Kun noin 35 vuotta sitten tulin tämän seurakunnan papiksi, meitä oli vain neljä pappia aika suurta seurakuntaa varten. Oli paljon työtä, paljon kiireitä ja pitkiä työpäiviä. Perheelle jäävä aika oli todella vähästä, kun viikossa oli kuusi työpäivää eli vain yksi vapaapäivä, eikä sitäkään voinut aina pitää. Joskus oli päivällä vain puolituntia aikaa, ja vaimo pyysi minua opettamaan poikaa pyöräilemään. Mihin muka puoli tunti riittää? Mutta kuitenkin otin ja talutin pienen pojan polkupyörää. Olin vain häntä varten, ja kumma: se kovasti vahvisti pojan osaamista ja ennen kaikkea kiintymystä pojan ja isän välillä. — Saatamme valittaa kiireitä ja ajan vähyyttä, mutta kumma kyllä, kun Jumalaa kiittäen ja rakkaudella lähimmäiseen käyttää sitä vähäistä aikaa toisen hyväksi, siitä tulee aikaansaannos: se saa aikaan ihmeitä. Aikaan! Maailmassa hyvyys lisääntyy jakamalla.
Kahdenlainen nälkä näkyy tämän päivän evankeliumissa: niillä ihmisillä, jotka sankoin joukoin tulivat kuuntelemaan Herra Jeesusta, oli ensinnä hengen nälkä, sekä hengellinen nälkä että sensaation nälkä. Eräät aidosti tiesivät hänen ihmeellisistä sanantaidoista, hänelle annetusta sanan mahdista ja tahtoivat kuulla sitä lisää, toiset tunsivat hänen parantavia taitojaan, kun veivät jopa lapset hänen kosketettavikseen. Toiset tahtoivat vain nähdä ja kokea tuota ihmemiestä, pelkkä sensaation nälkä oli ajanut heidät liikkeelle. Toiseksi — ja se on tämän päivän evankeliumin mukaan oikeastaan pääasia — fyysinen eli ruumiin nälkä.
Suuressa joukossa oli pieni poika, jonka viisas äiti varmaan oli laittanut hänelle eväitä mukaan: muutama halvinta ohraleipää ja pari kalaa, niitäkin suuren järven tuntumassa ihan tavallista arkiruokaa. Minua ihmetyttää, että tuo pieni poika ihan noin vaan luovutti eväät pois. Poika oli takuulla kuunnellut tarkkaan Herran Jeesuksen saarnaa. Hän luotti sydämessään siihen, että mikään ei mene hukkaan, jonka luovuttaa Jeesukselle. Vaikka se, minkä voi antaa, näyttääkin pieneltä, vaatimattomalta ja riittämättömältä, Herran käsissä, hänen rukouksensa, kiitoksensa ja siunauksensa alla siitä tulee mahtava turva kaikille, koko yhteiskunnalle.
Evankeliumi kertoo, kuinka Herra Jeesus teki sen. Hän ei halveksinut olemassa olevia vähäisiä eväitä, vaan hän otti ne ja kiitti niistä taivaallista Isää ja sitten jakeli kaikille. Siitä me täällä voimme oppia paljon; sillä usein me halveksimme vähäisiä lahjoja tai mahdollisuuksia kuten vähäistä aikaa, pieniä voimiamme, pientä hymyä tai hyvää sanaa.
Kun uskossa herramme Jeesus Kristus on läsnä, hän antaa maailmalle elämän. Silloin me opimme kiittämään taivaan Isää hänen antamista lahjoistaan, silloin opimme rakkaudessa myös pyhittämään vähäisiä lahjojamme toisten ihmisten palvelukseen, heidän parhaakseen. Ja kumma kyllä, silloin, kun annamme lahjamme toisten käyttöön, silloin saamme itsekin eniten niistä.
Kun pyydämme, rukouksessa Kristus tulee. Hän sanoo: minä olen elämän leipä. Kristuksen kautta Jumala siunaa ja avaa kätensä niin että me jaamme vähäisiä lahjojamme. Silloin saamme niistä niin paljon, että tuntuu oikein ylijäämäänkin. Silloin pienestä hetkestä tulee aikaa ja aikaansaannos. Pienestä hymystä ja pienestä hyvästä sanasta tulee itsellemme ja toisille hyvä mieli ja ystävyys. Pyytäkäämme, että Herra Jumala avaisi kätensä ja siunaisi meitä, vähäisiä lahjojamme ja hoitaisi elämämme nälkää: henkistä ja ruumiillista. Aamen.