Namibian pääkaupungin Windhoekin laitamilla on alati muuttuva ja rähjäinen hökkelikylä, jonka nimi on Katutura. Nimi merkitsee: tänne emme halua jäädä asumaan! Katutura on slummi-aluetta.
Maan itsenäistymisen jälkeen tuli mahdolliseksi muuttaa asumaan oman mielensä mukaisesti eri puolille maata. Aikaisemmin, rotuerottelun aikaan, pohjoisen musta väestönosa ei saanut muuttaa valkoisten asuma-aleille. Nyt ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin paremman elämän toivossa.
Monet ovat lähteneet kotiseuduiltaan kohden maan suuria kaupunkeja työtä ja parempaa toimeentuloa etsien. Työttömyys on ollut kuitenkin ankaraa maan itsenäistymisestä huolimatta. Kaupungit eivät pysty järjestämään kaikille muuttaneille asianmukaisia asuntoja tai sosiaalista tukea. Syntyy hallitsematonta asuntotuotantoa. Kukin yrittää löytää kattoa päänsä päälle parhaansa mukaan. Syntyy slummeja. Kaikkien toiveet eivät ole toteutuneet.
Olimme suomalaisryhmän kanssa tutustumassa seurakuntaelämään näillä uusilla alueilla Windhoekin laitamilla. Kuljimme kapeilla kujilla. Kuuma ilmanala loi törkyisistä olosuhteista vastenmielisen ja kaoottisen kokemuksen. Tulimme pienelle aukiolle. Ihmisiä alkoi kokoontua yhteen. Kun paikalliset asukkaat huomasivat, että matkanjohtajamme, kokenut lähetystyöntekijä puhui heidän kieltään, syntyi heti kotoista puheensorinaa.
Sitten, aivan yllättäen, kenenkään kehottamatta virisi tuttu virsi. Ensin hyvin vaimeana kuin anteeksi pyydellen. Sitten voimistuen niin, että mekin aloimme tapailla tuon tutun virren sanoja. Erityisen koskettava oli virren neljäs säkeistö!
kanttori laulaa virren 329 4
”Kiitos nyt Herran! Hän elämän meille on luonut. Hän terveen ruumiin ja mielen on suonut, myös sairaille, kaikille särkyneille turvan on sanassaan tuonut.”
Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Hepr. 13: 12-
Pääsiäisen ilosanoma vakuuttaa meille, että Ylösnoussut Kristus on meidän kanssamme joka päivä. Hän tulee jopa lukittujen ovien läpi luoksemme! Hän luvannut olla jopa siellä, missä vain ”kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään”. Hän on läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä.
Mutta Hän ei ole vain siellä, missä hänen läsnäoloonsa on helppo uskoa. Jeesus on sielläkin, missä ei luulisi, tai missä hänen ei pitäisi olla. Hän on siellä, mihin kaikki paha, ei-hyväksytty, siirretään. Leirin ulkopuolella. Hän on Katuturan slummissa. Siellä missä ihmisille vielä muistui mieleen lapsena Ambomaalla opittu turvallinen virsi.
”Kiitos nyt Herran! Hän elämän meille on luonut. Hän terveen ruumiin ja mielen on suonut, myös sairaille, kaikille särkyneille turvan on sanassaan tuonut.” Vk 329 4
Onko Ylösnoussut Herra minua vastassa, niiden ihmisten kasvoissa, jotka ovat kaiken hyväksynnän sekä seurakunta- ja yhteiskuntakelpoisuuden ulkopuolella. Onko Kristus niissäkin ihmisissä, jotka ovat kaikista sisäpiireistä ulkona. Niissä, jotka tietävät olevansa ihmisten leirien ulkopuolella, mutta jotka silti luottavat Jumalaan.
Sinnekö minunkin Kristuksen seuraajana on mentävä. Leirin ulkopuolelle, muiden ihmisten tekemieni rakennelmien ja uskon systeemien ulkopuolelle. Sinne, missä on kaikkein vähiten todennäköistä, että Kristus tulee vastaan.
