Tämän sunnuntain keskeisenä aiheena on Jeesuksen herättämä usko. Usko vaatii syntyäkseen Jumalan ja ihmisen kohtaamisen. Johanneksen evankeliumi tuo esiin uskon erilaisia tasoja, kehottaen syvempään uskoon, jota varten ei tarvita ihmetekoja. Usko voi siis kasvaa ja kehittyä. Heprealaiskirjeen sanoin: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Johanneksen evankeliumin neljännessä luvussa kuvataan myös sitä, miten ymmärrys Jeesuksen merkityksestä lisääntyi. Häntä puhutellaan ensin profeettana, sitten messiaana ja lopulta maailman pelastajana. Uskon syntyminen ja kehittyminen vaatii luottamusta, myös sellaiseen mitä ei näe tai täysin tunne.
Tänä keväänä olen menossa Kirkon koulutuskeskukseen viestinnän ja vuorovaikutuksen pastoraalikurssille. Ei ole viestintää ilman vuorovaikutusta, sillä viesti vaatii aina vastaanottajan. Viesti, tässä tapauksessa evankeliumi Jeesuksesta Messiaana ja maailman pelastajana, on vaatinut kohtaamista eli vuorovaikutusta. Uskon sanoma on levinnyt suusta suuhun kertomalla. Arkipäiväinen tiedonvälitys, kaivot ja torit olivat sen ajan some. Lutherin aikana somen virkaa toimitti kirkon ovi ja lentolehtiset kirjapainotaidon keksimisen aikaan. Vertaus nykypäivän somesta eli sosiaalisesta mediasta ei ole kaukaa haettu, sillä juuri somen ansiosta viestintä ei rajoitu ainoastaan siihen, mitä valtamedia virallisesti tiedottaa. Uutiskriteerit ovat myös muuttuneet muutamassa vuodessa niin, että kohu sosiaalisessa mediassa voi olla uutinen. Enää somessa ei vain jaeta uutisia ja keskustella niistä, vaan myös yksittäisen tavallisen ihmisen tarina voi nousta otsikoihin.
Samarialaisen naisen kokemuksen on täytynyt olla todella merkittävä ja myös henkisesti voimauttava. Jeesus onnistui herättämään hänessä uskon ja luottamuksen. Muutoin toisten katseilta piilossa pysyttelevä henkilö uskaltautui nyt kertomaan kohtaamisesta julkisesti muille kaupungin asukkaille, ja pian sana oli levinnyt.
Kautta aikojen, evankeliumin leviäminen on tapahtunut nimenomaan tavanomaisten ihmisten kautta, ei suurten ja mahtavien. Kristinuskossa on erityistä juuri Jeesuksen esimerkin noudattaminen siinä, miten kohtaamme toisia ihmisiä. Kertomuksen samarialainen nainen on yksi esimerkki siitä, miten Jeesus kohtasi hyvin luontevasti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa kukaan ei yleensä ollut missään tekemisissä. Jeesus kohtasi sairaita ja eristettynä eläneitä ihmisiä, hän kohtasi ihmisiä joiden elämäntapaa tai ammattia pidettiin moraalittomana. Hän kohtasi myös sellaisten kansojen edustajia, joiden kanssa hurskaat juutalaiset eivät yleensä olleet missään tekemisissä. Hän oli syntisten ja halveksittujen ystävä.
Evankeliumin, eli hyvän uutisen vieminen eteenpäin ei vaadi mielettömiä resursseja, erikoisia välineitä ja markkinointistrategioita. Usko levisi samarialaisten keskuudessa kun he kuulivat naisen todistuksen. Paavalin on kirjoittanut Roomalaiskirjeessä: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” Kysymys on siitä tulenko kuulluksi, tulenko kohdatuksi? Usko on samaan aikaan sekä yksityistä että yhteistä. Yksityistä siksi, että uskon herääminen vaatii henkilökohtaista kohtaamista Jumalan kanssa, yhteistä siksi, että emme saa laittaa lamppua vakan alle vaan meille on annettu kaste- ja lähetyskäskyssä tehtävä kertoa ilosanomaa, hyviä uutisia eteenpäin. Jos saamme pikkuhiljaa jumalanpalveluksessa, elämässä ja jokapäiväisessä arjessa kasvattaa luottamusta Jumalaan, voimme ehkä rohkaistuneena todistaa niin kuin kaivolle saapunut nainen.