4. paastonajan sunnuntai, Joh. 6: 48-58, Martti Vaahtoranta

1.
Kun kerran viime pyhänä jo pääsimme vauhtiin, jatketaan tänään aiheesta ennen oli kaikki paremmin. Tosin viikko sitten väitin myös, ettei tämä hokema kaikilta osin pidä paikkaansa. Mutta ei anneta kiusallisten tosiasioiden pilata hyvää ajatelmaa! Otetaan siis oletusarvoksi, että nyt on kaikki huonommin.
Silti se, mitä ajattelin sanoa tästä nykyisestä, turmeltuneesta ajasta, sopii myös siihen tilanteeseen, johon Jeesuksen kauan sitten pitämä puhe päivän evankeliumissa asettuu. Vietämme tänään Laetare -sunnuntaita. Tätä päivän antifonista eli psalmin esisäkeestä nimensä saanutta, paastonajan puoliväliin sijoittuvaa pyhää on sanottu myös leipäsunnuntaiksi. Se taas ei johdu pelkästään siitä, että Jeesus tänään luetussa kolmannen vuosikerran mukaisessa evankeliumissa puhuu itsestään Elämän leipänä, vaan myös siitä, että juuri ennen näitä puheitaan Jeesus on ruokkinut viidellä leivällä ja kahdella kalalla tuhansia ihmisiä niin, että ateriasta jäi vielä paljon, kahdentoista korillisen verran ylikin.
Tätä leipäihmettä muistetaan tämän sunnuntain ensimmäisen vuosikerran mukaisessa evankeliumissa. Siinä on myös välikohtaus, jossa kansa – saatuaan vatsansa täyteen – innostuu huutamaan Jeesusta kuninkaaksi. Ajateltiin, että „tässä on nyt se Mooseksen lupaama Profeetta, joka osaa taikoa ruokaakin tyhjästä ja täyttää nälkäisten vatsat kuin muinaisella mannalla isien erämaavaelluksen aikana“. Ajateltiin, että „nyt loppuu Israelin nöyryyttäminen, ja vieraat hallitsijat saavat kyytiä. Köyhistä tulee vihdoin rikkaita, eikä heidän enää tarvitse palvella ketään. Nyt pakanat alkavat palvella meitä!.“
2.
Jeesus kuitenkin väistyi eikä suostunut virkaan, joka haluttiin Hänelle väkisin antaa. Hän jätti kansanjoukon ja opetuslapset rantaniitylle ja nousi yksinään vuorelle.
Vuorella Jeesus oli jo kerran voittanut Kiusaajan. Sekin lupasi Hänelle kaikenlaista, jopa kaikki maailman kansat ja niiden rikkaudet ja leipää yllin kyllin sitä pienen pientä maksua vastaan, että Jeesus olisi kumartanut Taivaallisen Isänsä sijasta häntä, Jumalan Vastustajaa. Mutta Jeesus ei taipunut. Jeesus ei langennut Kiusaajan houkutuksiin.
Nyt Jeesus kohtasi vuorella Isänsä, ei Kiusaajaa. Ja siihenkään kiusaukseen, joka Häntä innostuneen kansan muodossa odotti järven rantaniityllä, Jeesus ei langennut. Hän ei halunnut leipäkuninkaaksi. Hän halusi itse olla Elämän Leipä. Jeesus halusi olla nisunjyvä, joka ensin kuolee ja kätketään maahan, jotta se sitten voisi kantaa hedelmää iankaikkiseen elämään eikä vain tätä aikaa varten. Sillä sitä varten Hän oli maailmaan tullut
3.
Ja nyt palaamme omaan aikaamme todeten, niin kuin myös viime pyhänä, että „ei ennen tainnutkaan kaikki olla paremmin“. Sillä tutulta kuulostaa se, mitä Gennesaretin järven rannalla tapahtuu.
