Koti on paras paikka maan päällä. Kotiin paluu on aina juhlaa matkan jälkeen, vaikka matkalla olisi ollut mukavaa. On hyvin surullista, jos ihmisellä ei ole kotia tai jos hän kokee olevansa koditon. Elämästä puuttuu jotain ratkaisevan tärkeää, jos ihmisellä ei ole rauhallista ja turvallista paikkaa, missä hän voi olla – sanalla sanoen – kuin kotonaan.
Jokainen koti särkyy kerran, kun kunkin perheenjäsenen maallinen matka vuorollaan päättyy. Mutta maallisen kodin lisäksi on olemassa myös toinen koti, vielä parempi koti, joka on ikuinen. Olemmeko me matkalla tähän kotiin, taivaan kotiin, ja ikävöimmekö me sinne pääsyä? Tätä meidän on hyvä kysyä itseltämme.
Jokainen ihminen ikävöi syvällä sisimmässään taivaan kotia, vaikka hän ei välttämättä tiedosta, mitä hän ikävöi ja kaipaa. Ihmiskunnan yhteiseen muistiin tai alitajuntaan on tallentunut hämärä aavistus siitä, että joskus kauan sitten kaikki oli paljon paremmin kuin tällä hetkellä. Kaipaus takaisin kadotettuun paratiisiin tulee esille monin tavoin myös kirkon seinien ulkopuolella puhtaasti maallisiksi ymmärretyissä tilanteissa ja yhteyksissä. Synnin tähden Luojastaan eroon joutuneen ihmisen osa on merkillinen vierauden ja kodittomuuden tunto, jolle hän ei osaa antaa nimeä.
Ihminen ei luonnostaan ymmärrä, mistä hänen sisäinen kodittomuutensa johtuu. Sokeudessaan ihminen kääntyy epäjumalien puoleen ja kuvittelee, että ne voivat tyydyttää hänen kaipauksensa, vaikka vain todellinen Jumala voi sen tehdä.
Syntiinlangenneessa maailmassa vaikuttaa kaikkialla Jumalaa kohtaan vihamielinen asenne, joka vetää ihmisiä epäjumalien puoleen. Raamatussa kutsutaan tätä Jumalaa vastustavaa asennetta “maailman hengeksi” ja sen vallassa olevaa ihmiskuntaa “maailmaksi”. Jeesuksen seuraajat eivät kuulu “maailmaan” eivätkä he ole “maailman hengen” vallassa. Siksi he saavat osakseen maailman vihan, kuten Jeesus sanoo päivän evankeliumissa.
Jeesuksen seuraajien ja maailman vastakohtaisuus ei merkitse sitä, että voimme vetää ulkonaisten seikkojen perusteella – tai ylipäätään – selvän rajan Jeesuksen seuraajien ja maailman välille. Jeesuksen seuraajat ymmärtävät, että heidän kodittomuutensa on muukalaisuutta tässä maailmassa, ja he toivovat pääsevänsä perille taivaan kotiin. Mutta niin kauan kuin he ovat matkalla, maailman henki vetää heitäkin puoleensa, synti vaikuttaa heidän sydämissään, he joutuvat monenlaisiin kiusauksiin ja myös lankeemukset kohtaavat heitä. Siksi Jeesuksen seuraajat kyselevät aralla tunnolla: kelpaako tällainen syntinen Jumalalle ja voiko tällainen syntinen tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi. Rohkaiskoon meitä näin kyseleviä se tosiaasia, että Jeesuksen omaksi ja hänen seuraajakseen tunnustautuminen ei merkitse mitään muuta kuin syntiseksi tunnustautumista, Vapahtajaa tarvitsevaksi syntiseksi tunnustautumista. Juuri Jeesuksen tähden hänen omansa saavat osakseen maailman vihan, eivät itsensä tähden. Joka tunnustaa, että ei voi päästä taivaaseen ilman Jeesusta, muistuttaa maailmaa siitä, että jokainen tarvitsee Vapahtajaa, ja juuri tätä maailma ei voi hyväksyä.
Maailman henki ei vastusta hengellisyyttä sinänsä vaan nimenomaan hyvää sanomaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Maailman hengen vaikutus voi ilmetä merkillisellä tavalla myös näennäisessä vastakohdassaan. Jeesuksen seuraaminen on hänen seuraamistaan ennen kaikkea tavallisissa arkisissa asioissa. Kiusaaja voi houkutella Jeesuksen seuraajaa erottamaan maallisen ja hengellisen: unohtamaan maalliset ja keskittymään pelkästään hengellisiin sfääreihin. Meidän on syytä huomata, että sanalla “maailma” on Raamatussa kaksi merkitystä. Sitä voidaan käyttää edellä mainitussa kielteisessä merkityksessä, mutta se voi tarkoittaa myös maailmaa, jossa elämme ja jonka Jumala on luonut. Tällöin sanalla “maailma” on myönteinen merkitys, onhan Jumala luonut kaiken hyväksi.
