Paastonaika lähestyy loppuaan. Ensi sunnuntaina, jos Luoja suo, on suuren juhlan aika.
Huomaan itsestäni ja omasta elämästäni tietyn jännitteen, joka liittyy tähän joulun paastoon ja toisaalta joulun odotukseen ja joulukiireisiin. Ja varmasti moni teistä muistakin löytää itsensä näistä tunteista.
Nyt pitäisi olla se aika, jolloin me hiljennymme, downshiftaamme – niin kuin hienosti nykyisin sanotaan, hidastamme tahtia ja keskitymme olennaiseen. Me valmistadumme, jotta sydämestämme löytyisi sijaa joulun sanoman vastaanottamiselle.
Kuitenkin: töissä tahti kiihtyy kohti joulua, kotona on hyrskyä ja myrskyä jouluvalmisteluineen, on pikkujoulua ja ties mitä jouluista kissanristiäistä.
Ei liene sattumaa, että internetin hakukone google löytää sanalle joulupaasto vajaat 3000 hakuosumaa, mutta sanalle joulustressi löytyy lähes 38 000 hakuosumaa. Paasto on jäänyt hyörinän ja melskeen alle. Ja se on sääli.
Joulun ja sitä edeltävän paaston sanoman vesittyminen ei ole mikään uusi ilmiö, runoilihan Mauno Isola jo 1930-luvulla:
” Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps hankeen hukkuu, unhoittuu.”
Lapsena ihmettelin näitä joululaulun sanoja. Ajattelin ne lapsen mielellä konkrettisesti. Mutta tämä paaston aika on sitä varten, ettei Jeesus-lapsi meidän joulussamme hukkuisi hankeen, vaan olisimme valmiit kokemaan Vexi Salmen sanat todeksi: ”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”
Joulu on mahdollisuus sille, että sanoma Kristuksesta saa virkistää ja uudistaa meitä yhä uudestaan joulun sanoman kautta. Siksi on hyvä valmistautua joulun vastaanottamiseen. Siksi, nyt vietämme paaston aikaa.
Mutta stressiä oli varmasti myös Nasaretissa, kun Joosef sai kuulla, että hänen kihlattunsa Maria, odottaa lasta.
Tuohon aikaan ja tuossa kulttuurissa kihlaus oli juridisesti sitova sopimus. Kihlausta ei siis voinut purkaa nykyiseen tapaan vapaasti, vaan kihlaus oli aivan yhtä sitova kuin avioliittokin. Käytännössä vain aviorikos oli ainut käypä syy kihlauksen purkamiseksi. Kihlausaika kesti yleensä noin vuoden ja kihlauksen aikana morsian asui isänsä kodissa. Kihlausajan kuluttua umpeen vietettiin häitä, kihlapari muutti yhteen ja aloittivat yhdyselämänsä, niin kuin häveliäästi sanotaan.
Kun oli selvinnyt, että Maria oli raskaana, Joosef aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Voimme vain kuvitella, kuinka järkyttynyt ja pettynyt Joosef oli. Hänen rakas nuori kihlattunsa oli raskaana. Jotain sellaista oli tapahtunut, jota hän ei olisi ikinä voinut rakkaastaan kuvitella. Heidän tulevaisuutensa ja hänen maineensa oli pilalla. Silti, Joosef rakasti Mariaa, eikä tahtonut häpäistä häntä, vaan hän tahtoi purkaa sopimuksen Mooseksen lain mukaisesti hiljaisuudessa. Joosef oli kunnon mies.
Onneksi Jumala tuli väliin ja lähetti enkelin vakuuttamaan Joosefin siitä, että Marian odottama lapsi, on Jumalan poika, joka on siinnyt Pyhästä Hengestä. Tosin, on vaikea kuvitella, että tämä uutinen olisi ollut ainakaan vähemmän Joosefia järkyttävä. Mutta Maria ja Joosef ottivat nöyrinä vastaan sen kutsumuksen, jonka Jumala oli heille valinnut, ja johon Jumala heidät kutsui. Joosefin ja Marian kutsumus, oli niin erityinen, että Jumala lähetti enkelinsä ilmestymään heille molemmille, varmistamaan sen, että he todella ottavat vastaan sen tehtävän, johon heidät on valittu.
