Tämän päivän evankeliumi-tekstimme käsittää katkelman Johanneksen evankeliumin neljännestä luvusta. Koko luvun pääaiheena on Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen Sykarin kaivolla. Jeesus oli yksin, koska opetuslapset olivat ostamassa ruokaa ja myös nainen tuli kaivolle yksin. Naisen yksin kaivolle tulo antaa jo viitteen hänen halveksitusta asemastaan kylän muun naisväen parissa – kaivollakäynti oli nimittäin eräs todella merkittävä naisväen sosiaalisen kohtaamisen tilanne ja täytyi olla todella painavat perusteet, ettei sinne voinut tulla muiden seuraan. Ilmeisesti hän oli joko prostituoitu tai jonkun miehen rakastajatar.
Alkanut keskustelu Jeesuksen kanssa sai naisen ymmälleen ja vielä enemmän hän hämmentyi kun huomasi Jeesuksen tuntevan hänen elämänvaiheensa ja elintapansa. Päästäkseen kiusallisesta aiheesta nainen kääntää keskustelun juutalaisten ja samarialaisten kustaan pääpyhäkön sijaintipaikasta – samarialaisille se oli Jerusalemin sijasta Garissimin vuori. Tämä keskustelu johtaa kysymykseen tulevasta Messiaasta ja silloin Jeesus paljastaa olevansa tuo luvattu Messias. Jeesuksen käyttämä ”Minä olen se” -ilmaisu on täysin sama, millä Jumala muinoin ilmoitti itsensä Moosekselle. Jeesus siis käytti itsestään Jumalan pyhää nimeä; Jahve – Minä olen.
Juutalaisten keskuudessa tämän nimen käyttäminen sai aina aikaan melkoisen myrskyn – se tajuttiin mitä törkeimmäksi Jumalanpilkaksi.
Ennen kuin nainen ehti reagoida Jeesuksen ilmoitukseen, opetuslapset tulivat takaisin ja nainen vetäytyi paikalta.
Jeesuksen ilmoitus jäi kuitenkin vaivaamaan naista ja tultuaan kaupunkiin hän – välittämättä ammattinsa tuomasta halveksunnasta – kertoi kokemastaan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.”
Kaupunkilaiset lähtivät katsomaan ja kuuntelemaan tuota ilmestystä ja pyysivät Jeesusta jäämään pidemmäksi aikaa.
Parin päivän päästä kaupunkilaiset sanoivatkin jo naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
Tässä kertomuksessa on montakin opetusta meille. Ensimmäinen on se, että taas kerran huomaamme Jeesuksen antaneen piupaut yhteiskunnalliselle arvostukselle ja valinneen lähettilääkseen kaikkien hyljeksimän prostituoidun. Asia on sitäkin merkittävämpi, kun katsoo minkä painoarvon evankelista sanavalinnoillaan tälle asettaa: tähän asti hän on käyttänyt verbiä ”todistaa” vain Johannes Kastajan ja Jeesuksen julistuksen yhteydessä. Ensimmäinen ”tavallinen” ihminen, joka todisti Jeesuksesta, oli tuo Sykarin ilonainen. – Sanansaattajaenkeleitä löytyy odottamattomista paikoista.
Siinä onkin meille hyvin toimeentuleville elintasokristityille jatkuva kilvoittelun aihe. Miten oppisimme konkreettisesti tajuamaan sen, että Herramme on kertakaikkiaan päättänyt kulkea ennen muuta siellä, missä yhteiskunnan laitapuolen kulkijat ovat – ja mikäli me aiomme olla Herramme seurassa, meidän ei auta kuin tallustaa perässä ja tehdä sitä mitä Herrammekin tekee: auttaa kärsivää ja sorrettua, olla ystävä halveksitulle, jakaa omastamme puutteessa olevalle jne. Toisin sanoen, kukistaa oma keskiluokkainen mukavuudenhalumme ja lakata luokittelemasta ihmisiä kunnollisiin ja vähemmän kunnallisiin sekä toimia niin kuin Herrammekin toimisi tänään.