Eikö meidänkin aikamme tai ehkä juuri meidän aikamme juokse ruoan, juoman ja huvitusten perässä? Eikö kansaa nytkin kiinnosta enemmän ulkoinen vapaus ja hyvinvointi, ruoan terveellisyys ja ruumiinkunnosta huolehtiminen kuin sielun puhtaus ja „henkinen hygienia“? Eikö nytkin ole mukavampi nauttia elämästä kunnon tuloilla muilta palvelut ostaen kuin raataa toisten armoilla pienellä palkalla tai kitua surkean eläkkeen varassa?
Eikö nytkin olisi kysyntää „leipäkuninkaalle“? – Eduskuntavaalit lähestyvät tilanteessa, jossa olemme kansakuntana jälleen taloudellisesti tiukilla. Mutta kuka haluaa äänestää ehdokasta, joka lupaa juuri minulle eikä vain noille toisille „verta, uurastusta, hikeä ja kyyneliä“, niin kuin Englannin pääministeri Winston Churchill Toisen maailmansodan tiimellyksessä? Eikö olisi mukavampi äänestää sellaista ehdokasta, joka lupaa ainakin minulle nykyisen elintasoni säilymistä tai jopa sen paranemista tai peräti koko kansakunnalle ruusuista tulevaisuutta, kun vain hänet ja hänen puolueensa valitaan valtaan?
4.
Emmekö siis yhdessä nyt päivittelisi nykyisen ajan rappiota! Ennen oli sentään vastuuntuntoa ja uhrimieltä! Silloin ajateltiin muutakin kuin rahaa ja omaisuutta, lepoa ja nautintoja! Nyt sen sijaan juostaan helpon ja itsekkään elämän perässä. Nyt etsitään leipäkuninkaita, jotka taikovat tyhjästä katon pään päälle, ruoan pöytään, auton talliin ja ulkomaanmatkan kerran tai kahdesti vuodessa.
(Jos kuitenkin tosi sanotaan, minullakin on nuo kaikki. Ehkä minun siis olisi parempi pitää vähän pienempää suuta tässä asiassa. Ehkä minäkin kuulun siihen turmeltuneeseen sukupolveen, jota moitin. Ehkä minullekin kelpaa vain sellainen Kuningas, joka takaa minulle helpon ja hauskan elämän. Mistään vaivannäöstä ja hikisestä työstä en halua kuulla, kyynelistä puhumattakaan.)
5.
Mutta niin se on, että huonoa, materialistista ja hedonistista, tavaroita ja nautintoja tavoittelevaa aikaa elämme. Tälläkin asialla on kuitenkin toinen puolensa. Aikamme materialismilla ja hedonismilla on oma „vastakuvansa“, joka liittyy tämän päivän alttarilta luettuun evankeliumiin sen leipäihmeen jälkeen, josta oli edellä puhe. Suo siellä, vetelä täällä.
Sillä meidän aikamme on paitsi lihallista ja materialistista, myös täynnä „uushenkisyyttä“. Kun yhdet täyttävät ruumistaan raskaalla ruoalla ja juovuttavat sielunsakin irstailuilla, toiset pyrkivät kääntämään selkänsä kaikelle aineelliselle ja käsinkosketeltavalle etsien onnea ja elämän syvintä merkitystä omasta sisimmästä tai hengen tavoittamattomista, huimaavista korkeuksista. Kun yhdet ajattelevat, että merkitystä on vain sillä, mitä voi pitää kädessään, syödä, juoda ja kuluttaa, toiset ajattelevat, että kaikki aineellinen on merkityksetöntä tai jopa pahaa.
Heidän mielestään todelliset ja merkitykselliset asiat ovat jossakin syvällä sisimmässä tai taivaan eteerisissä korkeuksissa. Sitä, mitä sielun pohjalta tai taivaan sinestä etsitään, voidaan nimittää myös „jumaluudeksi“. Sieltä sen voi tavoittaa vain aineen kahleista vapautunut sielu, ihmisen oma henkisyys.
6.
