4. adventtisunnuntai, Matt. 1: 18–24, Tuomo Lindgren

Evankeliumi vie ajatuksemme Marian ja Joosefin kihlaukseen, nuoren perheen ensivaiheisiin.Vanhaan maailman aikaan avioituminen tapahtui hieman eri tavalla kuin nykyään. Aviopuolisoa ei useinkaan päässyt itse valitsemaan, vaan vanhemmat sopivat lastensa asiat ja naimakaupat. Kysymys oli kaupanteosta ja sukujen välisten siteiden vahvistamisesta. Kysymys oli molempien sukujen välisestä hyötymisestä. Rakkautta ei välttämättä syntynyt ensisilmäyksellä, mutta uskon, että kun kotona ennen asioiden sopimista oli keskusteltu ja riidelty, niin suostumus oli myös löytynyt – ja molemminpuolinen kiinnostus herännyt. Ainakin alkanut orastamaan.
Toinen eroavuus on se, että nuoret olivat silloin näissä naimakauppa-asioissa viattomampia ja kokemattomampia kuin nykyään. Avioliitot solmittiin nuorena. Avioitumiseen alkamiseen liittyi silloin enemmän asioita, joita nuoret mielessään pohtivat ja jännityksellä odottivat. Jos nuoret eivät hyvin tunteneet toisiaan, niin eivät he myös paljon tienneet aviollisesta yhdyselämästäkään. Monta asiaa oli heidän mieltänsä askarruttamassa.
Nuori Maria oli siis kihlattu Joosefille. Joosef itse tai hänen vanhempansa olivat maksaneet Marian isälle sovitun rahasumman, jotta Joosef saisi Marian omakseen. Jokaisen isän kunnia-asia oli saattaa tyttärensä puhtaana ja koskemattomana avioon. Juutalaisille oli erittäin tärkeää, että lapset syntyivät vasta avioliitossa. Oli tärkeää, että lapsen isä ja suku tiedettiin. Lapsi syntyi sukuun, jonka historia ja vaiheet olivat tiedossa.
Raamattu on täynnä sukuluetteloita. Joosefin sukuluettelo on kirjoitettu Matteuksen evankeliumin alkuun. Koko evankeliumi alkaa sillä. Kuulemamme evankeliumi sijoittuu heti tämän sukuluettelon jälkeen. Marian suvusta ei mitään tiedetä. Sillä sukua laskettiin miesten mukaan ja morsian tuli aina miehen sukuun.
Joosefilla oli hyvä suku ja kelpo ammatti. Hänelle Marian isän Joakimin oli hyvä antaa tyttärensä avioon. Mitään outoa kihlauksessa ei ollut. Kaikki sujui hyvässä järjestyksessä. Isä toimitti koskemattoman naisen Joosefin sukuun. Mutta ennen kuin heidän liittoaan oli vahvistettu tapahtui jotakin erikoista. Maria itse tiesi siitä, mutta hän oli kätkenyt kaiken sydämeensä. Hän ei ollut kertonut tapahtumasta Joosefille mitään. Kuinka hän olisi voinutkaan kertoa kaiken sen, mitä hänen sydämessään liikkui.
Joosef huomasi pian mistä oli kysymys. Maria oli raskaana. Tämä oli katastrofi. Evankeliumit tietävät sanoa, että Joosef oli lakia kunnioittava hurskas mies. Jos hän ei olisi ollut hurskas, hän olisi laillista tietä voinut saattaa Marian hyvin tukalaan tilaan, josta ei olisi ollut tietä takaisin kunniallisen naisen elämään. Marian elämä olisi ollut leimattu. Mutta Joosef halusi mieluummin armahtaa Marian ja säästää hänet julkiselta häpeältä, vaikka tämä oli hänen näkökulmastaan syyllistynyt peittelemättömään aviorikokseen.
Hän ei voisi suostua avioliittoon joka jo alkumetreillä näytti olevan uskottomuuden tahraama, eikä hän voisi ottaa nimiinsä lasta, jonka alkuperästä ja suvusta ei ollut mitään tietoa. Luottamusta olisi hyvin vaikea rakentaa näistä alkutekijöistä. Mikään Marian vakuuttelu ei voinut ratkaista sitä ristiriitaa ja epäluottamusta mikä heidän välillään oli. Joulun ihmeen taustalla on sisäisiä uhkatekijöitä.
