Pääsiäinen on takanamme ja elämme ylösnousemuksen jälkeistä juhla-aikaa. Juhlimme Jeesusta ja hänen voittoaan kuoleman ja pimeyden valloista. Ylösnoussut Jeesus on tänäänkin keskellämme.
Olisiko tänään se ilta, jolloin kristittyjen kokoontuminen, yhteinen jumalanpalvelus, voisi saada uusia merkityksiä elämässä; heräisi kysymys: olenhan kristitty; olisinko minäkin Jeesuksen opetuslapsi, ihan oikeasti? Mitä se minulle tarkoittaisi?
Jeesus puhuu tiestä, jolla olemme. Me olemme kuin matkalla. Sillä tiellä voivat jalat likaantua. Tänäänkin meillä on ehtoollinen. Se on puhdistumisen paikka. Ehtoollispöydästä saa lähteä vapain ja iloisin mielin eteenpäin. Saa unohtaa menneen, vahvistua ja jatkaa matkaa, olla kiitollinen siitä, että Kristus on kuollut puolestamme.
Muistan aina oman ensimmäisen ehtoollisella käyntini. En ollut vielä käynyt rippikoulua, mutta olin tullut tuntemaan Jeesuksen ja päässyt laulamaan nuorten lauluryhmään. Esiinnyimme kerran Kouvolassa Käpylän kirkon jumalanpalveluksessa. Lauluryhmän muut jäsenet menivät ehtoolliselle. Se oli minulle uusi asia. En kuitenkaan halunnut jäädä penkkiini, sillä minäkin rakastin Jeesusta.
Muistan tuon ehtoollisen yhä vieläkin. Se tulee aina mieleeni, kun käyn ehtoollisella. Haluan edelleenkin olla Jeesuksen seuraaja. Sitä se ehtoollinen minulle on. Se myös vakuuttaa anteeksiantamuksesta. Kaikki pahat teot on unohdettu. Eräässä laulussa, jonka tein jo nuorena, kirjoitin: ”Hän ei kanna kaunaa, hän on sun rakas Isäsi.” Tämä koskee ihan meitä jokaista. Jumala rakastaa sinua.
Jeesus puhuu paljon siitä, että hän on meissä, ja me olemme hänessä. Hän haluaa elää meidän kauttamme – sinun ja minun kautta. Kun ehtoollisessa nautimme Kristuksen ruumiin ja veren, se muistuttaa meitä siitä, että olemme yhtä hänen kanssaan. Pyydämme, että hän saisi elää meidän kauttamme, että voisimme tuoda rakkautta sinne, missä on vihaa ja kaikenlaista kylmyyttä, kovia sanoja ja itsekkyyttä, että voisimme itsekin muuttua.
Olemme kulkemassa tietä pitkin. Voisi sanoa, että koko elämä on matkantekoa. Matka on pitkä, niin pitkä, että sen aikana myös kulkija ehtii muuttua. Matkalla opimme monia asioita – on tärkeää, että olemme valmiita näkemään asioita aina avoimin silmin – että emme takerru johonkin sellaiseen, joka on kehällistä. Toivomme myös, että matkamme aikana me muuttuisimme siten, että meidän kauttamme voisi jotakin Jumalan rakkaudesta tulla todeksi tässä maailmassa.
Kun Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”, hän tarkoittaa juuri tätä. Hän on kutsunut meidät tielle, joka on hän itse. Hän on tosi elämä. Tuo ”totuus”-sana nousee varmasti arameankielestä, siis Jeesuksen äidinkielestä. Sana on emeth. Samaa juurta ovat aamen (=totisesti) ja emunah (=luotettavuus ja uskollisuus).