Nämä eivät ole vain akateemisia kysymyksiä, joita on helppo kysyä puheissa. Tämä kysely on perimmältään kristityn ihmisen kilvoittelua!
Kirkko ei voi toimia muualla kuin ajallisuudessa, mutta sen on edustettava tässä ajassa iankaikkisuutta. Jeesus rukoileekin seurakuntansa puolesta ennen kaikkea sitä, että sen olemus säilyisi puhtaana.
Niin kuin Kristus on ylhäällä Isän luona, on Hänen seurakuntansa maan päällä. ”Pyhät ovat maan päällä”, opetti Luther.
Seurakunnan työnäkynä tulee olla rohkeasti tämä: maailmassa ja maailman puolesta, mutta ei maailmasta!
Tämä ei ole vain sanoilla leikkimistä, vaan kohti käyvä haaste. Kristityn suhde moniarvoiseen maailmaan, elinympäristöömme ja toisiin ihmisiin on tärkeä elämän rajapinta.
Tätä herkkää rajapintaa hahmotettiin kirkkojen kokouksessa Oxfordissa 1937 seuraavalla julkilausumalla:
”Kirkon ensimmäisenä velvollisuutena ja sen suurimpana palveluna maailmalle on,
että se on todella kirkko –
että se tunnustaa tosi uskoa, täyttää Kristuksen,
ainoan Herransa, tahtoa ja on yhdistynyt hänessä rakkauden ja palvelun yhteisöksi.
Emme kutsu maailmaa olemaan kaltaisemme,
sillä me olemme itse jo liikaa maailman kaltaisia.
Vain sikäli kun itse teemme parannusta sekä yksilöinä
että yhteisöinä, kirkko voi kutsua ihmisiä parannukseen. Tämä kutsu, joka kohdistuu sekä meihin itseemme että maailmaan, on kutsu Kristuksen luo” Life and Work –konferenssi Oxfordissa 1937
Kristillisen seurakunnan olemusta kuvaa kolme avainsanaa: sana, totuus ja ilo.
1. Seurakunnan syvin olemus ja pyhyys perustuu siihen, että meille on annettu Jumalan sana. Ei siis siihen, että me seurakunnan jäseninä olisimme muita puhtaampia tai pyhempiä.
Jumalan sana olemukseen kuuluu puolestaan se, ettei sitä voi kukaan omistaa vain itselleen. Sana ei ole vain kirkolle, vaan kaikille. Sanaa tulee jakaa ja levittää.
Seurakunta on lähetetty maailmaan. ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille …”, Jeesus rohkaisee.
2. Jumalan sanan totuus piilee siinä, että sana aina tapahtuu. Jumala sanoi ja tapahtui niin! Sana tuli ihmiseksi. Jeesuksen elämäntavassa totuudellisuus oli sanojen ja tekojen yhtenevyyttä. Sana totuus ei ole ideologista totuutta muihin totuuksiin verrattuna, vaan elämän arjessa tapahtuvaa Jumalan sanan vaikuttavuutta, Jumalan pelastavaa työtä.
Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. 1.Pt.1:22-25
3. Kristityn ihmisen ja seurakunnan kolmas tuntomerkki on ilo! Sanotaan, että ihmiset elävät kuin viimeistä päivää … On otettava ilo irti elämästä! Pelätään, että ilo katoaa, nyt pitää elää täysillä ja nauttia.
Kristitty elää huomista päivää! Tulevaisuus on Kristuksen. Hän on mennyt edellä. Ilo on tulevan maailman heijastumaa sanan kautta tähän aikaan. Julistettu ilosanoma sytyttää meissä koko persoonallisuuttamme eheyttävän ilon. Koti-ikävä on jälleennäkemisen toivoa.
Tämä toivo voi olla läsnä elämässä silloinkin, kun ajallinen onnellisuus on kuihtunut pois. Tämä on suuri uskon salaisuus, jota emme voi vaatia esiin, vaan se annetaan meille ylhäältä. Näen toisen kasvoissa syvän ilon ja tulen lohdutetuksi!