Armo teille ja rauha Jumalalta meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!
Minulla on ilo tuoda terveisiä teille Suomesta, yli 7.000 km:n matkan takaa. Meitä on sieltä 21 hengen ryhmä, ja tulimme tänne Moshiin keskiviikkoiltana. Lähtiessämme sää oli 40 astetta kylmempi kuin täällä Tansaniassa.
Talvipäivä Suomessa on nyt lyhyt, kotiseudullani Limingassa, lähellä Oulua, n. 4 tuntia. Pohjoisimmassa Suomessa, Lapissa, aurinko ei nyt nouse ollenkaan. Keskikesällä se Lapissa ei sitten laske moneen kuukauteen!
On ilo saada saarnata teille juuri jouluna, Jeesuksen syntymäpäivänä. Meillä Suomessa on tapana viettää syntymäpäiväjuhlia ihmisen eläessä. Niin varmaan tekin teette täällä Tansaniassa. Mutta jotkut ihmiset tekevät niin suuren elämäntyön, että koko kansa juhlii heitä vielä heidän kuolemansa jälkeenkin. Suomessa on 16 virallista liputuspäivää. 4 niistä on omistettu jollekin merkkihenkilölle. Esimerkiksi 10. lokakuuta me juhlimme kansalliskirjailija Aleksis Kiven syntymäpäivää, vaikka hän syntyi jo v. 1834.
Jeesus on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Kaikkialla maapallolla me kristityt juhlimme tänään hänen syntymäpäiväänsä, vaikka hänen syntymästään on kulunut jo 2004 vuotta. Vieläpä on niin, että me aloitamme koko ajanlaskun hänen syntymästään. Jeesus Kristus on meille kristityille historian kaikkein tärkein henkilö. Vuosien laskeminen alkaa hänestä sekä taaksepäin että eteenpäin kohti nykypäivää. Niinpä me nyt elämme vuotta 2004 jKr.
Kuulemamme Mt:n evankeliumin sana kertoo Jeesuksen syntymästä. Se kertoo, että Jeesuksen syntyminen oli Jumalan tahto, Jumalan päätös. Kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti maan päälle Poikansa Jeesuksen. Hän ei kysynyt keneltäkään meistä, onko tämä tarpeen. Meistä kukaan ei ollut vielä syntynyt, kun Jumala jo toimii ja lähettää meille pelastajan. Aloite on kokonaan Jumalan.
Kerrotaan, että Israelin kansan parissa monet odottivat pelastajaa, Messiasta. Odotus kesti ja kesti. Muuan rabbi oli huokaissut: jos kansa pitäisi edes yhden sapatin, lepopäivän, sitten Messias tulisi. Mutta kansa rikkoi sapattia, rikkoi muitakin käskyjä. Silti Messias tuli. Jeesuksessa odotettu Messias, Pelastaja tuli. Hetkenä, jonka Jumala näki hyväksi, hän lähetti maan päälle Poikansa. Oliko siis Israelin kansa kuitenkin tehnyt parannuksen ja lakannut tekemästä syntiä? Senkö ansiosta Messias, Kristus, tuli?
Ei, vaan Jumala lähetti Poikansa juuri sen vuoksi, että kukaan ihminen ei pysty elämään rikkomatta Jumalan käskyjä. Jos me olisimme jääneet ilman Jeesusta, Vapahtajaa, synti erottaisi meidät pysyvästi Jumalasta. Kukaan ihminen ei voisi tulla pyhän Jumalan luo. Ei nyt eikä sitten kerran taivaaseen kuolemamme jälkeen.
Joulun ilosanoma kertoo meille: ”Teille on syntynyt Vapahtaja, joka pelastaa synneistään kärsivän ja niitä katuvan ihmisen hänen synneistään.” Joulun ilosanoma on tämä: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Jeesus oli ihminen, kuten mekin. Hän eli ihmisen elämän Hän koki elämän ilot ja sen syvimmän tuskan. Hän tietää, mitä tämä elämä on. Emme voi hänelle huutaa kärsimyksemme keskellä: ”Sinä et tiedä, mitä ihmiselämä on.”
Mutta Jeesus on samalla jotain paljon enemmän kuin ihminen. Matteus kertoo, että Jeesus on Immanuel. Tämä on heprean kielen sana: immaanuu eel. Se tarkoittaa: Jumala meidän kanssamme. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala itse tuli olemaan meidän kanssamme. Hän ei tullut vain käväisemään maan päällä. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala on jatkuvasti meidän kanssamme elämämme kohtaloissa. Meidän, jotka häneen uskomme ja häneen turvaamme.
Joulun sanoma siis kertoo, että Jumala on kohdattavissa täällä alhaalla. Ei tarvitse kiivetä jonnekin pyhälle vuorelle kohdatakseen Jumalan. Ei tarvitse nousta paastoamisten tai mietiskelyn tai pyhiinvaellusten avulla ylös Jumalan pyhyyden tasolle. Jumala kohdataan täällä alhaalla meidän ihmisten tasolla Jeesuksen henkilössä.