Merkillisintä kuitenkin on, että joskus nämä kaksi aikamme ajattelutapaa yhdistyvät. Sillä kun ajatellaan, että vain henkisillä asioilla on todellista merkitystä, saatetaan myös ajatella, että vähempiarvoisella ruumiilla voi tehdä mitä huvittaa ja että lihallisilla nautinnoilla ei ole mitään tekemistä ihmisen todellisen, henkisen olemuksen kanssa.
Tätä ajatusta voidaan soveltaa esimerkiksi avioliittoon. Väitetään, että ruumiillinen syrjähyppy tai säännöllisemmätkin avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet eivät millään tavalla koskettaisi aviopuolisoiden välisen suhteen syvää henkistä olemusta. Me tiedämme, että tämä ajatus on läpikotaisin väärä ja suorastaan inhottava. Jos kuitenkin vain henkisellä on merkitystä, tälläkin tavalla voi valehdella itselleen ja muille.
7.
Ajatus henkisyyden tärkeydestä voi kuitenkin näkyä myös aivan päinvastaisella tavalla: ruumista vihataan ja halveksitaan, laiminlyödään ja jopa tuhotaan, jotta henki olisi vapaa ja irrallaan alempiarvoisesta aineellisuudesta. Äärimmäisen askeesin ajatellaan palvelevan ihmisen varsinaista henkistä olemusta. Ja kuolemaa pidetään sielun vapautuksena ruumiin kahleista.
Entä onko myös aikamme „uushenkisyyttä“ vai osoitus muista ongelmista modernissa yhteiskunnassamme, että niin moni pelkää syömistä ja juomista, mutta myös omaa ruumiillista ja henkistä sukupuolisuuttaan? Siinä, missä yhdet yrittävät maksimoida kulinaariset nautinnot, toiset pelkäävät kaikkea, mitä pitäisi laittaa suuhun ja nielaista.
Yksi ruoka aiheuttaa yhtä, toinen juoma toista pahaa. Ei juuri löydy suuhunpantavaa, jota ei pitäisi pelätä ja josta ei pitäisi varoittaa muitakin. Ja sama koskee omassa ruumiissa ilmenevää sukupuolisuutta. Seksuaalisuudesta haluttaisiin mahdollisuuksien mukaan kokonaan eroon. Ihanteena on sukupuoleton ja ruumiiton henkisyys.
Niinpä vaikka aikamme on kyllästetty oksettavuuteen asti lihallisella seksuaalisuudella, samalla sitä leimaa ilmiö, jota voisi kuvata sanomalla „siitä puhe, mistä puute“. Luonnollinen ilo ja kiitollisuus omasta, ruumiillisesta ja henkisestä mieheydestä ja naiseudesta jää inhon ja ahdistuksen alle, niin kuin luonnollinen ilo ja kiitollisuus hyvästä ruoasta ja juomasta hukkuu pelkoon oman terveyden ja maailmankin hyvinvoinnin puolesta.
8.
Tällä kaikella on vaikutusta myös käsitykseemme Jumalasta ja Jumalan kohtaamisesta. Äärimmillään aikamme uushenkisyys, joka ei lopulta edes ole uutta, vaan yksi tunnettu ja vanha pohjavirta ihmiskunnan ajattelussa, johtaa ajattelemaan, että Jumalakin voidaan löytää ja kohdata vain aineellisuuden ylä- tai ulkopuolella. Sillä onhan Jumala Henki. Sen tähden ajatellaan, että ihmisenkin henkisyys on se side, joka yhdistää ihmistä Jumalaan, ja kanava, jonka kautta Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä.
Kuitenkin juuri tätä ajattelua vastaan Jeesus nousee väkevästi tämän päivän evankeliumissa. Hän tekee sen suorastaan loukkaavalla tavalla. Siihen loukkaantuvat Jeesuksen ajan juutalaiset, mutta yhtä lailla meidän aikamme henkistyneet Jumalan etsijät.
