Päivän evankeliumi on jatkoa viime sunnuntain evankeliumille, jossa Jeesus kohtasi samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. Jeesus ja nainen kävivät keskustelun, joka ei jättänyt naista kylmäksi. Se vaikutti naiseen hyvin voimakkaasti.
Vaikutus oli niin voimakas, että hiljaisena keskipäivän aikana vettä hakemaan lähtenyt nainen jätti vesiruukkunsa kaivolle ja palasi kaupunkiin kertomaan ihmisille: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt. Olisiko hän Messias?”
Näin teki nainen, joka halusi vältellä ihmisten kohtaamista ja meni siksi kaivolle päivän kuumimpaan ja hiljaisimpaan aikaan. Suuri muutos oli tapahtunut. Muutos, jonka kaupunkilaiset huomasivat ja monet Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.”
Monet Samarian kaupungin asukkaista uskoivat kuultuaan naisen todistavan. Tässä evankeliumin kohdassa sanotaan suuria asioita, keskeisiä asioita kirkon elämästä, uskon synnystä.
Jumala puhuu ihmisten kautta. 2000 vuoden aikana kristillinen kirkko on kasvanut maailmanlaajuiseksi ihmisten kautta. Ihmiset ovat kertoneet toisilleen mitä ovat kuulleet, lukeneet, mitä heille on tapahtunut. Arkipäiväisen tiedonvälityksen kautta on tapahtunut suuria asioita; usko Jeesukseen on välittynyt uusille ja uusille ihmisille.
Tämä ihme on tapahtunut aivan tavallisten ihmisten kautta. Jeesuksen kaivolla kohtaama nainen ei ollut erityisen arvostettu yhteisössään. Sen hän itsekin tunsi ja siksi hoiti asiansa mieluummin kohtaamatta toisia ihmisiä.
Jumalalle kaikki ovat tärkeitä. Hän tahtoo käyttää jokaista Sanansa välittämiseen. Virrentekijäkin muistuttaa: ”Vaan tehtäviisi valitset useinkin pienet, alhaiset, niin että heissä näkyisi vain sinun suuri voimasi.” (580: 4)
Jo Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana uskoi välittyi tavallisten ihmisten kautta. Tämä tärkeä muistaa ja huomata. Uskon välittäminen ei ole vain joidenkin harvojen ihmisten, lähetystyöntekijöiden tai seurakunnan työntekijöiden tehtävänä. Tehtävä kuuluu kaikille.
Nyt moni epäilee mahdollisuuksiaan. Minäkö välittäisin uskoa? Ei minusta siihen ole. Tehtävä tuntuu mahdottomalta, liian suurelta vaatimukselta.
Nainen kertoi mitä hänelle oli tapahtunut. Ei sen enempää eikä vähempää. Ei mitään sen ihmeellisempää. Ei sen kertominen vaatinut vuosien koulutusta tai evankelioimiskurssien käymistä.
Meitä suomalaisia, miehiä erityisesti, kuvaillaan toisinaan vähäpuheisiksi ja väitetään, että meidän on vaikea puhua tunteistamme. Voihan se vaikeaa olla, mutta kyllä me tärkeistä asioista puhumme. Toisinaan hyvinkin innostuneesti.
Uskon todistuksessa ei vaadita jotain erityistä, enempää kuin mitä meillä on. Paavali kehottaa meitä toimimaan ”sen uskonmäärän mukaan, mitä Jumala on kullekin antanut.” (Room. 12: 3)
Jumala antaa uskon. Jumala on uskon antaja, vaikka se ihmisten kautta välittyykin. Siksi emme voi kukaan uskoa sen enempää kuin mitä meille on uskoa annettu. Me toimimme sen uskonmäärän mukaan, mitä Jumala on meille antanut.
Uskon määrä ei ole olennaista, vaan uskon kohde. Ihminen on luonteeltaan hyvin uskonnollinen. Uskomme hyvin erilaisiin asioihin. Viime päivien uutiset ovat kertoneet, että tuhkarokko on ajanut kymmeniä koululaisia kotikaranteeniin, koska vanhemmat uskoivat, ettei heidän lapsiaan tarvitse rokottaa.
Moniin asioihin me uskomme. Tärkeää on mihin me uskomme. Samarian kaupungin asukkaat uskoivat Jeesukseen. He tahtoivat nähdä Jeesuksen ja menivät hänen luokseen. Ja vielä he pyysivät Jeesusta jäämään kaupunkiin.
Evankeliumi kertoo: ”Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan.” Jeesuksen sanat synnyttävät uskoa. Näitä sanoja meidät on kutsuttu välittämään.
Apostoli Paavali opettaa roomalaisia ja opettaa meitä: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10: 17) Efesolaisille Paavali kirjoittaa: ”Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin” (Ef. 1: 13)
Jumalan sanan kuuleminen synnyttää uskoa ja vahvistaa uskoa. Siksi Raamatun lukeminen, sanan kuuleminen on niin tärkeää.
Uskon hoitaminen, hengellisen elämän hoitaminen on ravintokysymys. Tärkeää on millä me sieluamme ravitsemme. Tarjontaa on niin monenlaista. Liian usein suostumme vastaanottamaan sitä mitä on eniten tarjolla, mikä on kiinnostavinta, houkuttelevinta. Mutta ravitseeko se sieluamme, hoitaako se uskoamme? Sitä meidän on kysyttävä.
Me emme voi mennä Jeesusta katsomaan Sykarin kaivolle niin kuin Samarian kaupungin asukkaat tekivät, mutta me voimme kuulla Jeesuksen puhuvan Raamatun sanassa. Voimme kuulla hänen puhuvan totuuden sanoja ja pelastuksen evankeliumia.
Samarialainen nainen kuuli nämä sanat; totuuden sanat ja armon sanat. Hän kuuli totuuden itsestään ja kuitenkaan hänen ei tarvinnut toivoa, että maa hänet nielisi. Jeesuksen lähellä paljastui totuus, mutta myös armo ja anteeksianto. Jeesus oli ja on täynnä armoa ja totuutta niin kuin Johannes evankeliumissaan kirjoittaa. (Joh. 1: 14)
Tätä evankeliumin sanaa me olemme kuulleet ja tätä evankeliumin sanaa meidät on kutsuttu välittämään samarialaisen naisen tavoin; kertomaan siitä, mitä olemme kuulleet ja nähneet, mitä olemme itse
kokeneet. Meidät on kutsuttu näin tekemään sen uskonmäärän mukaan mikä meille annettu.
Tämä ei tarkoita, että pysäytämme jokaisen vastaantulijan ja annamme todistuksemme. Mutta niissä luonnollisissa tilanteissa, missä ihmisiä kohtaamme meidät on kutsuttu kertomaan myös elämämme perustasta, uskomme sisällöstä.
Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä luemme: ”Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.” (1 Piet. 3: 15)
Jeesuksen kohtaaminen välittyy tavalla tai toisella eteenpäin jokaisen kautta.