[Pappisvihkimysmessu]
”Parasta mitä voimme toiselle ihmiselle antaa on aito kohtaaminen.” Otsikko painui mieleen muistisairautta käsittelevästä lehtiartikkelista. ”Parasta mitä voimme toiselle ihmiselle antaa on aito kohtaaminen.”
Sykarin kaupungin kaivolla tapahtui aito kohtaaminen. Jeesus ja samarialainen nainen kohtasivat. Jeesus pyysi naiselta vettä janoonsa. Jeesus rikkoi rajoja jo keskustelemalla, sillä vieraan miehen ja naisen eikä varsinkaan juutalaisen ja samarialaisen sopinut keskustella keskenään. Veden pyytäminen oli ennen kuulumatonta, koska samarialaisten vesiastiatkin olivat juutalaisten mielestä epäpuhtaita.
Keskustelun myötä naisessa heräsi ihmettely. Lopullisesti naiselle tuli varmuus ja usko Jeesukseen, kun Jeesus paljasti tietävänsä hänen avioliittoasiansa. Nainen oli ollut naimisissa viisi kertaa ja joka kerta oli tullut hylätyksi. Nyt hän eli kuudennen miehen kanssa jonkinlaisessa avosuhteessa.
Nainen tunsi olevansa monen silmissä epäonnistunut ihminen. Hän ihmetteli, miksi Jeesus pyytää häneltä, halveksitun samarialaisen kansan naiselta apua. Miten Jeesus rohkenee nostaa huulilleen hänen tarjoamansa veden? Hän tunsi olevansa huono ihminen myös omiensa joukossa. Hänellä oli paljon hävettävää. Niin muut olivat opettaneet ja sen hän oli saanut yhteisössään tuntea.
Jeesuksen kohtaaminen sai aikaan muutoksen. Jeesus oli valmis huomaamaan hänet, puhumaan hänelle ja jopa pitämään hänen astiaansa ja apuansa kelvollisena itselleen. ”Parasta mitä voimme toiselle ihmiselle antaa on aito kohtaaminen.”
Jeesus tuli naisen elämän rauhattomuuteen ja turvattomuuteen. Jeesus tuli naisen häpeään ja syyllisyyteen. Naisen repaleinen, kipeä elämäntarina oli Jeesuksen tiedossa. Erityisen lohdullista on, että Jeesus ei lyö eikä tuomitse. Nainen on etsinyt rakkautta elämäänsä epäonnistuen ja samalla itseään rikkoen. Nyt hän kohtasi sellaista rakkautta, joka ei vaadi, lyö tai hylkää. Jeesus osoitti hänelle ehdotonta rakkautta. Sellainen rakkaus parantaa sydämen haavoja, poistaa häpeän ja antaa anteeksi.
Jeesuksen kohtaaminen muutti samarialaisen naisen elämän. Muutos sai naisen kertomaan toisille: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut kaiken mitä olen tehnyt.” Naisen tekemiset kyllä tunnettiin kaupungissa. Ihmiset kiinnostuivat. Mikä mies Jeesus on? Mekin haluamme kuulla häntä. Samarialaiset pyysivät Jeesusta jäämään luokseen.
Jeesus viipyi paikkakunnalla kaksi päivää. Evankeliumissa ei kerrota, mitä hän puhui ihmisille. Mutta se tiedetään, että samarialaisten keskuudessa syntyi uskoa Jeesukseen, syntyi herätys. Näin tämä halveksittu, rakkaudessa pettynyt samarialainen nainen sai olla johdattamassa monia Jeesuksen luo. Kaupungista tuli seurakunta. Se ei ollut täydellisten kaupunki, mutta se oli armon ja anteeksiantamuksen kaupunki. Tuon seurakunnan uskotunnustus oli yksinkertainen. Se kuului: ”Jeesus todella on maailman pelastaja.”
Kirkon perustehtävä on mahdollistaa Jeesuksen kohtaaminen. Siksi tarvitaan heitä, jotka pitävät esillä evankeliumia Jeesuksesta. Tarvitaan samarialaisen naisen kaltaisia ihmisiä, jotka kertovat Jumalan teoista.
Corrie ten Boom oli hollantilainen kristitty, joka joutui toisen maailmansodan aikana Ravensbrückin keskitysleirille piiloteltuaan kotonaan Haarlemissa juutalaisia ja Hollannin vastarintaliikkeen jäseniä. Corrie ten Boom aloitti sodan jälkeen 53-vuotiaana julistustyön, jonka sanomana oli Jumalan anteeksiantamus. Hän korosti Jumalan anteeksiantamusta myös vihollisille. Hän toimi julistajana ja kirjailijana 33 vuotta. Kerran häneltä kysyttiin: ”Miksi sinä, vanha nainen, vielä jaksat juosta ja viedä sanomaa?” Corrie vastasi: ”Minä toivon, että kerran taivaassa joku tulisi sanomaan minulle: ’Kiitos, sinä kutsuit minut tänne.’” Jumala tarvitsee meitä ihmisiä, että mahdollisimman moni voisi kuulla Jeesuksesta ja kohdata hänet.
Tänään tässä jumalanpalveluksessa vihitään pappisvirkaan seitsemän Kristuksen todistajaa. Tämän sunnuntain evankeliumi kertoo papin keskeisestä tehtävästä. Teidän, Henriikka, Timo, Johanna, Erik, Jani, Kai ja Minna, työnne on mahdollistaa ihmisen ja Jeesuksen kohtaaminen. Evankeliumi ei ole puhetta Jeesuksesta, vaan itse Jeesus, ei sanoma pelastuksesta, vaan pelastus itse. Hyvä uutinen, sanoma Kristuksesta ei ole vain viesti, vaan siihen sisältyy elämää muuttava ja ihmistä vapauttava voima. Siksi tehtävänne on edistää ihmisen ja Jeesuksen kohtaamista.
Pappeina virkaanne kuuluu elää ja toimia Kristuksen todistajana. Dogmatiikan professori Osmo Tiililä kirjoitti aikanaan: ”Kirkko ei ole ensi sijassa etsivä, vaan julistava kirkko. Kirkolla on sanomansa, joka on jo valmis. Kirkko ei etsi evankeliumia, vaan se julistaa evankeliumia. Mikäli kirkko etsii, se etsii yhä syvempää tämän evankeliumin tuntemusta sekä kullekin ajalle soveltuvia teitä tämän evankeliumin viemiseksi eteenpäin kansoille.”
Tehtävänne on vaativa erityisesti nykyaikana, joka vieroksuu niin uskoa Jumalaan kuin kirkkoa yhteisönä. Juuri siksi nyt tarvitaan pappeja, jotka muistavat kirkon perustehtävän, jotka näkyvät seurakuntansa keskellä, palvelevat sitä armonvälineillä sekä todistavat Jumalasta sanoin ja teoin. Muistakaa apostoli Paavalin sanat: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat” (Room. 1:16).
Pappisvirkaa ei onneksi hoideta oman voiman ja viisauden varassa. Kirkko kutsuu teidät ja Jumala itse lähettää teidät tehtäväänne. Saatte siksi rohkein ja turvallisin mielin tänään tulla alttarin ääreen. Siellä Kristus itse varustaa teidät niillä lahjoilla, joita hän tietää teidän tarvitsevan. Hän itse lupaa olla kanssanne viranhoitonne kaikissa tilanteissa ja vaiheissa, kaikkina päivinä maailman loppuun asti.