Sitä vastoin meille, jotka tiedämme liiankin hyvin olevamme sidotut maahan ja elävämme ajan ja paikan kahleissa; meille, jotka tunnemme oman ruumiimme painavan raskaasti; meille, jotka suremme näkökykymme hiljaista hiipumista ja kuuloa, joka heikkenee heikkenemistään; meille, joista ei ole nousemaan ideoiden ylevään korkeuteen ja jotka emme uskalla kaivautua oman sielumme syövereihin, sillä niin paljon meitä pelottaa sekin, mitä siitä jo nyt näemme – meille Jeesuksen tämän päivän sanat ovat mitä ihaninta evankeliumia.
9.
Edellä Jeesus torjui raa’an materialismin ja myös sellaisen „vapautuksen teologian“, joka tähtää vain maanpäällisten olojen parantamiseen. Jeesus torjui „Jumalan valtakunnan“, joka toteutuu silloin, kun jokainen saa vatsansa täyteen ja elää rauhassa ja vapaudessa.
Nämäkin ovat kyllä isoja ja tärkeitä asioita. Sekin on väärää ylihengellisyyttä ja hurmahenkisyyttä, jos halveksitaan ihmisten tai omaakin aineellista hätää. On varmasti Jumalan tahto, että sairauksia ja köyhyyttä vastaan taistellaan tai että laillista yhteiskuntaa puolustetaan. Jeesuskin opettaa meitä Jumalan käskynä pyytämään Häneltä jokapäiväistä leipää. Ei se vielä ole materialismia eikä vatsanpalvontaa, että toivoo saavansa joka päivä oman annoksensa ruokaa, eikä nautintojen perässä juoksemista, jos kiittäen iloitsee muistakin Jumalan hyvistä lahjoista.
Jos kuitenkin Jumala on meille vain näiden lahjojen takuumies, jonka voi unohtaa silloin, kun terveyttä, ruokaa ja kivoja lomamatkoja riittää – silloin olemme niitä, joita Jeesus väistää vuorelle. Jumalatonta materialismia on, jos tästä näkyvästä maailmasta tulee meille lopullinen päämäärä ja ainoa todellisuus.
Mutta sekin on todellisuutta. Se on se todellisuus, johon meidät on tässä ajassa luotu. Siinä me elämme.
Ja juuri sen tähden Jeesuksen opetus tämän päivän evankeliumissa on meille ilosanomaa pelastuksesta, jonka Hän on meille valmistanut ja jota meille Hänessä tarjotaan. Se on evankeliumia meille, joilla ei tunnu olevan mitään muuta kuin tämä aika ja tämä paikka silloinkin, kun kaikesta on puutetta ja aika on käymässä vähiin. Se on evankeliumia Jumalasta, joka löytää meidät, kun me emme voi löytää Häntä.
10.
Sillä meistä ei kerta kaikkiaan ole kohtaamaan Jumala Hänen kirkkautensa korkeuksissa. Sinne me emme pääse, ja jos pääsemmekin, sinne me myös häviämme ja hukumme. Sen tähden se, mitä Jeesus julistaa tämän päivän evankeliumissa, on ilosanoma siitä, ettei meidän tarvitsekaan emmekä edes saa etsiä Häntä sieltä, mistä emme voi Häntä koskaan löytää.
Sillä ennen, kuin me voimme etsiä ja löytää Jumalan, Hän etsii ja löytää meidät. Hän löytää meidät sieltä, minne Hän on itse asettanut meidät asumaan – eikä se paikka ole korkealla eikä kaukana, vaan täällä, alhaalla, maan päällä. Hän etsii meitä ja löytää meidät sillä ainoalla tavalla, joka on meille mahdollinen. Hän tekee sen Jumalana, joka on ajan, paikan ja aineellisuuden ulottumattomissa, mutta joka jumaluudestaan luopumatta sitoutuu luomansa maailman edellytyksiin, aikaan, paikkaan ja aineeseen.
Äärimmäisellä, lopullisella ja kattavalla tavalla Jumala on jo tehnyt sen Hänessä, joka sanoo tänään itsestään:
Minä olen elävä leipä, joka taivaasta tuli alas. Se, joka tästä leivästä syö, hän elää ijankaikkisesti, ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minun pitää antaman maailman elämän edestä.
11.
