”Kun he tekivät taivalta.” Päivän evankeliumissa ollaan liikkeellä. Kuulimme Luukkaan tallentaman matkakertomuksen ensimmäisen osan. Se ei ole matkailulehdistä tuttu huolettomien reissupäivien ja mahtavien maisemien kuvaus. Luukas kertoo Jeesuksen matkasta kohti Jerusalemia, kärsimyksensä kaupunkia. Matkakertomuksen alussa evankelista toteaa: ”Kun Jeesuksen taivaaseenottamisen aika oli lähenemässä, hän suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti.” Se on siis aivan erityinen matka.
Päivän evankeliumiteksti on kuin karjalaisille tarkoitettu. Jotkin sanat varmaan koskettivat aivan kuin ne olisivat puhuneet juuri karjalaisten evakkokokemuksista.
Ajattelen kolmea kohtaa: ensinnä: ”kun he tekivät taivalta”. Karjalasta lähtenyt tietää, mitä on taipaleen tekeminen. Taipaleella olija jättää jotakin taakseen. Moni karjalainen joutui jättämään kotinsa. Se on jättänyt jälkensä, joihinkin niin kipeät, että haavat eivät tunnu umpeutuvan. Niissä tuntuu kaipaus, koti-ikävä.
Toiseksi: tekstissä on kohta, jossa torjutaan taakse katsominen. Muistamme Vanhasta testamentista Lootin vaimon, joka taakse katsottuaan muuttui suolapatsaaksi. Taakse katsominen merkitsee vanhaan kiinni jäämistä. Elämässä taakse vilkuilu lisää epävarmuutta ja nakertaa rohkeutta. Sen vastakohta on luottamus, eteenpäin katsominen. Tähän kehottaa päivän toinen teksti, Heprealaiskirjeen kohta: … ”katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme pelastajaan ja täydelliseksi tekijään” (Hepr. 12:2).
Ja kolmanneksi: Jeesus toteaa, ettei Ihmisen Pojalla ole, mihin päänsä kallistaisi. Tämä on evakolle tuttu tunne: epävarmuus yösijasta, vieraana olo. Kotoutuminen ja kotiutuminen on pitkä prosessi, jonka moni teistä tuntee sukunsa vaiheissa, muistaa kerrotusta. Vähitellen vieraus on saanut väistyä, uusi koti on tullut tutuksi, elämän puitteet ovat löytyneet. Esimerkiksi sopii Hyvinkää. Sodan jälkeen tänne asettui 6000 karjalaista, mikä oli miltei puolet silloisen Hyvinkään asukasmäärästä. Joko neljännellä hyvinkääläisellä on karjalaiset sukujuuret.
Hyvä kirkkoväki! Kirkkovuodessa tämän pyhän aiheena on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Päivän teksti kertoo kolmenlaisesta kutsusta Jeesuksen seuraajaksi. Evankelista Luukas on tallentanut Jeesuksen kolme kohtaamista matkan varrelta ”kun he tekivät taivalta”.
Ensimmäisessä kohtaamisessa Jeesusta lähestyy tuntemattomaksi jäänyt mies. Innoissaan hän vakuuttaa: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Miehen vastauksessa ei sinänsä ollut mitään sopimatonta. Kaikilla Jeesuksen seuraajilla tulisi olla tällainen asenne. Mutta Jeesus huomasi, että hänellä oli väärä käsitys Kristuksen seuraajan osasta maan päällä. Siksi hän sanoi miehelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
Jeesus oli maan päällä koditon. Jeesuksen aikalaiset saattoivat konkreettisesti lähteä seuraamaan häntä, mutta loppuun asti häntä ei voi seurata eikä jäljitellä, hänen tiensä on ainutlaatuinen. Hänen matkansa kulki kohti kärsimystä ja kuolemaa. Meille myöhemmin eläville kristityille Jeesuksen seuraaminen on toisenlaista. Se on hänen opetustensa mukaan elämistä.