Toinen opetus, mikä tekstistä löytyy, liittyy päivän varsinaiseen aiheeseen eli uskon syntymiseen. Nuo Sykarin ihmiset saivat ensimmäisen kosketuksensa Jeesukseen tuon naisen julistuksessa. Se ei kuitenkaan riitä – ilman persoonallista kosketusta Jeesukseen kaupungin asukkaiden kohdalla naisen kertomus olisi jäänyt vain kertomukseksi merkillisestä miehestä.
Kohdatessaan Jeesuksen, kaupungin asukkaat tulivat vakuuttuneiksi siitä, että tämä mies oli todellinen maailman Vapahtaja.
Todellinen-sanalla on tässä oma painava merkityksensä: Johanneksen evankeliumin kirjoittamisen aikaan vastakohta keisarinpalvonnan ja kristinuskon välillä kärjistyi. Rooman keisareita – erityisesti Hadrianusta – sanottiin maailman vapahtajiksi. Samoin erilaisista itämaisista mysteeriuskontojen jumalista sanottiin samaa. Kuitenkin vain tämä mies, Jeesus Nasaretilainen, on maailman todellinen Vapahtaja.
Muistan jostain lukeneeni erään 60-70-luvun yliopistomaailmaa analysoineen kirjoituksen ja siinä keskeinen asia oli, että ensin poliitikot veivät meiltä uskonnon ja sitten ideologian.
60-luvulla vannottiin ihmisen omien mahdollisuuksien nimeen ja uskottiin ennen kaikkea ihmisen sosiaaliseen omaantuntoon – ihmisen ainoa synti käsitettiin tiedon puutteeksi ja monet uskoivat, että yhteiskuntajärjestelmän muutos toisi myös parempia ihmisiä.
70-luvulla tämä usko romahti. Huomattiin ihmisen olevan samanlainen peto koulutti häntä miten tahansa. Uskon mentyä meni ideologiakin. Sitten tuli Neuvostoliiton romahtaminen ja sen mukana selvisi miten sortava järjestelmä se oli ollut. 1990- ja 2000-luku ovat olleet markkinoiden valtakautta, joka on korostanut ihmisen itsensä mahdollisuuksia. Nyt sekin on osoittautumassa seireeninlauluksi kun yhä laajemmat joukot huomaavat saaneensa hanttikortit kilpailuyhteiskunnan pudotuspelissä.
Tänään ollaan tilanteessa, jossa etsitään jotain uutta, jonka nimeen voisi vannoa. Etsitään jotain uutta maailman vapahtajaa. Sitä etsitään tieteestä. Sitä etsitään henkisyydestä. Sitä etsitään kuntosaleilta. Sitä etsitään elämyksistä…
Meidän tulisi nyt pysähtyä pohtimaan miksi usko Kristukseen väistyi ensin marxilaisen ideologian ja sitten muiden trendien tieltä. Oliko syynä Kristus itse, vai jokin muu asia? Mikä osuus meillä kristityillä on siihen, että Herramme nimeä ylenkatsotaan?
Ilmeistä on, ettei perinteellinen kristillisyys ollut enää pitkiin aikoihin vastannut ihmisten tarpeeseen elämän sisällöstä ja kaupungistumisen myötä yhteisön paine uskonnollisten tapojen noudattamiseen hölleni. Miksi?
Erään vastauksen antaa päivän tekstimme. Tekstin ydin on Kristuksen henkilökohtaisessa kohtaamisessa. Ilman sitä usko jää vain kuulopuheiden uskomiseksi ja perinteen kannattamiseksi. Vasta Kristuksen kohtaaminen saa aikaan todellisen kestävän uskon. Se kohtaaminen on kaikilla sananmukaisesti henkilökohtaista. Toisen ihmisen usko ei koskaan ole kopio jonkun toisen ihmisen uskosta vaan Herra lähestyy meitä yksilöllisesti. Ja usein hän toimii tavalla, joka ärsyttääkin meitä. Hän ei suostu meidän muotteihimme vaan poimii joukosta Sykarin naisen tapaisia henkilöitä. Iso kysymys on se, näemmekö me tämän päivän Sykarin naisissa Herramme kuvan.
Meidät on kutsuttu kertomaan tuosta Jeesuksen hyväksyvästä rakkaudesta maailmalle. Tuohon kutsuun me vastaamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan…