3. sunnuntai loppiaisesta, Mark. 1: 29–39, Martti Vaahtoranta

1.
Viime pyhänä löysimme Jeesuksen Nasaretin synagogasta Raamattua lukemasta ja saarnaamasta. Nasaret oli Jeesuksen lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunki. Mutta sitten, kun Johannes Kastaja oli vangittu, Jeesus jätti Nasaretin ja lähti sieltä toiseen Galilean kaupunkiin, Kapernaumiin.
Siellä asui myös kalastaja Simon, Joonaan poika eli Pietari. Hän oli Beetsaidan kalastajakylän kasvatti. Kapernaumiin hän oli muuttanut ehkä sieltä kotoisin olleen vaimonsa perässä ja kenties asui perheineen nyt tämän lapsuudenkodissa.
Ainakin Pietarin anoppi oli osa Pietarin perhekuntaa, eikä vain hänen veljensä Andreas, joka myös kuului siihen. Voi olla, että Pietarin koti oli myös Jeesuksen ja Hänen opetuslastensa vakituinen tukikohta Vapahtajan toimiessa Kapernaumin ympäristössä. Sellainen näyttää Martan, Marian ja Lasaruksen Betanian koti olleen Jeesuksen vieraillessa Jerusalemissa.
2.
Päivän evankeliumi alkaa tilanteesta, joka ei ole meillekään outo. Tultiin sapattina synagogapalveluksesta. Jeesus oli saarnannut. Myös saastaisen hengen Hän oli ajanut ulos eräästä miehestä.
Ja nyt oli kaikilla nälkä. Oliko Pietarin kotona pöytä katettuna, kun hän perhekuntansa kanssa ja Jeesus mukanaan palasi kotiin? Ainakin lapset tarvitsivat ruokaa!
3.
Huomaan, että tiedän kovin vähän Jeesuksen ajan juutalaisista tavoista. Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälainen oli Pietarin huushollin sapattijärjestys. Perjantaiehtoolla oli nautittu yhteinen sapattiateria, mutta varmasti myös lauantaiehtoopäivällä, synagogasta kotiin tultua, syötiin.
Työnteko sapattina oli kuitenkin kielletty. Kuinka tarkasti tätä kieltoa tulkittiin ja noudatettiin? Saiko myös naisväki levätä ja olla sanankuulossa, niin ettei kenenkään tarvinnut jäädä kotiin laittamaan ruokaa, kun muut lähtivät synagogaan? Katettiinko pöytä jo ennalta valmiiksi? Syötiinkö kylmiä ruokia, vai saiko sapattina sytyttää valkean ainakin ruoan lämmittämistä varten?
Joku Jeesuksen ajan juutalaisen kulttuurin tuntija osaisi varmasti vastata näihin kysymyksiin. Olivatpa tavat kuitenkin, mitkä olivat, tällä kertaa pelkään tyhjän pöydän odottaneen Pietarin kodissa synagogasta palaavia. Sillä Pietarin anoppi, joka muuten jaksoi touhuta, makasi nyt kuumeisena vuoteessa. Ei ollut kuumana kattila, vaan anopin otsa.
Ja vaikka joku muu olisi laittanut ruoan pöytään, sapatin ilosta ja rauhasta ei oikein kukaan pystynyt nauttimaan. Vanhan ihmisen korkea kuume ei ole leikin paikka. Pahimmillaan se kertoo kuolemantaudista.
4.
Olivatko Pietarin anopilla käsillä ne hetket, joihin päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa viitataan? ”Minä kuoletan ja teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan, ja ei kenkään ole, joka minun käsistäni vapahtaa.” Näin Jumala sanoo itsestään. ”Löisikö” Jumala nyt Pietarin anoppia?
Sen Pietarin perhekunta tiesi, mistä sama Mooseksen kirjan kohta edellä puhuu – että kaikki muut ”jumalat” olivat epäjumalia. Ne ottavat kyllä tänäkin päivänä mielellään lahjoja vastaan ja vievät meiltä vaikka ihan viimeisen rovon, mutta ne eivät voi hiukkaakaan auttaa meitä, kun läsnä on viimeinen ahdistus ja hätä. Ne epäjumalat, jotka ympäröivät meitä, ottavat vaikka kaiken, mutta eivät anna meille mitään, kun synnin syyllisyys ja kuoleman kauhu käyvät kimppuumme.
Vaikka siis olisimme koko elämämme ajan uskollisesti ja nöyrästi palvelleet Mammonaa tai etsineet päättäväisen johdonmukaisesti aina vain omaa iloamme ja nautintoamme, kummastakaan, rahasta ja tavarasta tai kootuista elämyksistä, ei ole meille mitään apua, kun makaamme kuolemansairaina ja lähdössä tutkittaviksi Pyhän Jumalan tuomioistuimen eteen. Rahalla, tavaralla ja huvituksillakin on toki oma, Jumalan tarkoittama paikkansa elämässämme, mutta jumaliksi niistä ei meille ole, ei eläessämme, saati kuollessamme.