Jeesuksessa Kristuksessa Jumala sitoutui ihmisyyteen, todelliseen ja konkreettiseen, meidän aikaan ja paikkaan sidottuun ihmisyyteemme. Hän sitoutui siihen täydesti ja kokonaan, mutta ilman syntiä. Synti vain luettiin Hänen syykseen.
Jeesuksessa näkymätön ja käsittämätön Jumala tuli näkyväksi ja käsin kosketeltavaksi. Taivas ja maa, tuon- ja tämänpuoleinen kohtasivat ja yhdistyivät Jumalan ja Marian Pojassa. Ja meidän syntimme luettiin ainoan pyhän ja Jumalan Pojan syyksi, kun Hänet naulittiin ristille.
Tähän Jumalan Pojan ja ikuisen Sanan lihaksi tulemisen ihmeeseen, mutta myös meidän sovituksemme salaisuuteen sekä viittasivat että liittyivät myös kaikki ne Jumalan suuret pelastusteot, joita Hän on tehnyt, ja ne sanat, jotka Hän on meille sanonut alkaen ensimmäisestä evankeliumista, jonka Hän julisti heti syntiinlankeemuksen jälkeen:
Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkemaan sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän. (1. Moos. 3:15)
Tämän Jumala sanoi ensimmäisten ihmisten kuullen Kiusaajalle, joka oli saanut esivanhepamme lankeamaan syntiin. Jumalan lupauksen sisältönä oli Kristus, „vaimon siemen“. Hän polkisi rikki käärmeen pään kuollessaan ristin puulla.
Kuitenkin myös se, että meidän esivanhempamme ylipäätään saattoivat kuulla tämän Jumalan lupauksen, liittyi Hänen lihaksi tulevaan Sanaansa. Hänessä, Kristuksessa, Jumala sitoutui ja sitoutuu yhä meidän inhimilliseen puheeseemme voidakseen keskustella kanssamme. Sen tähden vain Kristuksen, lihaksi tulevan ja lihaksi tulleen Sanan kautta ja Sanassa me saatamme kuulla Jumalan äänen ja ottaa vastaan Hänet, joka ei mahdu taivasten taivaisiin. Voimme Kristuksessa kuulla Häntä ja uskoa Häneen, ja Hänen ristinuhrinsa tähden me uskallamme tehdä sen.
12.
Mutta vieläkin syvemmälle meidän ruumiilliseen elämäämme ajassa ja paikassa ulottuu Herran Jeesuksen sitoutuminen meidän ihmisyyteemme, jotta meistä voisi Hänen tähtensä, Hänen kauttaan ja Hänessä tulla Taivaallisen Isän lapsia. Materialisti ei käsitä siitä mitään, ja uushenkistä se inhottaa. Me kuitenkin tiedämme, että kun astumme ehtoollispöytään, otamme suullamme vastaan Jumalan lihaksi tulleen Sanan ja ikuisen Pojan, Hänet, joka sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta ja ristiinnaulittiin meidän edestämme, joka astui alas helvettiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista, jotta me pelastuisimme synnin ja kuoleman vallasta.
Meille on suuren suuri, ehkä suurin lohdutus, että se sama veri, joka vuosi Golgatan kummulle ja se sama ruumis, joka uhrattiin meidänkin syntiemme edestä, on läsnä siunatussa leivässä ja viinissä, ja että me, aikaan ja paikkaan sidotut ruumiilliset ihmiset tulemme niissä ruumiinemme ja sieluinemme osallisiksi Herrasta Jeesuksesta itsestään ja Hänessä Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta ja lopulta iankaikkisesta elämästä yhdessä Hänen kanssaan.
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänen viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän on minussa ja minä hänessä. Niinkuin elävä Isä minun lähetti ja minä elän Isäni tähden, niin myös se, joka minua syö, hän elää minun tähteni. Tämä on se leipä, joka taivaasta tuli alas, ei niinkuin teidän isänne söivät mannaa ja kuolivat. Joka tätä leipää syö, hän saa elää ijankaikkisesti.
Amen.