”Ystävä Sä lapsien” taitaa olla suosituin kastevirsi. Tuttu se ainakin on. Eilenkin sen kastekodissa lauloimme, kun rukoilimme pienokaisen, hänen äitinsä ja isänsä, koko kodin puolesta. Virsi päättyy pyyntöön: Johda, Jeesus rakkahin, meidät taivaan kotihin.
On tärkeää rukoilla kodin puolesta, muulloinkin kuin kastejuhlassa. Koti on paikka, missä me kasvamme ja vartumme elämää varten. Kodissa me opimme tuntemaan rakkaimmat ihmiset ja kiintymään heihin.
Elämä tuntuu osoittavan, että mitä vanhemmaksi saa elää, sitä tärkeämmäksi läheiset ihmiset tulevat. Läheisten tärkeyden tunnistaa myös silloin, kun syystä tai toisesta joutuu heistä eroon.
Televisio on lähettänyt ohjelmaa Berliinin muurista. Muuri rakennettiin kylmän sodan aikana vuonna 1961 ja se jakoi saksalaisen suurkaupungin Itä- Berliiniin ja Länsi-Berliiniin. Muurin tarkoituksena oli estää itäsaksalaisten pääsy länteen.
Muuri ei jakanut vain kaupunkia vaan se erotti myös perheitä ja sukulaisia toisistaan. Siksi kaikin keinoin yritettiin päästä muurin yli läheisten luo. Muurin yli yritettiin kiivetä, hypätä kerrostalojen ikkunoista tai kaivautua muurin ali. 239 ihmistä kuoli ja 200 haavoittui vakavasti yrittäessään pääsyä muurin toiselle puolelle. 5000 ihmistä onnistui yrityksessään.
Liikutus oli suuri ja koskettava, kun pakoyrityksessään onnistuneet tapasivat rakkaitaan. Mielessä oli ollut pelko, että ehkä ei enää koskaan nähtäisi. Samaa riemua koettiin myös vuonna 1989, kun muuri murtui. Silloin itkettiin ilon kyyneleitä.
Samaa uudelleen kohtaamisen riemua koetaan sielläkin, missä syystä tai toisesta on ajauduttu erilleen, missä ihmissuhteet ovat katkenneet. Kun eron jälkeen pyydetään anteeksi ja saadaan anteeksi, on ilo ja riemu suuri. Yhteys on jälleen syntynyt. Yhteys läheisten, omien perheenjäsenten kanssa on elämän keskeisiä asioita. Suotta ei psalminkirjoittaja ylistä veljesten sopuisaa elämää: ”Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä.” (Ps. 133:1)
Kodin puolesta kannattaa rukoilla ja pitää rukoilla. ”Ota Jeesus rakkahin suojaas koti kallehin.” Kodeissa syntyy se elämän perusta, jonka varassa me elämämme elämme. Elämän, joka ei sitten lopulta niin kovin pitkä olekaan.
Päivän evankeliumissa toistettiin sanaparia ”vähän aikaa” seitsemän kertaa. Puhuessaan vähästä ajasta Jeesus tarkoittaa ristinkuolemansa ja ylösnousemisensa välistä aikaa.
Mutta kun ihminen katsoo elämäänsä taaksepäin, tuntuu eletty elämä, lyhyt tai pitkä, vähältä ajalta. Nopeasti ovat vuodet kiitäneet.
Niin kuin psalminkirjoittaja muistuttaa ihmiselämän rajallisuudesta: ”Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki.” (Ps. 39:6)
Koska elämä on näin lyhyt, on tärkeää rukoilla: ”Johda, Jeesus rakkahin, meidät taivaan kotihin.”
Meillä ei ole vain tämä ohikiitävä hetki. Meille on annettu iankaikkinen elämä. Saarnaajan kirjassa muistutetaan: ”Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan.” (Saarn. 3:11)
Me kristittyinä uskomme ja toivomme, että elämämme jatkuu kuoleman jälkeen taivaan kodissa. Näin Jeesus on meille luvannut. Valmistaessaan opetuslapsiaan omaan kuolemaansa Jeesus sanoi: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14: 1-3)
Isän kotiin, taivaan kotiin, sinne me kristityt olemme matkalla. Tämä matka alkaa jo pyhässä kasteessa. Siksi kastejuhlassa on niin tarpeellista pyytää: ”Johda, Jeesus rakkahin, meidät taivaan kotihin.”
Tätä rukousta me tarvitsemme, sillä omin voimin, emme osaa taivaan kotiin tulla. Sydämessämme on kyllä monenlaista kaipausta ja ikävää. Kaipaamme, mutta emme oikein tiedä minne.
Elämän lähestyessä loppua lapsuuskodin muistot nousevat voimakkaina mieleen. Moni haluaisi päästä vielä lapsuuskodin maisemiin. ”Hän kaipasi kotiin.” Näin moni omainen sanoo läheisensä viimeisistä toiveista.
Ajattelen, että kaipuu lapsuuskotiin ja taivaskotiin yhdistyy usein ihmismielessä niin, että niitä ihminen ei itsekään erota toisistaan. On kaipausta ja ikävää yhteyteen. Pohjimmiltaan sydämen kaipaus on ikävää Jumalan puoleen, Taivaallisen Isän yhteyteen.
Vain Jeesuksen kautta kaipauksemme Jumalan yhteydestä voi toteutua. Näin hän vastasi tietä kyseleville opetuslapsilleen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14: 6)
Vain Jeesus on murtanut sen synnin muurin, joka ihmisen ja Jumalan välillä on. Jeesus on tie synnin muurin läpi taivaan kotiin.
Taivaan koti on matkamme päämäärä. Tämä meidän on muistettava. Perille pääsy on vaikeaa, mahdotontakin, jos emme tiedä, minne olemme matkalla.
Itsessämme tunnistamme, että jonnekin pitäisi päästä, mutta emme tiedä minne. Matkaoppaamme Jumalan sana kertoo, että kristitty, Jumalan lapsi on matkalla taivaan kotiin.
Paavali vertasi kristityn elämää juoksukilpailuun. Juoksija tietää, minne hän on matkalla. Hän tietää tavoitteensa. Se on maali. Sinne hän pyrkii. Paavali kirjoittaa Filippin seurakunnalle: ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen.” (Fil. 3: 14)
Toivo maaliin pääsystä auttaa juoksijaa jaksamaan. Hän tietää, että maalissa saa levätä. Mitä pidempi matka sitä suurempi levon tarve.
Bostonin maratonin pommi-iskut ovat länsimaissa olleet viime päivien keskeinen uutisaihe. Juoksussa mukana olleita on haastateltu. Maaliin päässyt suomalaisjuoksija hämmästeli sitä, kuinka rauhallista ja levollista oli alueella, johon maalin saavuttaneet juoksijat kerääntyivät.
Voi hyvin kuvitella, että matka oli vienyt kaikki voimat. Tärkeintä oli, että sai vain levätä. Maaliin pääsemisen riemu ja helpotus oli päällimmäisenä mielessä. Matkan vaivat olivat takanapäin. Ei edes taustalta kantautuva pommi-iskun aiheuttama sekasorto tavoittanut tajuntaa.
Tämä on yksi kuva siitä levon ja rauhan maasta, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Sinne me pyrimme. Sinne me kaipaamme. Siellä saamme kohdata edeltä menneet ja jäljessä tulevat rakkaamme.
Siksi me rukoilemme: ”Johda, Jeesus rakkahin, meidät taivaan kotihin.”