5.
Tämä ei taida olla useimmille suomalaisille eikä muillekaan eurooppalaisille selvää. Meidän parissamme ei toteudu se, mitä Pietari sanoo Jeesukselle tämän lähdettyä yksin rukoilemaan: ”Jokainen etsii sinua.” Harva suomalainen suuntaa sunnuntaisin askeleensa kirkkoon, ja ohueksi on kristillisyys muutenkin käynyt keskuudessamme. Ei meillä päin yleensä etsitä Jeesusta, vaan turvaudutaan oman aikamme epäjumaliin.
Mutta vaikka asian pitäisi olla selvä kuin pläkki, monelle tuntuu olevan yllätys, että epäjumalat eivät lopulta sittenkään auta meitä. Niinpä vaikka eläisimme kuinka terveellisesti ruumistamme hoitaen ja sitä suorastaan palvoen tai ainakin välttäen lihomista ja vääriä rasvoja ja ahkerasti kuntoillen, saatamme silti sairastua vakavasti jopa nuorella iällä. Toisaalta myöskään nautintojen perässä juokseminen ei paranna tätä tilannetta – paremminkin päinvastoin. Ja joka tapauksessa kerran kuolemme.
6.
On kyllä oikein huolehtia terveydestään ja elää kohtuullisesti. On oikein myös kiittäen nauttia Jumalan hyvistä lahjoista. Palvonta-alttarille niitä ei kuitenkaan saa eikä kannata asettaa. Sille kuuluu yksin Jumala.
Sen tiesi myös Pietarin perheväki. Se ei tälle alttarille asettanut omankaan aikansa epäjumalia kuoleman kolkuttaessa heidän huoneensa ovelle. Niiltä ei anopille etsittäisi apua. Mutta auttaisiko kiivailu Israelin Jumalan puolesta?
Vietämme tänään 3. loppiaisen jälkeistä sunnuntaita. Päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen ohella apostoli Pietarista ja hänen perheestään. Samalla muistamme toista merkittävää apostolia, P. Paavalia. Tänään on hänen kääntymyksensä muistopäivä.
Kun se tapahtui, Paavali oli vielä Saulus Tarsolainen, teltantekijä ja Rooman kansalainen Vähästä Aasiasta, mutta myös oppinut juutalainen fariseus. Ja kiivas hän oli uskossaan. Hän kiivaili Israelin Jumalan puolesta.
Se sai hänet vihaamaan ”nasaretilaisia”. Nämä olivat Jerusalemissa teloitetun Jeesuksen seuraajia. Kaiken muun kauhistuttavan ohella he väittivät Mestarinsa nousseen kuolleista.
7.
Pakanatkin olivat Sauluksen silmissä parempia kuin nämä viheliäiset lahkolaiset. Pakanoilla oli oma paikkansa Jumalan maailmassa. He kuuluivat selvästi Israelin ulkopuolelle. Tämän Jeesuksen opetuslapset sen sijaan murensivat isiensä uskoa sisältä päin. He väittivät olevansa Abrahamin oikeita perillisiä ja vieläpä, että heidän kuollut ja ylösnoussut Opettajansa oli ilmoittanut itsessään Jumalan, jota kuitenkaan kukaan ei ollut nähnyt eikä koskaan voinut nähdä!
Mutta sitten kävi, niin kuin kävi. Raamatussa se on kirjoitettuna, ja Paavali itsekin kertoo valtavasta tapahtumasta, joka muutti kaiken hänen elämässään: hänen ollessaan matkalla Jerusalemista Damaskoon vangituttaakseen sielläkin Elämän Tien kulkijoita, sama Jeesus, jota Saulus vainosi, ilmestyi hänelle ja kutsui hänet omakseen ja apostolikseen. Ja niin Sauluksesta tuli Paulus, ja kristittyjen vainoajasta Kristuksen sanansaattaja ja suuri pakanain apostoli. Kasteen veteen upotettiin Tarson Saulus, ja siitä nostettiin elävänä ylös Paavali, Jumalan valittu ase Hänen totuutensa ja rakkautensa palveluksessa.
8.
Paavalista, entisestä ankarasta kiivailijasta, tuli yhtä aikaa ”syntisistä suurin” ja armahdettu syntinen. Epäjumaliin hän ei ollut koskaan turvautunut, mutta omasta kiivaudestaan lain käskyjen täyttämisessä hän oli tehnyt itselleen epäjumalan. Ja niin kuin kaikki epäjumalanpalvelus, tämäkin kääntyi oikeaa Jumalaa ja tämän kuvaksi luotuja ihmisiä vastaan Sauluksen vainotessa Jumalan oman Pojan veljiä ja sisaria ja hengellisen ruumiin jäseniä aina kuolemaan asti.
