliumin kolme miestä tai ainakin harkitsi heidän lähettämistään. Torjujallekin Jeesus sanoi: “Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.” Matkaan täytyi lähteä niin kiireesti, että kotiväen hyvästeleminenkään ei ollut siinä tilanteessa mahdollista. Tieto matkaan lähtemisestä kotiväelle toki välitettiin.
Ulkonaisen tilanteen lisäksi Jeesus siis huomioi kuulijoiden tarpeet ja sydämen tilan, kun hän puhutteli heitä. Jeesus kertoi itse kullekin, mitä Jumalan valtakunnan kutsun seuraaminen hänen kohdallaan merkitsi. Samalla tavoin Jeesus menettelee vieläkin. Me emme voi tietää, mitä Jeesus puhuu jonkun toisen sydämelle, eikä se meille kuulukaan. Omasta tahdostaan lähimmäisemme voi toki avata meille sydäntään. Kun Jeesus puhuu meidän sydämellemme, joudumme totuuden eteen emmekä voi väistää Jumalan valtakunnan kutsua ja sen ehdottomuutta.
Jos tarkkaamme vain kutsun ehdottomuutta ja omaa sydäntämme, Jumalan valtakunnan rajat piirtyvät niin, että jäämme niiden ulkopuolelle. Sikisi meidän on syytä tehdä mielessämme
aina kolme kysymystä: Kuka kutsuu? Millainen kutsuja on? Mihin meitä kutsutaan? Alussa näihin kysymyksiin jo vastattiin.
Jeesus kutsuu tänäänkin luokseen kaikkia epäröiviä, hänet torjuneita ja itseensä luottaneita. Sanon itseensä luottaneita enkä itseensä luottavia. Toki Jeesus kutsuu luokseen myös itseensä luottavia, mutta meidän meidän täytyy Pietarin tavoin oppia näkemään itsemme oikeassa valossa, jotta ymmärtäisimme, mistä Jumalan valtakunnan kutsussa on kysymys. Itseensä luottaneet ja itseensä pettyneet Jeesus ottaa vastaan ja armahtaa heidät. Niitäkään, jotka ovat epäröineet ja vilkuilleet taakseen, Jeesus ei karkota luotaan. Ei myöskään niitä, jotka ovat torjuneet hänet. Kaikille Jeesus antaa kaikki synnit anteeksi.
Niinpä Luther määrittelee Kristuksen valtakunnan seuraavasti: “Kristuksen valtakunta on sellainen, että siinä on sulaa lohdutusta ja syntien anteeksiantamusta. Sanoihin syntien anteeksiantamus sisältyy juuri koko Kristuksen valtakunta.” (Luther: Mannaa Jumalan lasille, s. 14)
Kristuksen armollisuus sulkee sisäänsä kaiken sen, mikä on jäänyt taakse, mutta ei vain sitä, vaan myös nykyhetken ja kaiken sen, mikä on edessä. Sydämestämme löytyy tänäänkin luottamusta itseemme ja omiin voimiimme, torjuvaa suhtautumista Jeesuksen ja epäröintiä. Tarvitsemme syntien anteeksiantamusta ei vain menneisyyden takia, vaan myös tässä hetkessä ja tulevaisuutta varten. Olemme riippuvaisia Jeesuksesta nyt, aina ja ikuisesti.
Me emme pysty omin neuvoin vastaamaan Jumalan valtakunnan kutsuun. Me emme pysty sydämessämme, iloisella ja hyvällä mielellä, luopumaan Jumalan valtakunnan tähden edes mistään vähäisestä, saati sitten sellaisesta, mikä on meille tärkeää ja rakasta. Mutta Jumalan valtakunta onkin sellainen valtakunta, että se ei vain vaadi meiltä kaikkea, vaan se myös antaa meille kaiken! Muistatte ehkä kirkkoisä Augustinuksen rukouksen “Herra vaadi, mitä haluat, mutta anna, mitä vaadit.” Rukoillaan mekin näin!
Kaiken taakse jättäminen ja eteenpäin katsominen, mistä edellä puhuttiin, tarkoittaa itse asiassa syntien anteeksiantamuksessa elämistä ja Jeesukseen katsomista. Jeesus ottaa meidät luokseen, hyväksyy seuraansa, kulkee edellämme vaikeina hetkinä ja antaa meidän tarpeen mukaan maistaa Jumalan valtakunnan voimaa, rauhaa ja riemua.
Heprealaiskirjeessä sanotaan: “Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.” (Hepr. 12:2)