Tämän viikon VT:n tekstissä Mooses sanoo (5. Moos. 30): ”Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” Tämä vanhan liiton valintatilanne on siis se, että israelilaisten on valittava lain noudattamista elämän ehdoksi.
Samalla tavoin kuin silloin vanhan liiton aikana yritetään nykyään toisaalta korostaa, että usko olisi muka ihmisten valintatilanne. Toisaalta laitoskirkon vahvistumiseen pyrkivät tahot lisäävät byrokraattisia määräyksiä, ja toiset tahtovat syventää messuelämä yhä uusilla kaavoilla ja säännöillä, ikään kuin niissä määräyksissä ja kaavoissa olisi muka ”elämää”.
Tämän päivän evankeliumissa (Joh. 14:1-7) sen sijaan Herra Jeesus rauhoittaa ja osoittaa meille kaikista tärkeimmän asian sekä seurakunnan että yksilön elämässä. Herra sanoo: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun”. Usko ei ole valintatilannetta eikä omaa suoritusta, vaan se, että Herramme ”menee valmistamaan meille sijaa mutta tulee sitten takaisin ja noutaa meidät luoksensa, jotta saisimme olla siellä missä hän on”.
Missä Herra on? Hän on ahdistettujen luona, maailman kolhimien tykönä, niiden lähellä, joita elämä tökkii, vastoinkäymisten sairastuttamien kansalaisten ja muukalaisten luona, maailman kodittomien luona.
Herra on siellä, missä ihminen on ihmiselle lääke. Siellä, missä ihminen sietää ja auttaa toista. Siellä taivas koskettaa maata. Siellä, missä me seurakunnassa teemme työtämme ihmisen hyväksi ja heikon kanssa. Herra itse lupaa noutaa meidät sinne, missä hän on. Usein emme tajua sitä, missä meitä tarvitaan, kun byrokraattimääräysten viidakko asettuu poikkiteloin eteemme. Herra rauhoittaa: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun”. Hän palauttaa meidän perusasioihin: levollisuuteen ja uskoon. Hän noutaa meidät sinne.
Meillä ei ole syytä huoleen, koska Herra toteaa, että ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta”. Siinä kodissa on jopa lämmönjakohuone, ja huone meitä kaikkia ahdistavalle ja aikanamme hirmuisiin mittapuihin paisuvalle byrokratialle. Ei haittaa, koska Herra noutaa meidät sinne, missä hän on.
Tämä ehtoollistilaisuus oikeastaan on myös sitä, että Herra noutaa meidät sinne, missä hän on. Hän on leivässä ja viinissä. Niiden muassa hän tulee lihaamme, heikkoihin muskeleihimme ja vaivaiseen ruumiiseemme. Hänen veri rupeaa virtaamaan ahtaissa suonissamme ja laajentaa sydäntämme taivaaksi. Näin hän noutaa meidät siihen paikkaan, jossa hän itse on. Hän on uskossa läsnä. Hän noutaa meidät uskoon, toivoon ja rakkauteen. Se paikka on sinun sydämesi. Herran on läsnä arkisessa lasten vähäisessä uskossa. Siksi Herra sanoo: ”Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Näimme hänet rakkaudessa.
Missä olemme nähneet hänet? Juuri näissä ihmisissä, joita varten me täällä olemme. Niiden luokse hän on se ”tie, totuus ja elämä”. Tänään hän ottaa meidät käyttöönsä ja tekee kelvollisiksi. Nouskaamme tunnustamaan kristillisen uskomme: käytämme virttä 732.