Kun tämä kauhea tilanne selvisi Paavalille, hän putosi korkealta todella alas, suorastaan pohjalle asti. Jumalan pyhyys, jota hän luuli puolustavansa, pudotti hänet, ja Jumalan kirkkaus heitti hänet maahan, kun hän kohtasi sen Damaskon tiellä. Palkan sijasta häntä näytti uhkaavan nyt Jumalan tuomio, hänen oman vihansa palkka.
Sillä kirkkauden keskellä oli itse Jumala, ja Jumala on pyhä. Jumala ei nyt kuitenkaan ollut läsnä tuhoavana tulena, vaan – jumaluudestaan luopumatta – siinä ihmisyydessä, jossa Jeesus oli ylösnousemuksensa jälkeen Jumalana ja ihmisenä noussut taivaaseen. Paavali kohtasi kirkkauden keskellä Jumalan, jonka käsissä ja jaloissa olivat naulanjäljet ja kyljessä keihään tekemä kolo.
Tässä kirkkaudessa Paavalista tuli ”syntisistä suurin”. Tässä kirkkaudessa läsnä oleva Jeesus, jota Paavali oli vainonnut, kuitenkin myös armahti hänet. Ja niin Pyhä Jumala otti suurimman syntisen pyhässä kasteessa omakseen, antoi hänelle hänen syntinsä anteeksi ja lähetti hänet uutena miehenä armonsa evankeliumin palveluksen työhön.
9.
Eivät vain epäjumalat olleet pelkkiä kuolleita kuvia. Myöskään elävän Jumalan lain puolesta kiivaileminen – tarvittaessa itse keksityin ylimääräisin säännöin – ei suojannut Saulusta synnin eikä kuoleman kauhuilta. Mutta elävä Jumala itse lohdutti Paavalia hänen suurimmassa hädässään, kun omissa silmissään pyhästä miehestä tuli hetkessä kadotettu syntinen. Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala itse astui syntisten puolesta tuomittavaksi. Nyt Hän, Jumalan Poika ja synnin ja kuoleman Voittaja, tuli kirkkauden keskeltä Paavalin luo, tarttui häntä käteen ja johdatti hänet kasteelle, uudestisyntymisen peson ja pelastuksen osallisuuteen.
Näin Jumala itse lohdutti lohdutonta. Jumalasta itsestään tuli avuttoman apu. Vahvaa ja viisasta fariseusta piti taluttaa kädestä hänen menetettyään näkönsä Jumalan kirkkauden kohdatessaan. Mutta senkin hän sai takaisin, niin kuin Jumala antoi hänelle hänen koko elämänsä uutena rakkauden lahjana ja tehtävänä takaisin.
Sen tähden Paavali saattoi kirjoittaa tämän päivän epistolan ihanat sanat: ”Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, laupiuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka meitä lohduttaa kaikessa meidän vaivassamme, että me taitaisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa vaivassa ovat, sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä lohduttaa.”
10.
Sillä myös Paavalin elämässä riitti edelleen lohdutettavaa. Hän sai kärsiä paljon sen Kristuksen tähden, jota hän oli tämän seuraajissa vainonnut. Se ei kuitenkaan ollut sovittavaa kärsimystä, ei itse tehtyä jumalanpalvelusta, vaan loputonta vaivannäköä, pilkkaa ja suoranaista vainoa, joka tuli hänen osakseen Herran armon ja rakkauden palveluksessa ja siinä apostolin virassa, johon hänet kutsuttiin.
Kaiken tämän vaikean ja raskaan keskellä Paavali eli siitä lohdutuksesta, joka hänellä oli Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan haavoissa. Sillä hän saattoi myös lohduttaa lohduttomia. Sillä armolla hän lohduttaa meitäkin, kun elämän taakat painavat ja kun synti, kuolema, perkele ja oma liha käyvät meidän kimppuumme.
11.
Mutta ei tämä Herran Jeesuksen lohdutus Paavaliakaan silti kuolemalta itseltään suojannut. Raamattu ei sitä kerro, mutta kovasti uskottava on se perimätieto, jonka mukaan Herran apostoli ensin Rooman kristittyjä vuosien ajan opetettuaan lopulta mestattiin niissä vainoissa, jotka tulivat sikäläisten uskovien osaksi. (Oli puhuttelevaa jokunen vuosi sitten kävellä Roomassa niitä katuja, joista jonkun varrella oli ollut Paavalin vuokra-asunto hänen asuessaan siellä.) Mutta lopulta hänen aikansa tuli, ja hän sai verellään todistaa siitä anteeksiantamuksesta, josta hän, syntisistä suurin ja entinen Herran omien vainooja, itse eli.