Monissa mielikuvissa, joulukuvaelmissa ja tarinoissa, Jeesuksen perhe kuvataan varsin idylliseksi. On pieni Jeesus-lapsi ja onnelliset äiti ja isä, ja yleensä siihen ympärille kuvataan muutama hevonen ja lammas sekä syöttökaukalo tuomaan jouluidyllin tunnelma. Tällaisista kuvista, saattaa välittyä mielikuva, että Marian ja Joosefin tehtävä ja kutsumus olivat kovinkin idyllisiä.
Mutta kuvitellaanpa asia toisin. Eletään vaikkapa 1900-luvun alun Lapissa. Kunniallinen uskonnolliseen herätysliikkeeseen kuuluva 16-vuotias Maria-tyttönen tulee raskaaksi. Siitä on jouluinen perheidylli kaukana.
Tällainen tilanne oli kuitenkin 2000 vuotta sitten Nasaretissa. Enkeli ilmaisi Joosefille, mistä on kyse, ja Joosef otti Marian vaimokseen, mutta pienessä juutalaisessa kylässä aviottomasti alkunsa saanut raskaus oli kaukana idyllistä. Jumala olisi voinut valita poikansa maanpäällisiksi vanhemmiksi avioparin, mutta Jumala valitsi, että Hänen Henkensä hedelmöittää Marian, joka on kihloissa Joosefin kanssa. Jumala tahtoi, että Jumalan poika saa syntynsä neitsyestä.
Jumala valitsi, että hänen poikansa syntyy sinne, missä saa osakseen sosiaalisen stigman, häpeäleiman. Jumala tahtoi, että hänen poikansa syntyy sinne, missä uskonnolliset ja omasta mielestään paremmat ihmiset saavat syytä arvostella Jumalan pojan perhettä.
Jumala antoi poikansa syntyä ihmiseksi lähtökohtiin, jotka ovat tuttuja monille syrjityille ja halveksituille perheille halki vuosisatojen. Jumala antoi poikansa syntyä äpäräksi. Jeesus syntyi halveksituksi, koska hän tuli myös kuolemaan halveksittujen tähden.
Tulevalla viikolla, me saamme tutkailla meidän sydäntämme, ja valmistautua vastaanottamaan sitä ilosanomaa, että Jumala antoi armossaan poikansa syntyä ihmiseksi, jotta jokainen syntinen saisi ottaa vastaan syntien anteeksiannon. Siis sinä ja minä, saamme jouluna juhlia sitä, että Jumala on katsonut meidän puoleemme, ja juuri meidän tähtemme, antoi Marian synnyttää Jeesuksen. Tulevana viimeisenä paastoviikkona, on syytä tutkailla sydämiämme ja miettiä, olemmeko me ymmärtäneet sen armon, jonka Jumala on meille antanut. Tätä pohdiskelua varten, annan meille kaikille paastoviikolle pienen mietiskelytehtävän. Voimme miettiä joulua odotellessa: Hyväksyisinkö minä Marian? Vai tuomitsisinko minä Marian?
Jeesus opettaa: Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?” Olkoon Maria meille tällä viikolla koetinkivenä ja itsetutkiskelun välineellä. Jumala on suuressa laupeudessaan armahtanut meitä. Osaammeko me, tämän päivän kristityt: aidosti armahtaa tämän ajan mariat? Neitsyt Marian kertomus opettaa meille sen, että tuomitessamme jotain oman ymmärryksemme tai luulomme perusteella, saatamme tulla tuominneeksi itse Jumalan. Niinpä Jeesus opettaakin: ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.” Jumalan laupeus ja armahdus meitä kohtaan kehottaa meitä katsomaan kaikkia lähimmäisiämme armahduksen ja laupeuden silmin.
Ei ole sattumaa, että Jumala antoi ainoan poikansa hengen teini-ikäisen vaatimattomasta taustasta tulevan, arvostusta vailla olevan tytön rintaruokinnan varaan. Jumalan suuruus kätkeytyy hyvin usein inhimillisesti katsottuna heikkouteen. Ja Jumala tahtoo sitäkin kautta opettaa meille sitä nöyryyttä, johon hän tahtoo lempeästi meitä kutsua suhteessa häneen ja suhteessa lähimmäiseemme. Tämän hän tekee siksi, että hän rakastaa meitä, ja Jeesuksen Kristuksen ihmiseksitulon, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden, hän on luvannut jokaiselle Jeesukseen turvaavalle ikuisen elämän hänen rakkautensa tähden.