Joitakin vuosia sitten työmatkalla löysin hotellihuoneen tyynyn päältä oveen ripustettavan kyltin. Toisella puolella oli teksti Feed my soul (ruoki sieluni). Kääntöpuolella olivat tiedot siitä, miten aamiaisen saattoi tilata huoneeseen. Näppärä idea ja tarjous. Kyltin teksti jäi askarruttamaan mieltäni. Feed my soul, ruokkikaa sieluni. Aamiaisen voi tilata huoneeseen; tuoremehua, leipää, puuroa ja kahvia. Ruumiimme tulee hyvin ravituksi, ehkä vähän liiaksikin. Mutta tuleeko sieluni ravituksi? Kuka vastaa, jos ripustan oveeni kyltin: Ruokkikaa sieluni? Mistä löydän täyttymyksen sisimpäni kaipaukseen, ikuisuuden ikävään, Jumala-kaipuuseen?
Hotellihuoneen kyltti paljasti ihmisen kaksi peruskysymystä. Ne ovat: ”mistä elän” ja ”miksi elän”. Näistä ”mistä elän” puhuu elämän perustoimeentulosta. Sitä jokainen tarvitsee säilyäkseen hengissä. Tarvitsemme ruokaa ja juomaa, vaatteita, kodin jne. Siksi työ kuuluu ihmisen elämään. Leipä ei putoa taivaasta eikä toimeentulo tipahda automaatista. Niiden eteen on nähtävä vaivaa, kouluttauduttava, tehtävä työtä ja kannettava vastuuta. Tähän kaikkeen tarvitaan maataloutta, yrityksiä, kouluja, kauppoja, laitoksia ja muita työpaikkoja. Ne luovat hyvinvointia. Juuri nämä kysymykset ovat olleet ajankohtaisia myös täällä Salossa, kuten niin monella paikkakunnalla ympäri Suomen.
Hyvä elintaso ja toimeentulo eivät kuitenkaan ihmiselle riitä. Tarvitsemme vastauksen toiseen peruskysymykseen: ”miksi elän”. Vaikka elämän materiaalinen puoli olisi kaikin puolin kunnossa, mutta henkinen ja hengellinen puoli ei, elämä ei ole tyydyttävää. Jokainen tarvitsee vakuutusta siitä, että elämä on luottamuksen, ponnistelemisen ja elämisen arvoista. Perustarpeitamme on elämän mielekkyyden ja tarkoituksen löytäminen. Tähän liittyy hotellihuoneen kyltin kysymys. Kuka ruokkii sieluni? Mistä löydän ravinnon sielun nälkään?
Karjalaiset ovat sota-aikana joutuneet kokemaan, miltä tuntuu jättää kaikki taakseen ja lähteä pakon edessä rakentamaan elämän perusedellytyksiä aivan alusta. Rajan kansalla ilot ja surut ovat olleet suuremmat kuin muilla. Karjalaiset ovat kärsineet sodat, ristiriidat ja menetykset. He ovat kuitenkin säilyttäneet elämänuskonsa ja ilonsa. Evakkoon joutuneet rikastuttivat omalla kulttuurillaan uusia kotipaikkakuntiaan ja rakensivat työllään niiden tulevaisuutta. He ryhtyivät rakentamaan uutta elämäänsä luottaen siihen perintöön, jota ei edes tarvinnut lastata evakkokuormaan. Yhtenä keskeisenä juonteena tässä perinnössä on ollut kristillinen usko. Karjalainen, valoisa uskonperintö on kantanut silloinkin, kun on etsitty vastausta kysymykseen ”mistä elän?”
Hengellinen nälkä on monen suomalaisen krooninen tauti. Sosiokulttuurisia muutoksia selvittänyt tutkija Ilkka Halava toteaa: ”Spirituaalinen kaipuu, halu ymmärtää elämän tarkoitusta ja lähdettä, ei ole poistunut minnekään. Vuosittain noin 40 % suomalaisista haluaisi jollakin tavoin saada lisää henkisyyttä tai hengellisyyttä elämäänsä.” Siis miksi elän? Tämä on nykyajan ihmisen kysymys, olkoon kyse karjalaisesta, varsinaissuomalaisesta, hämäläisestä, savolaisesta tai pohjalaisesta. Kuka ruokkii sieluni?
Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän.” Hän tietää ihmisen perimmäisen tarpeen. Siksi hän puhuu hyvin suoraan: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”
Jeesus Kristus voi ravita sieluni. Hän on ainut leipä, jonka varassa jaksan elämässä ja kuolemassa. Muut leivät ovat vain korviketta, kaikkea muuta kuin leipää, vaikka ovatkin sellaista olevinaan. Hän on Pelastajamme ja Vapahtajamme, eikä ainoastaan meidän vaan koko maailman ja kaikkien ihmisten. Tässä on evankeliumin sanoman ydin ja keskus.
Elämän leipään tartutaan uskolla. Silloin ihmisen syvin ikävä ja kaipuu voivat täyttyä. Jos etsit ja kaipaat elämääsi mielekkyyttä ja tarkoitusta, apu on lähellä. Tässä jumalanpalveluksessa elävä Kristus on läsnä sanassaan ja ehtoollisen aterialla. Kun evankeliumitekstin ihmisten tavoin pyydämme: Anna meille aina sitä leipää, kuulemme kutsun tulla ehtoollispöytään. Siellä Herra itse jakaa elämän leipää. Hän lupaa meille: Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Iankaikkinen elämä on todellisuutta jo tässä ajassa, kun uskomme ylösnousseeseen Kristuksen.
Painopiste ei kuitenkaan ole ihmisen uskossa. On syytä kuulla tarkkaan Jeesuksen sanat: Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän. Jeesus on tullut alas taivaasta. Hän on lähtenyt liikkeelle. Hän on tehnyt itsensä meille tiettäväksi. Hän on tullut antaakseen meille ja maailmalle elämän. Kaiken lähtökohtana ja perustana on se, mitä Jumala on tehnyt ja millainen hän on. Uskontunnustuksessa ilmaisemme uskomme tähän Jumalaan. Kiittäen ja hämmästellen lausumme hänen tekojaan, joilla hän antaa meille ja maailmalle elämän. Nousemme nyt tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan: Minä uskon …