Se lohdutus, joka P. Paavalilla oli Jeesuksessa Kristuksessa, ei estänyt häntä kuolemasta, mutta se kantoi hänet yli kuoleman rajan. Sillä Hänen Herransa oli noussut kuolleista ja mennyt kirkkauteen, johon Hän vei myös Paavalin, tuon ”suurimman syntisen”, josta tuli Jumalan vieläkin suuremman armon todistaja. Siihen armoon turvaten jopa minä voin pelastua, ja sinä myös.
12.
Tämä elämän ja kuoleman Herra, tämä Kristuksessa armollinen Jumala oli läsnä myös siinä hädässä, jota päivän evankeliumin kuvaamassa tilanteessa koettiin. Ja jotakin samantapaista, kuin P. Paavalin kääntymisessä, tapahtuu nytkin: Jeesus, Jumalan Poika, astuu avuttoman luo, ojentaa kätensä ja nostaa hänet jaloilleen lähettääkseen hänet palveluksen työhön.
Kuoleman uhka väistyy Pietarin anopin yltä. Ja vaikka on sapatti, hän ryhtyy töihin. Hän alkaa kattaa nälkäisille ruokaa pöytään.
13.
Niin kuin Paavali pelastettiin palvelemaan, niin pelastetaan nyt Pietarin puolison äiti, jotta hän saisi omilla lahjoillaan, taidoillaan ja voimillaan auttaa Herraa Jeesusta ja Hänen omiaan. Se ateria, jonka hän varmasti yhdessä tyttärensä kanssa kattaa Jeesuksen ja opetuslasten ja koko talonväen nautittavaksi, on hänen työtään Jumalan valtakunnan palveluksessa.
Pian sille olisikin kovasti käyttöä, kun Pietari lähtisi pitkille matkoille Jeesuksen seurueen mukana. Silloin aikaisempaakin enemmän vastuuta talouden pyörittämisestä jäisi Pietarin puolison harteille. Myös isoäidin työpanosta tarvittaisiin silloin.
Tästäkin olisi mukava tietää enemmän. Pietari jätti kokonaan entisen ammattinsa tultuaan kutsutuksi apostolin virkaan. Sitten, kun Herra Jeesus oli noussut kuolleista ja astunut taivaaseen ja kun Pyhä Henki oli vuodatettu seurakunnalle, Pietarilla oli myös puoliso mukanaan niillä matkoilla, joita hän virassaan teki. Jäivätkö siis Pietarin pojat huolehtimaan isänsä osuudesta siinä kalastusosuuskunnassa tai yrityksessä, jossa tämä ei enää ehtinyt työskennellä? Vieläkö Pietarin anoppi silloin jaksoi laittaa talonväelle ruokaa?
14.
Emme tiedä tätäkään asiaa. Sen kuitenkin tiedämme, että Jumalan valtakunnassa tarvitaan myös keittiöhenkilökuntaa. Siinä ei tarvita vain puhujia ja kirjanoppineita, vaan myös keittiöhenkilökuntaa.
Jumalan valtakuntaan kuuluvat kaikki, jotka on syntisinä armahdettu ja kasteessa liitetty Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja jotka elävät tätä armoa uskossa todeksi. Tiedämme, että heidät eli meidät kaikki on lähetetty palvelemaan Jumalan seurakuntaa ja kaikkia luotuja kukin sillä paikalla, jolle Jumala on meistä itse kunkin kutsunut ja asettanut tai vielä kutsuu ja asettaa.
Niinpä joitakin meistä lähetetään muuten vain tai apostolisessa virassa jopa maan ääriin saakka, kuten P. Paavali. Joillakin meistä taas on paikkansa siellä, missä Betanian Martta ja Pietarin anoppi pitävät huolta Jumalan seurakunnan ja samalla köyhien ja vaivaisten ruumiillisista tarpeista. Kumpiakin tarvitaan, mutta kaikkia heitä ja kaikkia meitä siinä Hengessä, jossa Betanian Marialla oli sittenkin paras osa – Herran Jeesuksen jalkojen juuressa Hänen saarnaansa kuunnellen. Siitä saa voimansa ja alkunsa kaikki se muu, mitä Hänen palveluksessaan teemme.
Ja ehkä mekin näemme vielä sen päivän, että myös Raumalla eikä vain Kapernaumissa ”kaikki etsivät” Jeesusta. Sillä Jeesus etsii meitä eikä sallisi yhdenkään kastetun eikä edes yhdenkään ihmisen elävän elämäänsä eikä kuolevan pois ilman sitä lohdutusta, jonka Hän ja yksin Hän voi antaa ja joka kantaa yli kuolemankin rajan. Aamen.