Siinä on kyse persoonallisesta suhteesta, jossa totuuden lisäksi on kyse luotettavuudesta ja uskollisuudesta. Voimme siis ajatella, että tämä Jeesuksen viitoittama tie on järkkymätön suhde Jumalaan. Hänen uskollisuutensa meitä kohtaan ei horju eikä järky. Se on riippumatonta meidän saavutuksistamme ja onnistumisistamme. Jumala hyväksyy sinut aina ehdoitta.
Ei siis niin, että me omistaisimme totuuden, jota muilla ei olisi. Kyse on pikemminkin siitä, että me tunnemme Jeesuksen Kristuksen, hänet, joka on uskollinen ja horjumaton, ja hänen kanssaan me kuljemme tietä pitkin.
Kaikki tiet vievät johonkin. Meidänkin tiellämme on päämäärä. Meillä kristityillä on toivo – ikuisen elämän toivo, toivo paikasta, jossa kaikki on hyvin. Jeesus sanoi: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.”
Näitä sanoja luetaan usein hautajaisissa. Näillä sanoilla lohdutetaan surevia omaisia. Elämä ei pääty kuolemaan; Jeesuksen kanssa elämme ikuisesti. Me uskomme myös kohtaavamme ne, jotka ovat jo edeltä menneet. Me puhumme kuoleman unesta. Niin kuin lapsi ei halua illalla mennä nukkumaan, kun kaikki kivat leikit ovat vielä kesken, niin mekään emme haluaisi nukkua kuoleman uneen, mutta kun se hetki tulee ja aikamme saapuu, koittaa unen jälkeen herääminen uuteen ja ihmeelliseen aamuun, mutta älkää kysykö siitä enempää, sillä siihen ei järkeni riitä.
Eiväthän nämä sanat tuo läheistä takaisin, mutta ne voivat silti tuoda lohtua. Jumala, joka on antanut meille elämän, tietää myös mitä sen jälkeen on tuleva. Mitä se sitten onkaan, sen voimme jättää hänelle. Tämä lohdutus tulee tärkeäksi vaikeina aikoina, erityisesti silloin, kun kristittyjä on vainottu. Se on auttanut pysymään rohkeana ja uskollisena jopa kuolemaan asti.
Kristitty ei ole ihminen, joka vain kaipaisi taivaaseen. Varmasti on juuri näitä ahdistuksen ja epätoivon hetkiä, jolloin taivaskaipuu voi olla voimakkaampaa, mutta ajattelen, että etupäässä toivomme taivaasta tulisi johtaa meitä toimimaan siten, että Jumalan valtakunnan arvot olisivat todellisuutta jo täällä. ”Autuaita ovat rauhantekijät, autuaita ne, jotka janoavat oikeuden toteutumista. Autuaita ovat ne, joita vainotaan siksi, että he seuraavat Jeesusta.”
Tällä tiellä on löydetty itse Jumala. Jeesuksen kautta löytyy Isä. Kun tunnemme Jeesuksen, tunnemme myös Isän. Jeesus sanoikin : « Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Lukemiemme sanojen jälkeen keskustelu jatkuu, mutta olennaista on, että Jeesuksessa me näemme Taivaallisen isämme kasvot.
Katso Jeesuksen elämää: kuinka hän kohteli ihmisiä; mitä hän heille sanoi, mitä hän teki, kenen kanssa aikaansa vietti. Ei ole epäilystäkään siitä, että hän oli rakkauden täyttämä mies. On turha puhua Jumalasta, turha puhua elämän tarkoituksesta ja merkityksestä, jos ei siinä puheessa ole mukana rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan, jos ei siinä ole sitä sanomaa, josta Jeesus puhui ja jota hän elämällään ja kuolemallaan välitti.
Vain tällä tiellä, Jeesuksen viitoittamalla rakkauden tiellä, löytyy elämän syvin tarkoitus. Myös pikkuhiljaa vastauksia siihen, miksi me olemme täällä, ja mikä merkitys tällä kaikella on. Tätä tietä me saamme kulkea käsi kädessä toisiamme rohkaisten ja auttaen.