Joosef aikoi siksi salaisesti hylätä kihlattunsa ja kirjoittaa hänelle erokirjan. Päätös ei ollut helppo Joosefillekaan. Maria oli ollut hänelle mieluinen kumppani. Kauniisti alkanut herkkä tarina nuoresta perheestä sai kohtalokkaan särön. Nuoren miehen unelmat perheen onnesta romuttuivat täydellisesti. Jokin selitys sukujen välillä olisi kuitenkin tehtävä, sillä kihlaus oli julkinen tapahtuma, mikä sukujen välillä oli jo sovittu. Voisiko Maria vain palata takaisin kotiinsa ja synnyttää aviottoman lapsen siellä. Kun Maria suostui kutsuun Herran äidiksi, nyt hän joutui käytännössä punnitsemaan kutsumuksensa hintaa.
Koko ajan evankeliumin lukijalle on kuitenkin tiedossa Marian viattomuus. Mutta se ei ollut vielä tiedossa Joosefille. Hän joutui kamppailemaan näiden ajatustensa kanssa yksin.
Päivän Vanhan testamentin lukukappale kertoo ennustuksen Jeesuksen syntymästä. Mutta se kertoi jostakin muusta kuin pilalle menemisestä. Siellä sanotaan, että vuoret muuttuvat hedelmätarhoiksi, kuurot kuulevat, sokeat saavat näkönsä ja köyhät iloitsevat.
Mutta me emme välttämättä tunnista Jumala käden jälkiä. Odotuksemme ovat toisenlaisia. Jumalan Poika, Jeesus ei siksi syntynyt vain halpaan talliin ja kehnoihin oloihin. Hän syntyi myös epäilysten keskelle. Epäilykset ja epäusko seuraavatkin häntä seimeltä aina Golgatan ristille ja tyhjälle haudalle asti. Jos Jumalan kädenjälkiä oli vaikea nähdä Marian raskaudessa, vielä vaikeampaa niitä oli nähdä häpeällisessä ristin kuolemassa.
Joosef itse päätteli tilanteen siten kuin ihmiset sen päättelevät. Hän ei olisi voinut tulla toisenlaiseen johtopäätökseen. Mikään Marian kertoma tarina enkelistä tuskin olisi tyydyttänyt häntä.
Me olemme sokeita. Jumala itse vain voi tehdä sokeat silmämme näkeväksi ja korvamme kuulevaksi. Joosefin kohdalla se tapahtui hänen nukkuessaan. Tieto lapsen alkuperästä tuli Joosefille unessa enkelin kautta. Enkeli viestissään viittasi Jumalan lupauksiin, Jumalan omiin sanoihin. Tässä lapsessa ennustus täyttyy. Marian ei tarvinnut sitä sanoa.
Unesta herätään aina todellisuuteen, todelliseen maailmaan. Maria oli edelleen raskaana ja Joosef ei ollut lapsen isä. Tähän todellisuuteen, jossa Joosef eli, oli kuitenkin tullut uusi ulottuvuus. Sellainen ulottuvuus, joka ylsi maan alhaisimmista paikoista Jumalan taivaaseen asti ja sitoi taivaan ja maan keskenään. Sitoi langenneen ihmiskunnan takaisin Jumalan sukupuuhun.
Tieto, jonka Joosef enkeliltä sai, riitti hänelle. Hän uskoi. Lapsi on siinnyt Pyhästä Hengestä. Jumala on hänen kauttaan meidän keskellämme. Hänelle tulee antaa nimeksi Jeesus, sillä hän vapahtaa kansan sen synneistä.
Jeesuksen nimi kirjattiin Joosefin sukuluetteloon, Daavidin pojaksi ja Aabrahamin pojaksi. Mutta vielä merkittävämpää on, että meidän nimemme on tämän lapsukaisen kautta kirjattu Jumalan sukuluetteloon: meistä on tullut Jumalan lapsia.
Me emme näe hänen kirkkauttaan ennen kuin hän itse avaa silmämme. Me näemme lokaa ja häpeää. Meille taivaalliset aarteet ovat saastuneita, kunnes silmämme avautuvat ja huomaamme olevamme hedelmätarhassa. Paratiisi on laskeutunut keskellemme
Paratiisin porttina on Betlehemin tallin ovi ja pääsiäisen tyhjä hauta.