Jeesukselta ei puuttunut ajallisen elämänsä aikana ainoastaan ylellisyyttä, vaan sellaistakin, mikä kuului elämän perusedellytyksiin. Jopa ketuilla oli luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Jeesus joutui kohtaamaan ihmiselämän puutteet, jopa kodittomuuden. Jeesuksen seuraajan on varauduttava tällaiseen elämään. Jeesus ei antanut miehelle katteettomia lupauksia. Ehkä Jeesus halusi kysyä mieheltä, ymmärsikö tämä todella lupauksensa sisällön. Jeesuksen omien parissa eletään todeksi hänen kehotustaan: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24).
Toisessa kohtaamisessa Jeesus itse kutsuu tapaamansa miehen seuraajakseen: ”Seuraa minua!” Mutta mies vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Hautajaiset olivat juutalaisille niin tärkeä tapahtuma, että ne oli asetettava jopa keskeisten uskonnollisten velvollisuuksien edelle. Myös Jeesus itse osallistui hautajaisiin (Joh. 11, Luuk. 7). Siksi on yllättävää kuulla Jeesuksen vastaus miehelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
Miehen pyyntö oli veruke Jeesuksen kutsun edessä. Miehen isä ei nimittäin ollut vielä edes kuollut. Vainajat haudattiin Lähi-idän kuumassa ilmastossa vuorokauden kuluessa kuolemasta. Mies vain vitkutteli Jeesuksen kutsun edessä ja halusi jäädä kotiin isänsä luokse siihen asti, kunnes tämä kuolee. Tämä merkitsi määräämätöntä aikaa ja Jeesuksen kutsun asettamista ajallisia velvollisuuksia vähäisemmäksi.
Kuolleet haudatkoon kuolleensa. Siinä on jo pieni välähdys taivasten valtakunnan todellisuudesta. Jeesuksen seuraaminen on todellista elämää. Hänen seuraajansa on kuoleman voittajan joukoissa. Vanha menettää merkityksensä. Kuoleman valta nujerretaan. Miehelle on tarjolla uusi elämä Jumalan valtakunnassa ja sen valtakunnan julistajana. Kaikki arvot menevät uusiksi. Jeesuksen seuraajien keskuudessa pätee sääntö: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33).
Kolmannen kohtaamisen mies tarjoutui ensimmäisen tavoin seuraamaan Jeesusta. ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hän asetti ehtoja Jeesuksen seuraamiselle. Perustelu kuulostaa kohtuulliselta, mutta se on hidastelua. Mies esittää olevansa halukas liittymään Jeesuksen seuraan, mutta hän tietää – ja Jeesuskin tietää – miten hyvästely kotona sujuisi. Isä sanoisi hänelle suoralta kädeltä: ”Sinä et lähde minnekään. Sinä pysyt kotona ja saatat minut kunnialla hautaan”. Mies tietää sen. Hän teeskentelee: ”Kyllähän minä tulisin, mutta kun isä ja muu kotiväki panevat vastaan”. Siksi Jeesus vastasi hänelle: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”
Jeesuksen seuraaja ei voi katsoa vain taakseen. Vikuroivalla härkävaljakolla kyntävän on pidettävä tiukasti kiinni aurasta, jotta härät pysyvät oikeassa suunnassa ja tulee suoraa vakoa. Taaksepäin katsovalta ja menneisyyteen haikailevalta jää tehtävä hoitamatta. Jeesuksen seuraajien mottona on: ”Jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.” (Fil. 3:13).
Matka jatkuu kohti Jerusalemia. Jeesuksen taivaaseenottamisen aika on lähenemässä. Aikaa ei ole paljon, mutta sitä on vielä vähän. Ohikulkevan Jeesuksen kutsuun on vastattava. On ratkaiseva hetki, tilanne, joka ei toistu.
Kirkkomme Kristinoppi vuodelta 1948 puhuu etsikkoajoista. ”Ihmisen elämässä on aikoja, joina Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.” (Kristinoppi, 68).
Hyvät seurakuntalaiset. Siellä missä evankeliumia julistetaan, siellä kuuluu myös kutsu Jumalan valtakuntaan. Se kutsu kaikuu myös Hyvinkään kirkossa, sanoissa ja sävelissä. Emme tiedä, mitä Jeesuksen matkan varrella kohtaamat miehet lopulta tekivät. Mutta se ei ole tärkeää. Tärkeämpää on huomata, että kutsu koskee meitäkin.