Vanhan kirkon teologeilla oli tapana sanoa: armo ei kumoa luontoa, vaan täydellistää sen. Tämä perustava kristillinen totuus tarkoittaa sitä, että Jumalan uusi luomistyö Kristuksessa ei kumoa Jumalan ensimmäistä, alkuperäistä luomistyötä, vaan täydellistää sen, tekee sen uudeksi, entistä paremmaksi ja ylittää sen. Tästä seuraa kaksi seikkaa. Ensinnäkin se, että me saamme ja meidän myös tulee iloita tästä nykyisestä maailmasta ja kaikista siihen kuuluvista Jumalan hyvistä lahjoista. Jumala on luonut juuri tämän maailman ja hän on syntynyt juuri tähän maailmaan ihmiseksi, yhdeksi meistä. Paavali sanoo kolossalaiskirjeessä, että Jeesuksessa on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään. (Kol. 2:9) Antiikin uskonnot ja filosofiat pitivät aineellista maailmaa pahana ja suhtautuivat siihen väheksyvästi. Samanlaista näkemystä edustavat idän uskonnot. Väärin ymmärretty hengellisyys on aina yrittänyt tunkeutua myös kristilliseen kirkkoon ja näinä aikoina se nostaa päätään erityisen voimakkaasti. Näin siitä huolimatta, että Jumala on täydellisesti ja käsittämättömän syvästi sitoutunut ja samaistunut luomaansa aineelliseen maailmaan ja ruumiillisuuteen, ihmisyyteen.
Juuri sen tähden, että Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen, on noussut kuolleista, mekin odotamme omaa pääsiäistämme, ja sen tähden meillä myös on pyhät sakramentit, joissa ylösnoussut Kristus on lupauksensa mukaan salatusti mutta todellisesti läsnä.
Toiseksi vanhasta kristillisestä totuudesta seuraa, että vaikka taivaassa tulee olemaan kaikki täysin erilaista ja käsittämättömän paljon parempaa kuin tässä elämässä, ajallisen ja ikuisen elämän välillä on silti jonkinlainen vastaavuus
Ilmestyskirjassa sanotaan, että ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa katoavat ja Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Ajattelen niin, että uusi taivas ja maa eivät ole enää erillään, vaan kuuluvat yhteen ja ovat samaa todellisuutta tai itse asiassa sama asia. Kadotettu paratiisi ei palaa enää takaisin, uusi “taivasmaa” on jotain paljon enemmän. Se on ihmisen taivas ja ennen kaikkea ihmiseksi syntyneen Jumalan taivas. Kun Jumala astui alas taivaasta, hän on edelleen sama Jumala kuin ennen mutta ei samanlainen kuin ennen, ja uusi taivas on sellainen taivas, missä hän antaa ikuisesti oman jumalallisen elämänsä lunastamilleen ihmislapsille.
Uudessa taivaassa on kaikki se Jumalan luoma hyvä, mikä kuului tähän häviävään maailmaan mutta uutena, parempana, täydellisenä. Siellä meitä kohtaavat värit, äänet, sävelet, muodot käsittämättömän kauniina. Siellä me kaikki laulamme ja soitamme vielä paljon kauniimmin kuin Aija-kanttori tässä ajallisessa elämässä, siellä me kaikki sävellämme mestariteoksia, joihin ei voi edes verrata Bachin tai Mozartin maan päällä laatimia sävellyksiä. Rippikoululaisille olen aina opettanut, että taivaassa pelataan jalkapalloa, ja me kaikki olemme siellä Litmasen ja Hyypiän kaltaisia mestaripelaajia tai tietenkin vielä paljon parempia.
Erityisen hienoa ja toiseksi parasta taivaassa on rakkaittemme kohtaaminen ja iloitseminen heidän kanssaan. Mutta kaikkein parasta on se, että saamme olla Jeesuksen kanssa ja näemme myös Taivaallisen Isämme. Vanhastaan on opetettu, että juuri “autuaallinen Jumalan katseleminen” tekee taivaasta taivaan.
Eikö tällaista taivasta, tällaista ihmeellistä kotia, jonka Jumala luo meitä varten, kannata ikävöidä enemmän kuin mitään muuta? On luonnollista, että ihminen haluaa elää ihmisen elämän täällä maan päällä alusta loppuun, lapsuudesta vanhuuteen. Samalla on niin, että jos me uskoisimme sydämemme pohjasta, että Jeesus on noussut kuolleista ja meitäkin odottaa käsittämättömän onnellinen ja ikuinen elämä hänen kanssaan, me kävisimme pelottomasti kuolemaan ja kestäisimme iloiten kaikki vaivat, vastukset ja menetykset, joita kohtaamme. Uskomme on kuitenkin heikko. Virressä sanotaan: “Kun sanot johtavasi teillä taivaan / murheeseen ristiin, kärsimiseen, vaivaan, / myös lupaat viedä kautta kuoleman / kunniaan minut, kruunun voittajan./ Vaan minä raukka pelkään kuolemaani / , en suostu ristiin, sinun antamaasi, / kipuja, vaivoja vain pakenen, / en taivu koskaan alle murheitten.” (Virsi 371: 5,6)
Mikä siis neuvoksi? Samassa virressä myös sanotaan ja rukoillaan: “Ah ole, Jeesus, tienä eksyneelle, / virvoittajaksi tule väsyneelle / ja elämäksi mulle kuolleelle / ja totuudeksi valheen orjalle.” (Virsi 371: 7) Vain Jeesus on tie taivaaseen, vain hän voi viedä meidät perille. Jääkäämme sen tähden hänen käsiinsä, joka rakastaa meitä ja on lunastanut meidät omikseen ja vapauttanut meidät synneistämme verellään. Hänen olkoon kunnia ja valta aina ja ikuisesti.