“Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” Näin todistivat Sykar-nimisen Samarian kaupungin asukkaat, kun he olivat kohdanneet Jeesuksen.
Viikko sitten jumalanpalveluksessa mukana olleet muistavat, mitä aikaisemmin oli tapahtunut, sillä päivän evankeliumihan on jatkoa viime sunnuntain evankeliumille (Joh. 4:5–26). Jeesus oli tavannut samarialaisen naisen kaivolla, joka sijaitsi Sykarin laitamilla. Kun Jeesus oli keskustellut pitkään naisen kanssa, tämä oli sanonut: “Minä tiedän kyllä, että Messias tulee. … Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Siihen Jeesus oli vastannut: “Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Silloin nainen oli jättänyt vesiruukkunsa, mennyt kaupunkiin ja sanonut ihmisille: “Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?”
Syntistä elämää viettänyt samarialainen nainen ja hänen kotikaupunkinsa asukkaat kohtasivat täysin ainutlaatuisen henkilön, sanalla sanoen he kohtasivat Jumalan. Kun Jumala ilmaisi itsensä Moosekselle palavassa pensaassa, hän kertoi nimekseen “Minä olen se, joka minä olen.” (2. Moos. 3:13–14) Kun Jeesus sanoi naiselle: “Minä se olen”, hän viittasi tähän tapahtumaan, omisti itselleen Jumalan nimen ja paljasti oman jumaluutensa. Jumala on se, joka hän on: salattu ja tutkimaton. Mutta Jeesuksessa Kristuksessa salattu Jumala on syntynyt ihmiseksi ihmisten keskelle ja ilmoittanut itsensä. Jeesus todistaa itsestään: “Isä ja minä olemme yhtä” (Joh. 10:30), ja edelleen: “Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” (Joh. 14:9)
Kristuksessakin Jumala on “se, joka hän on” eli ihminen ei tavoita häntä, ei saa hänestä otetta, ei pääse omin avuin hänen luokseen. Jeesus Kristus jää meille salatuksi, jos me emme näe häntä oikeassa valossa. Saattaa olla, että näemme Kristuksessa pelkästään ihmisen, mutta emme näe sitä, että hän on myös Jumala.
Tällä tavalla useimmat Jeesuksen aikalaisetkin näkivät hänet. Joillekin Jeesus oli ihmeiden tekijä, joillekin profeetta, joillekin viisauden opettaja. Fariseukset, kirjanoppineet ja ylipapit pitivät häntä Jumalan pilkkaajana, kun hän sanoi olevansa yhtä taivaallisen Isänsä kanssa. He olivat ainakin johdonmukaisia ajattelussaan.
Nykyään monet pitävät Jeesusta yhtenä historian merkittävimpänä opettajana. He eivät ole yhtä johdonmukaisia kuin Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat. Jeesuksen tärkein sanoma ei ollut lähimmäisten rakastaminen – kuten nykyään usein väitetään – vaan hän itse. Siksi Jeesus ei voinut olla vain vilpitön ja hyvä opettaja. Hän oli jotain paljon enemmän tai sitten hän oli yksinkertaisesti valehtelija, jonka sanoille ei voi antaa suurta arvoa.
Jeesuksen näkeminen oikeassa valossa on sama asia kuin se, että uskomme häneen; uskomme, että hän “todella on maailman Pelastaja”. Näin uskoivat aikanaan Sykarin asukkaat. Miten me voimme uskoa kuten he? Vai olemmeko tulleet sellaiseen aikaan, että enää ei yksinkertaisesti ole mahdollista uskoa samalla tavoin kuin ennen: Jeesuksen aikana, Lutherin aikana ja vielä viime vuosisadalla? Näinhän monet ajattelevat.
Se on ainakin totta, että inhimillisen tiedon lisääntyminen on pystyttänyt Jumalaan uskomisen eteen uudenlaisia esteitä. Näistä esteistä – joista en nyt aio puhua sen enempää – ei selvitä niin helposti, että usko ja tieto eristetään täysin omiin lokeroihinsa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kaikkia uskon ja tiedon ongelmat eivät juuri kosketa, mutta jos joku kohtaa tällaisen ongelman, siihen täytyy löytyä joku ratkaisu. Ja varmasti tyydyttävä ja riittävä ratkaisu aikanaan myös löytyy, jos sitä rehellisesti etsitään – muutoin uskominen ei voi olla mielekästä. Sanon “tyydyttävä ja riittävä ratkaisu” muun muassa siksi, että inhimillinen tieto on aina vajavaista.
Uskon ja tiedon täytyy jollain tavoin koskettaa tosiaan, mutta usko Kristukseen ei ole vain totena pitämistä vaan jotain paljon enemmän. Usko Kristukseen on sydämen asia. Samarian naisen sydämessä alkoi tapahtua jotain, “kun Jeesus kertoi hänelle kaiken, mitä hän oli tehnyt”. Jeesus näki naisen sydämeen, ja ensimmäinen askel uskon syntymiselle oli se, että nainen alkoi nähdä itsensä oikeassa valossa. Kysymys ei ollut siitä, että nainen totesi Jeesuksella olevan poikkeuksellisia kykyjä. Kysymys oli siitä, että nainen joutui kohtaamaan väärät tekonsa ja tunnustamaan syyllisyytensä.
Synti eli Jumalan vastustaminen ja synnin aiheuttama syyllisyys on Raamatun mukaan ihmisen perusongelma. Syyllisyyden asemasta näinä aikoina puhutaan kuitenkin usein mieluummin häpeästä, jonka sanotaan olevan syyllisyyttä suurempi ongelma. Synnintuntoa saatetaan pitää tarpeettomana tai jopa haitallisena ja nykyihmiselle vieraana asiana.