Profeetta Jesajan kautta Jumala lupasi: ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.” (Jes. 57:15)
Psalmissa 138 puhuu ihminen, joka on kokenut Jumalan huolenpitoa. Hän sanoo: ”Herra on korkeuksissa, mutta hän näkee alhaisimmankin ja erottaa jo etäältä ylpeän.”
Rakkaat ystävät! Joulun sanoma on se, että kukaan ihminen ei ole liian alhaalla syntisyytensä tähden tai masennuksen tähden tai epätoivon tähden tai sairauden tähden. Kukaan ei ole niin alhaalla, etteikö Jumala katsoisi hänen puoleensa ja olisi valmis häntä armossaan auttamaan. Jumala joskus sallii meille käsittämättömän raskaita elämänvaiheita. Saatamme tuntea olevamme aivan pimeässä ja aivan yksin. Meistä tuntuu, että kukaan ei koskaan ole kokenut niin raskaita asioita. On suuri armo, jos me silloin jaksamme ajatella, että Jeesus on tullut tänne alas meidän tasollemme. Häntä piinattiin kauheimmalla mahdolliselle tavalla. Hän tietää, mitä on ihmisen tuska. Hän tietää, mitä on toivottomuus. Hän tietää, miltä meistä tuntuu. Ja hänellä on hyvä tahto meitä kohtaan.
Tuon Psalmin 138 kirjoittaja sanoo myös: ”Kun huusin sinua, Herra, sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta.” Tämä ihminen ei hätänsä keskellä jaksanut muodostella hienoa rukousrunoa. Hän ei jaksanut ottaa kirjahyllystä rukouskirjaa. Hän vain huusi ahdistuksessaan Jumalaa avuksi. Ja Jumala auttoi tätä ihmistä. ”Sinä, Herra, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta.” – Miten sitten kävi? Loppuivatko häneltä kaikki elämän vaikeudet? Alkoiko pysyvä onnen ja riemun aika? Ei. Hän kirjoittaa vähän myöhemmin tuossa Psalmissa: ”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.” Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.
Kysyin joskus vanhalta isältäni: ”Kuinka sinä voit?” Yksi hänen vastauksensa oli: ”Niin on kuin märkä palaa.” Hänellä oli monenlaista vaivaa. Oli menettänyt jo lapsena toisen korvansa kuulon kokonaan. Vanhuudessa toisenkin korvan kuulo heikkeni. Oli sairauksia. Silti hän teki merkittävän elämäntyön. Hän oli kristitty mies. Vapahtaja Jeesus Kristus antoi hänelle voimaa elää.
Tätä Vapahtajan antamaa voimaa ja elämänhalua olen minäkin kokenut. Minulle on tullut rakkaaksi tuo Psalmi 138 ja myös Psalmi 86. Psalmissa 86 on sen kirjoittajan lyhyt uskontunnustus. Näin se kuuluu: ”Sinua, Herra minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle.”
Joulun ilosanoma on, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika tuli tänne alas meidän tasollemme ja tuntee meidän kipumme ja huolemme. Hän kääntää kasvonsa meidän puoleemme ja kuuntelee meitä tarkasti. Ja hän tahtoo antaa meille voimia jaksaaksemme elää. Hän on valmis meitä armossaan auttamaan. Eikä hän väsy eikä näänny. Hän jatkaa työtään uskollisesti jatkuvasti niin kuin paimen pitää huolta laumastaan päivästä päivään. Paimenen työ ei ole kuin jokin talonmuurausurakka, joka kestää muutaman päivän tai viikon ja sitten loppuu. Paimen on laumansa kanssa päivästä päivään, uskollisesti, kärsivällisesti. Kristuksessa toteutuu Immaanuu eel, se että Jumala on meidän kanssamme.
Joulun lapsi Jeesus syntyi Beetlehemissä, alueella, jota nyt TV ja lehdet kutsuvat Länsirannaksi. Hän ei syntynyt pääkaupunki Roomassa keisarillisessa palatsissa, vaan syrjäisen Israelin Beetlehemissä. Kuitenkin hänessä tuli luoksemme maailman Vapahtaja, jossa itse pyhä Jumala itse kohdataan.
Moni ihmettelee, mitenkä se näin menee? Voiko Jumala tosiaan olla kohdattavissa Nasaretin Jeesuksen henkilössä? – Näin Jumala kuitenkin on päättänyt.
Ja meidän on se vain hyväksyttävä. Samalla lailla asia on maallisen valtion asioissa Jos joku meistä haluaa kohdata oman maansa presidentin, niin emme me määrää, missä hän ottaa meidät vastaan. Jos presidentti Ngaba päättää olla sinulle tavattavissa Arushassa eikä Moshissa, hänet voit kohdata vain Arushassa.
