Tänään on elämän leivän sunnuntai. ”Elämän leipä” kuulostaa yksinkertaiselta ja arkiselta. Me tiedämme, ettei ihminen elä yksin leivästä. Elämä tarvitsee paljon muutakin, kuin pelkkä leipä, mm. voita päälle. Elämän nälkä voi käydä jopa niin hallitsevaksi, että esimerkiksi Itä-Saksan kansa rupesi lähtemään kotoaan, vaikka pöytä oli katettu eikä ruoasta ollutkaan puute. Juuri tämä tapaus osoittaa sitä, että ihmisen elämän nälkä on paljon suurempi ja vakavampi tekijä kuin pelkkä ruumiillisen ravinnon tarpeen tyydyttäminen.
Tämä leivän sunnuntai johtaa kyselemään, mistä ihminen elää. Moni ihminen tahtoisi tyydyttää elämisen nälkäänsä omaehtoisilla korvikkeilla tai itse tekemillä teoilla. Mutta elämisen nälkä niillä vain kasvaa ja jano uuvuttaa. Tulos on loppuun palaminen, burnout, kun tyytymättömyys omaan perheeseensä, toimeensa ja vapaaajan viettoon vie vain yhä suurempiin suorituspaineisiin ja lähimmäisen kuvan hälvenemiseen, lopulla oman minäkuvan särkymiseen. Uuvutaan siihen, kun viisi virkaa kasvattaa kuutta nälkää, kun raskas työ vaatii raskaita huvituksia eli leipää ja sirkushuveja. Leveämmän leivän tavoittelu vie meitä nykyihmisiä yhä syvempään stressiin ja itsensä kadottamiseen. Mistä ihminen elää?
Ihmisen ruumis eli keho voi nykyisin yhä paremmin, kun hyvinvointi saa yhä suurempia mittapuita. Voidaan paksusti. Mutta miten ihmisen sielu voi? Mistä sielu saa ravinnon ja kuka hoitaa sielun nälkää?
Martti Luther kertoo siitä, kuinka sielu syö: ”Sielu ei syö samalla tavoin kuin suu. Sielu syö kuulemalla sanaa Jeesuksesta Kristuksesta ja ikävöimällä sitä nälissään. Sielu janoaa lohdutusta synneistään, jotka se tuntee omassatunnossa, ja koska se pelkää kuolemaa. Sellainen nälkä ja tämä paha omatunto on totinen nälkä. Mutta kun tämä pelko muuttuu iloksi, ollaan totisesti ’syömässä’, ja se tapahtuu sanan kuulemisen kautta, sillä sana voi poistaa kaiken, kuoleman ja helvetin.” (WA 15, 466 Saarnoja vuodelta 1524). Näin siis Luther. Samankaltaista sielun syömistä on havaittavissa vanhassa ortodoksisen kristikunnan rukousperinteessä, jota kutsutaan hesykastiseksi tai Kristuksen sydämen rukoukseksi. Siinä rukous liittyy rukoilevan hengitykseen niin että sisään hengittäessä sielu huokailee ”Jeesus Kristus, (Jumalan Poika, maailman vapahtaja)” ja uloshengityksessä se tokaisee ”armahda minua (vaivaista syntistä)”. Sisään hengitetään Jeesusta Kristusta ja ulos omaa syntiä hänen kannettavakseen.
Evankeliumi tarjoaa meille ruokaa, joka tyydyttää elämän nälän ja elämisen janon: ”katoamatonta ruokaa, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika.” Evankeliumi tarjoaa meille Jeesusta Kristusta. Hän antaa tätä ruokaa saarnan kautta. Sielu särpii kuulemalla ja rukoilemalla. Kolmiyhteinen Jumala hoitaa sieluamme antamalla katoamatonta ruokaa.
Ihminen on ollut aina jokseenkin tarkkana ruoastaan. Tavaraselosteessa on nähtävissä ruoan laatu, valmistaja, maahantuoja, valmistuspäivämäärä, siältö, ravintoarvot, lisäaineet, hinta ja säilyvyys ja muut välttämättömät tiedot. Myös sielun katoamaton ruoka, jota Ihmisen Poika eli Jeesus Kristus antaa, on saanut ”tavaraselosteen”. Evankeliumi sanoo: ”sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” Jumaluuden sinetti on Pyhä Henki. Hän on siinä läsnä, jossa Jumalan sanaa saarnataan, ja hän tuo Vapahtajan mukanaan. Hänen säilyvyytensä ja vaikuttava laatu on taattu, ja pitkään: ”Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.”
Tätä ruokaa ei voida itse hankkia, ostaa tai teoillaan ansaita. Se annetaan ihmiselle, sillä ”se on Jumalan teko”. Se on kätketty sydämiimme ja uskomalla se omistetaan. Jeesus sanoo: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” Uskomisen tekijä, subjekti, on Jumala, ja uskomisen kohde, objekti, on ihminen. Jumala herättää meidät uskomaan, silloin kun hän tahtoo. Ihmisen osa on rukous ja ikävöiminen, nälkäisen sielun kuuntelu. Ihmisen osa on rukoileminen ”Anna meille aina sitä leipää.” Ja Vapahtaja vastaa: ”Minä olen elämän leipä”. Hän on se ”Jumalan leipä, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” Aamen.