Kun luterilainen kristitty vierailee joko idän kristittyjen eli ortodoksien kirkoissa tai roomalaiskatolisten kirkoissa, hän huomaa lähes poikkeuksetta: Marialla, Jeesuksen äidillä, on noiden kirkkojen maalausten ja veistosten joukossa aivan erityinen asema. Hänen kuvansa, ikoninsa tai veistoksensa on poikkeuksetta keskeisellä paikalla ja hänen edessään usein polvistutaan, tehdään ristinmerkki, sytytetään kynttilä ja viivytään ainakin hetki rukoukseen vaipuneena.
Toki meidänkin koti-Suomessamme on lukemattomia, etenkin keskiaikaisia kirkkoja, joissa on seinämaalauksissa tai ikivanhoissa veistoksissa Maria kuvattuna. Mutta meidän kirkkomme tunnustuskirjojen mukaan Maria on taivaallinen esirukoilija ja aidon, nöyrän uskon esimerkki kaikille kristityille. Raamatusta ei kuitenkaan löydy riittävästi perusteluja sille, että Mariaa tulisi lähestyä rukouksin. Se ei kuulu alkuperäiseen kristinuskoon, vaan on myöhempien vuosisatojen mukanaan tuoma lisä, josta uskonpuhdistuksen synnyttämät kirkot eli protestantit luopuivat. Monet Mariaan liittyvät opit ja uskomukset ovat meistä hämmentäviä.
Jonkinlaisen taivaallisen äitihahmon ja naispuolisen jumalolennon kaipuu on toki ymmärrettävää. Onhan maallisessakin perheessä äiti yleensä se, joka lohduttaa ja syvimmin ymmärtää lastaan. Mutta psykologia ja alitajuiset, sinänsä inhimilliset tarpeet on syytä pitää erossa selkeästi teologisista kysymyksistä. Kirkkomme kunnioittaa Mariaa ennen kaikkea Jeesuksen äitinä ja uskovien esikuvana. Marialla oli ainutlaatuinen tehtävä Vapahtajamme synnyttäjänä ja voimme teeskentelemättä ja viisastelematta edelleen muun kristikunnan kanssa tunnustaa, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta. On kysymys mysteeristä, inkarnaatiosta ja ihmeestä, kaukaisen ja suuren Jumalan tulemisesta pienen ihmisen osaan.
Jeesuksen kasvatti-isää, Joosefia, esittäviä maalauksia tai veistoksia sen sijaan näkee harvoin. Joulukuvaelmista hän on toki tuttu. Perimätiedon mukaan hän oli Mariaa huomattavasti iäkkäämpi leskimies ja ammatiltaan puuseppä ja rakentaja. Näissä tehtävissähän Jeesuskin aikuistuessaan aluksi toimi. Nasaretissa vieraileville turisteille esitellään pientä kotia, jossa perhe asui. Jos unohdetaan nämä Jeesuksen syntymään liittyvät kertomukset, Maria ja Joosef elivät kaikesta päätellen aivan tavallista tuon ajan köyhän kansan elämää.
Päivän teksti kertoo siitä, miten Joosef joutui tekemään pelottavan uskonhypyn. Inhimillisesti ajatellen hän olisi päässyt paljon helpommalla, jos olisi hylännyt raskaana olevan Marian, kuten tuon ajan hurskas juutalaismies olisi mitä todennäköisimmin tuossa tilanteessa tehnyt pelastaakseen maineensa. Joosef tiesi, että hän joutuisi sietämään ilkeämielisiä kuiskutteluja lopun ikäänsä. Saatuaan unessa ohjeet, hän uskalsi kuitenkin kulkea järkähtämättä valmiiksi viitoitetulla tiellä. Kuten tiedämme, kohta Jeesus-lapsen syntymän jälkeen perhettä odotti pakolaisuus Egyptissä lasta vainoavan kuningas Herodeksen takia.
Meidän on vaikea ymmärtää sitä musertavaa vastuuntunnetta ja hämmennystä, ehkä suoranaista kauhua, jota Maria ja Joosef varmasti tunsivat ainutlaatuisen tehtävänsä edessä. lmestykset ja Pyhän Hengen antamat elävät sanat kerta toisensa jälkeen kantoivat heitä eteenpäin, mursivat pelkoa ja täyttivät Marian ja Joosefin ilolla. Näin suuressa tehtävässä heidän tarvitsi vain olla pieniä ja heikkoja. Suuri, väkevä Jumala kyllä joka risteyksessä tulisi näyttämään, mihin suuntaan kulkea. Jeesuksen ja perheensä elämä on jo alkumetreistä lähtien merkillinen selviytymistarina.
on Joosef sai unessa kehotuksen antaa lapselle nimi Jeesus. Lähes kaikilla Raamatun keskeisten henkilöiden nimillä on jokin hengellinen merkitys. Jeesus, heprealaisessa muodossa Jeshuaa, tarkoittaa Jumala pelastaa.
Yksi pappisviran innostavimpia ulottuvuuksia on minulle ollut se, että olen vuosien varrella saanut kuulla ja nähdä niin monia kertoja, miten rukoilevia ihmisiä on johdatettu eteenpäin ja miten pelastus on ollut tavalla tai toisella hyvin todellista. Jumala on häivyttänyt epäilyksiä ja avannut umpikujia joskus hyvinkin yllättävillä tavoilla. Se, minkä on uskottu olevan kaiken loppu, onkin ollut jonkin aivan uuden ja ihmeellisen alku. Jeesuksen seuraaja elää aina elävän veden virran rannalla. Pahinkaan helle tai kuivuus ei voi häntä näännyttää. Eräässä virressä sanotaankin. ”Sä kuljet seurassa Jeesuksen, sen kertoo katseesi riemuinen. Sen kertoo laulusi helkkyvä, myös murheen, kyynelten keskellä.”
Meidän ei kannata tuudittautua siihen, että usko takaisi automaattisesti helpon ja kivuttoman elämän. Painopiste on pikemminkin sanoissa mielekäs ja mielenkiintoinen. Raihnainen, repsottava ja vailla ulkonaisia menestyksen merkkejä olevakin elämä voi Jumalan käsissä saada hehkun, joka valaisee ja lämmittää. Hänen siunauksensa tapaa aina murtaa jotain sellaista, joka on aikansa elänyttä, hedelmätöntä ja luonnottoman kovaa. Eikö Jeesus tarkoittanutkin tätä, kun hän sanoi: ”Uusi viini särkee vanhat leilit” ja ”jollei nisunjyvä kuole, se ei voi kantaa hedelmää?”