Suuri Jumala on päättänyt, että Jeesuksessa Kristuksessa hänet kohdataan ja että Kristuksessa on pelastus, vapautus synneistämme. Meidän asiamme on sanoa siihen: Aamen. Hän on Jumala. Hän on suuri. Me olemme vain vähävoimaisia ihmisiä.
Mutta yksi asia meitä kaikkia mietityttää. Tämä: miten Jumala voi Jeesuksessa olla meidän kanssamme, kun hän eli elämänsä Palestiinassa noin vuodesta 0 (tai tosiasiassa hän lienee syntynyt pari kolme vuotta aikaisemmin) noin vuoteen 30. Palestiina on meistä kaukana, ja tuosta ajasta on kulunut kohta 2000 vuotta. Miten Jeesus voisi olla nyt Suomessa tai täällä Tansaniassa?
Apostoli Paavali antaa meille vastauksen. Hän kirjoittaa: ”Jeesus Kristus kuoli meidän syntiemme sovitukseksi. Hänet haudattiin, mutta hän nousi kuolleista kolmantena päivänä.” Hauta ei saanut tätä miestä, Jeesusta, saaliikseen. Jeesus Kristus jätti haudan ja nousi kuolleista. Ei minään varjona tai voimattomana haamuna vaan kaikkein tuhon voimien kukistajana, Voittajana. Synnin vallan, paholaisen vallan, kuolemankin vallan hän kukisti.
Ylösnoussut Kristus ei enää ole sidottu Palestiinan polkuihin ja hiekkaisiin teihin. Eikä hän ole sidottu siihen menneeseen aikaan. Pyhän Hengen kautta Ylösnoussut Kristus voi olla ja on läsnä nyt tässä ajassa kaikkialla siellä, missä hänestä kertovaa sanaa luetaan ja saarnataan. Hän on läsnä siellä, missä häneen uskovat kokoontuvat hänen nimessään tai rukoilevat hiljaa kotonaan tai lukevat Raamattua. Jeesus Kristus lupasi: ”Missä 2 tai 3 on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Hän on läsnä tänä aamuna meidän kanssamme tässä kirkossa. Meille salatulla ja ymmärryksemme ylittävällä tavalla mutta todella. Hän on läsnä. Hän on kanssamme. Hän itse lähestyy meitä hänestä kertovan sanan kautta. Ja armossaan hän käyttää ajoneuvoinaan kaikkia maailman kieliä. Minä puhun tässä suomen kieltä. Suomen kielen puhujia maailmassa on vain n. 6 miljoonaa, 1/1000 maailman väestöstä. Maija kääntää sanani suahiliksi. Suahilin puhujia on varmaan ainakin 60 miljoonaa. Meidän ei tarvitse osata arameaa, jota Jeesus puhui ja jonka puhujia on enää vain n. 200 henkeä nykyisen Syyrian eräässä kylässä. Eikä meidän tarvitse osata kreikkaa, jota apostoli Paavali puhui ja jolla kielellä Uusi testamentti on kirjoitettu. Mikael Agricola käänsi Uuden testamentin suomeksi n. 500 vuotta sitten. Agricolan tapaan voisi sanoa. ”Kyllä hän kuulee suomen kielen ja kuulee suahilin kielen, hän, joka ymmärtää kaikkien mielen.” Kunkin meidän omalla rakkaalla kielellämme Vapahtaja puhuu sydämillemme.
Joskus on tapahtunut, että suurmiehelle tai jollekin rakastetulle ihmiselle on hänen kuolemansa jälkeen rakennettu mausoleumi. Siellä vainajan balsamoitu ruumis lepää. Intiassa tällainen on Taj Mahal. Moskovassa on Leninin mausoleumi. Ihmiset voivat mennä Leninin mausoleumiin ja nähdä kuolleen johtajan ruumiin. Onko kirkko mausoleumi? Onko kirkko rakennettu kuolleen Jeesus-vainajan säilytyspaikaksi? Ei, ei ole. Kirkko on rakennettu sitä varten, että me siellä kohtaisimme Ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen ja kuulisimme hänen puhuvan meille.
Mutta eikö hänen kohtaamisensa ole pelottava asia? Hänhän on pyhä, me olemme monin tavoin rikkoneet ja laiminlyöneet. Joulun suuri ilosanoma on siinä, että Jumala tulee luoksemme pienenä lapsena, kapaloihin käärittynä vauvana. Aivan kuin hän mielenosoituksellisesti olisi riisuutunut kaikesta pelottavuudesta ja vallasta. Jumala sanoo lempeästi: ”Katso tätä lasta! Hän hymyilee sinulle sinusta ilahtuen. Hänen hymynsä kertoo, että minä olen sinulle armollinen. Hänen hymynsä kautta sanon sinulle: ´Poikani, tyttäreni, älä pelkää! Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.´”