Ihmisen elämää kuvataan monin tavoin. Yksi yleisimmistä kuvauksista lienee se, jossa elämää verrataan tiellä kulkemiseen. Tälle tielle jokainen on lähtenyt syntymässään ja tämä tie kulkee monenlaisten maastojen halki milloin soratienä, milloin kestopäällysteisenä väylänä, milloin taas vain vaivoin erottuvana metsäpolkuna. Olemme tänään tietyssä pisteessä, jonka etäisyyden alkupisteestä, syntymästämme, tiedämme varmuudella. Tulevaisuus ja etäisyys päätepisteeseen ovat jokseenkin hämärän peitossa.
Saamme vähän väliä muistutuksia elämän arvaamattomuudesta ja ennustamattomuudesta. Eilen kuulimme uutisia Nepalista. Voimakas maanjäristys on muuttanut silmänräpäyksessä tuhansien ihmisten elämän emmekä vielä tiedä menehtyneiden tarkkaa määrää. Avuntarve on nyt suuri. Uutiset Välimereltä kertovat surullista viestiä ihmisten epätoivosta, kun tulevaisuus näyttää olevan täysin pimennossa. Vaarallinen merimatka koituu monen ihmisen kohtaloksi ja reitti, jota kuljetaan, osoittautuu turvattomaksi ja hengenvaaralliseksi.
Ihmisen kulku elämän tiellä on toisinaan haurasta hapuilua – seuraava askellus voi tuoda mukanaan yllättävää ja odottamatonta. Mutta ihminen voi joutua hätään myös niissä tilanteissa, joissa totuus on kadonnut näköpiiristä. Hänelle valehdellaan, koska joku haluaa hyötyä hänestä. Tai ihminen valehtelee itselleen, koska hän ei pysty näkemään todellisuutta sellaisena kuin se on. Miten tiiviisti kuuluvatkaan yhteen nämä kolme: tie, totuus ja elämä.
Täällä Tuusulassa olemme nyt päättyvällä piispantarkastusviikolla – ja oikeastaan jo paljon ennen sitä -kyselleet monin eri tavoin, miltä näyttää se tie, jolla seurakunta näinä aikoina kulkee. Olemme pohtineet, millaisessa maastossa seurakunta täällä elää ja koettaneet hahmottaa kuvaa toimintaympäristöstä mahdollisimman totuudenmukaisesti. Olemme kyselleet monin eri tavoin, millaista on tuusulalainen seurakuntaelämä ja millaisena haluaisimme sen tulevaisuudessa nähdä. Miten hahmotetaan Tuusulan seurakunnassa tie, miten otetaan huomioon totuus ja millaista on täällä elämä?
Päivän evankeliumissa kuulemme nuo kolme käsitettä – tie, totuus ja elämä – Jeesuksen sanomana. Kun Jeesus puhuu tiestä, totuudesta ja elämästä, hän tarkastelee niitä ehkä vähän yllättävästäkin näkökulmasta. ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Näissä sanoissa kohtaamme omalla tavallaan koko kristillisen uskomme ytimen. Tässä tulemme kohtaan, jossa voimme saada vastauksen sellaisiin kysymyksiin kuin ”miksi on olemassa sellainen yhteisö kuin seurakunta” tai ”mitä merkitystä seurakunnalla on” tai ”miksi uskoa ja turvautua Jumalaan”. Jos haluaa perehtyä tarkemmin kristillisen uskon sisältöön, kannattaa pysähtyä näiden Jeesuksen sanojen edessä: Minä olen tie, totuus ja elämä.
Näitä Jeesuksen tärkeitä sanoja pohtiessamme on aivan ensiarvoisen tärkeää huomata, mitä Jeesus ei sano. Hän ei sano: Minä osoitan teille tien. Minä kerron teille totuuden. Minä ohjaan teidät elämään. Mitään virhettä ei varmasti tapahdu, vaikka kuulisimmekin Jeesuksen sanovan tuolla tavalla. Kyllä kautta aikojen Jeesus on koettu tienviitaksi, totuuden ilmaisijaksi ja opastajaksi. Ja kieltämättä tämä on varsin yleinen käsitys Jeesuksen merkityksestä myös yleisessä ajattelussa. Jeesus mielletään viisaaksi hengelliseksi opettajaksi, joka halusi kohentaa aikalaistensa elämänlaatua ja korostaa eettisesti korkeatasoista vaellusta. Hänen lausumistaan ajattomista viisauksista monet voivat saada innostavia ajatuksia myös omana aikanamme. Mutta yhtä kaikki, opettajana Jeesus nähdään yhtenä opettajana lukuisten muiden viisaiden henkisten ja hengellisten ohjaajien joukossa.