Häpeän ensisijaisuutta perustellaan sillä, että häpeä on tunteena kokonaisvaltaisempi ja syvempi kuin syyllisyys. Tunnemme syyllisyyttä siitä, mitä olemme tehneet, häpeää siitä, mitä me olemme. Syyllisyys rajoittuu yksittäisiin tekoihimme, mutta häpeä määrittelee meidät huonoiksi, epäonnistuneiksi, arvottomiksi, mitättömiksi. Tämä on totta, jos rajoitutaan pelkästään ihmisten välisiin suhteisiin ja niihin liittyviin tunteisiin. Kun tajuamme, että olemme syyllisiä Jumalan edessä, eteemme avautuu uudenlainen näköala.
Syyllisyys Jumalan edessä koskettaa meitä hänen luomiaan ihmisiä mahdollisimman syvästi, paljon syvemmin, mihin tunteemme yltävät. Siksi synnintunto ei ole pelkkä tunne, vaikka se vaikuttaa tunteisiimme ja herättää erilaisia tunteita, ennen muuta tietysti syyllisyyden tunteita. Synnintunto ei myöskään rajoitu vain yksittäiseen tekoon, vaikka yksittäinen synti voi johtaa synnintuntoon. Kun ihminen tulee synnintuntoon, hän joutuu tunnustamaan: olen paha, tuomittu, kadotettu. Synnintunto paljastaa meille perisyntisyytemme tai paremminkin perisyntisyyttämme, sillä emmehän me koskaan täydellisesti ymmärrä, millaisia olemme Jumalan edessä.
Tie siihen, että alamme nähdä itsemme oikeassa valossa Jumalan edessä, voi olla pitkä. On totta, että synnintuntoon tuleminen on nykyään yleensä paljon mutkikkaampi ja monivaiheisempi prosessi kuin aikaisemmin. Mutta ihminen on aina pohjimmiltaan samanlainen. Emme kai ole tulleet sellaiseen aikaan, että synnintuntoon tuleminen on käynyt jo mahdottomaksi?
Luin hiljattain uutisen, joka todistaa siitä, että Jumalan Henki tekee vielä työtään. Uutisessa kerrottiin kuuluisasta rock-kitaristista, joka oli puukottanut naisystäväänsä riidan päätteeksi ja joutunut reiluksi kahdeksi vuodeksi vankilaan. Siellä hän alkoi kuunnella virsiä aikansa kuluksi – ja tuli voimakkaaseen synnintuntoon. Virret kertoivat hänelle kuten aikanaan Samarian naiselle, “mitä hän oli tehnyt”. Ne muistuttivat synnistä ja paljastivat, mitä se merkitsee Jumalan edessä.
Mutta mikä parasta: rock-kitaristi ei nähnyt virsien välityksellä vain itseään oikeassa valossa, hän näki myös Jeesuksen, tuli uskoon ja sai omistaa syntien anteeksiantamuksen! Nyt hän suunnittelee virsilevyä eli hän toimii samalla tavoin kuin Samarian nainen, joka kertoi kotikaupunkinsa asukkaille maailman Pelastajasta.
Kuulemmeko me Samarian naisen ja rock-kitaristin todistusta? He eivät puhu itsestään, vaan viittaavat Johannes Kastajan tavoin kohtaamaansa ainutlaatuiseen persoonaan: “Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)
Jumalan Karitsan näkivät ja näkevät vain synnintuntoon tulleet, Vapahtajaa tarvitsevat syntiset. Synnintunto on juuri sitä, että tarvitaan Vapahtajaa.
Jeesus suhtautuu meihin häntä tarvitseviin aivan samalla tavoin kuin aikoinaan syntiseen Samarian naiseen. Jeesus ei tuominnut eikä tuomitse, kuten ihmiset tuomitsivat ja tuomitsevat.
Voimme panna merkille, että Jeesuksen kohtaaminen auttoi Samarian naista vapautumaan myös ihmisten edessä kokemastaan häpeästä. Ennen hän vältteli ihmisiä, mutta uskalsi nyt kertoa heille, mitä kaivolla oli tapahtunut. Meillekin voi käydä samalla tavoin. Myös luomisen evankeliumi auttaa vapautumaan häpeän tunteista. Sillä kuinka me voimme olla huonoja ja mitättömiä, jos Jumala on meidät luonut ja olemme arvokkaita hänen silmissään? Tämä ei toki merkitse sitä, etteikö itsetunnon vaurioiden hoitamiseen tarvita joskus myös erityistä terapiaa.
Tärkeintä Jeesuksen kohtaamisessa on se, että hän julistaa synnit anteeksi ja antaa hyvän omantunnon. Katso häntä! Hän puolestaan katsoo sinua silmin, joissa näet vain armoa, rakkautta ja rohkaisua. Kuuntele mitä hän sanoo! Hän sanoo juuri sinulle: “Minä se olen, sinun Vapahtajasi! Sinulta ei vaadita mitään! Minä olen tehnyt kaiken puolestasi! Minä olen ottanut syntivelkasi kannettavakseni! Minä olen kärsinyt ansaitsemasi rangaistuksen ja vuodattanut sovintovereni, jotta sinulla olisi rauha!”
Suurin näky maailmassa on nähdä Jeesus Kristus sellaisena kuin hän. Ja kun näemme Hänet, näemme samalla, että pelastus kuuluu meille. Näemme, että syntimme on annettu anteeksi ja olemme ikuisen elämän perillisiä.