4. paastonajan sunnuntai, Jh. 6: 48 – 57, Esko Väyrynen

Jeesus sanoi: ”Minä olen se elävä leipä.” Juutalaiset eivät ymmärtäneet tätä Jeesuksen pehetta. He riitelivät.
Me tiedämme Jeesuksen viimeisestä illasta, että Jeesus tarkoittaa tällä puheellaan ehtoollista. Silloin Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän edestänne.
Samoin hän otti myös maljan, kiitti ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ottakaa ja juokaa tästä kaikki, tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
Osallistuminen ehtoolliseen ilmentää meidän haluamme päästä osalliseksi siitä sovituksesta, jonka Jeesus on meille hankkinut ristinkuolemallaan. Ehtoollisella saamme synnit anteeksi. Kasteessa Jumala ottaa meidät lapsikseen, iankaikkisen elämän perillisiksi. Ehtoollisessa hän vakuuttaa meille, Jumalan tahtoa vastaan rikkoneille, että hän on armahtava Isä. Hän ei rankaise meitä rikkomustemme mukaan, koska Jeesuksen veri on jo vuodatettu meidän sytiemme sovitukseksi.
Tätä tekstiä tutkiessamme eräs ystävä kysyi, mitä sillooin tapahtuu, jos joku synnin tunnossa oleva ihminen ei pääse tai ei saa ehtoollista. Siis kuoleva sairas ei saa pappia jakamaan ehtoollista, vaikka hän sitä haluaisi.
Luther puhuu etsikkoajasta. Meillä jokaisella on erityisiä aikoja, jolloin Jumala aivan erikoisesti kutsuu meitä yhteyteensä. Jos me silloin torjumme Jumalan kutsun, niin siitä on seurauksena paatumus. Synnintunto kuolinvuoteella on meille itsekullekin vakava muistutus siitä, että me emme saa ylenkatsoa Jumalan tarjoamaa armoa.
Jokapäiväiseen leipään Lutherin mukaan kuuluvat myös ystävät ja naapurit. Kuolemanpelkoon joutuneen naapurin välityksellä Jumala tahtoo muistuttaa meitä armonajan nopeasta ohimenosta.
Kääntäen. Jumala tahtoo tällä tavalla panna meidät pelastuksen armon vastaanottaneet miettimään, onko meidän ystävä- ja tuttavapiirissä joku, jolle Jeesus ei ole tullut vielä omakohtaiseksi Vapahtajaksi. Jos näin on, niin Lutherin Isä meidän rukouksen selityksen mukaan meidän tulisi olla se hyvä ja uskollinen naapuri, joka on kutsumassa pois synnin teiltä syntien anteeksiantamuksen paikalle, Herran pöytään, Pyhälle Ehtoolliselle.
Kuolema on syntiselle ja uskottomalle kauhistava. Me kaikki olemme kyllä syntisiä. Mutta jos olemme pukeneet päällemme Jeesuksen Kristuksen, ottaneet hänet Ehtoollisessa vastaan omaksi Vapahtajaksemme, niin silloin kuolema ei ole meille kauhistava. Sillä Jeesus on voittanut kuoleman.
Kamppailu kuoleman edessä Jeesuksellekin oli niin kauhistava, että hän joutui niin syvään epätoivoon, että luuli joutuneensa Isän hylkäämäksi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Jeesuksen ei tarvinnut kuolla tuon epäuskon vallassa. Hän saattoi turvallisesti sanoa: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.
Mutta Jeesuskin tarvitsi valmistautumista kuolemaan. Jeesus valmistautui kuolemaan Getsemanessa. Hän pelkäsi ja oli niin ahdistnut, että hän hikoili verta. Ahdistuksessaan hän rukoili Isää. Jumala kuuli rukouksen ja antoi hänelle vastauksen. Hän lähetti enkelin vahvistamaan.