Mutta nyt Jeesus ei sano, että hän osoittaa meille tien, kertoo meille totuuden sanoja tai että hän ohjaa meidät jollakin tavoin parempaan elämään. Jeesus sanoo paljon enemmän: Minä olen tie, totuus ja elämä. Juuri tässä siis tulemme kristillisen uskon ja elämän ytimeen. Luottamuksessa Jumalaan ei pohjimmiltaan ole kyse tiettyjen periaatteiden, elämänohjeiden ja moraalisten neuvojen omaksumisesta ja noudattamisesta, kuten niin usein tuntuu ajateltavan. Kristillinen usko ja luottamus Jumalaan ovat sen sijaan sitä, että meillä niin yksittäisinä kristittyinä kuin seurakuntanakin on sellainen suhde ylösnousseeseen Jeesukseen, että me voimme sanoa: meille Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Tähän Jeesukseen, tähän tiehen , totuuteen ja elämään meidät on liitetty silloin, kun olemme saaneet kasteen.
Tällä on kauaskantoiset seuraukset kaikelle sille, mitä ajattelemme kristillisestä uskosta, kirkosta ja seurakunnasta. Yhteisönä seurakunnan muodostavat ihmiset, jotka on kasteessa liitetty Jeesukseen. Tämä merkitsee, että se tie, jolla Tuusulan seurakunta ja Tuusulan seurakunnan jäsen kulkevat, on Jeesus Kristus. Se totuus, jonka varassa niin seurakunta kuin sen jäsenkin todellisuutta katsovat, on Jeesus Kristus. Ja se elämä, jota niin seurakunta kuin sen jäsenkin elävät, on Jeesus Kristus. Se on se elämä, jota nimitämme ikuiseksi, elämä, joka on läsnä jo nyt tässä omassa kauniissa mutta rikkinäisessä maailmassamme ja jonka ihmeellisyyden kerran uskomme itse nykyistä täydemmin kokevamme.
On myönnettävä, että tällainen puhe kuulostaa arvoitukselliselta. Tämä ei oikein ole järjen avulla selitettävissä eivätkä meidän luontaiset analyysitaipumuksemme saa tästä kovin pitävää otetta. Mutta juuri tästä on kyse: elämä kaikkineen on paljon suurempaa, paljon värikkäämpää kuin vain se, minkä kykenemme järjellä omaksumaan ja analyyseillamme erittelemään. Tie, totuus ja elämä ovat lopulta paljon enemmän kuin vain tie, totuus ja elämä. Juuri tämän vuoksi kristityn elämä on myös kiehtovaa. Yhä uudelleen ja yhä uusissa tilanteissa meille selviää, mitä kulloinkin tarkoittaa, että Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Yksi näkökulma kannattaa erityisesti muistaa. Mitä ajattelemme, kun Jeesuksen seuraajina kohtaamme hätää – sitä hätää, jossa tien katoaminen ja totuuden vääristyminen ovat tehneet elämästä kohtuuttoman raskasta? Miten osaisimme toimia kristittyinä niin, että noissa tilanteissa edes pienet toivonkipinät säilyisivät ja että hädän koskettamat jaksaisivat luottaa tien vielä löytyvän, totuuden valaisevan ja elämän kantavan?
Hyvä seurakunta. Jeesuksen sanoma on selvä: hän on tie, totuus ja elämä. Tällä tiellä, tämän totuuden valossa ja tätä elämää elävinä me tarvitsemme toisiamme. Emme ole emmekä selviä yksin, koska kukaan ei selviä yksin. Ei pidä myöskään unohtaa, että tämä maailma tarvitsee meitä. Kaiken tämän vuoksi on olemassa seurakunta. Sen yhteydessä voimme yhä syvemmin kysellä ja oivaltaa, mitä käytännössä tarkoittavat Jeesuksen sanat: Minä olen tie, totuus ja elämä.